HJELT

HJELT / HELASEPPÄ -sukuun ja sukuihin kulkeneita kortteja on kokoelmissani siksi paljon, kuin myös tiedostoissani näihin liittyvää sukuhistoriaa yhteyksineen aikakautensa kulttuuriin ja historiaan, alkaen mm. säveltäjä Richard Faltinista (Faltinille ja Faltinilta kulkeneitä kortteja) ja Colliandereista (useille suvun henkilöille ja henkilöiltä), että että, näiden koostamisessa jäsennellyksi esitykseksi tai esityksiksi kestäisi aikansa. Kun nyt olen purkamassa kokoelmiani myyntiin heittelen tähän muutamia Hjelt-kohteita näytille genealogisin viittauksin. Myöhemmässä vaiheessa jos aikani riittää koostan täydempää esitystä henkilöiden tekemisistä aikakautensa vaiheissa. Jotainhan suvun haaroista löytyy sivuiltani jo nyt, ainakin Otto Immanuel Collianderiin ja Faltiniin olen viitannut muutamissa yhteyksissä, mm.:

Otto Immanuel Colliander

Richard Faltin vanhempi ja nuorempi. (Vanha keskeneräinen esitys joka vaatii täydennystä yhtä hyvin kuin karsintaa ja muokkausta)

Pientä poimintaa sukuhistoriasta kiinnostuneille

Maisa Virkkunen ja jälleenrakennusvuosien äiteys. Kaiken perusta on rakkaus

img_20200401_112137_4cs_3 img_20200401_112158_2cs_2

Maisa Helasepän kortti äidille 14.8.1944

KMV-lehti haastatteli Maisa Virkkusta Hallin palvelutalossa Jämsässä syyskuussa 2019 tämän täyttäessä 100 vuotta. Haastattelu on otsikoitu "Jatkosota toi myös Maisa Virkkuselle, 100, melkoista menoa ja muutosta elämään". 

Maisa Virkkusen isä Richard August Hjelt-Helaseppä toimi sisällissodan jälkeen muodostettujen Suomen puolustusvoimien kenttäpastorina 1918 ja myöhemmin koulutuskeskuksen sekä sotasairaalan pastorina. Perhe asettui Mänttään toukokuussa 1937 Hjelt-Helasepän saatua sieltä kirkkoherran viran. Sitä ennen perhe asui Hailuodossa, kolme vuotta Lontoossa, missä Hjelt-Helaseppä toimi merimieskirkon pastorina, Uuraisilla ja Orimattilassa.

25.9.1919 syntynyt Maisa oli alle vuoden ikäinen perheen muuttaessa Lontooseen. Maisan vuotta nuorempi veli Mikko syntyi Lontoossa. Suomeen perhe palasi helmikuussa 1924. Maisa Virkkunen muistelee Merimieskirkko-lehdessä 4/2014:

Odottamani merimatka oli pettymys, sillä voin pahoin koko matkan ja jouduin pysyttelemään hytissä. Olin hirveän kateellinen ja vihainen Mikko-veljelle, joka sai kulkea ympäri laivaa terveenä ja pääsi vieläpä kapteenin komentosillalle!

Isä oli luullut Suomessa hakeneensa papinvirkaa Suomenlahden rannalle Uuraaseen, jossa olisi voinut jatkaa merimieskirkon työtä, mutta olikin väärinkäsityksen seurauksena hakenut virkaa Uuraisilta Keski-Suomesta. Vaalisaarnaa pitäessään hän oli pyytänyt, ettei häntä valittaisi, mutta tuli siitä huolimatta valituksi. Seurakunta ja Marjoniemen pappila kauniin Sääkspääjärven rannalla osoittautuivat perheellemme ihanteelliseksi kodiksi, suorastaan paratiisiksi.

