Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Kuvitusta teoksessa Ystävän kirja X, X, X

KULTAOMENA

Huom.

Ensisijainen keräilykohteeni kristilliset kirjat.
Mikäli etsimääsi kirjaa ei löydy valikoimasta, se saattaa silti olla minulla myynnissä, yhteydenotot armas.hepovirta@gmail.com 

- - -

Rosvot ovat toimivia ja epäinhimillisiä. Hyvä samarialainen on toimiva ja epäitsekäs. Pappi ja leviitta eivät ole kumpaakaan. He eivät vahingoittaneet miestä; he eivät myöskään häntä auttaneet. He kieltäytyivät sekaantumasta epämiellyttävään asiaan. He pysyttelivät erillään sekä ryöväyksestä että auttamisesta. -- Samoin monet meistä jättävät käyttämättä lukemattomia hyödyllisen elämän mahdollisuuksia vain siksi, etteivät tahdo antaa häiritä mukavaa päiväjärjestystään.

( H. E. Fosdick, Palvelkaa toinen toistanne, s. 47 )

Paavalin Jumala oli rikas. Hän oli rukouksia kuuleva Jumala. -- Kuinka huoletonta elämää saakaan sellainen ihminen elää, jolle Jumala on tällä tavalla elävä todellisuus. Hänen ei tarvitse huolehtia mistään muusta kuin, että hän pysyy tämän Jumalan yhteydessä, niin Jumala voi silloin rikkautensa mukaisesti täyttää kaikki tarpeet. On vain yhtä varottava, sitä, mikä loitontaa meidät Jumalastamme. Ei saa tulla syntiä Jumalan ja meidän välillemme, sillä silloin Herra vetäytyy pois. Ja vaikkei Hän meitä hylkääkään, emme kuitenkaan saa kokea sitä rikasta elämää, jota Hänen yhteydessään saavat elää kaikki ne, jotka vaeltavat Kristuksessa Jeesuksessa. Kuka meistä voi ymmärtää, mitä Paavali sisällyttää sanoihin: "Minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä"?

( Urho Muroma, Aamuvartiohetkiä, s. 230 )


RAAMATTU-AIHE, RAAMATUNTUTKIMUS

RAAMATTU. Raamatut ja apokryfikirjat

RAAMATTU. Vieraskieliset

POSTILLAT

 


  Elämän leipää 1927-28 ja 1980      Elämän leipää 1973, kansipaperi

PÄIVÄHARTAUSKIRJAT

 

¤   ¤   ¤

 

Niin tahtoisi Jeesus, "meidän rauhamme", toteuttaa kaikissa kansoissa rauhanjulistuksensa, että tulisi suuri maailmanrauha, jonka julistuskirjan Jeesus ristinpuussa verikirjoituksella allekirjoitti. Tahdommeko toimia tuota suurta päämäärää varten? Käytämmekö vapauttamme lähestyä armon ja rauhan valtaistuinta?

Ihmisraukat osoittavat syntipimeyttänsä eripuraisuudellansa ja puoluehengellänsä sielunsa pelastumisen kysymyksessäkin. Rakastavat luokituksia, nimiä ja jakoja. Mutta ne eivät merkitse kuolemassa mitään. Eikä armonportista päästä nimikortilla, vaikka mikäkin puoluenimi olisi siihen kirjoitettu. Yksi ainoa nimi vain portin avaa suurimmallekin syntiselle. Yhtä tietä sinne on kuljettava, jos mistä hyvänsä onkin matkalle lähdetty.

- - on olemassa perinpohjainen ristiriita Jumalan lasten ja maailman lasten katsantokannassa. Vastahakoisuus epäilemättä kärjistyy yhä itsetietoisemmaksi. Sitä enemmän kuin luopunut maailma huomaa, ettei saanut puolellensa kristittyjä hyvillä eikä pahoilla sanoilla, ei ivalla eikä pilkalla, sitä enemmän se kiihtyy vaihtamaan henkiset aseet aineellisiin: vainoon miekalla ja tulella. Merkkejä voi huomata.
  Ajallinen kehitys. Tieto- ja taitopuolinen edistys, jota joka kansanluokka intohimoisesti ihannoi ja tavoittelee, niin oikeutettua kuin itsessään onkin, alkaa yhä enemmän pitää päävihollisenansa uskontoa ja Jumalan siveellistä maailmanjärjestystä. Sotahuuto näitä vastaan kuuluu yhä äänekkäämmin ja julkeammasti. Ihmisraukka ei vieläkään näy, historian opetuksista ja aikojen pitkistä kokemuksista huolimatta, päässeen käsittämään, että sivistys ilman siveyttä, edistys ja vapaus ilman uskon kuuliaisuutta on kuin tyhjä kuori ilman sydäntä, joka punaisenkin pinnan alla kätkee vain katkerata pölyä.

