Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Hymyn nro:ssa 2/70 otettiin kuuden sivun artikkelilla kantaa Pohjois-Suomeen kohdistuvaan kuppaukseen ja pääoman ja sotilaspiirien suorittamaan heitteillejättöön:

Pohjois-Suomi ei ole enää puolustamisen arvoista isänmaata.
Kylmän sodan poltetun maan taktiikka, taloudellinen riisto,
pyyhkäisee jo yli Pohjois-Suomen ja asukkaita evakuoidaan
kiireellä etelään.

Isänmaan pääomapiirit pysyttelevät kaukana Kolttapahdas-
ta, jossa Suomi, Nato ja Varsovan liitto kohtaavat toisensa.
Kaksi mahtavaa sotilasliittoutumaa vaanii toisiaan Pohjois-
Suomen yli... Sotilaspiirit ovat jälleen kerran tarttuneet ta-
louselämän ojentamaan käteen. Hintana on Pohjois-Suomi.

Pohjois-Suomen tyhjentämisestä ei luonnollisestikaan ole 
vastuussa kasvoton, jalaton ja kädetön puolustuslaitos, pää-
omapiiri, järjestelmä, organisaatio tai laki. Kaiken takana pii-
lee ihminen. Kuka tai ketkä sitten? Jo muutamien tosiseikko-
jen selvillesaaminen Lapin taloudellis-sotilaallisesta tilan-
teesta tuo muassaan yrmeitä ilmeitä, vihaisia katseita ja kiin-
nisulkeutuvia ovia. Tässä niinsanotussa demokratian ja sa-
nanvapauden maassa osataan tietojen pimittämisen taito ja
niiden vääristeleminen tilasto- ja tasetemppujen avulla...

Voisi tietenkin yrittää ennustaa miltä Pohjois-Suomessa näyt-
tää vuonna 2000. Siihen vaadittaisiin kuitenkin melkoista
suurpolitiikan tuntemusta. Niihin aikoihin Pohjois-Suomen -
pääpuolustuslinjasta eteenpäin - pääkaupunkina taitaa olla
joko Washington tai Moskova.

(Heikki Kekkonen ja Manu Paajanen: Pohjois-Suomi ei ole isänmaata. Hymy 2/1970)

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 


60-lukulaisen Hymyn helmiä. Autotermiitit (Hymy 10/65). Eerikinkadulla makaa kuollut mies (artikkelin yhteydessä julkaistiin ensiapuohjeet, Hymy 4/66). Helsingin varjot (Hymy 9/69)

1970-luvulla selvitettiin mm. asunnontarvitsijoiden hyväksikäyttöä ja vuokra-asunnoilla keinottelua (1/1970), suomalaisen alamaailman toimintaa (sujuvimmat rikosreportaasit olivat Juha Nummisen käsialaa, mm. Huomio, rikospoliisi! Nämä miehet vievät kuumaa kultaa Puolaan, 2/1970 ja Petolliset pirtukauppiaat, 8/70) ja ravintoloiden ryyppymittoja (12/1971)

Kansalaisten reaktioita tutkittiin - tietysti piilokameran kera - muun muassa jutuissa ... (xx/xx) ja Neiti Lankisen sukupuoliongelma (10/70). Voi sitä, joka lankesi "Lankisen" virittämään ansaan ja sai kasvonsa Hymy-lehteen... Lehdessä oli myös sävyltään leppoisampia piilokamerajuttuja, mm. Teimme munauksen (10/70).

Panimme elokuun lopulla Helsingin Sanomiin ilmoituksen, jossa 21 vuoden ikäinen neitonen etsii kosketusta mieheen jolle voisi kertoa vaikeuksistaan... Mitä sitten tapahtui, siitä lähemmin seuraavassa reportaasissa.

(Neiti Lankisen sukupuoliongelma; Hymy 10/1970)

Nykypäivänä meille tyrkytetään jos jonkinlaista ajatusta ja ideologiaa. On suuret enemmistöt ja pienet vähemmistöt. On kolmas maailma ja rauhanpuolustajat. On pulmia, ongelmia, vaikeuksia. On vaikka mitä. Tätä taustaa vasten tuntuu hyvin ymmärrettävältä, että tämänkin piilokameran sanoma otettiin vastaan tyynesti, rauhallisesti ja suomalaisittain suhtautuen. Puku ja solmio kaulassaan miehemme kävi puistojen penkeillä istuvien ihmisten kanssa pikku keskustelun, jossa hän väitti olevansa kana. Keskustelun lomassa kanamiehemme vielä asian vakuudeksi kotkottikin.

(Teimme munauksen; Hymy 10/1970)

[ keskeneräinen sivu, valmistuu lokakuu 2015 ]

Katso myös Suomalaisten aikakauslehtien historia: Hymy
sekä Myydään Hymy-lehdet 1959-75, 1976-79, 1980-99, uudemmat

Hymy-lehti kuvina

Hymy in Pictures 

Urpo Lehtisen ja Jorma K. Virtasen kultakausi 1963-73 

RÖTÖSHERRAT KURIIN 

Urpo Lehtisen Hymy paljasti poliittisen ja kultuurillisen eliitin vehkeilyn, virkavallan omavaltaisuuden ja julkkisten pimeät puolet...

Kyllä asunnon saat kun annat peppua (7/1968), Läsäkosken lohiapaja, Santahamina ja Sanelma Vuorteen mies pahoinpiteli (Vuorteen perheen arjalaisuuden ihannointi, 7/1969), Kuka suojelee yhteiskuntaa, kun poliisi ajeluttaa naisia? (9/1969), Miksi Simo Vesterisen suolet repeilivät Toijalan putkassa - poliisien väkivaltaan puututtava ja Keskusrikospoliisin päällikkö puhuu mitä sylki suuhun tuo (12/1969), Missä tulee mies tämän näköiseksi? (6/1970), Valtio maksaa metsäherrojen hirvijahdin (12/1971), Pyssyllä tyttöjä pimpsaan (sosiaalipäällikön liian hurjat juhlat, 7/1972), 

xx

ARMOA EREHTYNEILLE JA SYRJÄYTYNEILLE

Lehtijutut ja niiden nostattama keskustelu vauhdittivat mm. vankilaolosuhteiden parannuksia

VÄHÄOSAISILLE OIKEUS JA IHMISARVO !

Lehti toi niin Suomessa asuvien kuin siirtolaiseksi joutuneiden suomalaisten kurjuuden, inhimillisen kärsimyksen ja pahoinvoinnin koko kansan päiviteltäväksi. Se on hatun noston arvoinen asia. Eri asia sitten, oliko kyseessä toimituskunnan huoli hyljeksityistä - vai liikemiesvainulla luotu strategia puhutella kansan syviä rivejä?

Veikko Ennalan proosallisuutta:

Yksinäisenä hän kulkee verkkaista kulkuaan Nurmeksen Poroky-
län pölyävillä teillä ja miettii toisinaan, mistä hänenkin olisi Ju-
malaansa kiittäminen tai mitä pahaa hän jo syntymättömänäkin 
oli tehnyt niin että häntä näin ankarin muodoin rangaistaan...

(Kivi jonka rakentajat hylkäsivät; Hymy 7/1969)

Hänen lapsuuteensa ja nuoruuteensa sisältyi vain nälkää, heikko-
mielisen äidin antamia selkäsaunoja ja hänen sisaruksensa syrji-
vät häntä. 16-30 ikävuosiensa välillä häntä kuljetettiin kunnallis-
kodin, mielisairaalan ja ruokkopaikkojen väliä. Laitoksista vapau-
duttuaan hän piikoi kolmattakymmentä vuotta maataloissa ajoit-
tain ruoka-, ajoittain minimaalisella rahapalkalla. Nyt hän on van-
ha ja väsynyt ja työtön eikä hänellä ole rahaa ja hänen asuntonsa
on pelastusarmeijan yömaja...
   Yhdymme rukoukseen ja kiitämme Herraa, joka on antanut ker-
tomuksemme naiselle elämän ihanan lahjan.

(Muuan tarpeeton; Hymy 5/1971)

Orjatyövoiman käyttö on sivistysmaissa kaukana historiassa. Ihmi-
sen työnteko on lailla suojattu ja siitä määrätty maksettavaksi palk-
kaa. Suomessa voi kuitenkin vielä tänä vuonna - vuonna 1968 - ta-
pahtua sellaista, että palkollista pidetään työssä melkein vuorokau-
den ympäri - maksamatta penniäkään. Ja näin on jatkunut tässä 
tapauksessa jo melkein kaksi vuosikymmentä!

(20 vuotta "orjana" - ilman palkkaa! Hymy 7/1968)

Inkeri Luukkaisen, 28, tapaus tuo esiin yhteiskunnan erään luutu-
van laitoksen epäkohdat yksityisen kokemuksen kautta. -- . Vasta 
kun toimistoa uhattiin skandaalilla suostuttiin lähettämään kotisi-
sar pitämään lapsista huolta. Mutta Inkeri Luukkainen oli jo ehti-
nyt murehtia itselleen vatsahaavan. Nyt hän on vihainen. Hirvittä-
vän vihainen.

(Katkera veisu sosiaaliavun kylmästä tyhjästä kädestä; Hymy 8/1970)

- Me molemmat olimme juoppoja. Erkki istui välillä vankilassa. Kun
Erkki pääsi viimeiseltä linnareissultaan -68 vapaaksi, liityimme AA-
kerhoon ja lopetimme juomisen. Emme ole juoneet tippaakaan sen
päivän jälkeen, puhelee Henny-rouva ja yrittää kietoa peitettä pääl-
leen ettei syksyn pistävän kylmä tuuli viluttaisi.
   Pyysimme Hennyä läheiseen kuppilaan kahville, mutta Henny
kieltäytyi.
   - Meillä ei ole kuin yhdet kengät - kumisaappaat. Ne on nyt mun
mieheni jalassa. Mies on keräämässä tyhjiä pulloja, joita se vie Al-
koon ja saa muutaman markan rahaa, Henny sanoo ja juo maitoa.

(Kotimme on roskalaatikko, Hymy 12/1971)

81-vuotias Ida Amalia Skutvik kuoli joulukuun 12. päivänä 1971 hy-
vän Helsinkimme keskustassa sijaitsevassa pienessä huoneistossa.
   Hänen liikuntakyvytön sisarensa, 85-vuotias Ester Maria Skutvik 
menehtyi janoon ja nälkään yhdeksän päivää myöhemmin samassa
huoneistossa hyvän Helsinkimme keskustassa.
   Sisarten ruumiit löydettiin joulukuun 23. päivänä.
   Tiedätkö sinä mitä naapurissasi tapahtuu? Tuskin. Ja vastaat, et-
tet haluakaan tietää.

