Yksityishenkilöiden valokuvat postikortteina. Historiaa katseen tasolta

Hyvä Iina. Piirrän muutaman rivin, minä olen niin sinua ajatellu miten sinä voit kun sielä tulee oikein huonot ajat niin tule tänne pois rauhaan, kyllä minä tulen sitte sinua hakeen jos sinä vaan tahdot, voi hyvin toivoo Rosa. Tässä on meidän talo. 

Tässä on meidän talo. Tule tänne rauhaan.

Sarajevosta ilmoitetaan: Poliisin eilen hajoittamat mielenosoittajat kokoontuivat jälleen myöhemmin iltapäivällä sekä esiintyivät yhä uhkaavammin kaikkea serbialaista kohtaan. -- . Aamulla heitti muuan ylioppilas pommin, joka kuitenkin ainoastaan lievästi haavoitti erästä ohikulkevaa muhamettilaista. Ylioppilas vangittiin heti. 
   Myöskin Agramissa ja muissa Kroatian kaupungeissa on toimeenpantu serbialaisvastaisia mielenosotuksia. 
   Steiermarkista kerrotaan että väkijoukot ovat osottaneet mieltään erään parantolan ulkopuolella, missä oleskelee eräs serbialainen upseeri ja lääkäri. Suur-serbialainen kiihotus on ollut suurimpana syynä kaksoismurhaan ja on ehtinyt jo kantaa hedelmiä.

(Eteenpäin-lehti 1.7.1914)

Itävallan arkkiherttuan murhan seuraukset. Verilöyly Sarajevossa. --. Serbialaisia kauppoja, kouluja, sairaaloita, asuntoja ja kirkkoja hävitetty sekä poltettu. Revolvereita ja teräaseita käytetty. 200 serbialaista saanut surmansa. 12 poltettu elävältä. Serbian Pietarin lähettilään appi vangittu, joka on takavarikoitujen asiakirjain mukaan valmistellut kapinaa murhan jälkeen. 

(Kaiku 1.7.1914)

Itävallan kruununprinssin murhasta 28. kesäkuuta alkaneet, tai oikeammin siihen kärjistyneet, tapahtumat johtivat sodanjulistukseen kuukausi myöhemmin. Serbialle annettua sodanjulistusta pidetään maailmansodan alkuna.

Tapahtumat vyöryivät nopeasti halki Euroopan ja muistuttivat pelottavalla tavalla totuudesta, ettemme ole maailmassa yksin: jokainen valtio ja kansa Euroopassa oli jonkun kytköksen kautta kiinni tapahtumissa, mutta ei omantunnon, yleisen inhimillisyyden eikä humaanisuuden sitein, vaan monimutkaisten poliittisten ja taloudellisten sopimusten kautta.

Keinotekoisesti luotu tasapaino oli järkkynyt tavalla johon ei ollut olemassa diplomaattista ratkaisua. Itävalta-Unkarin sodanjulistusta seuraavana päivänä Venäjä julisti yleisen liikekannallepanon - ja määräsi myös Suomen sotasensuurin alaiseksi. Kaksi päivää myöhemmin Venäjä julisti Suomen olevan sotatilassa.

Aamulehden päätoimittaja Eetu Alha kirjoitti 2.8.1914:

Suomi on julistettu sotatilaan. Kaikkein korkeimmasti allekirjoitettu käskykirje siitä on annettu Suomen senaatille. 
   Katsoen siihen vakavaan tilanteeseen, jossa Suomi Venäjän valtakunnan osana on yleisen maailmansodan uhatessa, ei maamme sotatilaan julistamisessa ole mitään hämmästyttävää. Sodan uhka ja sota tuopi mukanaan koettelemuksia, jotka ovat kestettävät.
   Toivottavasti isänmaamme säästyy näkemästä sodan kauhuja. Tosin huhutaan saksalaisten maahannoususta. Jopa on mainittu Hankoniemeä siksi kohdaksi. Mutta se on pikemmin sanottu kuin tehty.
   Parasta on olla kaikkia huhuja uskomatta. Niitä kiertelee maaseudulla juttuja jos jonkinlaisia. Vieriessään ne kasvavat kuin lumipallot. Lopulta ne kuulostavat varsin pöyristyttäviltä.
  Suomen rautatieasemilla ei toistaiseksi oteta vastaan minkäänlaista rahtitavaraa. Liikenne siis seisoo, josta tietysti koituu taloudellista ahdinkoa. Matkustajaliikennettä on samoin rajoitettu. Tampereeltakin kulkee vain yksi juna kuhunkin suuntaan. Posti myöhästyy ja sanomalehdet tietoineen saapuvat odottavien käsiin toistakymmentä tuntia jälkeenpäin kuin ennen. Mutta minkäs sille mahtaa.
   Toivottavasti voidaan järjestää niin, että ainakin maitoa ja muuta ruokatavaraa saadaan rautateitse maaseudulta kaupunkeihin niin säännöllisesti kuin mahdollista.

