Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Kristityn on luovuttava sellaisestakin, joka sinänsä on jaloa ja arvokasta, mikäli hän siten voi saavuttaa jotain vieläkin arvokkaampaa.
(Fredrik Wislöff)

img116 correction 

Fredrik Wislöff

3 e. ELÄMÄN TAIDE. Uusi tie 1977. 144. S. Kp. K3, eln.

5 e. HÄNEN KANSSAAN JOKA PÄIVÄ. Suomen lähetysseura 1947. 2p. 173. S. Kp. K3, eln, erittäin siisti.

Hänen kanssaan joka päivä (norjankielinen alkuteos 1935, suomennettu 1940) sai lyhyessä ajassa suuren suosion. Alkukielellä sitä myytiin muutamassa vuodessa kymmeniä tuhansia kappaleita ja se käännettiin monille kielille. Kirjasta tuli suosittu myös Suomessa. Teos sisältää hartauskirjoituksen omaista puhetta ja raamatuntutkistelua kuukauden ajalle (30 päivää). Jokainen päivähartausteksti sisältää kysymyksiä ja jokaisen tekstin päätteeksi on sivu vastauksia ja muistiinpanoja varten. Teoksen lopussa on Wislöffin vastaukset kysymyksiin sekä "viitteitä ja ohjeita raamatunkeskusteluita ja raamattutunteja varten". Tekijän suosituksen mukaan "näitä tutkisteluja voidaan myöskin käyttää pienissä raamattupiireissä." 

3 e. LEVÄHTÄKÄÄ VÄHÄN. Sana vuoden joka päivälle. Suomen Lähetysseura 1947. 6p. 324. S. K3.

Wislöffin hienosta päivähartauskirjasta Levähtäkää vähän (1938, suom. 1943) tuli jo 1940-luvulla tekijänsä suosituin teos. Yksin Suomessa siitä otettiin seitsemän painosta jo 1940-luvulla, ja se on edelleen pohjoismaiden myydyimpiä hartauskirjoja. Kolmaskymmenes suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 2004. 

3 e. LEVÄHTÄKÄÄ VÄHÄN. Sana vuoden joka päivälle. Suomen Lähetysseura 1971. 28p. 324. Skk. K3. Muovikantinen painos, sinivalkoiset kuvakannet.  

8 e. MINÄ USKON PYHÄÄN HENKEEN. Perussanoma 1996. 259.Skk. K4. Uusi suomennos. Kirjasta on aiemmin ilmestynyt Aune Krohnin suomennoksena neljä painosta (1942-54) ja uudistettu painos 1973 Suomen lähetysseuran kustantamana. 

2 e. RIKKAAMPAA ELÄMÄÄ JUMALASSA. Kirjaneliö 1984. Neljäs, kielellisesti tarkistettu painos. 139. Skk. K3, esilehdellä leima.

XXX SINULLE JOKA OLET MENETTÄNYT LÄHEISESI

2,50 e. SINÄ VOIT VOITTAA AHDISTUKSEN. Suomen Lähetysseura 1952. 134. S. K3.

2,50 e. TÄHKÄPÄITÄ. Kirjaneliö 1981. 7p. 59. Skk. * . K3, eln.

3,50 e. USKONTUNNUSTUS. Kirjaneliö 1979. 172. N. K3, eln. Linkki-sarja nro 24. Takakansi.

1 e. VALOISA VANHUUS. Kirjaneliö 1977. 14.p. 127. S. K3.

H. E. Wislöff

2 e. LUPAUSTEN TÄHTITAIVAS. Kirjapaja 1975. 5p. 100. Skk. K3.

1,20 e. TURVASSA KAIKESTA HUOLIMATTA. Kirjapaja 1974. 8p. 97. S. K3.

0,90 e. TURVASSA KAIKESTA HUOLIMATTA. Kirjapaja 1974. 8p. 97. S. K3, kansissa kulumaa.