(Yhdeksän vuorokautta sisaren ruumiin vieressä, Hymy 4/1972)

Se on irvokasta. Tekisi mieli hyökätä jonkun pilliin, mutta kenen?
Lähinnä kai Helsingin kaupungin ja tämän yhteiskunnan. Tämän
tunnottoman ameeban josta ei saa otetta. Lempi Meramon, astmaa
ja monta muutta sairautta potevan eläkeläisen on jostakin omitui-
sesta syystä elettävä elämäänsä kosteassa, lemuavassa, homeises-
sa muutaman neliön kivikopperossa maan alla. Keskellä Helsinkiä.
Nenä tuhisee, reumatismi kolottaa ja vieressä piereskelee viemäri-
putki pyörryttäviä lemuja.

(Lempi elää lemussa ja homeessa; Hymy 3/1974)

SOTATARINOITA JA PUSUJA - HYMYN JATKOKERTOMUKSET JA SARJAT

1960-70 -luvuilla seurattiin useaan otteeseen kertomuksia Suomen sotien aikaisista asioista, mm. jatkosarjat  ja xxx.

Lehden muita "sarjoja" olivat muun muassa Pusu-Leenan tempaukset (sarja julkisuuden henkilöihin kohdistuneita pussauksia), Kirjeitä henkilöille (Ennalan pääsääntöisesti negatiivisia huomionosoituksia suomalaisille julkiksille) ja sarja tunnettujen henkilöiden haastatteluja psykiatri Hormian ja käsialantutkija Leo Pennasen analyysein.

Vakiopalstoihin kuuluivat PostiaKysy mitä vain - Hymy vastaa, juorupalsta Tää korutont' on kertomaa (vuodesta 1971 nimellä Juoruja), Silppusäkki ja Veikko-sedän piinapenkki. Viimeksi mainitun Ennala perusti keskittyäkseen kommentoimaan häneen kohdistuneita haukkumakirjeitä; palsta jäi sittemmin pois Ennalan aloittaessa monisivuisen Maailman menoa -pakinointinsa. 1970-luvun alkupuolen vakiopalstoihin kuuluivat myös Jörn Donnerit kolumnit.

Hymyn pakinoitsijoihin/kolumnisteihin kuului myös Juice, joka kirjoitti lehteen 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alkupuolella.

BIZARRE

Kaikessa sensationismissaan lehti onnistui joskus tuottamaan hiuksia nostattavia hetkiä. 

Olen Hymylehden numerossa (5/66) kirjoittanut miehestä, joka halu-
aisi päästä leikkaukseen. Mies - Weija-Weijo Matalamäki - haluaisi
päästä miehisistä tunnusmerkeistään, sukupuolielimistä, jotka hän
sanoo täysin kyvyttömiksi. Hänellä on naisen ääni, naisellinen käytös-
tapa, hän tuntee henkisesti olevan täysi nainen.
   Eikä Weija-Weijo Matalamäki ole suinkaan ainoa meidänkään maas-samme.
   Mutta miten varma tuollainen leikkaus tosiaan on?
   Meille soitti Hyvinkään Jokelasta Eva Brita Hamström, nykyään su-
kunimen vaihdoksen jälkeen Forsman. Hän sanoi olevansa ainakin en-
simmäinen, jollei ainoa jolle sukupuolen vaihdos sukupuolielinten
osalta on Suomessa tehty. 
  Mutta hän puhui katkeroituneena. Hän haluaisi jälleen olla mies, ha-
luaisi vaimon. Hän ei tuntisi tekevänsä oikein, jos hän olisi sukupuoli-
suhteessa mieheen, mihin hänellä nyt leikkauksen jälkeen luonnolli-
sesti olisi täydet mahdollisuudet ja mikä kaiken järjen mukaan olisi 
normaaliakin.
  Kuitenkaan Eva Brita ei enää esittäytyessään käytä edes lääninhalli-
tuksen hänelle vahvistamaa nimeä. Hän on ottanut epävirallisella lu-
valla Kurt-nimen käyttöön. Hän on vuodesta 1961 asti kulkenut jäl-
leen miehen vaatteissa. Hän kertoo repineensä naisen vaatteet yltään.

(Minut leikattiin naiseksi; Hymy 7/1966)

Veijo Matalamäen kamppailuun seksuaali-identiteettinsä kanssa palattiin numerossa 12/1971. Pukeuduttuaan viidentoista vuoden ajan naiseksi hän oli nyt hylännyt naisten vaatteet ja alkanut pukeutua mieheksi, mikä hän ulkoisesti olikin.

Hän oli Peräseinäjoen Luomankylän kummajainen. Hän oli poikkeva,
jota kohdeltiin perhepiirissäkin aivan kuin spitaalista.
   Veijon isä, pohjalainen maanviljelijä on ankara mies. Ankara on Vei-
jon äitipuolikin. Ankaria ja pohjattoman ilkeitä ovat myös Veijon muut
sukulaiset.
   Remmiä selkään ja nyrkkiä turpaan. Niillä Veijon poikkeavuutta lää-
kittiin. Monasti hänen oli paettava kotoaan henkensä kaupalla...
   Hän ei käyttäydy reilun miehekkäästi, mutta ei myöskään luontevan
naisellisesti. Puheääni on selvästi naisen. Samoin nauru, tapa puhua.
Kaikki on miehen ja naisen käyttäytymisen välimailta.
   Armo Hormian, psykiatrin, lausunnon mukaan luomistyö on Veijon
kohdalla mennyt pahasti pieleen. Hän on psyykkisesti täydellinen nai-
nen.
   Mutta hänellä on munat. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ja niitä hän 
on kironnut senkin tuhannen kertaa. Ainoan lohdun hänen elämälleen
on tuonut fatalismi, usko kohtaloon, johdatukseen.
   - Olen poikkeava, hän sanoo. - Mutta minä olen myös yksilö, jolla 
täytyy olla oikeus elää omaa elämäänsä. Poikkeavuus täytyy olla oikeu-
tettua.

(Erkki Wessman: Veijo Matalamäki, mies joka ei ole mies, nainen joka ei ole nainen - elämä on yhä täynnä tuskaa; Hymy 12/1971)

Toisin kuin Kurt Forsman - joka sukupuolenvaihdosleikkauksen jälkeen tunsi erehtyneensä ja sittenkin olevansa mies ja haluavansa vaimon, ja siksi halusi lehdessä varoittaa kaltaisiaan ryhtymästä leikkaukseen - Veijo koki edelleenkin olevansa enemmän nainen kuin mies, ja kärsi ristiriidastaan, olemisesta "vääränlaisessa kehossa":

Vaikka Veijo nyt kulkee miesten vaatteissa, ei hänen elämänsä ole pe-
rustoiltaan muuttunut. Hänen sielunsa on yhä naisen sielu. Ja jos hä-
nen elämänsä uudelleen ajautuisi umpikujaan, jos nykyiset vaatteet
muuttuvat vankipuvuksi, saattaa hän jälleen tehdä muodonmuutok-
sen. Tänään on näin, huomisesta ei voi tietää.
   - Mutta ihan sielun syvyyksistä asti tulee ilon tulvahdus, jos vaikka-
pa vain kadulla saa ystävällisen ja ymmärtäväisen hymyn. Muuten on
elämä yhä täynnä tuskaa päivästä päivään, viikosta viikkoon, vuodesta
toiseen.
   Sanoo Veijo. Mies, joka ei ole mies. Nainen, joka ei ole nainen. Ihmi-
nen, joka on jäänyt ilman rakkautta.

(Erkki Wessman: Veijo Matalamäki, mies joka ei ole mies, nainen joka ei ole nainen - elämä on yhä täynnä tuskaa; Hymy 12/1971)

Eikä tässä vielä kaikki. Numerossa 4/1972 Kurt Forsman on jälleen nainen. Tie onneen, iloon ja vapauteen olisi saada naisen kasvot.

- Toivon, että kauneusleikkaus antaisi minulle mahdollisuuden aloit-
taa uuden elämän naisena. Tahtoisin muuttua kasvoiltanikin naisek-
si ja näyttää siltä kuin naiset näyttävät. Haluaisin, että muutkin nä-
kisivät minun muuttuneen naiseksi ja uudeksi ihmiseksi. Se on kaik-
ki, mitä tarvitsen. Se on tie iloon, onneen, vapauteen ja naisellisuu-
teen.
   Kurt Forsmanin toivomuslistalla on ensimmäisenä kasvojen koho-
tus, joka poistaa kasvojen rypyt. Samassa yhteydessä hän haluaa
myös silmäluomia korjattavaksi. Jos iho kiristyksen yhteydessä vede-
tään voimakkaasti sivuille päin, saa hän myös jännittävät vinot sil-
mät.

Hymy lupaa seurata Kurt Forsmanin eli Eva Britt Diana Forsmanin elämää jatkossakin. Eikä ainoastaan seurata, vaan osallistua siihen:

Hymylehti on auttanut Kurt Forsmania hänen vaikealla tiellään kohti
lopullista naisellisuutta kustantamalla hänelle amerikkalaiset rintapro-
teesit sekä tämän leikkauksen aiheuttaman jälkihoidon. Jatkamme sa-
malla tiellä selvittämällä hänen mahdollisuutensa saada uudet kasvot.
Myöhemmin tulemme kertomaan, saiko hän kaipaamansa muodon-
muutoksen. Ja jos sai, millainen hänestä tuli.

(Antakaa minulle naisen kasvot; Hymy 4/1972)

MUSTAVALKOINEN INHOREALISMI

Lola aviomiehelleen: Olen seksuaalisesti kylmä (Hymy 9/69), Hannu Salaman vaimo: Kun Hannu makasi sisareni... (9/69), Jos haluat pitää naisesi piilossa Lasse, niin älä tuo häntä julkisiin ravintoloihin... (3/70):

Modernin likasankojournalismin ja juorutehtailun lipunkantaja! Realistisen journalismin esitaistelijoina toimittajat sortuivat ylimielisyyteen eikä kohteiden yksityisyydestä piitattu. Karkeimpiin ylilyönteihin ja rimanalituksiin kuului Timo K. Mukasta kirjoitettu surullisenkuuluisa artikkeli tammikuussa 1973. 

Hymyn inhorealismia eivät välttäneet yksityishenkilötkään. Tapaukset esiteltiin valokuvin, asianomaisten nimet ja paikkakunnat julkaistiin, jopa lasten nimet (mm. Äidin murhe: Tyttäreni synnytti lapsen veljelleen, 9/1968).

Usein kohujutut perustuivat vain yhteen näkökulmaan, yhden asianosaisen kertomukseen. Kun asioiden faktisuutta ei tarkistettu jouduttiin juttuja myöhemmin täydentämään (mm. Ermo Kalevon vastine, 7/1968).