Mikä tänä aikana enemmän liikuttaa kansoja kuin intohimoinen oman kansallisuutensa viljely. Jumalan lahja on oma kieli, kansallishenki ja omintakeisuus, jota kalliimpaa suojeltavaa ei millään kansalla ole. Vaan kun tuo rakkaus vääristetään toisten kansallisuuksien vihaksi ja sorroksi, niin totisesti asettuu kansallishenki sotaan Jumalan henkeä vastaan, joka tahtoo käyttää joka kieltä ja kansaa erikoisuuksineen ihmiskunnan suuren perheen henkiseksi rikastumiseksi ja kasvattamiseksi taivaallisen valtakunnan täydellisyyttä varten. Jos joku hallitus, joka Jumalan puolesta on maan päällä vanhurskauden valvojana ja oikeuden suojaajana, toisen kansallisuuden vääräksi eduksi, toista valtansa alaista kansallisuutta sortaa, vieroittaaksensa sen kansallisesta omintakeisuudestaan, on tämä hallitus tekemässä syntiä pyhää henkeä vastaan, mikä kunkin maan hengessä vaikuttaa. Edelläsanotut piirteet ovat oireita, miten maailmassa Kristus-vastainen valheen ja itsekkäisyyden henki on yhä enemmän pyrkimässä valtaan. Loppuratkaisun merkkejä!
  Vaan, kristittyni, kun nämä alkavat toteutua, minkäkaltaisia tulisi meidän itsemme ollakaan pyhissä menoissa ja jumalisuudessa! Ilolla ja toivolla, mutta pyhässä pelossa tulee rukoilla ja valvoa.

Vaan pääasia: kun nämä alkavat tapahtua, millä puolella, Jumalanko vai häntä vastaan, silloin olemme? Siitä on meidän Jumalan kanssa päästävä selville.
  Paraat kaikkina aikoina ovat tahtoneet, paraimman käsityksensä mukaan, olla Jumalan kanssa ja puolella. Epäilemättä sekin Turun piispa, Pentti (k. 25. 10. 1338), joka ankaralla kurilla, mutta varmasti pyhiä tarkoitusperiä varten kasvatteli kansaamme sen lapsuudenaikana jumalanpelkoon, siveyteen ja uskoon. Pakanallista mieltä vastaan kansassa hänen taistelunsa kävi, mutta onko se nytkään muuta kuin juuri pakanallista mieltä vastaan, kun kristinusko taistelee. Luonnollinen ihminen on sydämestään pakana. Auta meitä, Jeesus, voiton sankari, seuraamaan lippuasi, että säästyisimme viimmeisistä vitsauksista!

Lähetysharrastus on kuin kristikansojen hengellinen ilmanpuntari. Uskonelämä ei ole tervettä, ellei se, milloin lähetysasia on jo astunut kristittyjen yleiseen tietoisuuteen, saa sydämmiä lämpiämään, ja sytytä esirukousten uhritulta Herran edessä tämän asian hyväksi, ja ellei pakanoitten hätä herätä uskovissa uhraavaisuuden lahjaa.

Jeesuksen päivistä asti tämä sovinnonsaarna, sana rististä, on kohdistunut ihmiskunnan kokonaisuuteen, ja tarkoittaa sitä päivien loppuun saakka. 
  Kohdistuessaan ihmisiin tämä sana tapaa niitä kahta eri lajia, "kadotukseen joutuvia" ja "pelastuvia". Tässä ei ole paikka arvostella, miksikä toisten käy niin, toisten näin. Riittäköön ainoastaan viittaus, ettei Jumala määrää kumpiakaan kummannekaan. Ihmisten omassa vapaassa valinnassa se on. Tässä on apostolilla vain mielessä tosiasia, että niin tapahtuu. Mutta erittäin hän tahtoo kosketella erästä seikkaa, joka hänen mielestänsä varmasti nyt jo todistaa toisen tai toisen ihmisen valinnan suuntaa. Se tulee ilmi heidän suhteestansa "ristin saarnaan". Toisille se on paljasta "hullutusta", toisille se on "Jumalan voima".

