Hyvää uutta vuotta Carl Poppiukselle 

Postikortti on kulkenut Sortavalasta Tammisaareen joulukuussa 1905.

Kiitos kuluneelta vuodelta! Onnellista uutta vuotta!

Postikortit sai normaalin 10 pennin taksan sijasta lähettää 5 pennin painotuotetaksalla jos kirjoitettujen sanojen määrä ei ylittänyt viittä sanaa. Vastaanottajan nimeä ja osoitetietoja ei tietenkään laskettu. Tässä kortissa uuden vuoden toivotus on painettuna, ei kirjoitettuna, joten sallittu sanamäärä ei ylity ja kortti kulkee halvalla taksalla. Hyvä esimerkki taksasäännön kiertämisestä? 

Postikortin lähetyslaji painotuotteena oli voimassa vuoteen 1984 saakka, sallittu sanamäärä tosin vaihteli ja ainakin jossain vaiheessa olivat lyhyet toivotukset kuten joulun tai uuden vuoden toivotus hyväksyttyjä sallitun sanamäärän lisäksi, koska yleisluontoisen toivotuksen ei katsottu edustavan yksityistä kirjeenvaihtoa.

Vuoteen 1902 saakka postikortteihin sai kirjoittaa ainoastaan kuvapuolelle, taustapuoli oli varattu nimelle ja osoitetiedoille. Kun kortteihin 1902 alkaen sai kirjoittaa osoitepuolellekin, sanamäärän tarkistaminen hieman vaikeutui korteissa, joissa tekstiä oli vähän: Jäikö sanamäärä varmasti painotuotetaksan rajoihin?

Poppius ja Sundwall

Carl Poppius (1859-1925) syntyi Mikkelissä maanmittari, hovineuvos Gabriel Poppiuksen ja Emma Ulrika Longen kolmantena lapsena ja perheen kuopuksena. Gabriel Poppiuksella oli ennestään useita lapsia avioliitosta serkkunsa, 1846 menehtyneen Juliana Sofia Poppiuksen kanssa. 

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Viipurissa 1879 Poppius opiskeli "ensin jumaluusoppia, jonka loppututkinnon hän suoritti loistavasti 1883. Senjälkeen hän muutti alaa ja suoritti voimistelunopettajatutkinnon sekä vuonna 1885 filosofian kandidaattitutkinnon, myöhemmin vielä laulunopettaja- ja kasvatusopintutkinnon. Arvellaan hänen olleen maamme monipuolisimmin valmistuneita opettajia. Suuresti hän ihaili helleeniläistä sivistysihannetta." (Kisakenttä 1.10.1925)

Poppius toimi virkaatekevänä opettajana Helsingissä ja Hämeenlinnassa, kunnes sai vakituisen paikan Hämeenlinnan lyseon voimistelunopettajana.

Ollessaan opettajana Hämeenlinnassa Carl Poppius perusti ja johti Hämeenlinnan ensimmäistä naisvoimisteluseuraa. Komento tapahtui ruotsinkielellä ja noudatettiin ruotsalaista voimistelujärjestelmää. Harjoitukset pidettiin lyseon voimistelusalissa kahdesti viikossa ja "hirmuisen hauskaa" oli. Niinikään hän oli vuoden voimistelunopettajana sikäläisessä ruotsalaisessa tyttökoulussa.

(Kisakenttä 1.10.1925)

Suomen sotilas -lehdessä 29.11.1919 julkaistu kirjoitus puolustusvoimien vt. ylipäälliköksi syyskuussa valitusta Kaarlo Kivekkäästä kertoo osaltaan Poppiuksen vaikutuksesta voimistelunopettajana:

Hämeenlinnan normaalilyseo oli aikoinaan maankuulu oppilaitos, johon tulvi oppilaita ympäri Suomea, jopa Inkeristä asti. -- . Tässä Lucina Hagmanin silloin johtamassa Suomen ensimmäisessä yhteiskoulussa kenraali Kivekäskin kävi. Hän joutui sitten normaalilyseon läpi kulkemaan luokka luokalta siinä poikaparvessa, joka yläluokilla "Kansa"-nimeä kantoi, ja jonka "primuksena" (ensimmäisenä) oli professori J. J. Mikkola.
   Me alemmilla luokilla olevat ihailimme erikoisesti tätä luokkaa ja sen vapaudenhenkeä, verraten esim. seuraavaan hienoon "noblessi"-luokkaan, jonka johtomiehet vain herrastelivat hansikkaissa haastellen ruotsia.
   Koulu-aikanaan oli Kivekäs - nimensä hän suomensi neljännellä luokalla - tunnettu erikoisista voimistaan ja hän oli yksi siinä valiojoukossa, jonka innokas ja etevä voimistelunopettajamme Carl Poppius harjoitti Suomen ensimmäiseen yleiseen voimistelujuhlaan Helsingissä kesäkuun alussa 1886. Tässä juhlassa Kivekäs, joka juuri oli valkolakin saanut, kunnostautui erikoisesti, ollen yksi niistä 10:stä onnellisesta, jotka voiman ja notkeuden kilpailuun osaaottaneina saivat rintaansa palkintomitalin, jonka viereen sittemmin on urheuden merkkejä useita tullut. Se oli siihen aikaan jotain, josta me toisetkin iloitsimme ja ylpeilimme.