KARPOLLA ON ASIAA

Hannu Karpo myös kirjoitti hymyyn, muun muassa xx (Hymy xx) ja Entinen pääjohtaja Erkki Aalto puhuu: VR on kuin luonnonvoima, menee niin kuin menee (Hymy 9/69). Toimittajakunnan ja lehden johdon suhteet eivät aina - tai useinkaan - olleet ilman jännitteitä. Karpo salaa avioon (Hymy 7/69). Karpo - sinut on opetettu hiljaa kävelemään (Hymy 9/70).

LSD-KOKEILUSTA RAASTUPAAN

Hymy 7/1968

60-LUVUN UUSIA KASVOJA, JOISTA 70-LUVULLA TULI KESTOJULKKIKSIA

1960-70 -lukujen vaihteen tuoreisiin kasvoihin kuuluivat mm. Irwin, Katri-Helena, M. A. Numminen ja Paula Koivuniemi... Edellisen vuosikymmenen suurten tähtien menettäessä kirkkaimman sädekehänsä.

AJANKOHTAISET...

Nuorten kypsyyttä ja suojaikärajaa käsitteli lehden tuore toimittaja Veikko Ennala n:roissa 4 ja 5/1964. Hymyn 9/1969 artikkeli Nainen vai mies? nosti esille vähän tunnetun - ja siksi kohuarvoa sisältävän aiheen:

Nykyisin puhutaan yhä useammin sukupuolen vaihdoksista... Hymylehti on saanut yksinoikeuden Suomessa oheiseen kirjoitukseen, jossa kerrotaan kuinka kirurgit käsittelevät tällaisen tapauksen.

Vankimielisairaalan ylilääkäri Armo Hormian erikoishaastattelussa 7/68 kyseltiin onko rikollinen vastuussa teoista, jotka tekee geeniensä johdosta, ja millaisessa laitoksessa näitä tapauksia pitäisi hoitaa?

Vankilathan ovat eräänlaisia yhteiskunnan roskalaatikoita, joihin ajautuvat meistä ne, jotka epäonnistuvat pyrkimyksessään noudattaa keskinäisen kanssakäymisemme pelisääntöjä tai rikkovat niitä vastaan. Kaikki heidät alistetaan saman yksikoikoisen käsittelyn, nimittäin ns. vankeinhoidon kaavaan. Tämä hoito ei paranna XYY-rikollista. Itse asiassa voidaan kysyä, ketä se parantaa, mutta asennoitumisemme rikollisuuteen on niin pinttyneiden ennakkoluulojen kahlitsemaa, että tarvitaan tällaisia 'Joonaan tunnusmerkkejä' jotta meillä olisi riittävästi uskallusta ja uskoa roskalaatikkojemme siivoamiseen. Kuinka sanoikaan Ihmisen Poika kaksituhatta vuotta sitten: "Älkää tuomitko."

(Tri Armo Hormia löytänyt suomalaisen XYY-tappajan; Hymy 7/1968)

Jos 60-luku oli individualistisen vapauden ja itsemääräämisoikeuden vuosikymmentä, jolloin ihminen radikaalilla tavalla kävi taistelua himojensa pidäkkeitä, moralismin luomia rajoituksia ja estoja vastaan, vuosikymmenen lopulla taistelu kiteytyi ehkä merkittävimpään kysymykseen, joka paljasti koko taistelun luonteen: aborttikysymykseen.

Vuoden 1969 viimeisessä numerossa Hymy, jonka artikkelit olivat suureen ääneen julistaneet naisen vapautta seksuaalisuuteen ja omaan kehoonsa, asettui yllättäen abortinvastustajien puolelle. Artikkelin kirjoittajaksi merkitty Ville H. Saariluoto ei kuulunut lehden vakiotoimittajiin ja artikkelin ehkä tärkein ominaisuus, sensaatiomaisuus, täyttyi varmasti, siitä pitivät huolen jutun shokeeraavat kuvat. Kaikesta huolimatta artikkeli oli merkittävä teko. Ainakin tässä lehti asettui niiden puolelle, joita se oli sanonut puolustavansa, heikoimpien puolelle. Vapaus toteuttaa itseään ei voi merkitä vapautta murhata elämää, jonka on saattanut alulle. Saariluodon artikkeli Mitä tehdään nuken kokoiselle lapselle joka elää vielä pitkään abortin jälkeen (Hymy 12/1969) herätti keskustelua puolesta ja vastaan. Hymyä parjattiin - ja kiiteltiin. Lukijoiden kirjeitä julkaistiin seuraavassa numerossa.

- Luin lehdestänne artikkelin "mitä tehdään nuken kokoiselle sikiölle". Minun tuli niin paha olla, etten voinut olla itkemättä. Muistot kauan sitten sattuneesta asiasta tulivat mieleeni. Luulin jo, että olin unohtanut kokemani abortin, mutta sellaista ei (äiti) voi koskaan unohtaa.
   Miksi minun pitikään valita se helpompi tie? Miksi en antanut pienen nukkevauvani elää? Meillä olisi varmaan ollut niin hauskaa yhdessä. 
   Mieti siis, sinä tuleva äiti, monta monta kertaa, ettet valitse sitä tietä kuin minä menemällä ns. hermosairaalaan sanomaan pikkuisellesi jäähyväiset.

(Nimimerkki "Kiitos Hymylle artikkelista"; Hymy 1/1970)

1970-luvulla käsiteltiin armokuolemaa mm. numerossa 12/1971: Tule kuolema.

Huhtikuun numero 1974 toi päiviteltäväksi syväjäädytyksen, intiimisti, erään perheen kamppailun ja kärsimyksen kautta, vavahduttavin valokuvin. "Isä valokuvasi tyttärensä kuoleman. Hän toivoo: Jonakin päivänä syväjäädytetty lapseni on jälleen elossa." Seitsemänsivuisen artikkeli seurasi lapsen sairauden etenemistä ja kuolinkamppailua, ja käsitteli siinä ohessa tulevaisuuden lääketiedettä.

Hänen äitinsä sopeutui traagiseen kohtaloon, mutta isä päätti kamppailla kuolleen tyttärensä elämästä. Hän antoi jäädyttää ruumiin siinä toivossa että lääketiede edistyisi lähivuosikymmeninä niin pitkälle että lapsi voitaisiin saattaa uudelleen elämään. Epätavallisinta tässä kertomuksessa on että tiedemiehet pitävät mahdollisena että isän toive jonakin päivänä käy toteen...

(Jonakin päivänä syväjäädytetty lapseni on jälleen elossa; Hymy 4/74)

Lihavuuden parantamisesta leikkaushoidolla kirjoitettiin numerossa 4/1972. "Tamperelainen myyntipäällikkö Harry Tapper, 50, painoi viime syksynä 132,5 kiloa. Joulukuussa suoritetussa leikkauksessa hänen ohutsuolestaan tehtiin neljä metriä toimintakyvyttömäksi...".

Liberaalin kansanpuolueen edustaja Aili Laitinen kysyi nro:ssa 4/1972: Miksei valtio perusta ilotaloja. Prostituutio ja sukupuolitaudit kuriin valtion kontrolloimalla bordellijärjestelmällä...

PÄÄKIRJOITUKSET 

Urpo Lahtisen luomissa raameissa lehden linjasta vastasi pitkälti Jorma K. Virtanen. Hymyn pääkirjoituksia 1960- ja 70-luvuilta, Ennalan "Kirjeitä henkilöille" -sarjasta kirje Urpo Lahtiselle (Hymy xx) ja Ennalan Rambler-testi (Hymy 8/1970):

ILMIÖ ENNALA

Lehden luetuimpaan vakiosisältöön 1960-luvun loppua kohti käydessä kuuluivat Ennalan pakinat. Niin ikään lukijoiden tuohtuneet, joskus ylistävätkin kirjeet Ennalan pakinoiden ja artikkelien johdosta, joihin kirjeisiin Ennala ahkerasti myös vastaili Postia-palstalla. 

Esimerkkeinä toimittaja Ennalan sujuvasta sanankäytöstä Ant-Wuorisen (..) ja Leila Jaakon (9/68) haastattelut. Haastatteluja tuskin on käyty aivan näillä sanoilla, saattaa olla että Ennala sanailua "stilisoidessaan" on lisännyt proosallisen maalaileva repliikkejä, mutta lopputulos toimii...

VE: Podetteko seksuaalista nälkää?
LJ: En. Saan kyllä milloin tahdon, enkä tahdo niin kovin usein.
VE: Teille on kahdesti käynyt vahinko. Miksi ette varonut eilen? 
LJ: Teen kyllä Bomanille mielelläni vieläkin lapsen.
VE: Se muuttaa sitten asian.
LJ: Tuntuu siltä kuin tahtoisitte tuomita minut. Miksi? Olettehan itse aina puoltanut vapaita suhteita.
VE: Te muistatte nyt väärin. En ole koskaan niitä puoltanut. Sen sijaan olen pyrkinyt ymmärtämään, niin hirmuisen vaikeata kuin se joskus onkin. Koetan ymmärtää teitäkin. Jalkavaimon ammatti ei ole helpoimpia. Me ihmiset olemme aika kummallisia. Me kykenemme antamaan itsellemme anteeksi aivan vaivattomasti mutta emme muille. Niin on asianlaita minunkin kanssani. En osaa antaa anteeksi herroille Ruonala ja Boman, vaikka he eivät ole minun etujani loukanneet.
LJ: Eivät he ole ainoita uskottomia aviomiehiä tässä maassa.
VE: Eivät mitenkään. Mutta he ovat hämmästyttävän vastuuttomia. Kysymys ei ole vain herra Bomanin tarpeesta saada vierasta naista joka päivä ja hänen mielihyvästään. Tässä on kysymys myös lapsesta... Yhäkö Ruonalankin tekee mieli?
LJ: Kyllä. En pääse hänestä eroon.
VE: Sillä lailla. Ja Bomanhan oli asialla eilen. Eikä varonut. Täydellistä piittaamattomuutta. Kun nyt leimataan äiti, leimataan isäkin tasapuolisuuden nimessä. Toivon, että saatte 5 miljoonan kuukausituloja nauttivan miehen ja että hän olisi mieluimmin yli kuin alle 150 senttiä. Mutta vielä hartaammin toivon että eilisestä ei koidu lisäikävyyksiä.
LJ: Minulla on pahoinvointia.
VE: Minäkin alan sitä tuntea.
LJ: Tarkoitatteko että halveksitte minuakin ja tuomitsette?
VE: En varmaankaan. Säälin teitä. Muutoinkin olen masentunut.
LJ: Miksi?
VE: Koska rakkaus on kuollut.

Toisten arvostelussa, mitätöimisessä ja rienaamisessa Ennalan verbaaliset lahjat olivat "parhaimmillaan".