Etkö tahtoisi, lukijani, pysähtyä tämän vakavan asian eteen, tunnollisesti kysyäksesi itseltäsi, kumpaako se on sinulle? Onko hullutusta, onko Jumalan voima? Kristinuskon alkuaikoina tuo tunnon kysymys esiintyi paljoa vaikeampana, mutta myöskin paljo mutkattomampana, niin sanoakseni yhdenmuotoisena. Joka kristinuskon tunnusti, siis käsitti Kristuksen ristin Jumalan voimaksi, kyllä hänen piti tietää, että hän sillä luopui kaikesta ulkonaisesta suojasta ja ihmistä viehättävästä elämästä. Pikemminkin oli saatavana ihmisten viha ja ylenkatse, yhteiskunnallinen syrjäyttäminen, haitat ja vaarat, tavaran, kunnian ja hengen menetys. Eikä tuo "ristin oppi" edes vastapainoksi tarjonnut ihmisen järki- tai tunne-elämää aistillisesti viehättäviä puolia, mutta pikemmin siinäkin kohdassa kieltäytymystä ihmisolennon voimallisimmasti vaikuttavista sielun vieteistä. Joka kaikesta tästä huolimatta valitsi sen opin, oli epäilemättä tullut varmaan vakaumukseen hengessänsä, ettei vähemmällä saisi Jumalan rauhaa ja pelastusta.
  Myöhemmin oli ja nyt on asianlaita toinen. Kristinusko on nyt niin moninaisesti kietoutunut koko yhteiskunta- ja sivistyselämän eri ilmauksiin. Kristinusko on ulkonaisesti saanut voiton maailmassa. Se on virallisesti tunnustettu turvatuksi ja oikeutetuksi kaikissa suhteissa elämän eri oloihin. Sen tunnustaminen ei nyt tuota julkista vahinkoa eikä vaaraa. Monissa oloissa vielä voi tuottaa etuja. Täten ristin tunnustaminen tai hylkääminen ei enää ole niin yksinkertaisesti ratkaistu asia. Ulkonaisesta näkyvästä piiristä ratkaisu on siirtynyt hengen näkymättömän elämän alalle ja taistelukentälle. Ja siellä käy vielä jokaiselle hänen elämässään kysymys: "Mitä on sinulle sana rististä? Onko se hullutusta vai onko se Jumalan voima?"
  Kuoleminen ristillä, ja samankaltaisen kuoleman noudattaminen, hengellisesti kuolettamalla itsessään mikä on oman tahdon tai mielen mukaista, täytyy tietysti tuntua hulluudelle siitä, joka ei aavista muuta itsensäsäilyttämisen ja -puoltamisen keinoa kuin itsensä korottamisen ja kaiken omansa voimaansaattamisen kaikkine pyyteineen, olkoon aistillisella, olkoon henkisellä alalla. Mutta uhrautumisen suuren ja ihanan salaisuuden ken käsittänyt on sydämessään, hänelle selviää, miten eläminen todellisesti alkaa kuolemisesta. Niin kuin Kristuksessa, niin hänen seuraajissaan. Hänelle vihdoin tulee sana rististä todelliseksi Jumalan voimaksi.

Kukin aika oman käsityksensä mukaan etsii Herraa. Mutta kullekin asetetaan eteen ratkaiseva valinta. Miten valitset? Maailmanko? Silloin enkelit itkevät. Mutta se on sinun tuomiosi. Valitse taivas, niin ei Jeesus ole enää mielestäsi liian lähellä eikä kaukana, vaan hengellänsä hän asuu sinussa ja sinä hänessä.

