Näihin aikoihinhan se on sinun vuodenpääsi, - onneapa siis paljon! - Tapasin juuri Suoman, tuli Oulun juhlilta ja kertoi kaikesta. Mukavaahan että kuoro kunnostautui! - Miten kuluu aikasi siellä? Minä valmistelen kesäisiä töitäni, muuten sitä tavallista kaupunkielämää. - Ehkä oli hyvä että et tullut Ouluun, olisi käynyt raskaaksi se edestakaisin alituiseen matkustaminen. Kiitä isää kirjeestä! Kaikille terveisiä.

Hilja.

Tämä kuva on kulkueesta huonoimpia, parhaat lähetin S. Kuvalehteen, saa nähdä, ottavatko.

Postikortiksi teetetty valokuva englantilaisella korttipohjalla. Kulkenut kuudella 10p saarisella. Lähettäjä on päivännyt kortin 24/9 ja lähettänyt Tampereelta kaksi päivää myöhemmin. Leima Tampere 26.IX.21. Oulunsalossa syntynyt Aarne Tolvanen täytti tuolloin 32 vuotta.

Kortissa mainittu Suoma lienee Aarnen kolme vuotta nuorempi sisar Suoma Elisabeth. Mutta mikä on kuvassa esiintyvä kulkue, josta "paremmat kuvat" on lähetetty Suomen Kuvalehteen ja onko kaupunki Oulu vai sittenkin Tampere? En ole toistaiseksi löytänyt numeroa jossa kuvat on julkaistu - siis jos ne on julkaistu. Kirjoittaja nimeää kulkueessa olevia henkilöitä: Sokeri, Koira ja Kissa; jälkimmäisistä myös hahmojen esittäjien sukunimet. 

Kortissa mainitaan kuoron kunnostautuminen. Näin vähillä tiedoilla on jokseenkin mahdotonta päätellä mikä kuoro on kyseessä. Tiedämme ainakin, että Oulun NMKY vietti 25-vuotisjuhlaansa 1921, ja että yhdistyksen laulajista oli juhlaa varten koottu Janne Hapuojan harjoittama sekakuoro.  

Tolvasen veljekset ja Limingan veretön sisällissota

Limingan pitäjä on jäänyt historiankirjoihin verettömistä taisteluistaan sisällissodan aikana 1918. Tolvasen veljeksillä, erityisesti Aarnen kahdeksan vuotta vanhemmalla veljellä opettaja Onni Edvardilla eli Eetulla oli tärkeä rooli tapahtumien kehittymisen kannalta. Merkittävää on, että Limingan kansanopiston johtajana tuolloin toiminut Eetu Tolvanen vakavasti kielsi suojeluskuntaisia, joihin hän itsekin kuului, kajoamasta hänet puoli vuotta aiemmin ilmiantaneeseen venäläiseen tulkiin ja lähettiin. Jos verenvuodatuksen tielle olisi lähdetty suuntaa tuskin olisi voinut kääntää. Ensimmäiset rauhanomaiset ratkaisut mahdollistivat tilanteiden säilymisen maltillisena.

Merkittävää oli myös se, että Liminkaan majoittuneet venäläiset sotilaat heti sodan alkuvaiheissa saatiin riisuttua aseista, ja että operaatio sujui ilman minkäänlaista väkivaltaa suojeluskunnan ilmoittaessa että tukikohta oli piiritetty, ja että se räjäytettäisiin, elleivät venäläiset antautuisi kolmen minuutin kuluessa. Harhautus onnistui ja sotilaat luovuttivat aseensa suojeluskuntalaisille. Vangiksi saatuja venäläisiä ei pahoinpidelty, ja vähän myöhemmin heidät kuljetettiin itärajalle.

Kun tieto suojeluskuntalaisten rauhanomaisesta toiminnasta saavutti työväenyhdistyksen puheenjohtajan Juho Paldaniuksen tämä ryhtyi rauhoittamaan miehiään ja niin omalta puoleltaan loi edellytykset molemminpuolisen hyökkäämättömyyden onnistumiselle. 

Heikki Marttila kuvailee tapahtumien kulkua aikalaislähteisiin ja tutkimuksiin perusten Lions Clubin lehdessä vuonna 2008:

Haarantalon isäntä Juuso istui kolmivuotiaan tammansa vetämässä reessä tikkatiellä Limingasta Ouluun tammikuun 29.päivän vastaisena yönä 1918. Kaksi muuta hevosta, ohjaksissa Yrjö Kennilä ja Heikki Matturi sekä kyydissä agronomi Aarne Tolvanen ja Oulunsalosta mukaan otettu Aarne Isola, olivat menossa hankkimaan aseita. Edellisenä päivänä pidetyssä suojeluskunnan kokouksessa oli tehty päätös sekä asehankinnasta että avunpyynnön lähettämisestä naapuripitäjiin Lumijoelle, Temmekselle ja Tyrnävälle.

Vajaa puoli vuotta edellisestä oli Limingan kansanopistolla pidetty juhlatilaisuus laulutaiteilija Abraham Ojanperän muistoksi. Liminkalaisten tuntoja venäläismiehittäjien kasvavasta röyhkeydestä oli tulkinnut Onni Tolvanen. Inkeriläissyntyinen venäläisten tulkki oli vienyt viestin puhutusta. Puhuja vangittiin. Mielet kuohuivat. Punakaartia puuhattiin. "Palokunta" muuttui suojeluskunnaksi. 