 

ELÄMÄKERRALLISET TIEDOT

WISLÖFF, H. E. (1902 - 1969)

Hans Edvard Wislöff 10. 5. 1902 - 14. 9. 1969. Norjalainen piispa, suosittu hartauskirjailija. Suomennetut teokset: Ei koskaan yksin, Suomen lähetysseura 1955, toinen painos 1956. Hiljaisia hetkiä, Kirjapaja 1963, kahdestoista painos 1986. Kirkkautta elämän arjessa, Kirjapaja 1965, kolmas painos 1968. Turvassa kaikesta huolimatta, Kirjapaja 1966, kahdestoista painos 1986. Illan tullen (hartauskirja vanhoille ihmisille), Edes 1966. Jumalan hoivassa, Kirjapaja 1967, viides painos 1981. Kolme kultaista avainta (lapsille), Kirjapaja 1968. Avoimen taivaan alla, Kirjapaja 1969; toinen, uudistettu painos 1974. Lupausten tähtitaivas, Kirjapaja 1970, kuudes painos 1983.

Kristinusko on suuri kutsu, ja sitä on Jumalan kirkko pantu välittämään. Kutsu on kuulunut sen jälkeen kun Jeesus huusi sen yli 1900 vuotta sitten ja se tulee kuulumaan niin kauan kuin maan päällä on ihmisiä. ---
  Kaiken tämän rauhattomuuden ja kaikkien kaipaavien ihmisten keskellä Herra Jeesus seisoo ja huutaa: "Jos joku janoaa tulkoon minun tyköni ja juokoon." On kulunut kauan siitä, kun nämä sanat sanottiin ensimmäisen kerran. --- Olemme kokeneet, että hän antaa, minkä on luvannut sille, joka tulee.
  Mutta on välttämätöntä tulle henkilökohtaisesti juomaan. Kristinusko on otettava aivan persoonallisesti. Se ei ole vain joidenkin enemmän tai vähemmän ymmärrettävien opinkappaleiden totenapitämistä. Uskossa omistamme persoonallisesti sen, minkä Jumala tahtoo antaa. Samalla tavoin kuin se, mitä syön ja juon, pitää yllä elämää, samoin se, minkä otan vastaan Jumalalta, ravitsee ja pitää yllä ikuista elämää minussa.
  Jano ei itsessään tee ketään onnelliseksi. On merkillistä, että jotkut löytävät tyydytyksen vain janosta. Jotkut näyttävät todella olevan sitä mieltä, että ihmisen ei tarvitse eikä tulekaan päästä pitemmälle kuin janoon. Mutta eihän janoista auta se, että hän seisoo raikkaan lähteen luona, jos hän ei kumarru juomaan?
  Juominen merkitsee Jumalan sanan omistamista ja hänen sanansa tottelemista. Se merkitsee hänen luokseen tulemista, niinkuin lapsi tulee isän luo, synnin tunnustamista, tappioiden kertomista, uskomista hänen armonsa sanaan syntien anteeksiantamisesta ja hänen lupauksiinsa luottamista. Juominen on elämää rukouksessa, Jumalan sanan lukemisessa, pyhien yhteyden etsimistä ja ehtoollisen, voiman pöydän käyttämistä.
  Mutta jos olet tehnyt tämän, tulet pian huomaamaan, että yhteys häneen luo uuden janon. Autuas on se, joka isoaa ja janoaa vanhurskautta, sillä hänet ravitaan, Jeesus sanoo. Kristitty kaipaa lähemmäksi Jumalaa, hänen henkensä täyteyttä. Me tiedämme, että "minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne Kristuksessa Jeesuksessa" (Fil.4:19). ---
  Kuinka tärkeää onkaan, että juomme elävän veden lähteestä joka päivä. Se lähde ei koskaan tyhjene. ---
  Jokaisen elävän lähteen luona on kasvua. Ihminen, joka elää Jumalan lähteiden luona, saa olla siunaukseksi myös toisille. Sitä meidän ei tule, emmekä voikaan pusertaa itsestämme. Henki, jolla Jumala saa täyttää meidät, on elävä vesivirta.
  Mikä voisi olla suurempaa kuin saada olla siunaukseksi toisille. Tämähän on elämän päämäärä: Elää itse elämän lähteellä ja juoda elävää vettä, ja sitten tuoda sitä toisille janoisille. Sellaiseksi Jeesus on tarkoittanut elämämme.