Miten vain pääsemmekin hengellisesti kohoutumaan, olemme aina kuitenkin alttiina maailmallisuudelle ja orjistumiselle synnin alle. Tarvitaan Jumalan uudesti luovaa työtä meissä. Ei riitä, että olemme suotuisimpiinkin suhteisiin päässeitä, että omaamme voimallisimpia välineitä hengelliseksi elämäksi, vaan palavan hengen saadaksemme, Jumalan on tekeminen työnsä meissä. Hän voi tehdä sen sellaisinakin aikoina, joina emme olisi saattaneet sitä aavistaakaan, saati ansaita.
  Kuitenkin on meidän sitä varten täytettävä joitakin ehtoja. On sodittava himoja vastaan. Ei voi jumalallinen luonto meissä päässä vallalle, jos murtumaton maailmanmielisyys saa olla voimallisena meissä. Ja valvova itsensätunteminen asettaa tunnon tuomion alaiseksi kaikki erehdykset, nuo hienotkin ansat, joilla maailma pyytää kietoa meitä itseensä. Tulee näkyviin oma sisäinen köyhyys. Syntiä vastaan sotiva oppii tuntemaan sielunsa suuria tyydyttämättömiä tarpeita, joita ainoastaan iankaikkinen Jumala voi täyttää. Ammottava tyhjyys sydämessä sitä enemmän huutaa elävää Jumalaa.

Emme voi nähdä toisten henkeen, kuka on palava, kuka ei. Jumala on sydäntentutkija. Hän näkee meidät kaikki. On kuitenkin ulkonaisesti nähtävä merkkejä ja hedelmiä, jotka todistavat, mistä ahjosta heijastavat. Toimiva työ ja rakkaus ennen kaikkea. Rukous ja kristillinen hartauselämä kodissa on lieskehtivä uhrisavu palavasta hengestä. Sellainen koti on kuin suorassa liikeyhteydessä taivaan kanssa, josta Jumalan enkelit rukouksen siivin laskeutuvat alas näihin maallisiin majoihin. Tarmokas toiminta lähimmäisen, kansan ja isänmaan puolesta, vanhurskauden ja rakkauden juurruttamiseksi, on voimallinen todistus palavasta hengestä.

Niin kuin Israel ja sen maa kuuluvat toinen toisellensa, niin kullekin kansalle se maa, jonka Jumala on sille antanut. Maallisen siunauksen korkein määrä on yhä joka kansalla pysyä ja menestyä omassa maassaan. Niinkuin muinoin maanpakolaisuus oli raskain ajallinen rangaistus, on se totisesti vieläkin.
  Tulee aika, jonka Jumala on luvannut, kun koko maailma siunattuna tunnustaa Kristuksen kuninkaaksensa. Silloin on Pohjolakin oleva ihana. Se on varma. Vaan asuuko täällä silloin Suomen suku, vai onko se kelvottomana ja maineettomana hävinnyt historiasta, kuten kerran nuo kymmenen Israelin sukukuntaa, niin - se riippuu kansasta itsestänsä.

Lupaus kuuluu: "Silloin minä istutan heidät omaan maahansa, niin ettei heitä enää temmata pois maastansa, jonka minä olen antanut heille; sanoo Herra, sinun Jumalasi." Ystäväni! "Ei temmata pois." Jos tahdomme, ei temmata pois. Vaan jos ylpeästi taikka miehuuttomasti olemme tahtomattomia, niin temmataan meidät pois; ja tämä kansa kaatuu kuin juureton puu. Silloin on Suomen kansalla iäinen yö. Varjele, Jumala, siitä!
  Marraskuun 4:llä p:llä on ollut painava merkitys kansamme uusimmassa historiassa. Sinä päivänä vuonna 1905 hallitsija antoi julistuksen, jonka kautta valtiollista ja kansallista elämäämme haitanneet epäkohdat olisivat poistettavat. Oliko meidän syymme, että lupaus ja odotuksemme ei toteutunut, ei kuulu tähän. Mutta kristitty ei voi olla uskomatta, että kerran on tuleva Suomelle aika, jolloin sen tila vastaa profeetallista kuvausta. Sitä aikaa varten kristitty kansamme tahtoo tehdä työtä. 

Näin kristinusko julistaa kaikkien ihmisten vapautta, yhdenvertaisuutta, veljeyttä, heidän yhtäläisyyttänsä ihmisinä ja lunastettuina, koska ovat kaikki saman Jumalan kuvan mukaan luotuja, kaikki yhtäläisesti velvoitetut palvelemaan Jumalaa, kaikki syntisiä ja pelastusta tarvitsevia, Jumalan valtakuntaan kutsuttuja.
  Kristinusko ei tahdo poistaa Jumalan säätämästä tai sallimasta olevia erilaisuuksia kansallisuuteen, kieleen, sukupuoleen, säätyyn, omaisuuteen nähden, mutta selittää nuo ulkonaiset eroavaisuudet epäoleellisiksi, sillä niistä ei riipu kenenkään ihmisarvo eikä -oikeus. Kristinusko näet itse on korkeampi yhdistäjä, joka hengellisesti yhdistää eroitetut ja korottaa alhaiset. Sillä kaikkien tulee samoin alistua Kristuksen hengen hallittaviksi, joka on elämänperuste kaikille. Tähän Jumalan uuteen armotalousjärjestelmään käy kaikkien yhtyminen kaikista kansoista, kielistä, suvuista. Tämän aatteen täydellistä toteutumista ei kristikunta voi olla toivomatta.