Sallinette, että nimitän Teitä tuttavallisesti vain pässi-Innaseksi
vaikken olekaan tuttavanne enkä halua ollakaan ja vaikka pässinne
Gunnar on kuulemani mukaan pistetty jo lihoiksi. Te olette loisto-
esimerkki siitä, miten vähäisin etten sanoisi olemattomin taidoin,
kyvyin ja hengenlahjoin tässä maassa päästään pinnalle ja saa hu-
vilapaikan Urjalasta. Tarvitaan vain knalli, viikset, kansakoulutodis-
tuksessa laulutaito välttävä 5 ja pässi... Eräs syy siihen, että Suo-
messa yliarvostetaan kaltaisianne avuttomia hupisetiä, on radion ja
monien lehtien, hieman Hymynkin: nuorisolle esitellään idoleina
pässejä... Suosittelisin - tietenkin ihan henkilökohtaisesti - että pa-
laisitte takaisin entiseen toimeenne Yleisradion vahtimestariksi huo-
lehtimaan palttoista niin että kaikki saavat naulakoista omat kuteen-
sa ja loimensa. Sekin työ on hyvin hyvin vastuullista vaikkakaan ei
vaadi suoranaista älyn hohtoa.

(Martti Innaselle sarjassa Kirjeitä henkilöille; Hymy 3/1970)

Ennala rohkeni kirjoittaa myös työnantajalleen...

Vaikkakaan et välittömästi osallistu toimitustyöhön vaan hoitelet
niin sanottuja organisatoorisia suuria linjoja, lopullinen määräysvalta
on kuitenkin Sinun. Muuta, pyydän, Hymyn linjaa kuuluisat "kaksi pii-
rua" elämänmyönteisempään suuntaan. Ja huomauta minulle, että
esimerkiksi nämä "Kirjeet henkilöille" voisivat sisältää enemmän tun-
nustusta kuin parjausta.
   Kuten sanoin sinun sanoneen, julkisuuden henkilöiltä vaaditaan pal-
jon; heidän pitää mukautua siihen että heitä kritikoidaan ja heidän
yksityiselämäänsäkin pengotaan. Miksi et sitten ole käskenut minua
kirjoittamaan siitä, että olet saanut tuomion rattijuoppoudesta?

(Ennalan kirje Urpo Lahtiselle; Hymy 2/1970) 

Hymy koetteli sopivuuden rajoja. Uskovaisten ja moralistien kritiikistä ärsyyntynyt Ennalan heitti bensaa moraalinvartijoiden liekkeihin sarjalla "Mainio sukuni":

Läpikotaisin rehellisenä ihmisenä on minun suorastaan pakko jatkaa
onnettoman sukuni historiikkia. Nämä oheiset kolme irstasta valoku-
vaa selityksineen tulevat aiheut
tamaan yleistä inhoa ja pahennusta
mikä onkin tarkoitukseni kansamme johdattamiseksi onnellisempaan
tulevaisuuteen. Oppia voi nimittäin paheellisuudestakin.

(Veikko Ennala: Maino sukuni osa VII; Hymy 8/1974) 

Jos Ennalan tyylissä 1960-70 -lukujen vaihteessa vielä oli terävää sarkasmia, epäkohtia esiin nostavaa provosointia ja ehkä syvempäänkin pohdintaan kutsuvaa kyseenalaistamista, joskus myös itseironiaa, 70-luvun kuluessa kirjoitusten katkerat juonteet syvenivät ja sarkasmin terä tylstyi latteuksiin ja karkeaan kielenkäyttöön.

Ennala ei suostunut kumartamaan ketään, vaan kirjoitti asioista kuten hän oman ristiriitojen koetteleman ja piinatun maailmankuvansa läpi ne itse koki. Objektiivisuudesta tai yksilösuojasta piittaamatta. Ennala piti Hymyssä omaa palstaansa, jonka puitteissa hän myös vastasi lukijoiden kirjeisiin. Palstan nimi oli aluksi "Veikko-sedän piinapenkki", mutta myöhemmin sen nimeksi vaihdettiin "Maailman meno". Tällä palstalla Ennala ylitti rajoja enemmän kuin koskaan.

(Wikipedia: Veikko Ennala; lainattu 15.12.2014)

Kirjailijana Ennala ei ollut mestari - ehkä kylläkin mainettaan parempi. Esikoisteoksessa, novellikokoelmassa Linna meren rannalla (Gummerus 1960) oli persoonallisia pieniä kertomuksia. Seuraavassa teoksessa, eksistentialistisessa, inhorealismissaan groteskissa rikostarinassa Kyttyrä (1964) Ennala löysi "oman" kirjallisen tyylinsä: kyynisen, elämänarvoja rikkirepivän pessimismin. Myöhemmin ilmestyivät Veljeni Herrassa (1964) ja Vaimo jonka minulle annoit (1969).

Hymyn lisäksi Ennalan pakinoita ja kertomuksia julkaistiin mm. Apu ja Viikkosanomat lehdissä. Ennalan lehtikirjoituksista on ilmestynyt mm. kokoelma Lasteni isä on veljeni ja muita lehtikirjoituksia (Wsoy 2007).

ENNALAN KIRJEET SUOMEN KRISTITYILLE JA LEHDEN USKONTOKRIITTINEN LINJA

Uskonnollisten aiheiden käsittelystä lehdessä vastasi usein Veikko Ennala, jonka muistelmista tiedämme, että hän lapsena sai liikaakin sapiskaa uskonnolliselta ja autoritääriseltä isältään, satukirjailija Atte Ennalalta. Uskonnon auktoriteettiin, ehdottomuuteen ja dogmaattisuuteen kohdistuvissa jutuissa, jotka Ennalan mielestä ilmeisesti puolustivat yksilönvapautta ja vastustivat pakkovaltaa, viljeltiinkin usein raamattusitaatteja.

Kun Ennala teki kirjeen Jeesukselle, jutun alaotsikko kuului "Kirje on lapsellinen mutta Jeesus itse on sanonut: Sallikaa lastenmielisten tulla minun tyköni".

Kysyisin sitten, miksi melkein kaikki tosiuskovaiset ovat niin tavattoman ilkeitä, juuri heiltä esim. minä saan aina kaikkein loukkaavimmat ja hirveimmät kirjeet. Varjele Sinä minua tulemasta tosiuskoon, etten muuttuisi vieläkin pahemmaksi kuin mitä olen. Ajattele nyt vaikka hovioikeudenneuvos Paavo Hiltusta. Miten häijy mies siinä onkaan. Homoseksualisti-raukatkin, jotka eivät varmasti ole itse syypäitä kohtaloonsa, hän tahtoisi teljetä linnaan. Miksi ei sitten sydän- ja keuhkotautisia myöskin?

Etkö antaisi minulle viransijaisuuttasi sanokaamme kymmeneksi päiväksi. Tänä aikana osottaisin olevani parempi Jeesus kuin Sinä. Koska olisin Sinuna kaikkivoipa, tappaisin ensimmäiseksi Perkeleen, niin ettei se enää olisi viekoittelemassa meitä. Viinapannut särkisin ja hajoittaisin vankilain muurit niin että miehet saisivat palata takaisin vaimojensa ja sulhaset morsiamiensa luo hyvinä ja rehellisinä ihmisinä... Minä tekisin maailmasta paratiisin, jossa ei enää kuoltaisi nälkään, ei tunnettaisi syöpää, ei itkua eikä kuolemaa.

Sillä, jos olet meille omalla kärsimykselläsi valmistanut paratiisin jonnekin, miksi emme saa mennä sinne heti... Mikä on elämän tarkoitus?

(Veikko Ennala: Kirje Jeesukselle; Hymy 9/1968)

Kuten viime numerossa tällä palstalla kerroin, ennusti nimimerkki "Amigo del la monto ce la limo", että kuolen ennen tämän vuoden juhannusta. Tätä kirjoittaessani juhannus on ajat sitten ollut ja mennyt ja häveten minun on ilmoitettava yhä eläväni. Tällainen uppiniskaisuus herättää tietysti lukijoissa pahaa verta -- . 

Perheessäni kyllä valmistuttiin lähtööni asiaan kuuluvalla tavalla: vaimo leipoi piparkakkuja muistohetkeä varten ja pantiinpa hyvissä ajoin ämpärillinen riisikiljuakin käymään. Saattoväelle siitä ei tosin enää olisi ollut tarjottavaksi muuta kuin hiukan hiivaista pohjasakkaa, sillä juhannuksen alla tulin nautiskelleeksi sen itse. -- .

Tjaha ja käydäänpä sitten taas reippain mielin käsiksi uusien saapuneiden kirjeiden pinkkaan. Minulta on usein kysytty enkö millään pääse irti taivasasioista ja pornosta. Kyllähän minä pääsen mutta kun lukijat eivät tunnu pääsevän. Ja heidän kirjeitäänhän varten tämä palsta on perustettu.

Lea Vesannon on hänetkin ärsyttänyt se artikkelini, jossa kuvailin keskustelujani lasteni kanssa taivaasta ja Jeesuksesta ja pippelin seisomisesta ja sen sellaisesta. -- . Jospa nyt antaisimme pienokaisten kuitenkin olla siinä käsityksessä, että taivas on maailmaa parempi paikka ja että Jeesus on meitä ihmisiä kiltimpi olento. Kyllähän heille aikanaan sitten selviää, että - pahoin pelkään - ei olekaan olemassa mitään taivasta eikä mitään kilttiä karamellejä antavaa Jeesusta. 

(Veikko-sedän piinapenkki, Hymy 8/1970)

Veikko Ennalan uskontoaiheisia artikkeleita: Rikoksia uskonnon varjolla (Hymy 5/65), Kirje Jeesukselle (9/68), "Presidentti Kekkonen joutuu helvettiin" (11/68)

Muuan Asuntohallituksen toimistovirkailija, 44-vuotias Timo Kuittinen, on oman käsityksensä mukaan saanut Herraltamme profetian lahjan ja niinpä hän on jo 7 vuoden ajan säikytellyt heikkohermoisia helvettiopillaan. Hänen povauksensa ovat kamalia: pikapuolin Suomi pyyhkäistään maailmankartalta ja me kaikki, jumalanpilkkaajien keulamies presidentti Kekkonen muiden mukana, joudumme helvetin tulijärveen. Profeetta soi lehdellemme haastattelun. Haastattelijan henkilökohtainen käsitys on, että Timo Kuittinen kärsii kuuloharhoista ja olisi hoidon tarpeessa.