Poppius valittiin Sortavalan seminaariin opettajaksi 1895.

Poppius teki opintomatkoja Ruotsiin, Saksaan, Tanskaan, Sveitsiin ja Englantiin. Ilmeisesti Englannissa hän tutustui jalkapalloon. Kerrotaan että hän toi pelin Suomeen 1898. Sortavalan palloseuran historiikki kertoo niin ikään, että "seminaarin lehtori Carl Poppius kokeili oppilaittensa kanssa jalkapalloa ensimmäisenä Suomessa".  

Jalkapalloa oli kuitenkin pelattu Suomessa ainakin Turussa vuonna 1890 laivanveistämö Crichtonin brittiläisten omistajien toimesta. Poppius ei välttämättä tuonnut jalkapalloa edes kouluun ensimmäisenä. Viipurissa toimiva voimistelunopettaja Max Alfthan oli myös tutustunut lajiin ulkomailla ja opetti sitä oppilailleen Viipurissa ilmeisesti jo 1896. Poppius kirjoitti peliin suomalaiset säännöt, joiden mukaista jalkapalloa pelasi oppilaidensa kanssa vuodesta 1898. Poppiuksen tavoitteena oli vakiinnuttaa uudet säännöt Suomeen niin että pelistä muotoutuisi kansallinen pallopeli. Samaa yritti ruotsalainen upseeri Victor Balck kotimaassaan. 

Vaikka Balck ja Poppius olivat karismaattisia, aloitekykyisiä ja lahjakkaita, he eivät kuitenkaan onnistuneet houkuttelemaan riittävästi kannattajia perustaakseen oman liiton Ruotsiin tai Suomeen. Paine niiden taholta, jotka halusivat liittyä brittiläiseen jalkapalloperinteeseen, oli lopulta suurempi kuin kansalliset intressit.

Suomalainen kansallinen jalkapallo tuli umpikujaan vuonna 1906, kun Yrjö Weilin käänsi brittiläisen jalkapallon säännöt ruotsista suomeksi. Kun Suomen palloliitto seuraavana vuonna perustettiin, valittiin Weilinin säännöt toiminnan pohjaksi.

Poppiuksen unelma kuitenkin toteutui erikoisella tavalla. Muutama vuosi ennen kuolemaansa hän saattoi todeta Lauri Pihkalan (1888-1981) kehittämän version amerikkalaisesta baseballista tulleen niin suosituksi, että lajissa pelattiin ensimmäisen kerran Suomen mestaruudesta vuonna 1922. Suomi oli silloin nuori, itsenäinen maa, joka lopulta sai kuin saikin oman kansallisen pallopelinsä.  

(Turun Sanomat 15. 4. 2009)

img_20200905_164008_4cs_2img_20200905_164026_2cs_2

Fru Direktörskan Alina Poppiukselle Tammisaareen maaliskuussa 1906. 

Poppius avioitui hiitolalaisen maakauppiaan ja suurliikemiehen Juho Pösön tyttären voimistelunopettaja Alina Pösön kanssa 1899. Sortavalassa syntyivät perheen pojat Nils Karl Johan (1900-1991) ja Karl Emerik (1903-1973). 

Lokakuussa 1905 Poppius valittiin Tammisaaren kansakouluseminaarin johtajaksi. Hän toimi Sortavalassa vuoden loppuun ja aloitti uudessa virassaan tammikuussa. Poppius johti Tammisaaren seminaaria kuolemaansa saakka 1925, kahdenkymmenen vuoden ajan. 

Tammisaaressa Poppius joutui ilman syytään osalliseksi entisen johtajan eroon liittyvästä selkkauksesta. Poliittisiin kiistoihin kietoutuneesta kysymyksestä syntynyt polemiikki johti siihen, että Poppius olisi ollut valmis väistymään ja päästämään johtaja Sundwallin takaisin johtajaksi.