Helsingissä koulua käydessään Maisa asui isovanhempien luona, kunnes siirtyi Nurmijärvelle perustettuun kristilliseen yhteiskouluun, jossa oli oppilasasuntola. Yksi sen aikaisista oppilaista mainitsee Maisan muistelmissaan:

Tarkkailun alla tunsi kai Helasepän Maisakin olevansa. Hän oli ihastunut Virkkusen Penttiin, myös papin poikaan, joka asui päärakennuksessa. Sain olla kerran jos toisenkin "amorina", kun annoin Maisan kirjeen Pentille "huomaamattomasti", esimerkiksi ruokailusta palatessamme. Eihän hän itse voinut sitä ojentaa, asian piti pysyä salassa ja kaiketi pysyikin...
   Emme olleet mallikelpoisia muutkaan. Suojeluskunnan talolla esitettiin joskus elokuvia. Ne eivät tietenkään olleet meille sallittuja. Siitä huolimatta päätettiin lähteä porukalla sunnuntai-iltana katsomaan "Runon kuningas ja muuttolintu" elokuvaa, jossa esiintyivät Ansa Ikonen ja Unto Kaipainen. Toivottiin, ettei kukaan huomaisi. Toisin kävi, jouduimme kaikki arestiin seuraavana sunnuntaina...
   Saman elokuvan suuri mainos oli Lasipalatsin katolla Helsingissä. Siitä "Pönttö-Pappa", laulunopettajamme ja koulumme perustajia, kirkkoherra Kosti Kankainen pauhasi meille jo etukäteen: "Mitä tästä maailmasta tulee, kun Runeberg´kin istuu tyttö sylissä Lasipalatsin katolla". Tämähän oli kuin mainospätkä meille.
   Kun koko yhteisössämme ei ollut radiota, kai sentään tädillä, kokoonnuimme joskus vapaa-ajallamme Nummenrannan Eilan boksiin laulamaan. Hänellä oli jo aikuinen agronoomiveli, jolla oli gramofoni. Eila kuunteli niitä tarkasti käydessään viikonloppuina kotonaan Lopella. Hän kirjoitti sanat vahakantiseen vihkoon ja niistä sitten opimme uusimmat iskelmät. 

("Raijan muistelmat") 

Talvisodan syttyminen sekoitti juuri ylioppilaslakkinsa saaneen nuoren naisen tulevaisuudensuunnitelmat. Maisa tuli kotiin Mänttään, missä aloitti palvelustehtävänsä Lottana.

20-vuotias Maisa Helaseppä toimi ilmavalvontalottana Mäntän ilmapommituksen aikaan 20. tammikuuta 1940. Koneiden pudottamat noin 150 pommia tuhosivat viisi rakennusta ja kolmisenkymmentä rakennusta vaurioitui. Iskun todennäköisenä kohteena ollut Serlachiuksen tehdasalue säästyi pienin vaurioin. Palopommien sytyttämissä tulipaloissa menehtyi Serlachiuksen tehtaan pääinsinöörin Warner Silfversparren 7-vuotias kasvattitytär ja tämän 13-vuotias hoitajatar, sekä suutari Heldanin 29-vuotias tytär, joka oli tullut Mänttään Helsingin pommituksia pakoon.  

Maisa toimi lottatehtävissä myös jatkosodan aikana. Maisa kirjoittaa äidille, kirkkoherran rouva Linda Hjelt-Helasepälle, perheen kesänviettopaikaan Kiuruvedelle Hallin Kolhiin, 14. elokuuta 1944:

Rakas äiti! Jälleen osoitteenmuutos! Menemmekin suoraan Muhokselle, vain Rantsilan läpi, joten posti Muhokselle! Tällä viikolla käyn Hailuodossa kun järjestyi 2 vapaata päivää.
   Syd., syd. terv.! Maisa

JR 27:ssä panssarintorjunnan ja konekiväärikomppanian joukkueenjohtajana toiminut Mikko-veli on kaatunut Terijoella helmikuussa 1943, 22-vuotiaana. Heinäkuussa 1944 kaatui Maisan toinenkin veli, JR 56:n toisessa pataljoonassa joukkueenjohtajana toiminut 20-vuotias vänrikki Olavi Helaseppä. Tosin kaatumisesta ei olla varmoja, joten saattahan olla, että pikkuveli jonain päivänä ilmestyy metsiä pitkin tai palaa sotavankeudesta Neuvostoliitosta? Kolme ja puoli vuotta myöhemmin Olavi Rikhard Helaseppä julistetaan virallisesti kadonneeksi ja kuolleeksi, kuolinpäiväksi merkitään katoamispäivä taistelussa 24.7.1944. 