(Ennala: Timo Kuittinen: "Presidentti Kekkonen joutuu helvettiin"; 11/68)

Tasapainottomia tuomionprofeettoja, uskonnollista alistamista, väärinkäytöksiä ja hurjia lahkoja koskevat jutut olivat varmastikin pääosin totta ja asioiden esille nostaminen oli sinänsä tärkeää. Ikävä vain, että tämän varjolla uskovaisia leimattiin tarpeettomastikin, juttuja paisuteltiin ja kärjistettiin. Omassa mustavalkoisuudessaan Ennala ei viitsintyt tutustua edes kristinuskon peruskäsitteisiin, armon ja tuomion suhteeseen tai vaikkapa siihen, kuka Raamatun mukaan on Jumalan lapsi, vaan jo lähtökohtaisesti suhtautui uskon sisältöön tahallisen pilkallisesti tai huolimattomasti, antaen asioille merkityksiä ennakkoluuloistaan käsin. Jumala, jota Ennala usein nimitti "meidän Herraksemme", oli lähtökohtaisesti "omien lapsiensa pelottelusta nauttiva sadisti ja sietämättömän itserakas olento, joka pysyy hyvällä tuulella vain jos ihmiset alituiseen voivottelevat syntejään ja pahuuttaan".

K: Oletteko koskaan tullut ajatelleeksi, että säikytätte helvetillänne ihmisiä niin että he sekoavat päästään?
V: Helvetti on totuus. On julistettava että se on olemassa jotta ihmiset ymmärtäisivät hylätä pahan niin kauan kuin on aikaa. Ei totuus sekoita ihmisten päitä, tunnustamattomat synnit kylläkin sekoittavat. Tunnustus on armon edellytys.
K: Kun vastasitte kirjeeseeni, jossa pyysin teiltä tapaamista, sätitte HYMY-lehden pahanpäiväisesti. Erityisesti teitä ärsytti juttu kemiläisestä jalkavaimosta. Miksi? Siinähän nuori nainen juuri tunnusti syntinsä, joka on teidän puheittenne mukaan armon edellytys.
V: Te teette tällaisilla jutuilla rahaa.
K: Kuten tekin profetioillanne. Lehden teon on kannatettava itse itsensä niin kuin näemmä profetioittenkin...

Ennala päättää haastattelun sanoihin:

Profeetta Kuittinen ilmoittaa itse saavuttaneensa "mielenrauhan". Mutta tullaanko ajatelleeksi, kuinka monilta hengessä entuudestaankin vaivaisilta hänen onnistuu se "profetioillaan" riistää. On käsittämätöntä, että jokin Asutushallituksen houriva toimistotyöntekijä saa vapaasti tehdä tyhjäksi kaiken sen mitä toisaalta tässä maassa mielenterveyden hyväksi tehdään... Mitä sitten tulee jumalanpilkkaan, eikö karmeinta jumalanpilkkaa ole Luojamme varustaminen inhimillisin heikkouksin, niihin luettuina jo mainitut kostonhalu, taipumus sadismiin, itserakkaus ja hillitön viha?

(Ennala: Timo Kuittinen: "Presidentti Kekkonen joutuu helvettiin"; 11/68)

Ennala, joka niin herkästi huomasi uskovaisissa vikoja ja muistutti heidän olevan vastuussa lähimmäistensä leimaamisesta ja ihmisten mielenrauhan järkyttämisestä, itse leimasi juttujensa kohteina olevia henkilöitä, niin uskovaisia kuin muitakin.

Erkki Petmanin artikkeli 17-vuotiaana Ruotsissa pahoinpidellystä suomalaisesta kotiapulaisesta, joka karmeiden kokemustensa jälkeen löysi turvan Trelleborgin helluntaiseurakunnasta, kuvaa lehden uskontokriittistä linjaa:

Täytyy taas kerran kysyä, onko hän todellakaan saanut vielä vapauttaan, riittääkö uskonnollinen seura hänelle ja onko sunnuntaisin puistossa pidettävä helluntailaisten ulkoilmakokous hänelle sitä virkistäytymistä mitä hän nyt tarvitsisi.

(Erkki Petman: Vatasten piikana on pirun paha olla; Hymy 8/1970)

Pääsiköhän Väinö Nurminen taivaaseen? Hän oli kirkosta eronnut uskovainen. Hän halusi kirkollista siunausta, mutta ei saanut sitä. Kun ei kerran maksanut kirkolle sitä mikä kirkolle kuuluu, ei saanut myöskään kirkollisia palveluksia. Suntio-haudankaivaja ei tuonut haudalle edes hautauslapiota...

(Ei kirkollisveroja - ei siunausta, Hymy 7/1969)

Armoa ei tarjota syntisille, vaan synnittömille tekohurskaille. Saarnojen perussävy ja sanoma armosta on sama. Se on tummiin pukeutuneiden nutturapäiden uskon vahvistamista. Se on heidän armoaan ja heidän pelastuksensa vakuuttelua... Kirkoissa jaettava armo on näin yhdenmukaistettu. Armomarkkinoilta on saatavissa vain poroporvarin armoa.

(Erkki Wessman: Rihkamakauppaa armomarkkinoilla, Hymy 7/1972)

Lehdessä oli myös joitain sävyltään positiivisia kirjoituksia uskonnosta, yleensä luterilaisesta kirkosta (mm. pastori Ilmo Launiksen haastattelu Modernin kirkon keinot, 5/65), asiallista dialogia kirkon edustajien, ateistien ja muulla tavalla uskovien välillä (keskustelusarja Onko usko sidottu dogmeihin?, 1968) sekä kertomuksia uskon tähden vainotuista ja kaltoin kohdelluista (Usko ja ateismi iskevät yhteen Neuvostoliitossa, 7/69). Näistä vastasivat muut toimittajat Ennalan ja hänen hengenheimolaistensa keskittyessä pääasiassa uskonnon kritiikkiin.

Uskontokritiikin vastapainoksi lehdessä oli jonkin aikaa myös pastori Ilmo Launiksen palsta. Muiden juttujensa ohessa Launis toi palstallaan esille kristillistäkin sanomaa, korosti Jeesuksen ja evankeliumin merkitystä.

"Rehellisenä kirkonmiehenä" ja älykkäänä keskustelijana tunnettu Viro uskoi Jeesukseen ja kirkon dogmeihin, mutta henkilökohtaisesti piti "täysin yhdentekevänä" kuinka Jeesus oli syntynyt: 

Minun (sinänsä monessa mielessä heiveröinen) uskoni Jeesukseen ei pohjaudu siihen, mitä Vanha Testamentti hänestä kirjoittaa tai mitä kenties saadaan selville joistakin vielä vanhemmista lähteistä, ei liioin siihen mitä kerrotaan hänen syntymänsä ja kuolemansa tavasta taikka erinäisistä uskonnollisista seremonioista - minulle on täysin yhdentekevää, syntyikö hän niinkuin ihmiset tavallisesti syntyvät vai jollakin toisella tavalla - vaan uskoni pohjautuuu hänen sanomansa suuruuteen ja hänen olemuksensa sisäiseen suuruuteen, joka minun tajunnalleni on ainutlaatuinen.

(Hymy 9/1968)

Viron kiinnostus idän uskontoja, parapsykologiaa ja esoterismia kohtaan kasvoi vuosien varrella, niin että hän mm. suomensi New Age -henkisiä kirjoja. 

7/1967, 7/1968 ja X/xx. Lukijoiden kirjeistä koostuva Postia kuului 1960-70 lukujen suosittuihin palstoihin

Kiitän niitä kymmeniä ihmisiä, jotka ovat lehteämme artikkelin "Onko Jumala kuollut?" johdosta muistaneet. Olen pahoillani, että meillä ei ole mahdollisuutta kaikkia kirjeitä julkaista ja julkaistutkin ovat vain lyhennelmiä ja otteita. Tällainen "sensurointi" on ollut pakon sanelema. HYMY-lehti ei voi erikoistua pelkästään uskonkysymyksiin etenkin koska sellaisia julkaisuja on jo entuudestaan olemassa. Erityisen iloinen olen siitä, että po. "avointa kirjettä" ei kahta tapausta lukuunottamatta ole käsitetty jumalanpilkaksi. Sellaisestahan ei missään tapauksessa ollut kysymys. Emme alennu rienaukseen. En ole oikea henkilö kommentoimaan lukijoiden kirjeitä ja niinpä ne siis tulevat tässä puolestani kuitatuiksi vain sydämellisin kiitoksin...

(Veikko Ennala, Hymy 7/1967)

Omasta jumalasuhteestaan Ennala kirjoitti mm.:

Mitä minuun itseeni tulee, olen tähän ikään ajatellut Sinua niin monena. Kun olin lapsi olit minullekin teismin parhaiden oppien mukaisesti partainen isähahmo, tuikea ja julmakin ja ajattelin Sinua iltaisin unta odottaessani vavistuksella. Sittemmin muutuin panteistiksi koska olin niin kauan Knut Hamsunin lumoissa ja merkitsit minulla samaa kuin Luonto eli kaikki mikä eli ja hengitti, maan kukkaset ja jopa kivetkin. Välillä kielsin Sinut kokonaan. 
   Toisinaan sitten liian vähäisellä järjellä liikaa luettuani olin ollakseni deistikin: Sinä olit kyllä luonut taivaat ja maat ja niiden astujat mutta jättänyt sitten kaiken oman onnensa nojaan, olitpa ehtinyt ehkä jo kuollakin.
   Mitä edelle kirjoitin on vain luettelo eikä voi antaa aavistustakaan kaikista niistä vaikeista ja tuskallisista kamppailuista ja kriiseistä, joita jokaisen uuden uskomuksen ja maailmankuvan omaksuminen edelsi. Nyt tänä päivänä katson olevani agnostikko: ihmisen ei ole mahdollista saada Sinusta ja Sinun olemuksestasi mitään ehdottoman varmaa tietoa. Henkilö joka puhuu Sinusta minulle tietää tosiasiassa Sinusta yhtä vähän kuin minä itsekin.
   Miksi nyt sitten kumminkin kirjoitan sinulle? Siksi että toivon vaikkakaan en varmasti usko Sinun olevan olemassa. -- .
   Jos lähden siitä että olet olemassa olkoon olemuksesi minkälainen tahansa ja ylhäiset asuinsijasi missä tahansa, minua on aina askarruttanut miksi oikeastaan loit meidät, mikä lyhyesti sanottuna on olemassaolomme tarkoitus. -- . Miksi lainkaan panit meidät kokemaan tämän viheliäisen etsikkoaikasi sotineen ja nälänhätineen, minkä vuoksi emme päässeet paratiisiin heti ja niin täydellisinä ettemme olisi ollenkaan kallistaneet korvaamme jonkin käärmeen kuiskutuksille.