Vaan missä, kysytään, on nyt tuo kristikunnan julistama vapaus, yhdenvertaisuus, veljeys? Eikö pikemmin kansojen ja kielien välillä vallitse verisin viha ja sorto? Liiankin totta!

Säätyluokat nousevat toisiaan vastaan. Sukupuoli riitelee toista vastaan oikeuksistansa. Ja kuitenkin, jos tutkimme historiaa, näemme kuinka paljon maailma on kristinuskon vaikutuksesta muuntunut. Jos vanhan maailman ihminen nousisi näkemään nykyisiä yhteiskuntaoloja, ei hän voisi kyllin ihmetellä, että kaikkia pidetään periaatteellisesti yhdenarvoisina ihmisinä, naisia ja palvelijoitakin.
  Mutta oikeastaan sanotut, kaikkia koskevat muutokset, ovat enempi kuin mitä apostolin sana lupaa. Se näet edellyttää vapautta, tasa-arvoisuutta, veljeyttä ainoastaan elävien kristittyjen keskuudessa. Lupaa hengellistä, ei ensi sijassa ulkonaista vapautta. Sen ehdolla ja niille, jotka ovat "yksi Jeesuksessa Kristuksessa". Uskossa Kristukseen eroavaisuudet, vaikka maailmassa paljon merkitsevät, menettävät arvonsa. Kristittyjen kesken ovat kaikki veljiä, niinkuin kaikki ovat Jumalan lapsia.

Kaikkina kristikunnan aikoina ei ole täysin käsitetty kristinuskon vapaata ja vapauttavaa hengellisyyttä. Uskonpuhdistus sen aatteen jalouden on jälleen kirkastanut ihmiskunnalle. Niiden joukosta, jotka kansallemme olivat uutta valoa saattamassa, ei jouda jäämään unholaan nimi Martti Skytte (k. 30. 12. 1550). Hän oli Suomen viimeinen katolinen, tai, miten tahtoo, ensimmäinen evankelinen piispa, sillä omassa itsessään, toimessaan, ehkä opissakin, hän pyysi välittää vanhasta uuteen. Mutta kaikissa tapauksissa hän tehokkaasti edisti uuden opin ja valon leviämistä kirkkoon ja kansaan, varsinkin toimittamalla nuoria miehiä uskonpuhdistuksen pääpaikoille, heidän valmistuaksensa kirkon palvelukseen. Siitä on hänellä pysyvä hyvä maine. Itse oli Skytte elämässään hurskas, vakava ja nöyrä mies. Hän rakasti uskontoa ja kirkkoa. "Niin hän loisti säteilevän tähden lailla esikuvana muille kaikissa hyveissä."

Pyytäkäämme Kristuksessa olla, niin eivät ajan vaivat, eivät vihat voi sammuttaa rakkauttamme ihmisiin, olkoot mitä kansaa, kieltä, sukua tahansa, rakkauttamme uskonveljiin, rakkauttamme "veljeemme Jeesukseen", jonka kautta saamme omaksemme Jumalan kalliimmat lupaukset ajassa ja iankaikkisesti. Silloin meissä toteutuu ja, suo Jumala, muissakin meidän kauttamme ihmiskunnan jaloin ihanne, jota moni väittää vain unelmaksi: vapauden, yhdenvertaisuuden, veljeyden ihanne. Jumala, anna se armostasi! Amen.

( J. R. Koskimies, Päivämuistoja II. Sivuilta 866-867, 912-913, 919, 921-923, 927-929, 946, 1138-1140. Kieliasua paikoitellen nykyaikaistettu. ) 

 

Myytyjä kirjoja

M 7 e. ENSIMMÄINEN MOOSEKSEN KIRJA. Bereshit – Alussa. Jerusalemin Raamatuntutkijat 1991. 194. N. K5. Ensimmäinen Mooseksen kirja hepreasta käännettynä, alaviittein. Kirjan lopussa selitystä eräistä alkutekstin sanamuodoista ja merkityksistä.