Jatkosodan päätyttyä Maisa tapaa sattumalta vanhan koulutoverinsa ja nuoruudenihastuksensa Pentti Virkkusen, joka on matkalla Mänttään. Lapin sota on käynnissä. Pentti ja Maisa menevät kihloihin Helsingissä ja pian sen jälkeen naimisiin. Sodan aikana radiotiedustelutehtävissä toiminut Pentti rakentaa huippusalaista pohjoismaista radioverkkoa ja värvää sodanaikaisessa radiokuuntelussa toimineita asemanhoitajiksi. Tehtävä on niin salainen, ettei siitä hiiskuta edes vaimolle.

Kun punaisen Valpon suorittamat kuulustelut kesällä 1947 laajenevat, myös Penttiä epäillään yhteyksistä asekätkentään ja kiellettyyn radiotoimintaan. Hänet pidätetään kuulusteluja varten. Maisa jää yksin hoitamaan Ylä-Kolhin tilaa, jonka nuori pari on ostanut Maisan isältä. Pariskunta on tekemässä siitä maanviljelystilaa. Neljä kuukautta Maisa tekee tilan työt puolivuotias esikoistytär kainalossaan, kunnes syyttömäksi todettu Pentti vapautetaan.  

Vuonna 1950 valmistunutta Hallin Janne -elokuvaa kuvattiin Maisa ja Pentti Virkkusen talon pihamaalla Ylä-Kolhissa lähellä alkuperäisiä tapahtumapaikkoja. Elokuva kertoo Kiuruvedellä ryöstömurhan 1867 tehneestä Juhani Mattilasta. Roland af Hällströmin ohjaamassa elokuvassa pääosaa esitti Helga Herala, muissa rooleissa nähtiin mm. miss suomi Anja Kola.

KMV-lehden artikkelin 27.12.2019 mukaan aviopuolison salainen toiminta - radioverkon luominen Neuvostoliiton mahdollisen hyökkäyksen varalta - paljastui Maisa Virkkuselle vasta Stella Polariksen perintö -kirjan myötä 2019, lähes neljäkymmeniä vuotta Pentin kuoleman jälkeen. 

Maisa muistaa, että Pentti ei koskaan kertonut toiminnastaan. Yllättäen kirjan nimilistoilta löytyi tuttu, jonka kanssa pidettiin yhteyttä: Kuoreveden Hallissa Ilmavoimien varikolla työskentelevä Reino Seilola oli myös ollut Katajanokalla pidätettynä. Nyt hän ymmärtää, miksi perheet pitivät yhteyttä samoin kuin Kyynel-radistit, jotka aika ajoin kokoontuivat. Maisa oli matkoilla mukana, mutta ei silloinkaan saanut tietää, mitä miehet kokouksissaan puhuivat. Näin jälkikäteen hänestä tuntuu erityisen hienolta kuulla Pentin toiminnasta kirjan sivuilta. ”Onpa yllättävää tietoa.”

Pentti Virkkunen menehtyi aivan liian nuorena vain 61-vuotta täytettyään. Hän ei siten ehtinyt saada muiden veteraanien tavoin heille myöhemmin annettua tunnustusta isänmaallisesta toiminnastaan.

(Salainen radioverkko Kyynel. KMV-lehti 27.12.2019)

Jyväskylän seurakunnan Henki & Elämä -lehti haastatteli Maisa Virkkusta ja esikoistytär Riikkaa, tuolloin 66-vuotiasta, elokuussa 2013. 

– En ehtinyt kasvattaa lapsia. Se mitä olisi pitänyt tehdä, jäi tekemättä ja muu pakollinen tuli tehdyksi. Lapsille ei ollut tarpeeksi aikaa. Olisi ollut arvokasta kerrottavaa ja tietoa, ja sitä ei ehtinyt koskaan puhua. Oli aina arjen kiirettä ja pakkoja. Jäi ikuiseksi laiminlyönnin tunteeksi, että ei pystynyt lapsille antamaan parempaa kuin olisi tahtonut.  