(Ennalan kirjeestä Isä Jumalalle, Hymy 7/1980)

   

Kuluva kesä ja tuleva syksy tuovat tullessaan toisenlaisen Jeesuk-
sen, Supertähden rock-oopperan muodossa, tämän lisäksi Jeesus-
ta on alettu mainostaa monin keinoin. Jeesuksesta on tulossa kan-
taa ottava ja osallistuva hahmo.
   Postiluukusta on jo nyt putoillut uudentyyppistä Jeesus-mainon-
taa. Saa nähdä milloin varsinainen big business nappaa Jeesuksen
myyntiartikkeleiden valtiaaksi. On helppo kuvitella, mitä nyt jo liik-
keissä olevien Jeesus-paitojen lisäksi voisi ilmestyä markkinoille.
   Monenmoiset korut ovat jo tulleet, uimakauden alkaessa värittä-
vät saastuneita rantojamme iloisenväriset Jeesus-bikinit ja simma-
rit, helteellä janon sammuttaa parhaiten Kristus-juoma. Kirkko tie-
tenkin perustaa omat myyntikojunsa, joissa popparipapit saavat
heille niin tärkeän myyntikokemuksen. Mielikuvitusta käyttäen näi-
tä artikkeleita löytyy vaikka millä mitalla. Ja tarkoitus tietenkin py-
hittää keinot, kuten uskonnon asioissa yleensä on totuttu näke-
mään.
   Mikä mies Jeesus sitten todellisuudessa oli? Ilman muuta on sel-
vää, että hän on ollut voimakas ja yllättävä persoonallisuus, koska
jälkimainingit ovat saaneet aikaan maailman suurimpiin kuuluvan
kansanliikkeen uskonnon muodossa.
   Entäpä historiallinen todellisuus? Sen tutkiminen on aina ollut
vaikeata koska kirkko on uskollisesti salannut kaikki mahdolliset
lähteet. Kirkko on suurin piirtein itse määrännyt, kuka hän oli, mi-
tä teki, milloin eli ja minne meni. Vasta tämän vuosisadan tutkijat
ovat uskaltaneet penkoa hämäriä arkistoja ja muinaisia kirjoituk-
sia, -- .
   Tavallisen kansalaisen on hyvin vaikeata saada tässä artikkelissa
mainittuja lähdeteoksia käsiinsä, joten lukijan on vain yksinkertai-
sesti luotettava kirjoittajan rehellisyyteen. -- .
   On mahdollista että essealaisten veljien välityksellä Jeesus vierai-
li Egyptissä jossa oli koko sen ajan maailman korkein sivistys. Alek-
sandrian valtavat kirjastot ja monet filosofiset seurat tarjosivat 
nuorelle juutalaiselle mahdollisuudet keskitetysti harjoittaa opinto-
ja joiden tuloksena suuren persoonan itsekritiikki loi lopulta tuon
opin joka tänäkin päivänä voisi olla rehellinen ja vailla joutavanpäi-
väisiä mysteerioita jotka kirkko on siihen sotkenut.

(Erkki Aura: Tervetuloa Jeesus! Hymy 7/1972)

HAUSKA PSEUDOTIEDE JA KOVIN VAKAVA HUUHAA

Kristillisen sanoman korvasi astrologia, selvännäkö ja kaukoparannus. Toimittajakunnan ja näkökulmien moninaisuudesta johtuen lehdessä saattoi samanaikaisesti olla artikkeleita joissa rajatiedon ilmiöitä kyseenalaistettiin ja artikkeleita jotka edustivat näitä ilmiöitä.

Parapsykologian ja rajailmiöiden markkinointi lisääntyi Oskar Reposen aihetta käsittelevien artikkeleiden myötä. 1970-luvulla vakituisen palstan lehdessä sai muun muassa selvännäkijä Tamara Maunonen, joka "yliluonnollisilla lahjoillaan" palveli lukijakuntaa vastaamalla näiden kysymyksiin. 

Ennala..... 10/79

SEX - SEX - SEX

Hymy nosti kissan pöydälle. Sosiaalipornon lisäksi nähtiin paljasta pintaa ja monin tavoin edistettiin seksuaalisen vapautumisen asiaa. Kauhisteltiin tekopyhyyttä ja esitettiin estoista vapautumisen ilosanomaa. Joissain jutuissa oltiin vähän olevinaan moraalinkin puolella (esim. Annikki Ant-Wuorisen haastattelu 12/1967) ja puolustettiin rakkautta seksin kaupallistumista vastaan (Veikko Ennalan tekemä haastattelu Leila Jaakosta 9/1968). 

Käsi sydämelle, hyvät aviomiehet. Olisitteko valmiit antamaan ikioman aviovaimonne toisen miehen rakasteltavaksi, jos vastalahjaksi saisitte hänen vaimonsa omaan syliinne? Jos olette, niin nyt teillä on siihen mahdollisuus - vieläpä samassa sängyssä.

(Timo Suoste: Vaihdetaanko vaimoja? Hymy 9/1968)

Masturbaatio on sukuvietin eräs purkamistapa, joka yksilöstä riippuen uusiutuu tiheimmillään useasti päivittäin tai vain muutaman kerran vuodessa. Puheet vietin ylevöitymisestä ovat loruja. Miksikään vietti ei ylevöidy minkäänlaisissa olosuhteissa. Sen sijaan sen purkautuminen voi kyllä esiintyä valhekaavuissa, rajatapauksina uskonnolliset ekstaasit...

(Veikko Ennala: Omin käsin; Hymy XX/XX)

Vaihdetaanko vaimoja (9/68), Antakaa meille bordelli (9/69), Omin käsin (x/x), Mitäs me nakupellet (2/70), 

Seksi on ollut alkoholin tavoin melkoisissa moraalisääntöjen kahleissa. Tekopyhyys ja salapaheet ovat rehoittaneet toisistaan voimaa imien.
  Mutta kehitys on nopeaa. Näiden haastattelujen tekeminen vielä 5-10 vuotta sitten olisi ollut paljon vaivalloisempi puuha ja tuloskin olisi saattanut olla hyvin erilainen.
  Mutta kun nyt menee heittämään huulta bordellista kadun miehen kanssa, saa huomata puhuvansa tärkeästä ja mielenkiintoisesta ongelmasta, joka panee mielikuvituksen liikkeelle ja pakottaa ottamaan kantaa.
  Bordellista voidaan puhua ilman häpeämistä ja salakähmäilyä, eivätkä ukkomiehetkään juokse peloissaan asiaa karkuun.
  Valvotussa, hyvin hoidetussa bordellilaitoksessa ei nähdä pahaa...

(Antakaa meille bordelli; Hymyn 10-vuotisjuhlanumero, 9/1969) 

Kun tiedetään, miten vaikeata suomalaiselle kirjeen kirjoittaminen on ellei ärsyke ole vallan tavattoman voimakas, voinemme tehdä seuraavan johtopäätöksen: nudismi askarrutti kaikkien niidenkin henkilöiden mieltä, jotka eivät "mistään hinnasta" halunneet seuroihimme osallistua ja ottivat siitä sitten vaivakseen ilmoittaa. Ihmisluontoon kuuluu, että tietyt mieltymykset ja viettymykset torjutaan ja tuodaan esiin päinvastaisina: mistä pidetään, sitä ollaan inhoavinaan. Tätä ei aina tosin tiedosteta.

(Mitäs me nakupellet; Hymyn järjestemä nudisti-illanvietto, 2/70)

Tällainen siis on rakkauden kieli II. Saastaistako? Tarpeetontako kenties? Pornoa valistuksen varjolla? Kenties ei. Toivottavasti se opettaa sen, ettei sukupuolisuus ole saastainen asia.

(Rakkauden kieli II valmiina Ruotsissa; 10/1970)

Kysymys: - Mikähän vika mahtaa vaivata pornon hysteerisiä vastustajia?
Vastaus: - Ennen kuin he esittävät kunnolliset perustelut mielipiteilleen, heitä on siihen saakka pidettävä psykiatrian piiriin kuuluvina tapauksina. Kaipa heillä on häiriöitä omassa seksuaalielämässään, mutta pornon vastustajiin tulee suhtautua yhtä ymmärtäväisesti kuin muihinkin poikkeaviin.

(Saarikoski ja seksi; Markku Saksa haastatteli Pentti Saarikoskea, 5/71)

SEKSUAALIVÄHEMMISTÖJEN ASIALLA

Wc:n alta wc:n alle (ankaran äidin vaikutuksesta pakkomielteiseksi tirkistelijäksi, 6/70), Rakastan miestä joka pukeutuu naisen vaatteisiin (poikkeava love story, 12/71), Naisen vaatteissa olen onnellinen (4/76), Murtuvat rajat: transvestisuus on rikastuttava asia (10/89)

Ruma, vääräsäärinen menninkäinen, jonka yllä on halpoja naisten
vaatteita. Hän on ikäänkuin ufo, jota kukaan ei ymmärrä mutta
joka yrittää ymmärtää kaikkia. Viisas ja kiltti mies, joka tutkii ja
kokeilee uskontoja. Hän on ikänsä etsinyt totuutta löytääkseen
rauhan ja sovun itsensä kanssa... 
   Hän haluaisi olla nainen. Ei kuitenkaan mistään muusta syystä
kuin siitä, että hänen on pakko pitää naisten vaatteita. Tarve on
poikkeuksellisen voimakas. Yli kymmeneen vuoteen Rautiainen ei
ole pukenut ylleen ainoatakaan miehelle kuuluvaa vaatekappaletta.
   - Olen tuntenut vetoa naisten vaatteisiin jo pikkupojasta lähtien.
Kymmenet vuodet salasin poikkeavuuttani. Pidin miesten takin al-
la hametta, käytin naisten alusvaatteita ja niin edelleen.
   - Eräänä päivänä rohkaisin mieleni ja menin töihin kokonaan nai-
seksi vaatetettuna. Sen jälkeen en ole miehen vaatekappaleeseen
kajonnut.
   Arvia on tietenkin pilkattu, kiusattu ja naurettu. Enää pitkään
aikaan hän ei ole välittänyt ihmisten kaavamaisista reaktioista...
   Jokainen poikkeava joutuu pohtimaan poikkeavuutensa syitä. 
Rautiainen uskoo hormooniensa olevan epätasapainossa. - Sen tie-
täminen ei kuitenkaan auta mitään. 
   - Haluaisin vain päästä eroon sukuelimistäni. Se on hartain toi-
veeni. Muunlaista apua tai ymmärrystä en tarvitse.
   Hän sanoo pöyristyttävän asian kuin itsestään selvyytenä: 
- Olen useita kertoja yrittänyt ryhtyä itse leikkaamaan elimeni!
   En ole kuitenkaan uskaltanut. Ehkä pelko on ollut järkevääkin,
olisin saattanut kuolla. 

(Naisen vaatteissa olen onnellinen; Hymy 4/1976)

Huomattavan suuri osa lehden seksuaalisia vähemmistöjä käsittelevistä artikkeleista 1960- ja 70-luvulla kuvasi transvestiittien elämänkohtaloita. Jutuilla oli paitsi informatiivinen ja suvaitsevaisuutta lisäävä arvo, myös kohuarvo. Kyseinen vähemmistö koettiin yleisesti häpeälliseksi, sitä vierastettiin ja siitä vaiettiin. Hymyssä asiat esitettiin lehden raflaavaan tyylin. Henkilöiden kokemaa vainoa korostettiin ja suvaitsevaisuutta peräänkuulutettiin, mutta samalla kohteet esitettiin oudossa valossa, niin että usein jäi vaikutelma näennäissuvaitsevaisesta friikkisirkuksesta.