(Wislöff, Lupausten tähtitaivas, ss. 43-45, 47)

WISLÖFF, Fredrik (1904 - 1986)

H. E. Wislöffin veli. Nils Fredrik Wislöff (16. 8. 1904 - 17. 9. 1986) oli evankeliumin pääasioissa syvällisesti pitäytyvä luterilainen pastori ja kirjailija. Hänen tyylinsä on sielunhoidollisen lempeää, mutta samalla kohtikäyvää, parannukseen johtavaa.

Fredrik Wislöffin tuotannosta suuri osa on suosittua yli kirkkokunnallisten rajojen. Erityisesti päivähartauskirja Levähtäkää vähän ja herätyskristillinen pienoisromaani Tänä yönä vaaditaan sinun sielusi ovat pidettyjä hengellisen kirjallisuuden klassikkoja. Fredrik Wislöffin pääteoksena pidetään teosta Minä uskon Pyhään Henkeen.

Tuotannosta on suomennettu noin 40 teosta. Keskeisimmät:

Hänen kanssaan Golgatalle, ensimmäinen painos Suomen lähetysseura 1939, toinen painos 1949, kolmas painos 1958, neljäs painos Kirjaneliö 1980. Minä uskon Pyhään Henkeen, ensimmäinen painos Suomen lähetysseura 1942, viides painos Perussanoma 1996. Levähtäkää vähän, ensimmäinen ja toinen painos Suomen lähetysseura 1943, kahdeskymmenesviides painos Kirjaneliö 1981, kolmaskymmenes painos Kirjapaja 2004. Taivas, Suomen lähetysseura 1945, seitsemäs painos Kuva ja sana 2006; kuudes painos ilmestyi Suomen raamattuopiston kustantamana ja kieleltään nykyaikaistettuna nimellä Surusta kirkkauteen, 1988. Tänä yönä vaaditaan sinun sielusi, Kuva ja sana 1946, toinen painos 1951, kolmas painos 1958, neljäs painos 1968; uudistettu painos 1989. Intia herää, ensimmäinen ja toinen painos Suomen lähetysseura 1954 (valokuvin kuvitettu matkakirja). Rikkaampaa elämää Jumalassa, ensimmäinen painos Suomen lähetysseura 1955, neljäs painos Kirjaneliö 1984. Valoisa vanhuus, ensimmäinen ja toinen painos Suomen lähetysseura 1960, neljästoista painos Kirjaneliö 1977, viidestoista painos 1984. Sinulle joka olet menettänyt läheisesi, ensimmäinen ja toinen painos Suomen lähetysseura 1962, kahdeskymmeneskuudes painos Kirjapaja 2000, kolmaskymmenes painos 2006. Raitis usko, ensimmäinen painos Kirjaneliö 1974, toinen painos 1977, kolmas painos Perussanoma 2003. Elämäntaide, ensimmäinen ja toinen painos Uusi tie 1977. Hengen miekka, Suomen evankelisluterilainen ylioppilas- ja koululaislähetys 1978. Uskontunnustus, Kirjaneliö 1979. Kymmenen käskyä, Kirjaneliö 1979. Isä meidän, Kirjaneliö 1980. Kirkon armonvälineet, Kirjaneliö 1980.  