Haastattelija kysyy äidin ja lasten hyvien välien salaisuutta. Maisan mukaan kyse on lasten hyvyydestä. Riikan mielestä kasvatuksesta:

  – Se johtuu siitä hyvästä kasvatuksesta, jota sanoit, että et ole ehtinyt antaa. Sinulla ei ollut aikaa istua lukemaan lapsille. Mutta me aina tiesimme, että sinä rakastat meitä.  

- - -  

FALTIN-sukua 

1. Richard Friedrich Faltin (1835-1918) + Olga Holstius:
2. Adéle Elisabeth Faltin (+ August Johannes Hjelt):
3. Richard August Hjelt-Helaseppä (+ Linda Kivalo):
4. Maisa Helaseppä (avioiduttuaan Virkkunen)

HJELT-sukua

1. Otto E. A. Hjelt (1823-1913) + Aurora Jolanda Thuneberg:
2. August Johannes Hjelt(+ Adéle Elisabeth Faltin)
2. Johanna Hjelt (+ Otto Immanuel Colliander)
2. Emma Jolanda Hjelt (+ Adolf Colliander)

COLLIANDER-sukua

1. Alexander Colliander (1820-1858) + Vendla Appelberg:
2. Otto Immanuel Colliander (+ Johanna Hjelt)
2. Adolf Colliander (+ Emma Jolanda Hjelt)

Työpalvelun tyttöjä

Naisten työpalvelun postikortit N:o 2 ("Yhteistyössä Suomen mahti voimakkaaksi raketaan", siksi kaikuu laulun tahti: "Työssä nainen kruunataan") ja N:o 3 (Työtyttö vaalimassa nousevaa Suomea). Elina Helasepän kortit perheväelle Mänttään maalis- ja huhtikuussa 1944

Talvi- ja jatkosodan aikainen työvelvollisuuslaki velvoitti jokaisen 15-64 -vuotiaan suomalaisen tekemään maanpuolustusta suoraan tai välillisesti tukevaa työtä. Työvelvoitteesta vapautettuja olivat muun muassa virkansa puolesta merkittävää yhteiskunnallisesti työtä tekevät sekä ne, jotka hoitivat jatkuvassa avuntarpeessa olevaa sairasta tai vammaista henkilöä.

Lain mukaan työvelvolliselle voitiin määrätä vain sellaista työtä, jonka hän pystyi suorittamaan ja määrätyistä töistä oli maksettava palkkaa. Työtehtävät määrättiin yleensä omalta paikkakunnalta, mutta lain mukaan kuka tahansa työvelvollisuuden alainen voitiin määrätä minne tahansa eikä määräyksestä ollut mahdollisuutta kieltäytyä. Ilman pätevää syytä tapahtunut työvelvoitteen noudattamatta jättäminen tai luvaton poistuminen palveluspaikalta johti sakkoihin tai kurinpidollisille työleireille ja työkomppanioihin, joita kutsuttiin "työmuodostelmiksi". Lain yksityiskohtia muutettiin matkan varrella, ankarimmillaan työstä laistamisesta saattoi seurata kahden vuoden vankeusrangaistus.

Täysimääräisenä laki koski 18-vuotta täyttäneitä, mutta 15-vuotiaskin voitiin määrätä tekemään työpalvelua 120 päivää vuodessa. Nuorten poikien töitä olivat maatalous- ja metsätyöt, tyttöjen yleensä maataloustyöt. Työmääräyksen saaneet henkilöt olivat yleensä kuitenkin yli 16-vuotiaita. Sitä nuoremmat olivat vapaaehtoisesti työpalvelukseen hakeutuneita.

Suurin osa työpalvelua suorittavista oli luonnollisestikin naisväkeä - miesten ollessa rintamalla. Toukokuussa 1940 perustettu Naisten Työvalmiusliitto toimi yhteistyöelimenä vapaaehtoisten naisten ja tyttöjen sijoittamiseksi palveluspaikkoihin. 