Tammisaaren seminaarin äsken nimitetty johtaja Carl Poppius, joka näinä päivinä astuu virkaansa, on tarjoutunut luopumaan mainitusta virastaan, jotta laitoksen entinen johtaja F. W. Sundwall olisi tilaisuudessa siihen takaisin pääsemään. Siinä tapauksessa, että hra Sundwall aikoisi takaisin entiseen toimeensa, hakisi hra Poppius entistä lehtorin virkaansa Sortavalan seminaarissa, joka virka nyt on avonaiseksi julistettuna. Tarjouksen on hra Sundwall hylännyt -- vaikkakin hän pitää täysin oikeutettuna, että hänelle korvattaisiin vääryys, jota hän sai kokea, kun hänet 30-vuotisen palveluksen jälkeen seminaarista muitta mutkitta virasta erottamisen uhalla pakotettiin luopumaan...

(Lahden Lehti 6.1.1906)

Suomen Kansallisbiografian mukaan

Fredrik Wilhelm Sundwall oli aikansa tärkeimpiä ruotsinkielisiä koulumiehiä, sillä hän toimi Uudenkaarlepyyn opettajaseminaarin lehtorina ja Tammisaaren kansakoulunopettajatarseminaarin rehtorina. Viimeiset vuotensa hän opetti uskontoa Helsingissä.

Ruotsalaista puoluekantaa edustava Sundwall, joka osasi Suomea ja kirjoitti osan tuotannostaan suomenkielellä, kuului kielikysymyksessä maltillisempiin ruotsalaisiin.

Sundwall/Sundvall-suku sai alkunsa Ulvilan Suosmeressä Sunivan talon poikana kasvaneesta Matista (Matthias Johannis), joka Turun yliopistoon kirjoittautuessaan vuonna 1750 otti käyttöön sukunimen Sundwall. Suvussa oli aiemmin käytetty suomalaista sukunimeä Rahko. Sundwall vihittiin papiksi 1760 ja toimi apupappina Kokemäellä, kunnes valittiin kappalaiseksi Harjavaltaan.

Matthiaksesta alkaneen sivistyssuvun edustajista useat ovat olleet pappeja ja teologeja. Matthiaksen poika Johan Mattsson Sundwall (1765-1825) oli Isonkyrön kirkkoherra. Fredrik Wilhelm Sundvallin isä Johan Matias Johansson Sundwall - kirkkoherra Johan Mattssonin poika - oli Maskun, sitten Janakkalan kirkkoherra ja toimi filosofian ja luonnonhistorian lehtorina Turussa, sitten teologisen siveysopin professorina Helsingissä. 

Fredrik Wilhelmin äiti Johanna Wilhelmina puolestaan oli Aejmelauksen sivistyssukua, kirkkoherra Nils Aejmelauksen (1753-1817) tytär. Aejmelaus oli Isonkyrön kirkkoherra ennen Johan Mattson Sundwallia. Ennen kirkkoherraksi valintaansa Aejmelaeus oli toiminut Vaasan triviaalikoulun rehtorina.

Fredrik aikoi ensin seurata isänsä yliopistouraa, mutta päätyi koulumieheksi. Äidinisänsä tavoin hän toimi myös valtiopäivämiehenä.

Puoluekannastaan ja ruotsinkielisestä työstään huolimatta Sundwall kirjoitti osittain Suomeksi. Hänen lehdistöuransa oli tosin ruotsinkielistä, ensin Tidskrift för folkskolan och folkhögskolan -lehden avustajana 1894-1897 ja Tidskrift för folkskolan -lehden toimittajana 1898-1907. "Biblian historia kansan opetusta varten" sen sijaan ilmestyi sekä suomeksi että ruotsiksi 1893; siitä otettiin yli 20 painosta. "Raamatunlauseita, sovitetut raamatunhistoriaan" ilmestyi sekin molemmilla kielillä 1895. Kaksi seuraavaa kirjaa hän kirjoitti ruotsiksi, 1898 ja 1899, kolmannen 1900 suomeksi.

Nämä kirjat olivat käytännöllisiä oppikirjoja ja ja tärkeitä 1900-luvun alussa, jolloin kansakoulut olivat vuoden 1898 piiriasetuksen jälkeen yleistymässä nopeasti. Kansan pääkielellä kirjoittaessaan Fredrik Wilhelm Sundwall saavutti suomenkielisetkin oppilaat jäämättä rannikon ruotsalaisasutuksen piiriin. Samalla hänen suuri merkityksensä on avara yleiskirkollisuus. Uskonto ja raamatunhistoria olivat kansalaiskouluissa hyvin tärkeitä ja keskeisiä. Sundwall ei pyrkinyt tuomaan kouluun mitään ahtaita tai persoonallisia näkemyksiä vaan antoi Raamatun tekstien vaikuttaa omalla painollaan. 