(Aamulehti 2.8.1914)

Elintarvikkeiden saantia rajoitettiin. Sokeri joutui kortille. Sodassa haavoittuneiden sotilaiden sairaalapaikkojen ja lääkkeiden tarve asetti terveydenhuollolle uusia paineita.

Venäjän Suomeen kohdistamat sortotoimenpiteet tulivat sodan valossa myös kiusallisesti ymmärrettäviksi, olihan kyseessä Venäjän länsiraja; jos Suomi olisi liian itsenäinen, se saattaisi pyrkiä hyötymään maantieteellisestä asemastaan vaarallisella tavalla, ryhtyä kapinaan. Venäjän näkökulmasta vaarana oli että Suomi luovuttaisi alueensa Saksan käyttöön, jopa vapaaehtoisesti.

Sotatila mahdollisti venäläisten harjoittaman pakko- ja mielivallan lisääntymisen. Venäjän energia kului kuitenkin nyt Keski-Euroopan sotapolitiikkaan ja sen vaatimiin offensiiveihin eikä Suomea katsottu tarpeelliseksi tai ehkä hyödylliseksikään liiaksi kuristaa sodan varjolla. 

Maailmansodan ensimmäisinä päivinä ja viikkoina Suomessa vallitsi joka tapauksessa huhupuheiden ja pelkojen ruokkima epätietoisuus ja maa oli vaarassa ajautua kaaokseen.

Pelättiin saksalaisten maihinnousua ja sitä, että vaikka suomalaisten asevelvollisuus oli lakkautettu, niin suomalaisetkin saatettaisiin mobilisoida Venäjän armeijaan. Ihmiset pakenivat Helsingistä. Matkustajajunia lähti harvoin ja pahimmillaan jonot ulottuivat aseman läpi Kansallisteatterille ja Kaisaniemen lammikolle saakka.

(Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa. yle.fi)

Ensimmäinen joukko venäläisiä sotilaita saapui Tampereelle huhtikuussa 1918. Muutaman päivän kuluttua sodanjulistuksesta sotilaita saapui pitkälti toista tuhatta, ja kaikki tarvitsivat majoitustiloja kaupungilta. Venäläisten nopeat joukkojen siirrot yhdistettynä maassa vallitsevaan yleiseen levottomuuteen tekivät tamperelaisten olot jännittyneeksi. 

Jyväskylässä asuvan Rosan huolehtiva kortti ystävälleen Iinalle on enemmän kuin ymmärrettävä. "Tule tänne rauhaan".

Kotitaloa esittävä valokuvakortti on lähetetty Jyväskylästä 12.VIII.14 ja saapunut Tampereelle 13.VIII.14. 


Historiantutkija Tuomas Hopun tiivistelmää Tampereen oloista artikkelisarjassa Koskesta voimaa:

Venäläisiä kohtaan tunnettiin myötätuntoa vielä sodan alkuvaiheessa. Elokuun alussa 1914 Venäjän leskikeisarinna Maria Fedorovna matkusti Tampereen kautta Pietariin. Rautatieasemalla häntä vastassa oli sotilasviranomaisten lisäksi suuri joukko kaupunkilaisia. Keisarinnan vaunu kukitettiin ja hänelle laulettiin. Vastaanotto oli innostunutta.

Tampereen kirkoissa kuulutettiin 30.8.1914 keisari Nikolai II:n julistus, jossa tarjottiin suomalaisille mahdollisuus lähteä vapaaehtoisina Venäjän armeijaan. Samalla kertaa luettiin myös Hämeen läänin kuvernöörin R. Spåren ilmoitus, jonka mukaan oppikoulun suorittaneilla suomalaisilla oli mahdollisuus pyrkiä sodan ajan upseerikouluihin. Molemmat julistukset saavuttivat sotahuuman vallassa vastakaikua myös Tampereella. Yli kolmekymmentä tamperelaista liittyi Venäjän armeijaan vapaaehtoisina, melkein kaikki heti syksyllä 1914.

Venäläisiä joukkoja oli sijoitettuna Tampereelle koko sodan ajaksi. Tämä johtui lähinnä siitä syystä että pelättiin saksalaisten maihinnousua Suomeen ja Tampereella oli suuri merkitys liikenneyhteyksien risteyspaikkana. Osa joukoista oli vanhemmista ikäluokista muodostettuja nostoväkijoukkoja, jotka vartioivat rautateitä. Tampereella oli myös sapööri- eli pioneerijoukkoja sekä tykistöä. Erikoisin yksikkö oli pääosin Näsijärvelle 1916 muodostettu Satakunnan laivasto.

