Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Melankolikolle on masentuneisuuden ongelma vakavampi kuin muille... Hänen suurin heikkoutensa on itsekeskeisyys. Kaikki hänen elämässään keskittyy häneen itseensä. Hän käyttää suuren osan ajastaan itsetutkisteluun. Tri D. Martyn Lloyd-Jones toteaa seuraavaa: "Näiden ihmisten pohjimmainen vaikeus on se, etteivät he aina ymmärrä erottaa itsetutkistelua ja sisäänpäinkääntyneisyyttä. Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että meidän tulisi tutkia itseämme, mutta olemme myös yhtä mieltä sisäänpäinkääntyneisyyden ja sairaalloisuuden vahingollisuudesta. Mutta mikä erottaa toisistaan itsetutkistelun ja sisäänpäinkääntymisen? Mielestäni ylitämme itsetutkistelun ja sisäänpäinkääntyneisyyden välisen rajan silloin, kun emme tee mitään muuta kuin tutkimme itseämme ja kun tällaisesta itsetutkistelusta tulee elämämme tärkein päämäärä." Olennainen ero on siis se, että itsetutkistelu on suositeltavaa, kun se johtaa selville saatujen asioiden korjaamiseen. Itsetutkistelu sen itsensä tähden on sisäänpäin kääntyneisyyttä, joka aiheuttaa masentumisen.

(LaHaye, Kristitty ja ihmisluonne, s. 126)

Kun ihminen uskoo häneen ja katsoo häneen, tapahtuu se ihme, että syyllisyys vaihtuu vapautukseen ja rauhaton mieli saa maistaa Jumalan rauhaa.

(Leminen, Väsynyt olemaan vahva, s. 47) 

Tilausehdot ja käytetyt lyhenteet täällä

Paastoa ja terveyttä käsittelevät kristilliset kirjat

Kristillinen psykologia, eheytyminen ja sielunhoito

katso myös ihmisarvo, abortti, kuolema, surutyö

Muuta sielunhoidollista

 

Seurustelu, Seksuaalisuus, Avioliittotyö

On kaksi vastakkaista sananpartta siitä, mitä ihminen ihmiselle on. Toisessa sanotaan: "Ihminen on ihmiselle susi" ja toisessa: "Ihmisen paras ystävä on ihminen."
  Tästä asiasta, ystävästä ja ystävällisyydestä auttavana tekijänä tahdon jotakin sanoa.
  Jos joku on hyvin levoton ja aivan kuin sisäisesti tulehtunut, syyllisyydentunteiden painama, tuskainen ja itseensä kohdistuvan vihan vallassa, hän ei pysty olemaan muille ystävällinen... Parhaiten ihminen voi olla ystävällinen ja suvaitsevainen silloin, kun hänen on hyvä olla. Seneca on sanonut: "Ken on oma ystävänsä, on kaikkien ystävä."
  Mutta miten ihminen voisi hyvin, kun Aadamin ja oman lapsuuden taakat painavat häntä ja tekevät hänestä levottoman? Ehkä siten, että häntä autetaan. Jospa löytyisi ihminen, joka ei tuomitsisi lähimmäistään ja joka olisi itse saanut jostakin avukseen ystävyyttä, hyväksymistä ja armahtamista niin, että siitä sitten tihkuisi hiukan toisillekin...
  Minulla on ystäväpiirissäni muutamia sellaisia miehiä, joiden tapaaminen on kuin terapiaa. Heidän seurassaan voi olla ilman naamiota - voi vaikka ajatella ääneen. Pidän tapaamisiamme suuressa arvossa.
  On valitettavaa, jos ihmisellä ei ole tällaisia ystäviä, sillä ystävyyden kokeminen auttaa levotonta ja lukkiutunutta puhumaan, purkamaan vapaaehtoisesti sydäntään, ja se on parantavaa. Kuitenkin kaikkein suuriarvoisinta on Sanan välityksellä tietää ja tajuta, että Kristus rakastaa ihmistä, veljeään ja sisartaan, varauksetta ja hyväksyy yhteyteensä kaikki rujot ja rammat, sekä levollisemmat että levottomimmat. Kun ihminen uskoo häneen ja katsoo häneen, tapahtuu se ihme, että syyllisyys vaihtuu vapautukseen ja rauhaton mieli saa maistaa Jumalan rauhaa.

Erkki Leminen, Väsynyt olemaan vahva, ss. 45-47 

Turhautumisen, erillisyyden, yksinäisyyden ja kaiken mielettömyyden kokemisen tunnoissa elävälle ihmiselle olisi parasta lääkettä se, että hän pääsisi takaisin juurilleen eli Jumalan yhteyteen. Ja vaikka uskonyhteydessä oleva ihminen ei aina vajavaisen luottamuksensa ja sielunsa vammojen tähden pystyisikään riemuitsemaan uskostaan eikä tuntemaan selvää Jumalan johdatusta, hänellä on kuitenkin pohja, jolta ponnistaa, selvä päämäärä, johon pyrkiä, ja Isä, joka tietää kaiken ja välittää lapsestaan kaikissa tilanteissa ja mielentiloissa.

Erkki Leminen, Kirjeitä kiusatuille, s. 47