KULTAOMENA ostaa, myy ja vaihtaa
Yhteydenotot, tarjoukset ja tiedustelut sähköposti armas.hepovirta@gmail.com


Luovutettujen alueiden kortit sekä Viipuri

Sairalan evankelisen kansanopiston rakennustyö loppuvaiheessaan, kuva ilmeisesti lokakuulta 1937. Leima "Valokuvaamo K. V. Miettinen. VIIPURI - Linnankatu 23".

Kirjekuoressa kulkenut valokuva on päivätty 1.11.37, vastaanottaja Elsa. Signe kirjoittaa kauppa-apulaisasiasta "Ei hän tule sinne enkä minäkään ota häntä. Parempi onkin näin, huomasimme sen eilen."

"Kiireessä" kirjoittanut Signe on lisännyt loppuun selostuksen kuvasta:

Tämä rakennus on eilen vihitty Sairalan ev. kansanopiston päärakennus. Siellä oli piispa, maaherra y.m. y.m.

SAIRALAN EVANKELINEN KANSANOPISTO

Kirvun pitäjän Sairalan kylässä marraskuussa 1924 aloittanut opisto oli ensin nimeltään Karjalan Kannaksen Evankelinen Kansanopisto (KKEK), mutta muutti nimensä Sairalan evankeliseksi kansanopistoksi (SEK). SEK:n uusi opistorakennus vihittiin käyttöön viimeinen päivä lokakuuta 1937. Opisto ei ehtinyt pitkään toimia uusissa tiloissaan - evakkotie kutsui.

Työt aloitettiin toukokuun lopussa vuonna 1937. Ja mikä ihmeellistä, jo lokakuun lopussa samana vuonna vihittiin tarkoitukseensa uusi, osittain nelikerroksinen kivirakennus, jossa oli tilaa yli 7300 m3. Opiston ystävien lahjoituksia tuli runsaasti, mm. ns. tiilikivikeräyksen muodossa, jolla hankittiin “satojatuhansia markkoja” uuden päärakennuksen hyväksi. Myös talkootyön osuus oli suuri. Opiston vihkimisen tarkoitukseensa suoritti Viipurin hiippakunnan piispa Yrjö Loimaranta. Historiakirjat kertovat, että tuo päivä oli Karjalan kansan juhlapäivä. Väkeä arveltiin olleen koolla noin 4000 henkeä. Nyt oppilaita voitiin ottaa vastaan 130 ja kaikki paikat täyttyivät. Kun kesällä 1939 Sairalassa oli koko maata käsittävä kansanopistojen opettajien luentokurssi, vieraat arvioivat, että Sairalassa on “maan kaunein kansanopisto”. Voi vain kuvitella, millaista tuskaa tuotti jättää tämä kaikki syksyllä 1939. Uudet oppilaat lähetettiin suoraan työvuoden alkajaisjuhlasta koteihinsa – ja monet omille evakkotaipaleilleen.

Pitkää taukoa opistotyöhön ei kuitenkaan tullut. Johtaja Paavo Telarannalle, alkoi tulla kyselyjä siitä, missä opistotyö jatkuu. Karjalaiset kodit kaipasivat uusissakin olosuhteissa tuttua ja turvallista opiskelupaikkaa. Opistotyö saatiin jatkumaan Salon lähellä, Muurlassa, jonne oli jo ehditty suunnitella uutta kansanopistoa, mutta jota sodan syttymisen takia ei oltu vielä voitu aloittaa. Syksyllä 1940 työ pääsi jatkumaan Muurlassa. Opiston historiikki kertoo tuolta syksyltä: “Työkausi muodostuikin siunausrikkaaksi. Jälleen kajahteli opiston tunnuslaulu: 'Vain Sun veres, Jeesus, on turvana mulla', täällä niin kuin Sairalassakin. Kotiseudun menetys oli puhunut nuorille voimakasta kieltä kaiken ajallisen katoavaisuudesta. Siksi sydämet olivat herkistyneet vastaanottamaan katoamattomia aarteita ja taivaskoti oli tullut ikään kuin läheisemmäksi.”

Opisto toimi Muurlassa kaksi työkautta, kunnes tuli tieto paluun mahdollisuudesta takaisin Sairalaan. Juho Kurki, opiston pitkäaikainen johtokunnan jäsen ja puheenjohtaja, runoilija, kirjoittaa paluusta näin: “Takaisin palaaminen Karjalaan oli elämys, jota annetaan ihmisten vain harvoin kokea. Tuntui kuin olisi ollut unissakävelijä, joka on joutunut lumottuun maahan. Ja monesti havahtui ajatukseen: onko tämä tosiaankin totta. - Näin siitäkin huolimatta, vaikka rakennukset eivät suinkaan olleet siinä kunnossa, jossa ne oli luovutettu talvisodan kynnyksellä. Paljon oli rikottu ja tuhottu, mutta kaikki rakennukset olivat kuitenkin pystyssä.”

Kun siivoukset ja korjaukset oli tehty, päästiin opistotyötä jatkamaan normaalioloissa. Tulevaisuus näytti valoisalta - mutta vain vähän aikaa. Uusi lähtö oli edessä. Vieläkö jaksetaan aloittaa uudelleen? Tuo kysymys oli varmasti polttavana opiston johtokunnan jäsenten, johtajan ja opettajien mielissä. Taas alkoi tulla kyselyjä kansanopisto-opiskelusta tuttujen perinteiden mukaisissa puitteissa. Eikä turhaan! Jo syksyllä 1944 opistotyö käynnistyi Janakkalassa Vanantaan kartanon tiloissa, pääosin parakkiolosuhteissa. Mutta käynnistyi kuitenkin! Vanantaassa opiston juhlat muodostuivat suuriksi ja entisten oppilaiden ja opiston välinen kosketus vilkkaaksi. Opisto muodosti kuin kodin siirtoväelle, joka sen juhlissa ja tilaisuuksissa tunsi olevansa kuin omalla maaperällä.

Vanantaassa toimittiin vuokratiloissa, tilapäisissä olosuhteissa. Opiston hallinnosta vastuulliset alkoivatkin etsiä pysyvää, uutta sopivaa sijaintipaikkaa opistotyön jatkamiselle Etelä-Suomen alueelta. Tässä vaiheessa tuli tieto, että Iitin Perheniemessä vapautuu Perheniemen kartanon päärakennus sivurakennuksineen lähiaikoina eli välittömästi kun alueen ostaneet Valkjärveltä lähtöisin olevat maanviljelijäperheet saavat omat talonsa valmiiksi ja pääsevät muuttamaan niihin. Tärkeä päivä opiston tulevan historian kannalta oli 6. maaliskuuta 1947, jolloin opiston edustajat ja Perheniemen ostoyhtymän edustajat allekirjoittivat kauppakirjan Helsingissä. Syksyllä 1948 opisto pääsi aloittamaan toimintansa Perheniemessä – johtajanaan edelleen Paavo Telaranta.

(perheniemi.com)

Sairalan evankelinen kansanopisto toimi vanhalla nimellään vuoteen 1979 saakka, jolloin nimeksi vaihtui virallisestikin Perheniemen evankelinen opisto.