Työtytöt toimivat vähävaraisten pienten maatilojen emäntien apuna miesten ollessa rintamalla. He auttoivat myös sotatila-alueilla, osallistuivat evakkojen kuljetuksiin, olivat mukana siivous- ja jälleenrakennustöissä, tekivät maatiloilla pelto- ja karjanhoitotöitä,  osallistuivat lasten- ja vanhustenhoitoon, laittoivat ruokaa pula-ajan raaka-aineista, pesivät pyykit olosuhteissa, jotka nykylukijasta tuntuvat ikiaikaisilta. Työpalveluaikana yhteisvastuun ja tasa-arvon merkitys kasvoi.

Miesten keskeinen aseveljeys oli syrjäyttänyt eri yhteiskuntaluokkien väliset erimielisyydet ja hävittänyt ennakkoluuloja.

”Naisten aseveljeys” saavutettiin huolehtimalla kotirintaman selviytymisestä huolimatta työvoiman puutteesta ja pula-ajasta. Aseettomalla palvelulla tuettiin rintamalla taistelevia sotilaita...

Työpalvelu suoritettiin leirikeskuksissa, jotka sijaitsivat eri puolilla Suomea: Kannakselta Suomussalmelle ja Kiteeltä Eurajoelle.

Laajimmillaan työpalvelu oli kesällä 1942, jolloin toimi 12 työpalvelukeskusta, joista neljä sijaisvat takaisinvallatulla alueella ja kaksi olivat ruotsinkielisiä.

Leirikeskuksessa suoritettiin sisäpalvelu, mikä koostui oppitunneista ja töistä leirikeskuksessa. Leirikeskuksen ulkopuolella tehtävä työpalvelu suoritettiin paikkakunnan kodeissa ja tiloilla. Opetusta annettiin yhteiskunnasta, puutarhanhoidosta, liikunnasta, terveyden- ja lastenhoidosta sekä maataloustöistä. Työ palvelupaikoissa oli palkatonta pientä ”postirahaa” lukuun ottamatta. Tyttöjen oleskelun leirillä ja matkat kustansi työpalvelutoimikunta rahoittajanaan kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö.

Työpalvelua toteutettiin myös sotatoimialueilla sekä evakoiden kuljetuksissa pois sodan jaloista. Työtytöt auttoivat  evakkotaipaleelle joutuneiden  asukkaiden kotien siivoamisessa  ja evakoiden palattua  kotien jälleenrakentamisessa.

Monelle se merkitsi uuden näkökulman avautumista koko elämään.

Toiminta sota-aikana oli alistettu yhteiselle päämäärälle, tällöin ei ollut moraalisesti hyväksyttyä ajaa omia etujaan. Miesten sotatoimet rintamalla kannustivat naisia tekemään osansa kotirintamalla. Työpalveluun lähteneet naiset olivat nuoria, 1940-luvun kasvatusperiaatteiden mukaan heidät oli opetettu tottelemaan ja rakastamaan isänmaata. Palvelutehtävää pidettiin luonnollisena.

Jokaiselle työtytölle leiriaika merkitsi sopeutumisen koulua. Sopeutumista edellytti jo asuminen 8 – 10 ennalta tuntemattoman, eri puolelta Suomea tulleiden  tyttöjen kanssa yhdessä ahtaissa tiloissa –  kerrossängyissä. Oli totuttava yksityisyyden puuttumiseen ja opittava hyväksymään samassa tuvassa asuvien tapa elää ja olla. Tilannetta helpottivat leirien yhteiset säännöt: valo sammui yhtäaikaa sekä iltavirkuilta että iltaunisilta ja vaatepinojen piti olla mallikelpoiset niin hutiluksella kuin pedantillakin.

Työpalveluajatuksen kehittäjän Margit Borg-Sundmanin ajatus oli ”protesti arvojakoisuutta vastaan”. Tämä tarkoitti erilaisista olosuhteista; maalta tai kaupungeista lähtöisin olevien tai koulutus- ja sosiaaliselta taustaltaan erilaisten tyttöjen sopeuttamista yhtenäiseksi joukoksi. Työtyttöjen keskuudessa oli terveellistä oivaltaa, että oma tapa nähdä ja tuntea ei ollut ainoa, vaan on muitakin ja että omissa totuuksissa ja itsestään selvyyksissä onkin vain osa totuutta.