Jumalan olemus on rakkaus, siksi tulee Jumalan lapsenkin olemukseksi rakkaus. Rakkaudessa on elämä. Ihmisen elämässä on niin paljon Jumalasta kuin hänellä on pyhää rakkautta, sitä rakkautta, joka on Jumalasta syntynyt.
(Wislöff, Minä uskon Pyhään Henkeen, s. 275)

Tyyliltään kaunokirjallinen Taivas on kaunis kirja kuolemaan liittyvistä pohdiskeluista, inhimillisestä surusta menetyksen hetkellä ja ennen kaikkea siitä kristillisestä näköalasta, jonka Jeesuksen sovitustyö avaa. Tietoisuus kuolemasta ja sen lopullisuudesta antaa elämälle syvän merkityksen. Kirjan sävy ei ole synkkä vaan positiivinen, lohdullinen ja valoisa. Kuolema on voitettu. Jeesuksen tunteminen vapahtajana on tärkeää iankaikkisuuden kannalta mutta jo ajallisenkin elämän kannalta: jokainen päivä on kallisarvoinen lahja. Synnin ja kuoleman voitto on totta jo tänään Kristuksessa!

Musti makaa kuolleena keittiönportaiden luona. Ja Liv seisoo ihmetellen sitä katsomassa. Koiran ylitse on levitetty säkki, mutta se on liukunut syrjään, niin että pää on näkyvissä. - Mikä Mustin on? Se ei nuku. Sille on tapahtunut jotakin muuta - jotakin enemmän. Äiti sanoo, että se on kuollut. Mutta mitä on tuo: kuollut? Miksi sen ylitse on levitetty säkki? Eihän sitä voi palella. Siksikö, että se tahdotaan piiloittaa? Mutta miksi? Onko kuolema sellaista, minkä aikuiset tahtovat kätkeä? Musti-parka! Livin paras ystävä. He molemmat ovat leikkineet yhdessä jokaikinen päivä. Onko se nyt lopussa? Merkitseekö kuolema sitä, että kaikki on lopussa? Mutta mihin Liv ryhtyy? Vai kenties - ei, se ei voi olla mahdollista - kenties hänkin on kerran tuollainen - - kuollut? Sitä hän ei tahdo. Hänkö, Liv! Mutta entä taivas? Onko se vain Jumalaa ja enkeleitä varten? Mitä jos Mustikin pääsisi sinne?

(Wislöff, Taivas, sivu 9)

Mutta kuolema on joka tapauksessa opettanut ihmisiä kyselemään. He eivät tee väärin ihmetellessään. Sokrates sanoo kuolemaa ajattelun arvokkaimmaksi tutkimuksen kohteeksi. Ihmisten kysely ei ole kohdistunut vain itse kuolemaan, vaan myös siihen, mikä sitten seuraa. Niin, kaikkein voimakkaimman kysymysmerkkinsä kuolema on asettanut elämän kohdalle. Kuolema on opettanut meitä kysymään: Mitä on elämä? Ja mikä on elämän tarkoitus? Trapistimunkkien vanha tervehdys: memento mori - muista, että kuolet - on samalla voimakas: memento vivere - muista, että elät.

(Taivas, sivu 12)

WISLÖFF, Carl Fredrik (1908 - 2004)

Carl Johan Fredrik Wislöff 31. 12. 1908 - 25. 6. 2004 oli norjalainen teologi ja kirkkohistorian professori. Hans Edvard ja Fredrik Wislöffin serkku.

Carl Fredrikin isä insinööri Nils Wislöff (1879-1961) oli Hans Edvard ja Fredrik Wislöffin isän Johan Martin Wislöffin (1873 -1944, Norjan Sisälähetysseuran johtaja) veli.

Carl Fredrik Wislöffin suomennettu tuotanto:

Minä tiedän keneen uskon - kristillinen uskonoppi, Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys 1965. Tätä Luther opetti, Suomen raamattuopiston kustannus 1985. Elämänkoulu, Uusi tie 1988. Kaikki eivät pääse taivaaseen - luterilainen herätysjulistus, Uusi tie 2005.

"Vuoden 1962 ja 1963 [Kauniasten raamattuopiston] ylioppilaskurssilla oli puhujavieraana Oslon seurakuntatiedekunnan kirkkohistorian professori Carl Fredrik Wislöff. Monelle hänen puheensa oli kuin ilmestys ja avasi silmät näkemään, että myös luterilaisuus voi olla herätyskristillistä." (Olavi Peltola).

