Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

 

Katso myös SUOMEN HISTORIA JA KULTTUURIHISTORIA

 

SUOMI

Myyty 6 e. AHO, ANTTI J. toim.: MEIDÄN MAA. Suomi sanoin ja kuvin. Wsoy 1954. 960 + liitekuvat. Kuv. S. ** . K3, kirjan selässä ja kulmissa kulumaa. Runsas tekstikuvitus mustavalkokuvia; liitekuvina seitsemän värikuvaa. Kirjoittajia mm. Reino Kalliola Meidän maa (sivut 7 - 48), Matti Kurjensaari Pääkaupunkimme Helsinki (49 - 88), Eeva Joenpelto Uusimaa (89 - 142), Simo Puupponen Savo (381 - 440), Reino Rauanheimo Pohjois-Karjala (441 - 481), Matti Poutvaara Etelä-Karjala (482 - 508), Toivo Pekkanen Kymenlaakso (509 - 554).

5 e. HALL, WENDY: THE FINNS AND THEIR COUNTRY. Max Parrish 1967. 224 + liitekuvasivut. S. Kp. K3.

Myyty 6 e. SUOMI KUVINA – FINLAND IN PICTURES. Toimittanut Maija Suova. Wsoy 1946. Skk. ** . K3. Tekstit suomeksi ja englanniksi. Sivuja ei numeroitu. Toimittanut Maija Suova, taideosaston tekstit laatinut Onni Okkonen, muut tekstit kirjoittanut Ilmari Lahti, englanniksi kääntänyt Paul Sjöblom, taittanut Marja Vuorelainen. Valokuvat suurelta osin Pietinen, myös muita kuvaajia mm. Aho & Soldan, Poutvaara, Racz.

KOTIMAISET PAIKALLISHISTORIAT, KOTISEUTUTUTKIMUKSET ja PAIKKAKUNTAKUVAUKSET:
HELSINKI JA HELSINGIN SEUTU

28 e. ALHO, ASMO - RAUANHEIMO, ULJAS: HELSINKI ENNEN MEITÄ. Otava 1947. 286. Kuv. S. * * . K3, selän ylä- ja alaosassa hieman aivan lievää rispautumista. Mielenkiintoinen teos kuvaa Helsingin historiaa ja rakentamista 1800-luvulla - ensimmäiseltä vuosikymmeneltä vuosisadan loppuun. Valokuvia myös 1900-luvun alusta. Erittäin runsas kuvitus pääosin valokuvia, myös maalauksia ja piirroksia, pitkälti yli 300 kuvaa runsaine selityksineen. Kirjan lopussa Helsingin alueiden rakentamista 1825 – 1900 havainnoillistava piirroskuva.

6,50 e. BLOMBERG, ERIK - KURJENSAARI, MATTI: HELSINKI, ITÄMEREN TYTÄR. Tammi 1949. 110. Kuv. S. * . K3. Helsingin historiasta ja erityisesti nykyisyydestä (1940-luku). Valokuvat 1940-luvulta, runsas kuvitus. Teksti Matti Kurjensaari, Valokuvat Erik Blomberg, Suunnittelu Hjalmar Dahl. Kannessa vaakunapainatus.

6 e. SCHULTÉN, MARIUS af: HELSINGFORS - STAD VID HAVET. Söderström 1956. 104 + valokuvaliitteet. Kuv. S. * . K3, kansissa luonnollista kulumaa. Marius af Schultén (1890 - 1978) oli helsinkiläinen arkkitehti ja taiteilija sekä lehtikirjoittaja. Kirja-arvostelujen lisäksi hän kirjoitti erityisesti Helsinki-aiheisia kirjoituksia sanoma- ja aikakauslehtiin. Osa teoksen kirjoituksista on ilmestynyt 1950-luvulla Hufvudstadsbladetissa ja Nya Pressenissä. Valokuvaliitteiden lisäksi runsas kuvitus hienoja piirroksia, piirrokset tekijän käsialaa. Sidoksessa alkuperäinen kansikuva.  

17 e. HELSINGIN KAUPUNGIN HISTORIA I. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1950. 439 + isokokoinen avattava kartta. Kuv. S. * . K3. Kannet sinistä nahkaa kullanvärisellä painatuksella, kannessa vaakuna. Helsingin kaupungin historia vuoteen 1721. Toimituskunta Eirik Hornborg, Eino Jutikkala, Ragnar Rosén, Heikki Waris. Sisältö: Helsingin seudun geologiaa (kirjoittanut Esa Hyyppä), Helsingin seutu esihistoriallisena aikana (Nils Cleve), Helsingin seudun historiaa ennen kaupungin perustamista (Väinö Voionmaa), Vantaan Helsinki (Eino E. Suolahti), Ensimmäinen Vironniemen Helsinki, 1640 - 1721 (Eino E. Suolahti). Mustavalkokuvitus valokuvia ja piirroksia, 79 kuvaa. Mukana geologisen tutkimuslaitoksen valmistama Helsingin ympäristön maaperäkartta, mittakaava 1:50000, kartan koko 53 x 63 cm.

10 e. PESONEN, LEO A.: RETKEILYLLÄ HELSINGIN HISTORIASSA. Otava 1946. 174. Kuv. S. K3. Helsingin historian suurista ja pienistä tapahtumista, valtiollisestikin merkittävistä vaiheista ja mielenkiintoisista sattumuksista. Mielenkiintoista suomalaista kulttuurihistoriaa. Kirja alkaa 1500-luvun puolestavälistä ja päättyy Ullanlinnan tuhoutumiseen vuoden 1944 tuhoisassa pommitusyössä. Kannessa Helsingin vaakuna. Kirjassa piirroskuvitusta: somistanut Rolf Sandqvist.

