Suomi postikorteissa -sarjani sisältää poimintoja laajasta, tuhansien korttien kokoelmasta sisältäen kortteja niin kotimaasta kuin ulkomailta, osa tunnetuissa kulttuurisuvuissa ja kotimaisille vaikuttajille/vaikuttajilta kulkeneita. Muutamia hyvinkin subjektiivisia kannanottoja lukuunottamatta en edes yritä esittää yhtä ja ainoaa todenmukaista kuvaa, pikemminkin mahdollisia lähestymistapoja. Suurin osa näistä lienee silti faktana pidettyä tulkintaa... Kun nyt olen purkamassa kokoelmiani maailmalle, tarkoitukseni on skannaamieni ja kuvaamieni korttien kautta säilyttää ja välittää edes jotain niihin tallentunutta, niiden kautta näkyvää. Sarja elää eli kirjoitelmien lisääntyessä numeroinnit voivat vaihtaa paikkaansa, osa artikkeleista voi kokonaan kadota tai yhdistyä toisiin. Muiden harrastusten ohessa täydentämäni projekti jäänee aiheen mittavuudesta johtuen autuaallisesti kesken, mutta siihen mennessä olen, toivottavasti, herättänyt edes jonkun kansalaisen kiinnostusta historiaan ja historioihin, historiaansa. 

SUOMI POSTIKORTEISSA

Kurkistelua historian ikkunoilla ja henkilöhistorioiden aasinsilloilla

1. Slesvig, Holstein ja Lauenborg. Kansallisten identiteettien ja kansallisvaltioiden uusi Eurooppa

2.

3. Kustaa II Adolf Lützenin taistelussa 1632

4.

5.

6. Nainen hienossa puvussa. Hulda Partaselle Noormarkkuun

7. 

8.

9. Jakob Hirvi ja amerikansuomalaisten Kansalliskirkko

10.

11. Aseveljet perheineen. Edvard Karvonen 

12. Kuolemajärveltä Juoksenkiin. Kansakoulunopettaja Saara Pormala ja pohjoisen lapset

13.

14. Isän kortti tyttärelle ilmavalvontaan. Kesä jona sateet tulivat

15.

SUOMEN KIRKKO VEDENJAKAJALLA 2020

Napoleonin mylläämä Eurooppa tarjosi Ranskan kukistumisen jälkeen kokoontuneelle tanssivalle kongressille, ensimmäiselle YK:lle, syyn järjestää eurooppalaisten valtioiden rajat uudelleen. Venäjän, Preussin ja Itävallan solmima Pyhä Allianssi muodosti yleiseurooppalaisen liiton, jonka tarkoituksena oli vaalia Rooman valtakunnasta periytyvää ihannetta yhdestä yhtenäisestä valtakunnasta. Kristillisestä Euroopasta.

Euroopan kristillisyydellä tosin oli hyvin vähän tekemistä kristillisyyden kanssa, siis sen kristillisyyden, jonka ulkopuolelle kirkko oli lahkoutunut katkaistessaan kristinuskon juutalaiset juuret ja sekoittaessaan evankeliumin antiikin Rooman ja myöhemmin muihin pakanallisiin kultteihin. Muinainen äitikultti uhritoimituksineen muuntui Marian palvonnaksi, esi-isien henkien palvonta ja kuolleiden kanssa seurusteleminen sai ilmauksensa "pyhimysten" rukoilemisessa.

Jos evankeliumi ehkä välittyikin kirkon saarnaamassa Sanassa ja moni kirkon jäsenistä uskoi Jeesuksen sovitustyön ja Jumalan armon, laajemmassa mittakaavassa kyse oli uskonnon käyttämisestä yksilön hallintaan. Uskonnosta tuli osa politiikkaa, valtapolitiikkaa ja suurvaltapolitiikkaa, jossa kansalaisen tärkein tehtävä oli olla toisiaan tukevan valtion ja kirkon kuuliainen jäsen. Marx oli ainakin jossain määrin oikeassa puhuessaan uskonnosta ooppiumina kansalle. 

Ranskan kukistaneiden "voittajavaltioiden" Venäjän, Preussin, Itävallan ja Britannian Wienissä 1814-15 järjestämä kongressi painotti kolmea sinänsä tärkeää periaatetta, laillisuutta, tasapainoa ja turvallisuutta, mutta kongressin järjestäjät eivät ainoastaan pitäneet Napoleonin valloituksia laittomina, vaan kyseenalaistivat Ranskan vallankumouksen oikeutuksen kokonaisuudessaan. Kyse oli paitsi rajojen palauttamisesta antikristillisenä pidettyä Napoleonia edeltäneeseen aikaan, myös ja ennen muuta jumalallisena säätämyksenä pidetyn monarkismin periaatteiden vahvistamisesta.