Venäläisvallan puristuksesta huolimatta jääkäriliike ei Tampereella saanut suurempaa kannatusta. Värväreitä oli alueella liian vähän. Suurinta kannatusta jääkäriliike sai Tampereen teknillisen osaston oppilaiden joukossa. Oppilaista suuri osa katosi kevättalvella 1916 Saksaan. Heidän joukossaan oli myös viimeisenä jääkäreistä elossa ollut Väinö Valve. Silti Tampereellakin osoitettiin tyytymättömyyttä venäläisiä kohtaan. Varsinkaan lehtikirjoitukset eivät aina miellyttäneet venäläisiä johtaen Tammerfors Nyheter-lehden lakkauttamiseen huhtikuussa 1916. Kansan Lehdelle ja eräille muille lehdille tuomittiin puolestaan sakkoja.

(Tuomas Hoppu: Tampere ensimmäisessä maailmansodassa)

Tampereen kaupungille paikkakunnalle sijoitettu sotaväki muodosti raskaan taloudellisen rasitteen. Kun Tampere muutamien muiden kuntien kanssa oli vuoden 1915 alussa tiedustellut Hämeen läänin kuvernöörin virastolta joukkojen majoituksesta aiheutuvien kulujen korvaamista, kuvernöörin virastosta saapui toukokuussa 1915 seuraava senaatin antama vastaus:

"Tänään tapahtuneessa esittelyssä on Keisarillinen Senaatti päättänyt selittää Herra Kuvernöörille, että säännöksen mukaan 18.1.1882, perustuksia sotilasmajoituksen suorittamiselle Suomen Suuriruhtinaanmaassa koskevan Armollisen asetuksen 7§:ssä, maan kunnat ja asukkaat ovat velvolliset sodan aikana ilman korvausta pitämään huolta maan puolustukseksi koottujen sotajoukkojen majoittamisesta..."

Tämä merkitsi siis sitä, että Tampereen piti maksaa joukkojen majoitus sekä vieläpä rintamalle siirtyneiden yksiköiden upseerien perheidenkin asuminen. Pelkät Kalevankankaan luona sijainneet kasarmit eivät enää riittäneet majoitukseen. Pitkään listaan majoitusta varten käyttöönotettuihin rakennuksiin kuuluivat mm. useat koulut, Rosendahlin huvila, entinen teollisuuskoulun huoneisto, Harjun tiilitehdas ja osuuskunta Karjan tallit.

(Tuomas Hoppu: Kaupunki maksoi majoituksen)

Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan. Maaliskuussa 1917 tuli vallankumous ja sen myötä alkoivat sotatarviketilaukset loppua. Myös linnoittamistöihin ei enää löytynyt Venäjältä rahaa. Linnoitustöiden loppuessa heinäkuussa 1917 kaupunki alkoi jälleen järjestää hätäaputöitä. Nyt teetettiin erilaisia vesijohto-, maanleikkaus- ja tasaustöitä, sepelin hakkuuta, metsän perkausta sekä Pispalan maantien rakentamista. Naisten ja lasten työttömyyttä torjuttiin syksyllä 1917 järjestämällä mm. jäkälöiden keruuta.

Maaliskuun vallankumous merkitsi myös kurittomuuksien lisääntymistä venäläisten sotilaiden keskuudessa. Suuri menoerä kaupungille olivat mm. rikotut ikkunalasit. Syksyllä 1917 sotillasviranomaisten vaatimuksesta uusittiin yhteensä 586 ikkunaruutua sotilaiden parakeille. Majoituslautakunta joutui valittamaan myös lisääntyneistä sähkölamppujen vaihdosta venäläisten majoitustiloissa.

Vallankumouksen myötä sotilaat eivät myöskään enää tyytyneet asumaan parakeissaan yhtä ahtaasti kuin ennen. Heidän vaatiessaan tilavampia asuntoja kaupunki joutui vuokraamaan miehistöä varten Taiston talon ja Attilan entisen tehdasrakennuksen. Lisäksi vapauden huumassa sotilaat ajoivat ns. alivänrikkiparakeista ulos siellä majailleet upseerit ja myös näille kaupunki joutui vuokraamaan asunnot kaupungilta. Silti, verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin Suomessa, Tampere pääsi vallankumouksesta vähällä. Helsinki, Viipuri ja Turku saivat kaikki kokea väkivallan aallon upseerimurhineen, mutta näitä ei Tampereella koettu.

(Tuomas Hoppu: Vallankumouksen vaikutus Tampereella)