M 15 e. PERHERAAMATTU. Pyhä Raamattu, Gustave Dorén piirtämällä 208:lla kuvalla varustettu. Vanhan testamentin alkupuoli ja koko Uusi testamentti painettu raamatunkäännöskomitean uuden suomennoksen mukaan. Wsoy 1923. 870 (Vanha testamentti) + 343 (Uusi testamentti). Kuv. S. * * . K3, hyväkuntoinen, selkäosassa luonnollista kulumista, täysin siisti, ei merkintöjä. Kauniit nahkakannet. Gustave Dorén hieno kuvitus. Ei sisällä apokryfikirjoja.

M 4 e. GENESIS. Ensimmäinen Mooseksen kirja uutena suomennoksena. Wsoy 1985. 150. S. Kp. * . K3, eln. Uuden raamatunkäännöksen (1992) ensimmäinen osa Genesis isotekstisenä laitoksena + esipuhe ja johdanto.. 

M 5 e. Raamattu. 1933/1938 käännös. 1030 + 355 + karttasivuja. S. K3, kokonaan siisti, ei merkintöjä. Tummanpunaiset kannet. Painettu Saarijärven Offset Oy 1992.

M 2 e. SALMINEN, SEPPO: JOHANNES RAUMANNUS. Biografinen tutkielma. Suomen Kirkkohistoriallinen Seura 1970. 197. N. K3. Tutkielma Raumalla syntyneen Johannes Raumannuksen (1570 – 1614) vaiheista, ajattelusta ja työstä. Raumannus oli elinaikanaan ehkä huomattavin teologisen oppineisuuden edustaja Ruotsin valtakunnassa. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 81.

M 6 e. SALMIT JA JOBIN KIRJA. Uusi suomennos selityksin. Vapaa evankeliumisäätiö 1971. 183. Kuv. S. Omi. K3. Psalmit ja Jobin kirja Aapeli Saarisalon käännöksenä. Lopussa kaksi kuvasivua muinaisista lyömä- ja kielisoittimista. Esilehdellä tekijän nimikirjoitus: 2. 7. 1978 Aapeli Saarisalo.

M 4 e. STRONSTADT, ROGER: LUUKKAAN KARISMAATTINEN TEOLOGIA. Ristin Voitto 1989. 150. N. K3, erittäin siisti, eln. "Luukkaan karismaattinen teologia on esitys Luukkaasta teologina, joka on käsitellyt Pyhän Hengen karismaattisia lahjoja enemmän kuin yksikään toinen Uuden testamentin kirjoittaja."

M 3 e. SYVÄNTÖ, K.O.: VANHAN TESTAMENTIN KÄÄNNÖSVIRHEISTÄ. Ari 1979. Toinen, laajennettu painos. 48. N. K3. 

M 6 e. TANSKANEN, KALEVI: LUTHER JA KESKIAJAN TALOUSETIIKKA. Vertaileva tutkimus. Helsinki 1990. 231. N. K3, erittäin siisti. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 169. 

M 6 e. UKKOLA, HELGE: USKON MAAILMA. Tutkielmia systemaattisen teologian alalta. Helsinki 1967. 195. N. K3, erittäin siisti. Teologisen tutkimusseuran julkaisuja 1. Sisällys: Sana ja omatunto (sivut 13 - 62, mm. omastatunnosta teologisena probleemina), Uskonvanhurskaus (63 - 100, mm. vanhurskautuksen objektiivisesta ja subjektiivisesta puolesta), Etiikan kysymyksiä (101 - 158, nöyryydestä ja moraalisesta rohkeudesta, Sören Kiergekaardin elämästä ja ajattelusta, lähimmäisen rakastamisesta ja palvelemisesta), Viitteitä (159 - 180), Kirjallisuusluettelo (181 - 188), Zusammenfassung (189 - 192), Henkilöhakemisto (193 - 195).

M 1 e. WIRÉN, EDVIN: PYHÄT KIRJOITUKSET. Wsoy 1931. 240. S. K3. Raamatun kirjojen synnystä ja niiden johtavista aatteista.