10 e. PULLA, ARMAS J.: HELSINKIÄ Kustaa Vaasasta Kekkoseen. Otava 1962. 195. Kuv. S. K3, erittäin siisti. Piirroskuvitus Armas J. Pulla, lisäksi joitain kuvia mm. A. Federleyltä. 168 - 169, 119,

3 e. TANNER, VÄINÖ: NÄIN HELSINGIN KASVAVAN. Tammi 1949. 4p. 343. Kuv. S. K2, kannet kuluneet. Runsaasti valokuvia 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Helsingistä.

"En ole koskaan kuvitellut tulevani kirjoittamaan muistelmiani... Miksi siis nyt esiinnyn tällä minulle vieraalla alalla? Selitys on yksinkertainen... Ajattelin, että lapsilleni saattaisi olla kiinnostavaa tietää, miten rakkaassa Helsingissäni minun nuoruudessani elettiin." Ensimmäinen, toinen ja kolmas painos 1947. Teoksen viides, uusittu painos 1966.
  Väinö Tanner (1881 - 1966) jatkoi muistelmiaan teoksilla Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa (1948), Kahden maailmansodan välissä(1966), Olin ulkoministerinä talvisodan aikana (1950; poliittisen historian kannalta tärkeä muistelmateos josta otettiin neljä painosta jo ilmestymisvuonna, seuraavana vuonna viides, kuudes ja seitsemäs painos; kahdeksas painos vuonna 1979). Näiden jälkeen ilmestyi vielä muistelmaluontoinen Suomen tie rauhaan 1943-44 (1952). 
  Poliittisesti ja kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen muistelmasarja. 

Mutta kenraalikuvernööripä ei kuollutkaan heti, itse asiassa ei puuttunut paljoakaan, että hän olisi välttänyt kohtalonsa. Schaumanin kahdesta ensimmäisestä laukauksesta toinen kimposi takaisin asetakin ylimmästä napista, toinen Vladimirin ritarimerkistä, kilpistyessään se aiheutti naarmun kenraalikuvernöörin kaulaan. Kolmas luoti sattui vyön metallisolkeen - oli siis vähällä, ettei sekin olisi mennyt hukkaan. Mutta eipä se kuitenkaan mennyt: se kääntyi hiukan suunnastaan ja tunkeutui pirstoutuneena Bobrikovin sisälmyksiin. Tämä luoti juuri koitui kenraalikuvernöörin surmaksi, mutta aluksi hän ei ilmeisesti tuntenut lainkaan kipua, koska hän istuntosaliin saavuttuaan ja senaattorien hätäisinä tiedustellessa, oliko hän mahdollisesti haavoittunut, vastasi:
  "En ole haavoittunut."
  Merkillisellä tavalla levisi tieto tapahtuneesta hyvin pian Senaatintorillekin. Mutta tärkeintä ei tiedetty: oliko Bobrikov vain haavoittunut vaiko kuollut. Se jännitti suunnattomasti mieliä. Jatkuvasti kasvava väkijoukko näki senaatintalosta kannettavan paareja, joilla oli sotilasmanttelin peittämä henkilö: rouva Bobrikov tyttärineen asteli itkien paarien vierellä. Väkijoukko kiehui uteliaisuutta: oliko kenraalikuvernööri jo vainaja vai elikö hän vielä?
( Armas J. Pulla, Helsinkiä, s. 63 )

Vuosina 1863-64 kaupunki uusi, korjasi ja oikoi Hämeentietä, jonka nimeksi tuli nyt Itäinen Viertotie. Sitä ei kuitenkaan mahdettu hoitaa kovinkaan hyvin, koska Väinö Tanner valittelee muistelmateoksessaan, että vuosisadan vaihteessa viertotie oli syksyin, keväin melkeinpä pohjaton - pyörällä liikkuvan nuoren Tannerin oli kuran takia noustava ajokkinsa satulasta ja käveltävä. Mutta uutena tie lie sittenkin ollut suhteellisen syvä, ja hyvä tie tuo aina tuntumaansa asutusta, ja niin tapahtui tässäkin tapauksessa - tie ei kuitenkaan ollut syy sinänsä, asutuksen syntyminen sinne oli - niinkuin edellä olen jo maininnutkin - seurausta siitä, ettei entisten eteläisten esikaupunkien alueille käynyt enää laatuun tönöjä rakennella - ja siitä, että Helsingin nopea nopea teollistuminen veti kaupunkiin mahdottomat määrät juuri tällaista tönöväkeä. 1870 oli Pitkänsillan pohjoispuolella jo tuhatkunta asukasta, kymmenen vuotta myöhemmin tämä luku oli nelinkertainen, ja vuosisadan vaihteessa siellä oli väkeä enemmän kuin monissa suuri kaupungeissamme: kerrassaan kaksikymmentätuhatta.
  Tämän kaiken edessä kaupunki katsoi - hiukan happamin miinein - velvollisuudekseen osoittaa jollakin tavoin välittävänsä näistä uusista, villeistä esikaupungeista ja niitten asukkaista, ja niinpä 1877 viertotien puomin viereen sijoitettiin tärpättilyhty ja seuraavina vuosina niitä asetettiin tien varteen useampiakin. Mutta jos palotornissa oltiin sitä mieltä, että kuu paistoi riittävän kirkkaasti, ei lyhtyjä sytytetty. Eivätpä siis kenenkään silmät Itäisellä Viertotiellä valosta häikäistyneet. Mutta hämäryys oli vain mieleen niille mökäeläjille, jotka siihen aikaan seudulla vaikuttivat.
( Armas J. Pulla, Helsinkiä, s. 175-176 )