Vasta tammikuun 29., iltahämärän turvin lähdettiin paluumatkalle Oulusta Liminkaan. Mukana oli 15 sotilaskivääriä ja jokaiseen 15 patruunaa. Yrjö Kennilän reessä oli "pommari-jääkäri" Aarne Korhonen. Neljännen hevosen, Åströmin tehtailta saadun, reessä matkasivat jääkäri Teodor Grunn ja kaksi oululaista - hammaslääkäri Tor Ekman ja kauppias Eino Engelberg. Jääkäri Grunn oli entuudestaan tuttu Limingan isännille, sillä hän ja jääkäri Nestori Karhula olivat suojeluskunnan "äkseerauksessa" levittäneet tietoja siitä, millaista yhteiskuntajärjestystä itsenäistyneelle isänmaalle kaavailtiin Pietarissa ja Helsingissä.

Paluumatkan puheenaiheena oli edellä mainittu venäläisten lähetti. Jääkärien mielestä tuo lähetti olisi ensimmäisenä "nutistettava", mutta "johtaja Tolva-
nen kielsi sen jyrkästi". 

29.01.1918 klo 17 oli Kirkonkylän koululla koolla 200 miestä Lumijoelta, Alatemmekseltä, Temmekseltä, Tyrnävältä ja Limingasta. Lumijoen matrikkeli kertoo, että "kalastaja Heikki Benjamin Ollakka, s.11.07.1890, lähti sotaan aseenaan koivuhalko”. Työväentalolle kokoontuneitten punaisten ja venäläisten välillä sanomia kuljettanut ratsulähetti vangittiin Sunilan sillalla klo 21. Kunnantalo piiritettiin, venäläiset luopuivat aseista ja joukkoja johtanut vänrikki luovutti miekkansa suojeluskunnan päällikölle V. Vahanderille. Limingan "valtauksessa" ei ammuttu laukaustakaan.

Tammikuun 30 päivän vastaisena yönä lähti Limingasta 90 hevosajoneuvoa kohti Oulua samaa polannetietä pitkin, jonka Juuso Haaran tamma oli muutama tunti aikaisemmin avannut. Matkalla otettiin mukaan miehiä Kempeleestä ja Oulunsalosta. Aamuyöllä Oulun lääninhallituksen talolle saapui yli 200 miestä. "Oululaiset nukkuivat vielä!"

Sotaväen maneesi (130 sot.) ja Fabriuksen talo (120 sot.) vallattiin parissa tunnissa. Kasarmin valtausyrityksen alkaessa "oululaisetkin olivat heränneet aamu-unestaan". Kahteen osastoon jakautunut miesjoukko epäonnistui kasarmin valtausyrityksessä (700 sot.). Joukot peräytyivät ja linnoittautuivat Oulun Lyseon ja Lääninhallituksen rakennuksiin.

Tieto Oulun epäonnistuneesta valtausyrityksestä aiheutti sen, että Limingassa vangiksi otetut venäläiset päätettiin siirtää nopeasti maanviljelijä Sohlon esityksestä "isiensä maille". 30. päivänä klo 11 venäläiset lastattiin 25:een rekeen ja maanviljelijä Heikki Härmän johtama 20 kiväärimiehen joukko lähti suorittamaan tehtävää. Vangit kuljetettiin Rantsilan, Piippolan, Nurmeksen ja Lieksan kautta kotimaahansa.

Työväestön keskuudessa suunniteltiin punakaartin perustamista. Ensin kuitenkin päätettiin neuvotella suojeluskunnan kanssa, miten asiat hoidetaan Limingassa.

"Sovittiin, että aseelliseen toimintaan toisiaan vastaan ei ryhdyttäisi ja päätettiin piilottaa aseet sellaiseen paikkaan, josta kummallakin puolen tietää vaan yksi sitä varten valittu henkilö." Mainituiksi henkilöiksi valittiin Juho Paldanius ja Heikki Matturi.

Tammikuun 31 p:nä 1918 juna lähestyi Oulusta ja liminkalaisia edustavat valkoisten Matturi ja punaisten Paldanius ilmoittivat punakaartin johtajalle: "Ryssät on toimitettu omalle maalleen ja sovinto tehty keskenään!"

(Heikki Marttila: Vapaan Suomen ensiaskelia - talonpojan ja työmiehen tapa johtaa Lakeudella 90 v. sitten. LC:n tiedotuslehti Tervaleijona helmikuu 2008)

Limingan sopimus oli yksi sodan kynnyksellä solmituista paikallisista rauhansopimuksista, joilla pyrittiin estämään väkivaltaisuuksia. Pyrkimys oli kunnioitettava, sillä vuoden 1918 sisällissodan seurauksena menehtyi lähes 40 000 suomalaista.

Punaisten valloittamassa Etelä-Suomessa paikalliset sovut kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Kun valkoiset joukot etenivät ja rintamalinja pyyhkäisi pitäjän läpi, paikkakuntalaisten rauhansopimus ei kiinnostanut kumpaakaan sotivaa osapuolta.

Valkoisen Suomen alueella rauhansopimukset taas pitivät hyvin, sillä ne solmittiin usein loitolla sotanäyttämöistä sijainneissa maaseutupitäjissä, joista puuttuivat suurtilalliset ja repivät luokkaerot.

Limingan sopimuksesta tekee merkittävän se, että juuri siellä asiat olisivat voineet mennä toisin. Edellytyksiä rähäkkään oli monia: kuntalaisten varallisuuserot olivat suuret, punaisten vahva asema Oulussa innoitti pitäjän radikaaleja ja sijainti pääradan varrella tarjosi mahdollisuuden tuoda paikalle nopeasti vahvistuksia.

(Seura 17.2.2018)