Fredrik Wilhelm Sundwallin pojasta Johannes Sundwallista tuli merkittävä antiikin tutkija ja Åbo Akademin professori.

(Anneli Mäkelä-Alitalo. Suomen Kansallisbiografia, osa 9, SKS 2007)

Genealogisia pikapiirtoja Poppius-sukuun

Poppius-suvun kantaisä on Liisa Poppiuksen tekemän sukututkimuksen (Uusi Sukukirja I) mukaan Uskelassa 1597 kirkkoherrana toiminut Ericus Henrici, jonka poika Nicolaus Henrici toimi puolestaan kirkkoherrana Lopella 1600-luvulla. Vanhempi sukututkimus piti kantaisänä viimeksi mainitun poikaa, Padasjoella kirkkoherrana 1663-1670 toiminutta Abrahamus Nicolaita. Hänestä suku ainakin alkoi laajeta, ja myös nimi Poppius tuli mukaan Abrahamuksen poikien ottamana sukunimenä. Sen alkuperästä ei ole varmuutta. Virossa on 1600-luvun alkupuolella toiminut Johannes Poppius -niminen pappi, mutta yhteyttä Suomen Poppiuksiin ei ole voitu osoittaa. Suomen puolella ei myöskään mikään kylännimi anna viitettä nimen synnystä.

(Suomen Kansallisbiografia, osa 7, SKS 2006)

Abrahamus Nicolain pojista Henrik kuuluu niihin Pohjan sodan ja sitä seuranneen Isonvihan aikaisiin pappeihin, jotka jäivät paikalleen venäläisten raakuuksista ja ryöstöistä huolimatta ja onnistuivat säilyttämään sekä henkensä että virkansa. Juvan kirkkoherrana 1697-1730 toimineen Henrikin jälkeen kirkkoherraksi valittiin hänen poikansa Abraham Poppius, joka oli toiminut Juvalla kappalaisena vuodesta 1707 auttaen isäänsä virkatehtävissä sodan ja miehitysaikojen koettelemuksissa. Viimeisinä virkavuosina sairasta Abraham Poppiusta viranhoidossa auttoi hänen poikansa, kirkkoherran apulainen ja varapastori Henrik Poppius.

Kirkkoherra Abraham Poppiuksen kuoltua 1753

seurakuntalaiset anoivat, että Henrik Poppius tulisi heidän kirkkoherrakseen, "koska hänen esi-isänsä olivat niin hyvää työtä siellä tehneet". Vaalissa hän saikin kymmenen kertaa enemmän ääniä kuin muut, ja kaivattu nimitys tuli 1755. Määritelmä ei ollut pelkkää retoriikkaa, sillä isä oli jatkanut saarnaamistaan ja viranhoitoaan vielä saarnastuoliin kannettunakin. Isä ja isoisä olivat myös kunnostautuneet kirkkojen rakentamisessa. (Kansallisbiografia)

Kirkkoherranvirkansa ohella Henrik, joka omisti Tarkialan ja Härkälän tilat sekä 1772 ostamansa Vehmaan kartanon, harjoitti laajalti maataloutta kokeillen muun muassa suoviljelyä, joka tosin ei menestynyt hyvin. Hän myös perusti sahan. Henrikin mainitaan olleen kulttuuripersoona, joka piti tiiviitä yhteyksiä Savon säätyläisiin. Hän oli naimisissa Porvoon piispan Johan Nylanderin tyttären Katarinan kanssa. Teiden risteyskohdassa sijainneessa pappilassa kävi usein vieraita ja sijaintinsa vuoksi siellä yöpyi myös satunnaisia matkalaisia. Henrik oli myös kansanihmisiä lähellä ja erityisesti hänen sydämellään olivat lapset, joita varten hän perusti Juvaan rippikoulun.  

Tuottamattomien viljelyskokeilujen ja huonosti menestyneen sahan jäljiltä kirkkoherra Poppiukselle jäi runsaasti velkaa, mikä lankesi hänen perillisilleen kirkkoherran kuoltua 1786. Kaksi vuotta myöhemmin alkanut uusi sota Ruotsin ja Venäjän välillä - Kustaa III:n sota - toi perheelle uusia koettelemuksia venäläisten polttaessa pappilan. Katarina oli pakotettu myymään Vehmaan ja Tarkialan tilat, mutta sai pitää Härkälän. 