(Työtytöt. Kansalaispalvelu.fi)

Elina Helaseppä, Maisa Helasepän nuorempi sisko, kirjoittaa kotiväelle Mänttään. Ensimmäinen kortti on lähetetty työpalveluleiriltä maaliskuussa 1944, päivätty Karhulassa ja postitettu Helsingissä. Toinen kortti on lähetetty lastensairaalassa suoritetun työjakson jälkeen 5.4. Kolmannessa kortissa 24. huhtikuuta Ellu puhuu karjalaista tyyliä tavoitellen inehmisistä.  

Karhula 6/3 -44.
Rakas äiti! Täältä lähtee yksi tyttö lomalle ja lähetän tämän hänen mukanaan ilmoittaakseni, että olen vielä hengissä ja voin hyvin. Eilen oli hiukan kuumetta ja kurkku kipeä, mutta tänään ei ole kuumetta ollenkaan. - Huomisesta joudun kolmeksi viikoksi lastensairaalaan. Jännittävää nähdä, kuinka siellä pärjään.
   Voi nyt oikein hyvin, äiti kulta, ja samoin kaikki muutkin! - Onko ryssä lennellyt siellä asti?
   Tuh. syd. terv. Ellu.
   Aikooko Maisa edelleen olla Hesassa?
   Minulla ei ole täällä yhtään kuvaa Kolhista. Olisi kiva saada.

5/4 -44.
Rakas perhe! Koska koko S:salmella ei ole yhtään pääsiäiskorttia, täytyy minun toivottaa teille hyvää ja mämmikästä pääsiäistä tämmöisellä.
   Sitten niistä valokuvistani. Jos ette ole niitä vielä tilannut, tilatkaa nyt piakkoin, että saan tänne ennen leirin loppua. Ottaisin tänne ainakin 3 suurennettua ja lukematon joukko muita. - Leiri loppuu luultavasti 30.4. ja lähdemme täältä vappuna. 
   Tuh. syd. terv. Ellu

Rakas perhe! Onko niitä minun kuviani tilattu? - Ottaisin niitä mahdollisimman pian, että saisin antaa inehmisille ennen lähtöäni.
   Syd. terv. Ellu

Jatkosodan jälkeen työvelvollisuudesta on yhteiskunnallisella tasolla vakavasti keskusteltu Korona-epidemian aikaan keväällä ja kesällä 2020. Sota-aikaa muistuttava poikkeustila olisi mahdollistanut työvelvollisuuden laajamittaisen käyttöönoton.

Keskustelu työvelvollisuuden hyödyllisyydestä yhteiskunnallisen velvollisuudentunnon ja yhteyden synnyttäjänä on kuitenkin ollut esillä jo ennen Koronaa ja siitä on keskusteltu pitkin matkaa. Äärimmäisintä kantaa edustavien mielestä työvelvoitetta voitaisiin käyttää työttömyyden pakkohoitoon, jolloin pitkäaikaistyöttömät saisivat opetusta ja koulutusta leireillä, minkä jälkeen heidät lähetettäisiin palvelukseen sinne missä apua kulloinkin tarvitaan. Työstä maksettaisiin työttömyyspäivärahaa vastaava palkka.

Jatkosodan punavankileirien ja natsisaksan keskitysleirien johdosta aiheelle lankeaa ikävä historiallinen painolasti, joka tekee pakollisen työleirin käytännössä mahdottomaksi, koska kärjistyneissä mielikuvissa pitkäaikaistyöttömyys samaistuu rodulliseen alemmuuteen. Asiaa ei auttanut 2018-2019 käytössä ollut kyykyttävä aktiivimalli, joka käytännössä rankaisi ihmisiä siitä, että näillä ei ollut töitä. 

Hyvää joulua - mutta keneltä?

En glad jul önska. Hyvän joulun toivotuksella Ellen Hjeltille osoitteeseen Åbo, Nylandsgatan 16. Laitettu postiin Helsingissä 23. joulukuuta 1909. 