Kaikki eivät pääse taivaaseen - luterilainen herätysjulistus ilmestyi Uuden tien "Ajan ilmiöitä Raamatun valossa" -sarjassa. Luterilaiseen kastekäsitykseen keskittyvä kirja perustuu luentosarjaan, jonka Wislöff piti AFLC:n (Vapaiden luterilaisten seurakuntien yhdistys) teologisessa instituutissa Minneapolisissa vuonna 1987. Norjankielinen alkuteos ilmestyi nimellä Gjör en evangelists gjerning. Suomenkielinen nimi lienee kannanotto Antti Kylliäisen kirjaan "Kaikki pääsevät taivaaseen" (1997).

Luterilaisena teologina Wislöff on kirkon kasteopin kannalla mutta korostaa ettei kaste itsessään ole riittävä pelastukseen. Tarvitaan henkilökohtainen usko. Kirjan takakannesta: "Kirja on raikas kannanotto yksipuoliseen kasteen korostukseen yhtä hyvin kuin yksipuoliseen kasteen sivuuttamiseen."

 

Aforismeja Fredrik Wislöffin mietekirjasta Tähkäpäät,

norjankielinen alkuteos Vi samler aks; ensimmäinen suomenkielinen painos 1968, yhdeksäs painos 1985.

Jostain Rubensin maalauksesta maksetaan nykyään miljoonia kruunuja. Onnistunutta elämäntyötä ei voida ostaa mistään hinnasta.

Välttämätön edellytys voimakkaan persoonallisuuden kehittymiseksi on että on aina totuudellinen. Valhe saa aikaan sekasortoa ihmisen sielunelämässä ja turmelee luonteen.

Valhe vahingoittaa usein sitä josta panetteluja levitetään, mutta aina kuitenkin eniten itseänsä valheen sepittäjää.

Teeskentely on valheen rakennuksen päällimmäinen kivi.

Jumala voittaa valheen saattamalla sen ilmi. Sellaisessa paljastuksessa valehtelija joutuu astumaan ensimmäisiä askeleita totuuden tiellä.

Kenestäkään ei tule lujaa luonnetta, ellei hän ensin karaistu vastoinkäymisissä. Kukaan ei ole taisteluitta kehittynyt persoonallisuudeksi.

Moni ihminen joka on kokenut syvän surun voi todistaa voittaneensa ahdistuksen tekemällä rauhan surun kanssa ja murtautumalla eristäytyneisyydestään.

On parempi kasvattaa lapsia ystävällisessä ja hyväntuulisessa hengessä kuin siirtää heihin uskonnollista ahdistusta.

Ihmiselämä alkaa huudolla ja päättyy huokaukseen. Mutta huudon ja huokauksen välissä on yllin kyllin tilaa hymylle.

Mikään ei ole tyhmempää kuin ottaa loukkaukset todesta. Jos pystyy säilyttämään hyväntuulisuutensa, on selviytynyt voittajana.

Iloisella ihmisellä on varaa suoda anteeksi vääryydet joita hänelle tehdään.

Keskustelu ei ole mikään kaksintaistelu, jossa toisen puolen on välttämättä hävittävä. Keskustelua käydään vain pelkästä pohtimisen ilosta, ei siksi että päästäisiin voitolle.

Paras keino päästä ihmispelosta on rakkaus. Ken rakastaa ihmistä ei tunne minkäänlaista pelkoa.

Meidän on unohdettava ja annettava anteeksi menneet vääryydet. Ellemme tee näin, kaunastamme tulee bumerangi joka vie meiltä mielenrauhan ja tuhoaa hermomme. Vanhojen vääryyksien hautominen on samaa kuin hengittäisi jatkuvasti saastunutta ilmaa keuhkoihinsa.

Määrätyt ihmiset kuvittelevat, että lääkäriin menon siirtäminen osoittaa luonteen lujuutta ja rohkeutta. Sillä halutaan osoittaa, ettei tässä niin vain antauduta. Mutta monessa tapauksessa se ei ole rohkeuden, vaan pelkuruuden merkki.