- En ole tuntenut milloinkaan parittelunhalua naiseen, mieheen
enkä eläimeen.
   Rautiainen saa tyydytyksensä naisten vaatteista, ei muusta.
   Hänessä kumoutuu se yleinen harhaluulo, että transvestiit oli-
sivat välttämättä homoseksuaaleja.
   On kiintoisaa, että Rautiainen on tosissaan harkinnut naimisiin
menoa. Mitään kummallista siinä kuitenkaan ei ole, hän on halun-
nut ystävän.
   - Olen liian hiljainen ja olen jäänyt liiaksi miettimään sopivan
tytön kohdalla. Ehkä näin onkin parempi. Ei minusta varmaan-
kaan ole aviomieheksi.

(Naisen vaatteissa olen onnellinen; Hymy 4/1976)

Vähemmistöjen menettäessä kohuarvoa 80-luvulla myös juttujen raflaava ja groteski sävy muuttui asiallisemmaksi. Kohteet säilyttivät vielä merkityksensä lehden linjan ja myynnin kannalta. Sensationismia tärkeämpää oli olla piikki vanhoillisten lihassa: vahvistaa lehden vapaamielistä, suvaitsevaista ja edistyksellistä profiilia. 

HYMYN HOMOMANNEKIINI "MOSSE"

Monsieur Mossen kautta homoseksuaalisuus sai viihteelliset, ehkä vähän huvittavatkin, mutta salonkikelpoiset kasvot.

Hymyn lehtijuttujen on sanottu vaikuttaneen homoseksuaalisuuden dekriminalisointiin 1971.

Jos Monsieur Mosse olisi pysynyt tavallisena Raimo Jääskeläisenä, ei
asiasta luultavasti olisi enempää kerrottavaa. Olisipa vain yksi epä-
onnistunut avioliitto, pieni poika isänsä hoivissa, mukava, hiukan
"hössöttävä" mies ja ystäväpiiri. Ketä tuollaisen tavallisen ihmisen
rakkaus kiinnostaisi? Mutta Raimo Jääskeläisestä tuli Monsieur Mos-
se, julkisuuden henkilö, julkkisten ystävä. Näkyvä ja kuuluva hahmo.

(Olen sellainen kuin olen - miksi sen salaisin. Hymy 5/1971)

Miten lienee, satuttaakohan Mossea Pepen petollisuus yhtä lailla? 
Pepe näet järjesti heti Mossen lähdettyä kovan luokan hipat ko-
tiinsa. Oli viinaa ja oli tyttöjä - Pepellä kaksikin samana iltana. Joku
siellä ihmettelikin, kuinka poika jaksaa.
   Tietysti Mosse on aina ollut tietoinen siitä, että Pepe pitää myös
naisista, mutta sehän ei estä olemasta mustasukkainen. Mustasuk-
kaisempi Mosse kuitenkin taitaisi olla, jos Pepe olisi pitänyt hauskaa
jonkun pojan kanssa.

(Mosse on matkoilla - eläköön naiset! Hymy 4/1972)

Makeup-artisti Monsieur Mosse, 49, on kuin hunaja, johon kohu tart-
tuu: kauniit naiset, kauniit miehet, juorut, skandaalit. Hän rakastaa
julkisuutta ja jos sitä ei tule, hän tekee sen. Kun Brigitte Bardot ku-
vautti itsensä alastomana 40-vuotispäivänään, seurasi Mosse esimerk-
kiä, ja koko Suomi seisoi päälaellaan.
   Mosse on hävytön suustaan ja tarkkanäköinen kuin haukka. Hänen
huumorintajunsa on kammottava...

(Minä ja miehet Ursulan elämässä. Hymy 10/1981)

HYMYLEHDEN MUUT "MANNEKIINIT" 

Hymyn omiin julkkiksiin, joiden uraa seurattiin ja joille tarpeen mukaan keksittiin myyviä edesottamuksia ja ongelmia, kuului parantumaton naistenmies ja salonkikeikari Pertti "Kreivi" Lindgren.

Myös kahlekuningas Timo Tuomivaara esiintyi lehdessä, mutta ei (ainakaan vielä tuolloin) joutunut myymään itseään henkilökohtaisen elämän kommelluksilla eikä ryhtynyt lehden pelleksi.

Tuomivaaran temppujen lisäksi seurattiin "mestarihypnotisoija" Olliver Hawkin uraa, jossa oli yhtymäkohtia Tuomivaaran käyttämään suggestioon.

Mr. Hawk on Pohjoismaiden ainoa ammattihypnotisoija. Oppinsa hän
on hakenut etäältä. Hän on oleskellut vuosia ulkomailla, mm. Australi-
assa ja Uudessa Guineassa. Australian sisäosista hän löysi kaksi siihen
asti tuntematonta alkuasukasheimoa (uutinen siitä kiersi aikoinaan 
kautta koko maailman lehdistön). Kumpikin heimo valitsi Hawkin pääl-
likökseen, koska pitivät tätä omaan rotuunsa kuuluvana albiinona, joi-
ta kaikki kannibaalit kunnioittavat jumalolentoina...

(Sukupuolinen kyvyttömyyskin voidaan parantaa hypnoosilla; 7/1966)

Tuomivaaran sirkustemppuja selkeämmin Hawk edusti lehden myöhempää lempiaihetta eli rajatieteitä, joidenkin mukaan okkultismia.

Wikipedia (lainattu 12.12.2014) kertoo merikarvialaisen Olliver Hawkin (Olavi Erkki Wilhelm Hakasalo, 1930-1988) kohtalosta:

Seuraavana vuonna, 1988, Hawkin sydän pysähtyi kesken hänen viimeiseksi yleisöesiintymisekseen julistettua hypnoosinäytöstä Kemin työväentalolla, missä Hawk tasan 30 vuotta aiemmin oli pitänyt ensinäytöksensä Suomessa. Hawkin vaipuessa polvilleen yleisö ja Hawkin apulaiset luulivat Hawkin käyttäytymisen olleen osa hänen näytöstään.

Kuolemansa jälkeen Hawk raportoitiin nähdyn Kemin lentoasemalla. Mm. Nyrkkiposti-lehden haastatteleman taidemaalari Boris Mikojanin lausuntoja lainattiin helmikuussa 1989 julkaistussa Nyrkkipostin aihetta käsitelleessä artikkelissa: ""Minä näin vuorenvarmasti Olliverin Kemin lentoasemalla viime lokakuussa. Minä en miehestä erehdy", Mikojan vakuuttaa."

Wikipedian tiedoissa on virhe, tarkoitetaan ilmeisesti Nykypostia, koska Nyrkkiposti-lehti lopetti olemassaolonsa jo 1970-luvulla.

Sukupuolinen kyvyttömyyskin voidaan parantaa hypnoosilla (Hymy 7/66), Hypnoosi-Hawk polttaa itsensä roviolla (Hymyn silppusäkki 7/68), Hawkin hypnoosioppaan mainos (Hymy 9/1968)

SARJAKUVIA JA JAMMU

Jammun Yrjö-pakinat kuuluivat lehden pitkäikäisimpään sisältöön, samoin sarjakuvat Runteli ja Puutaheinää.

Hymyn myöhemmät juonteet

Ennalan 1970-luvulla yhä hurjempaan laukkaan kiihtynyt, karkea ja joka suuntaan hutiloiva, ylikierroksilla käyvä tyyli tuntui 1980-luvulla vähän tasoittuvan. Ehkä hänelle lehden johdon taholta laitettiin suitsia suuhun - tai sitten yksi aikakausi oli loppumassa: sensaatioiden ja skandaalien aallonharjalla ratsastaneen lehden oli aika asettua. Uskontoa ja seksuaalisuutta Ennala toki käsitteli pakinoissaan aiempaan tyyliin - ja vastasi pakinoista tullesseen arvosteluun vuolain sanankääntein arvostelijoita piikitellen.

Numerossa 7/80, melko tarkkaan 12 vuotta Jeesukselle kirjoittamansa kirjeen jälkeen, Ennala kirjoitti kirjeen Isä Jumalalle:

Niin kuin taiteilijat ovat kuvanneet Sinut maalauksissaan ja patsaissaan ihmisen hahmoon, niin myös piispat ja papit ovat varustaneet Sinut ihmisen alhaisella luonnolla. Joka ainoa Sunnuntai on Sinulle veisattava ja järjestettävä kunniaksesi alttaripalveluksia, Sinua on taukoamatta ylistettävä vaikka kukaan ei tiedä miksi, Sinua on kumarrettava maahan asti viidesti päivässä, Sinua on rukoiltava että tämä kurjuus saisi edelleenkin jatkua, Sinun takiasi on aina kannettava murheellista surkeata muotoa ja nauru ja ilo ovat Sinulle kauhistus.

Ja mitä enemmän me Sinulle veisaamme ja Sinua kehumme ja Sinua rukoilemme ja Sinulle uhraamme ja Sinua pelkäämme ja mitä enemmän itkemme ja huokaamme sen kiukkuisemmaksi Sinä muutut ja sen enemmän saarnamiesten suilla meitä uhkailet. Tilanne on minusta järjetön kun kysymys on sentään Sinusta joka olet Jumala, suuri ja hyvä ja oikeamielinen ja rakastava ja armelias eli juuri kaikkea sitä mitä ihminen itse ei ole.

Vihdoin viimein tulen siihen rukoukseen josta tämän kirjeeni alussa mainitsin. Maailman alusta tähän päivään asti on joukossamme esiintynyt Sinun nimissäsi kaikenlaisia hurmahenkiä ja profeettoja ja henkiparantajia ja kaatajia ja piispoja ja paaveja ja unissasaarnaajia, jotka kaikki säikyttelevät meitä helvetin tulella joka ei ikinä sammu. He esittävät Sinut kostajana joka kostaa luoduille omat erehdyksensä. Kuitenkin pidän heitä huijareina sillä yhdelläkään heistä ei ole vaadittaessa ollut esitettävänä antamaasi valtakirjaa puhua puolestasi. He antavat valtakirjoja toinen toisilleen niin kuin olet nähnyt piispanvihkiäisissä kätten päälle panemisineen; mikä merkillinen ilveily.

Etkö tahtoisi, Sinä suuri tuntematon tuntemattomasta olinpaikastasi vihdoinkin lähettää maailmaan sellaisen profeetan joka perustaisi kokonaan uuden uskonnon. Se olisi yksinkertainen sillä se sisältäisi vain yhden dogmin: minä (Sinä) olen Rakkaus niin että älkää pelätkö ja kun minä olen Rakkaus en ole valmistanut teille ikuista tuskan paikkaa kuoleman rajan takana sen jälkeen kun maallinen tuskanne viimeinkin on päivästä päivään kärsitty. Siinä on ollut teidän helvettinne. Nyt voitte odottaa parempaa.