Geni-sivuston mukaan Ellen Maria Hjelt (1864-1950) "asui leskiäitinsä kanssa Turussa, Uudenmaankatu 16 vuonna 1911". Leskiäiti on Hilda Elisabeth Hjelt, o.s. Holstius.

Ellen Marian isä, apteekkari Herman Wilhelm Hjelt kuoli 74-vuotiaana tai kaksi päivää ennen 74-vuotissyntymäpäivää. 

Eilen iltapäivällä vaipui kuolemaan apteekkari Herman Wilhelm Hjelt omistamassaan Yli-Lemun kartanossa Kaarinassa. Hän oli syntynyt maalisk. 15 p. 1827 Turussa, jossa vanhemmat olivat merikapteeni F. W. Hjelt ja Karolina Gustava Caloander. (Sanomia Turusta 30.8.1901)

Myös muissa sanomalehdissä Hjeltin syntymäpäiväksi ilmoitetaan 15.3. Nykytiedoissa syntymäpäiväksi on kuitenkin merkitty 31.8.

Yläalkeiskoulun suoritettuaan Herman Wilhelm Hjelt pääsi oppilaaksi Julinin apteekkiin Turussa 1843, minkä jälkeen hän toimi ainakin Pietarissa ja Tampereella, kunnes 1857 sai luvan avata Turkuun neljännen apteekin. Hjelt hoiti apteekkia vuoteen 1880, ja vetäytyi sitten maatilalleen harrastamaan maanviljelystä. Perikunta myi Hjeltin tilan syyskuussa 1901.

Äitinsä kanssa asunut vanhapiika Ellen Maria Hjelt ja Maisa Virkkusen isoisä, tilastotieteilijä ja kansanedustaja August Johannes Hjelt, ovat seitsemättä polvea 1600-luvulla eläneestä sorvari Börjelistä, joka otti käyttöön sukunimen Hjelt. Suku on tullut Suomeen ilmeisesti Norjasta 1600-luvulla.

Kantaisä Börjel Hjelt kuoli 1702. Suku säilyi turkulaisena käsityöläissukuna pojanpoikaan sorvari Niklas Johan Hjeltiin saakka. Tämän pojasta Niklas Hjeltistä tuli pappi ja Turun tuomiokirkon taloudenhoitaja. Pappi-Niklaksen kahdeksasta pojasta "viisi sai opillisen sivistyksen, kaksi oli merenkulkijaa ja yksi kauppias" (Kansallinen elämäkerrasto, 1929).

Niklas Hjelt (1739-1808) + Johanna Caloander:
Fredrik Wilhelm Hjelt (1782-1858) + Carolina Gustava Caloander:
Herman Wilhelm Hjelt (1827-1901) + Hilda Elisabet Holstius: 
Ellen Maria Hjelt (1864-1950)

Niklas Hjelt (1739-1808) + Johanna Caloander:  
Christian Ludvig Hjelt (1786-1849) + Hedvig Lovisa Chytraeus:
Otto E. A. Hjelt (1823-1913) + Aurora Johanna Thuneberg:
August Johannes Hjelt (1862-1919) + Adéle Elisabeth Faltin

Fredrikin jälkipolviin kuuluvaa Ellen Mariaa ja Christianin jälkipolviin kuuluvaa Maisa Virkkusta yhdistää pappi-Niklaksen lisäksi yhteinen Holstius, vaasalainen Claes Reinhold. Kauppias Claes Reinhold Holstiuksen pojan Nils Reinholdin tytär Olga Holstius oli Maisan isoisoäiti, ja toisen pojan Johan Wilhelmin tytär Hilda Elisabeth Holstius oli Ellen Marian äiti. 