Henrikin jälkeen kirkkoherraksi valittiin, juvalaisten vaatimuksesta, hänen poikansa Johan Poppius (1758-1802). Valinnassa oli kuitenkin ongelmia, koska Poppiuksella oli jo virka kuninkaallisen kirjaston amanuenssina Tukholmassa. Esteenä oli myös Poppiuksen nuori ikä, koska kirkkoherran vaaliin osallistuminen edellytti 30 vuoden ikää. Juvan seurakunta kääntyi kuninkaan puoleen, joka myönsi Poppiukselle erivapauden, ja tämä valittiin virkaan 29-vuotiaana 1788. 

Johan Poppius kuoli Juvalla 43-vuotiaana huhtikuussa 1802, paikkakunnan neljäntenä perättäisenä Poppius-kirkkoherrana. Tämän jälkeen Juvalla ei ollut Poppiuksia kirkkoherrana, mutta pitäjän järjestyksessä toisen Poppius-kirkkoherran Abraham Poppiuksen (1681-1753) pojanpojan, luutnantti Johan Poppiuksen poika Abraham Poppius (1793-1866) toimi siellä kappalaisena 1830-luvulla. 

Abraham Poppius oli kansanrunouden varhaisia kerääjiä ja kuului suomenkielisen lyriikan uudistajiin. Yhdessä muiden kansallismielisten kielentutkijoiden kanssa hän vaati suomenkielen kehittämistä. Toisin kuin C. A. Gottlund, jonka ystäväpiiriin Poppius kuului, hän ei pitänyt Savon murretta kirjakielen lähtökohtana. Vuonna 1818 ilmestyneessä väitöskirjassaan "De reciproca conjugationum forma in lingua fennica" Poppius toi esiin teonsanojen taivutusmuotoja ja puolusti refleksiiviverbien käyttöä kirjakielessä.

Vaihdettuaan kielitieteen opinnot teologiaan ja saatuaan pappisvihkimyksen 1823 Poppius toimi ensin pappina Tukholmassa ja sitten vankilasaarnaajana Viipurissa. Saatuaan viran Juvalta Poppius muutti lapsuutensa maisemiin, ja meni vielä 67-vuotiaana naimisiin leskeksi jääneen sepänvaimon kanssa.

Poppiuksen tuotanto runoilijana ei ollut laaja, mutta laadultaan merkittävä. Alkukauden romanttiset ja humoristiset runot saivat myöhemmin rinnalleen myös vakavahenkisiä sävyjä, ja viimeisissä runoissaan Poppius ilmensi kansallismielistä aatteellisuutta.

img_20200830_165518_2cs_2img_20200830_165559_2cs_2

Georg Poppiukselle hyvän joulun ja uudenvuoden toivotus 1908

Tammisaaren kansakouluseminaarin rehtorin Carl Poppiuksen kanssa samaan aikaan elänyt Georg Fredrik Poppius (1781 Viipuri - 1931 Helsinki) oli Helsingin raastuvanoikeuden nuorempi oikeusneuvosmies ja toimi uransa aikana muun muassa vähävaraisten oikeusavustajana Helsingin oikeusaputoimistossa. Georg Poppiuksen vanhemmat olivat kihlakunnantuomari, hovineuvos Fredrik Vilhelm Poppius ja Alexandria Antonia Sesemann. 

Carlin ja Georgin yhteisestä esi-isästä, suvun kantaisän Ericus Henricin pojanpojan Abrahamus Nicolain pojanpojasta Abraham Poppiuksesta, on Carliin viisi ja Georgiin kuusi sukupolvea:

1. Abraham, Juvan kirkkoherra, 1681-1753 + Anna Custor:
2. Henrik, Juvan kirkkoherra, 1721-1786 + Katarina Nylander:
3. Johan, Juvan kirkkoherra, 1758-1802 + Eva Katarina Krook:
4. Gabriel, maanmittaustirehtööri, 1800-1862 + Emma Ulrika Longé:
5. Carl Poppius, kansakoulunopettaja, seminaarin johtaja

1. Abraham, Juvan kirkkoherra, 1681-1753 + Anna Custor:
2. Abraham, Pieksämäen kirkkoherra, 1714-1768 + Ebba Martinius:
3. Johan, luutnantti, 1756-1823 + Katarina Elisabet Cygnaeus:
4. Georg Wilhelm, henkikirjuri, kruununvouti, 1797-1840 + Matilda Björk:
5. Fredrik Wilhelm, tuomari, 1830-1889 + Alexandrina Antonia Sesemann:
6. Georg Fredrik Poppius, raastuvanoikeuden oikeusneuvosmies

Lisää pikapiirtoja

- täydennetään myöhemm.! -