Tämä kaikki olisi maailmaa mullistava ilosanoma ja niin voisivat kaikki työssään loppuun nääntyneet ja sairaat ja tunne-elämässään pettyneet ja päiviinsä väsyneet ja kaikki vangit ja kaikki lesket ja kaikki köyhätkin joilla ei ole ollut elämässään varaa lahjoa kirkkoa, niin, kaikki he voisivat ummistaa silmänsä viimeisen kerran tyynin levollisin mielin, huulillaan hyvä hymy, jo siinäkin olisi taivas ja niin myös olemassaolon tarkoitus: se päättyi kuin päättyikin kerran.

Tämän kirjoitti Sinulle vähäpätöinen toimittaja Tampereen kaupungista.

(Veikko Ennala kirjeessään Isä Jumalalle, Hymy 7/1980)

....

(Maailman menoa, 16/1986)

Skandaalinkäryisillä jutuilla lehti on ratsastanut 1970-luvun jälkeenkin, mutta välttäen karkeimpia ylilyöntejä ja kohteidensa suoranaista pilkkaamista. Pinnallisten kohujuttujen ja julkkisjuorujen ohella lehti on keskittynyt alastomuuteen ja tirkistelyyn, mm.:

Missiprinsessa sensuelleissa kohukuvissa: Ja Jumala loi... Carmenin (Carmen Mäkisen alastonkuvat "vain Hymyssä", 7/95), 

1985 lehden päätoimittajaksi tuli Raimo Toivonen. Uusi päätoimittaja avasi lehden uudistunutta linjaa pääkirjoituksessa:

Elämä tulee nähdä iloisena asiana, vaikka se ei pelkkää juhlaa olekaan.

Valpas lehti seuraa aikaansa ja heijastelee sitä pilke silmäkulmassa. Silloin kun menee hyvin, sanotaan että elämä se on kuin silkkiä vaan. Mutta silloinkin, kun on kurjaa, elämä voi hymyillä. Se ei tee sitä iloisesti, vaan kenties pirullisesti, ivallisesti, vahingoniloisesti...

Jos tämä Hymyn numero tuntuu erilaiselta kuin ennen, kyse ei ole vahingosta, vaan toimituksen vakaa tarkoitus on ollut uuden ilmeen luominen lehteen. 

Se, että lehti näyttää iloisemmalta ja nykyaikaisemmalta, ei suinkaan merkitse sitä, että Hymyllä ei olisi hampaita. Ne ovat tallella, olkaa huoleti!

Tämä ei ole Uusi Hymy, emmekä puhu suuresta lehtiuudistuksesta. Otammepahan vain tavallista näkyvämmän askeleen eteenpäin ja ryhdymme katselemaan asioita uudenlaisista näkökulmista ja käsittelemään aiheita, joita aiemmin ei ole Hymyssä näkynyt.

Kun päätoimittaja vaihtuu, jää aina jotain vanhaa pois ja tilalle tulee uutta. Jo tässä numerossa on paitsi uusia asioita, myös uusia kirjoittajia...

Nuorisolle on tästä lähin tarjolla joka numerossa neljä sivua Rokkia kellon ympäri, kuten palsta nimi kertoo. Sitä toimittamaan on värvätty alan kovin ammattilainen Mikko Montonen. Pysymme siis taatusti uusien virtausten mukana.

Tavallaan uutta edustaa myös pakinoitsijamme Juice Leskinen, joka jättää suorat sanat vähemmälle ja tekee juttunsa riimimuotoon. Uutta ja hauskaa sekin. 

(Raimo Toivonen: Hymy voi pelastaa päiväsi; lehden pääkirjoitus 14/85)

Raimo Tuluston päätoimittajakaudella (1990-2009) lehti joutui jälleen raastupaan ja ainakin kerran Tulusto sai tuomion yksityiselämää loukkaavasta kirjoittelusta.

Tuluston jälkeen päätoimittajaksi tulleen Sami Lotilan saatua potkut vuonna 2011 päätoimittajaksi valittiin ammattimaisena paparazzina 1990-luvulla kyseenalaista mainetta hankkinut ja vuodesta 1998 Alibin päätoimittajana toiminut Mika Lahtonen. Lahtonen on ammattinsa vuoksi joutunut hyökkäysten kohteeksi. Tammikuussa 2008 hän oli Jokelan vankilassa tekemässä elinkautisvangin haastattelua kun tämä yllättäen kävi häneen käsiksi. Pahoinpidelty Lahtonen kuljetettiin ambulanssilla sairaalahoitoon. Myöhemmin Lahtosen päälle on käynyt mm. Johanna Tukiainen marraskuussa 2010. 

1950-luvulta saakka alkoholia reippaasti käyttänyt, juhlinnasta, nopeista autoista ja naissuhteista tunnettu Lahtinen myönsi vihdoin 1980-luvulla sairastuneensa alkoholismiin. Urpo Lahtisen alkoholismista kirjoitti Hymy-lehden numeroon 8/1983 hänen pitkäaikainen ystävänsä Veikko Ennala.

xx sivun mittaisessa lehtijutussa Lahtinen esitettiin suurena hyväntekijänä... Mitä hän ehkä olikin. Jokaisessa ihmisessä kun on monta puolta.

Ehkä myös Ennala (1922-1991) oli hyvinkin rakastettava ja lempeä pohjimiltaan, hyväluontoinen ihminen? Julkisuuskuvassa tietyt piirteet vain korostuvat toisten piirteiden kustannuksella. Arvokas lähimmäinen tämä velikulta joka tapauksessa oli. Niin kuin jokainen meistä.

Viimeisiksi vuosikseen Ennala muutti Tampereelle. Erakoitunut toimittaja piti talonsa eteisessä käyttövalmista kirvestä kutsumattomien vieraiden varalta. Veikko Ennala on haudattu Tampereen Lamminpään hautausmaalle. Hänen itse suunnittelemassaan hautakivessä on vain teksti "Veikko Ennala, syntyi ja kuoli". Kivi oli teetetty jo Ennalan vaimon hautajaisten järjestelyjen yhteydessä. Syntymäpäivää ja kuolinpäivää ei tarvittu, koska ne eivät Ennalan mukaan kuuluneet ulkopuolisille. Kiveä esiteltiin Hymyssä jo vuonna 1977.

(Wikipedia: Veikko Ennala. Lainattu 18.9.2015)

Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu tavaton kateus. Ja sen on
Urpo saanut jos kuka karvaasti kokea. Kun Hymylehti oli levikiltään
suurimmillaan ja varmasti maailmanennätys suhteutettuna kovin
suppeaan kielialueeseemme, iskivät kilpailijat siihen erilaisia leimoja:
se sisältää silkkoja skandaaleja, valheita, pitää pilkkanaan puolustus-
kyvyttömiä vähäosaisia (eli aivan päin vastoin kuin on kautta koko
Hymyn historian tapahtunut), se vetoaa lukijoiden alhaisimpiin viet-
teihin ja vaistoihin ym. -- .
  Kun parjauskampanja ei tuottanut tulosta yritettiin hymylehden nu-
jertamista vaikenemalla, yksi muissa yhteyksissä hyväksi havaittu
keino sekin. Hymylehden harjoittamasta laajasta hyväntekeväisyydes-
tä ja muusta sosiaalitoiminnasta ei ikinä sanaakaan -- .
  Mitä isommaksi firma paisuu sen enemmän sen sisällä tahtoo esiin-
tyä omaneduntavoittelua ja intrigejä. Tästä huolimatta Lehtimiehet
yhtymä vaikuttaa jotenkin patriarkaaliselta perheeltä, jonka jäsenten
kesken vaööitsee enemmän sopua ja solidaarisuutta ja hyvää tahtoa
kuin saattaisi luulla.
  Voitaisiin sanoa että Lehtimiehet yhtymä Oy on jonkinlainen pienois-
valtakunta valtakunnassa, hallitsijanaan hyväsydäminen Urpo Lahti-
nen, ei mikään johtokunnan puheenjohtaja vaan "Urpo vain" vähäisin-
tä juoksutyttöä myöten. Urpo-isä.
  Hyväsydäminen? Niin, sillä hänen ei terveenä ollessaan tiedetä lau-
suneen alaisilleen pahoja sanoja, ohjeita kyllä, hän on ollut takaamas-
sa työntekijöittensä asuntolainoja yms. 

(Ennala: Urpo Lahtisen tuhlatut päivät; Hymy 8/1983)

Maija Lahtinen järjesti Urpolle parhaan hoidon, mitä rahalla saa. Samalla hän eristi Urpon täysin muusta maailmasta. Urpo ei saanut tavata poikaansa Jeppeä eikä nähdä ensimmäistä lapsenlastaan.

Lokakuussa 1994 Urpo Lahtinen kuoli sydänvaltimon tukokseen.

Ex-vaimo Hymy ei tullut hautajaisiin. Kerrotaan, että hän ajoi koko siunaustilaisuuden ajan autollaan Tampereen Tuomiokirkon ympäri.

Urpo Lahtisen tuhkauurna laskettiin Villa Urpon multiin, ja Maija Lahtinen pystytti haudalle muistomerkin.

(IS 12.7.2014)

A-studio esitti 2008 kuvia lehtikeisari Lahtisen viimeisistä surullisista päivistä. Väkisinkin tulee mieleen, että jos kyseessä olisi ollut joku muu kuin Urpo Lahtinen, olisi Hymy seurannut ja kuvannut miehen riutumista ja ennen A-studiota julkaissut useamman aukeaman verran kuvia tapauksesta, jonka joku sen toimittajista olisi raflaavasti otsikoinut:

"Toisten ryvettämisellä rikastunut kuolemansairas lehtikeisari odottaa loppua perheestään eristettynä ja vaimojensa hyväksikäyttämänä - katso hymyn sensaatiomaiset, koskettavat kuvat!" 

Ihminen on enemmän kuin julkisuuskuvansa, enemmän kuin käsityksemme, mielipiteemme hänestä. Mutta sitä olivat myös ne julkisuudessa monin tavoin alastomiksi riisutut ja henkisesti teilatut, joihin Hymy lehtijutuillaan löi loppuiäksi leimat.

Ihmisen arvo ei merkitse, että kaikkea mitä hän tekee tulisi pitää arvokkaana eikä häntä saisi kritisoida. Ihmistä kritisoidessamme meidän tulee kuitenkin muistaa hänen ainutkertainen arvonsa. Asia jonka Lahtinen, Virtanen ja Ennala tuntuivat liian usein unohtavan, niin että Hymy syystäkin sai likasankojournalismin maineen.

Kyseenalaisella juoruilun ja tirkistelyn linjalla Hymy tuntuu jatkavan edelleen 2000-luvulla. Kansalle annetaan mitä se haluaa?