Mitään ei ole helpompi verhota valepukuun kuin itserakkautta. Suuri osa siitä mitä kutsumme rakkaudeksi on naamioitua egoismia. Rakastetaan pelkän edun saannin vuoksi.

Keskellä kieltäymystä palvotaan omaa minää, kesken uhripalveluksen tavoitellaan omaa hyötyä.

Muuan isoäiti halusi opettaa pienelle lapsenlapselleen koruompelua. Mutta pikku tyttö tuli hiukan alakuloiseksi nähtyään kankaan ja ajatellessaan, miten monta pistoa olikaan ommeltava, ennen kuin työ valmistuisi. Mutta isoäiti lohdutti pienokaista: "Älä katso kangasta kokonaisuutena, vaan kiinnitä katseesi vain pieneen kohtaan neulan ja peukalon välille." Ja sillä tavalla liinasta tuli kuin tulikin valmis. 

Esirukous on se tykistö, joka murtaa vastustajan rintaman jo ennen suurhyökkäystä.

Kristinusko ei ole syntynyt ihmisten uskonnollisen hapuilun tuotteena, se on Jumalan itsensä lähettämä ilmoitus.

Kristinuskoa on kutsuttu 'pettyneiden uskonnoksi'. Jääköön lausuma omaan arvoonsa. Oikeastaan niin onkin. Mutta kristityt ovat kiitollisia kokemastaan pettymyksestä, sillä se mitä he sen jälkeen löysivät ei enää pettänyt heidän odotuksiaan. Muilla on pettymys kokematta, ja siitä tulee niin muodoin kahta katkerampi ja samalla myös monin verroin kohtalokkaampi.

Terävinkään ajattelija ei voi ymmärtää ristin arvoitusta, mutta kurjinkin syntinen voi saada osakseen rististä virtaavaa voimaa.

Kristuksen armon julistaminen sellaiselle, joka ei ole vielä tarvinnut sitä elämässään, on samaa kuin voitelisi kiveä balsamilla.

Henki ei ainoastaan osoita mikä on syntiä, jos kohta hän myös tekee niin. Hän ei myöskään vain paljasta meidän syntejämme. Senkin hän kyllä tekee. Ennen muuta Henki todistaa synnin vääräksi. Ja sitä mikä on todistettu vääräksi ei enää voi millään tekosyyllä puolustella.

Taivasten valtakuntaa on niin paljon maan päällä kuin täällä on todellisia taivaan valtakunnan kansalaisia.

Meistä kustakin tulee yksitellen Jumalan lapsia. Mutta me emme voi elää normaalia lapsen elämää olematta samalla perheen jäseniä.

Uskovien välinen yhteys ei ole pelkkä opinkohta johon uskotaan, vaan realiteetti joka eletään todeksi.

Yksinäisenä kristittynä omistan Jumalan armon kokonaisuudessaan, mutta vain osan Jumalan rakentavista armolahjoista. Pelastus ilmenee koko täyteydessään yksityisessä ihmisessä, armolahjat pyhien yhteydessä.

Ken yrittää korvata kääntymyksen ja elävän uskon ehtoollisella käynnillä, hänen ehtoollisenviettonsa on epäjumalanpalvelusta.

Ehtoolliselle eivät anna voimaa sinun rukouksesi ja mielenliikutuksesi - eivätkä toisaalta sinun kelvottomuutesi ja laimeutesi riistä sitä. Ehtoollisella on voima itsessään ja se tulee jokaisen syntisen osaksi joka janoaa Kristuksen vanhurskautta.

Teeskentelijä väittää aina kokeneensa enemmän kuin mitä todellisuudessa onkaan. Kristitty on aina kokenut enemmän kuin mitä hän osaa pukea sanoiksi.

Rukous ei ole vain anomista, se on myöskin olemista. Kaiken mitä kristitty sanoo, tekee tai on, tulee olla rukousta.