Claes Reinhold Holstius (1778-1820) + Maria Elisabeth Sandelin:
Johan Wilhelm Holstius (1805-1852) + Kristina Sofia Holmström:
Hilda Elisabeth Holstius (1841-1924) + Herman Wilhelm Hjelt:
Ellen Maria Hjelt

Claes Reinhold Holstius (1778-1820) + Maria Elisabeth Sandelin:
Nils Reinhold Holstius (1803-1867) + Johanna Katarina Starck:
Olga Holstius (1843-1901) + Richard Faltin:
Adéle Elisabeth Faltin (1864-1944) + August Johannes Hjelt:
Richard August Hjelt-Helaseppä (1893-1956) + Linda Kivalo:
Maisa Helaseppä 

Joulukortissa esiintyviä henkilöitä on vaikea, lähes mahdoton selvittää. Ainoa viite on lähtöleima Helsinki 23.XII.09, ja voimme ajatella, että kuva on edelliseltä kesältä. Lähettäjä saattaisi olla Ellen Marian viisi vuotta nuorempi veli, merivahingonlaskijana Helsingissä toimiva Harald Fredrik perheineen. Harald on täyttänyt 40 vuotta keväällä 1909. Puoliso Naemi Fredrika (o.s. Snellman) on 31-vuotias, ja perheen tytär Sylvia on täyttänyt 7 vuotta. 

Suomessa on vain yksi merivahingonlaskija. Suomen merivahingonlaskijainstituutio käynnistyi kasvaneen kauppamerenkulun myötä 1851 keisari Nikolai I vahvistettua edellisenä vuonna kahden merivakuutusyhdistyksen säännöt ja määrättyä, että näitä varten oli perustettava yksi merivahingonlaskijan toimi. Suomen merivahingonlaskija on vuodesta 2015 lähtien oikeustieteen tohtori Lauri Railas, ja hänen edeltäjänsä oli vuosina 1997–2015 professori Hannu Honka. Aiemmin tehtävässä ovat toimineet professori Esko Hoppu vuosina 1982–1997 sekä professori Olof Riska 1965–1982. (Wikipedia)

img_20200712_174151_8cs_2 img_20200712_174212_3cs_2

Sukunsa historiaa ansiokkaasti tutkinut Erkki Hjelt, Maisa Virkkusen pikkuserkku, kirjoittaa Hjelt-blogissaan hienosti:

Käsitykseni mukaan aika pientä osaa suomalaisista kiinnostaa keitä heidän esivanhempansa olivat, missä nämä elivät muinaisina aikoina ja mistä päin he ovat tulleet tälle seudulle, jota nyt Suomeksi kutsutaan. Minulle ja monille itseni kaltaisille näillä asioilla puolestaan on sen sijaan merkitystä. Eivät ne nyt suorastaa auta ymmärtämään itseään paremmin, mutta sanotaan nyt niin, että omaa alkuperää koskevien tietojen lisääntyminen kieltämättä vaikuttaa omaan identiteettiin. Syntyy tietoisuus siitä, että menneisyydessä on elänyt ihmisiä, jotka ovat kamppailleet säilyäkseen hengissä ja pystyäkseen hankkimaan jälkeläisiä. Minä olen elävä todiste siitä, että minun kohdallani kaikki tämä on lukuisten minua edeltävien esivanhempieni sukupolvien aikana onnistunut. Se panee nöyräksi. 

(Erkki Hjelt)

Hjelt-suvun muinaiset esi-isät, R1b-miehet, elivät jääkauden aikaan ja vielä pitkään sen jälkeen läntisessä Aasiassa. -- Jos aluetta yrittää kuvata tämän päivän valtioitten mukaan, niin alue koostuisi Turkin itäosasta, Irakin ja Iranin pohjoisosista ja Turkmenistanin länsiosasta.

Jossain tällä alueella on noin 8.500 eaa elänyt yksi yksittäinen mieshenkilö, jonka Y-kromosomin DNA:ssa on tapahtunut se mutaatio, jota myös kaikki hänen poikansa ja koko mieslinja heidän jälkeensä kantavat. Tämän miehen miesjälkeläiset ovat menestyneet historian saatossa hyvin, muodostavathan he nykyään läntisen Euroopan miesväestön enemmistön. Mainittu esi-isämme ei ole varmaankaan aikanaan huomannut olevansa mitenkään merkittävä henkilö, mutta sen sijaan me hänen jälkeläisensä voimme sanoa, että hänen asuinseutunsa on meidän alkukotimme. 

(Erkki Hjelt. Hjelt-blogi 12. toukokuuta 2015)