Ihminen saa uudestisyntymisessä uuden luonnon ja siten myös uuden suhtautumistavan maailmaan. Suuren osan siitä mikä aikaisemmin askarrutti hänen mieltään ja ajatusmaailmaansa - kaiken jalon ja arvokkaan - hän pitää edelleen omanaan. Mutta kaikki halpahintainen ja epäpuhdas, millä ennen saattoi pitää hauskaa, on yht'äkkiä menettänyt kiinnostavuutensa. Sitä katselee nyt jälkeenpäin hymyillen ja ihmettelee, miten tuollaiset asiat saattoivat viehättää niin suuresti.

Kristityn elämän päämäärä ei ole onnen saavuttaminen eikä surun karttaminen. Meistä ei tule kristittyjä saavuttaaksemme jotain, vaan aivan yksinkertaisesti siksi, ettemme voi muuta.

Ainoastaan kristitty voidaan pyhittää.

Uudestisyntymätön ihminen voi elää nuhteetonta elämää, mutta pyhäksi elämä tulee vasta Jumalan puututtua siihen.

Vanhaa ihmistä ei voi eikä pidä pyhittää, vaan päin vastoin kuolettaa.

Ellei pyhitys seuraa vanhurskauttamista luonnollisena seurauksena, on armon omaksumisessa jotain vikaa.

Yhtä varmasti kuin häkistä päästetty lintu lennähtää vapauteen, pelastettu sielukin etsiytyy Jumalan tykö, pyhän elämän raikkaaseen ilmanalaan.

Pyhä elämä on anteeksiannon armoa, joka on sovellettu elämään.

Mitä enemmän astumme valon piiriin, sitä selvemmin näemme pienimmänkin likatahran vaatteissamme. Mitä lähemmäksi Jumalaa tulemme, sen paremmin huomaamme syntimme.

Kunkin elämässä on niin paljon Jumalaa kuin hän omaa pyhää rakkautta.

Ainoastaan palvelemalla kristitty on siunaukseksi, jos hän vain elää valossa.

Elämämme joko alleviivaa tai pyyhkii yli tunnustuksemme.

Jumalan armon on kuritettava meitä, ennen kuin se koituu meille lohdutukseksi.

Tahtosi ei pysty pyhittämään sinua. Pyhitys on Jumalan työtä. Mutta Jumala ei pyhitä koskaan vastahakoista sielua.

Astia jonka kera tulemme Jumalan tykö, täytetään aina ääriään myöten, oli se suuri taikka pieni. Kristillisen kasvun päämääränä on aukaista jokainen sydämen soppi Jumalalle ja antaa hänen täyttää se.

Kristitty joka kykenee vähiten auttamaan itseään on päässyt pisimmälle pyhityksen tiellä.

Ken on köyhin itsessään on rikkain Jumalassa. Se joka kaipaa häntä kipeimmin, on lähimpänä Hengen täyteyttä.

Minän tuskallinen kuolema on sielun autuas onni.

Hengen täyttämän sisimmässä vallitsee merkillinen kahtiajakoisuus. Samalla kun hän tuntee oman köyhyytensä ja kurottuu yhä lähemmä Jumalaa hän ammentaa kaiken aikaa lähteestä, joka pulppuaa iloa, voimaa ja rauhaa. Eikä tämä lähdesuoni ehdy koskaan, miten paljon siitä juodaankin.

Hengen täyttämä on kuin tunturiretkellä Jumalan armon suuressa valtakunnassa. Jokaiselta uudelta huipulta jonka hän saavuttaa avautuu uusia ihania näköaloja.

Jumalan pyhittävä voima ei ole ristiriidassa hänen luomisvoimansa kanssa. Kuten hän on luonut meidät, niin hän myös pyhittää meidät. Jumala haluaa tehdä kaikista ihmisistä yhtä pyhiä, mutta ei kaikista pyhistä yhtäläisiä.

Kristityn on luovuttava sellaisestakin, joka sinänsä on jaloa ja arvokasta, mikäli hän siten voi saavuttaa jotain vieläkin arvokkaampaa.