Venäjän aloitteesta syntyneeseen Pyhään Allianssiin kuuluivat Venäjän lisäksi Preussi ja Itävalta. Euroopan valtiot liittyivät allianssiin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Venäjä, Preussi ja Itävalta käytännössä määrittelivät uuden Euroopan rajat ja hallitsijat.

Britannian aloitteesta solmittiin neliliitto 20. marraskuuta 1815. Neliliiton tarkoituksena oli huolehtia Ranskan puskuroinnista, mutta liiton syntymisen taustalla oli Britannian huoli Venäjän voimistuvasta asemasta Euroopassa. Euroopan suurvaltapolitiikkaa säätelevä neliliitto muuttui loppuvuodesta 1818 viisiliitoksi, kun Ranska hyväksyttiin mukaan yhteistyöhön. 

Pyhän Allianssin 1814-15 suorittama restauraatio jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. 1800-luvun kuluessa yksilöt heräsivät vaatimaan oikeuksiaan. Samalla kansallistunto, kansallisen identiteetin herääminen, syrjäytti kirkon asemaa.

Kansakunnan olemassaolo ei enää ankkuroitunut ylimaalliseen instituutioon, vaan sen perustana oli etninen yhtenäisyys. Ideologiaa vahvisti 1800-luvun lopulla noussut kansallisromantiikka.

Toisen maailmansodan rauniot palauttivat ajatuksen yhtenäisestä Euroopasta. Tämä edellytti kansallisvaltioiden yläpuolella olevaa elintä, joka sitoisi valtioidensa toimintaa ja päätöksiä luomalla näille yhteiset pelisäännöt. Kansallistuntoon täytyi istuttaa käsitys eurooppalaisesta ykseydestä, joka syrjäyttäisi patriotismin. Emme ole ainoastaan saksalaisia, venäläisiä, ruotsalaisia ja suomalaisia, olemme eurooppalaisia, ja vielä enemmän: olemme tasavertaisia, saman kaikkeuden lapsia, universaalisti yhtä.

Toisen maailmansodan synnyttämää YK:ta edeltänyt, ensimmäisen maailmansodan synnyttämä Kansainliitto oli rakennettu idealistisessa mielessä humaania päämäärää varten. Haluttiin varmistaa, ettei kansallistunto ja -kiihko johda loukkaamaan toisten kansallistuntoa, tai ylipäätään sellaisia oikeuksia, jotka voidaan katsoa universaaleiksi, ihmisyyden perusolemukseen kuuluviksi ja luovuttamattomiksi. Tältä pohjalta YK määritteli ihmisoikeudet 1945.

YK oli kuitenkin riittämätön yhteisen Euroopan luomiseksi. Se sitoi jäsenvaltionsa ihmisoikeuksien noudattamiseen, ja ratkoi valtioiden välillä olevia kiistoja, mutta ei muodostanut jäsenvaltioistaan riittävästi säädeltyä kokonaisuutta.

Uusi pyhä allianssi muodostui kuuden valtion - Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Länsi-Saksa ja Ranska - 1957 Roomassa solmiman liiton pohjalle. Euroopan talousyhteisö ETY (engl. EEC) johti EY:n muodostamiseen 1967 ja Euroopan Unioniin. Lähtökohtana olivat taloudelliset sopimukset. Talouspoliittiset sidonnaisuudet parhaiten varmistaisivat unionin koossapysymisen, koska "raha ratkaisee". 

Euroopan unionin henkinen sisältö on humanismi. Uskonnollisessa mielessä se tarkoittaa, että Jumala ei määrittele ihmistä, vaan ihminen lähtökohtaisesti määrittelee Jumalan, ja että hän pohjimmiltaan on jumala. Yltiöpäinen humanismi johtaa yksilön oikeuksien ja autonomian suhteettomaan korostamiseen. Kun yhteisön hyvinvointia turvaavat lait ennen säätelivät yksilönvapautta, nyt yksilönvapaus ja yksilöllisen hyvinvoinnin ihanne säätelee juridiikkaa. Vapauden ihanne ilmenee kärjistetysti ns. seksuaalioikeuksissa, joille vaaditaan yleisesti tunnustettujen ihmisoikeuksien asemaa. Eurooppa palautuu antiikin Kreikan ja Rooman mysteeriuskontoihin, jotka vaikuttavat osana New Agen uuspakanallisuutta ja muinaisuskona markkinoitavia kultteja.

Henkisen tietoisuuden vettä ihmiskuntaan kaatava Aquarius on Ganymedes, jonka Zeus korotti jumalaksi. Ganymedes-kultti ilmentää miehen ja naisen rajojen häivyttämistä ja seksuaalista vapautta: Ganymedes, jonka tehtävä oli juottaa jumalia näiden pidoissa, oli ylijumalan homorakastaja.

Uskonnosta tulee jälleen ooppiumia kansalle. Nyt uskonnon nimi on humanismi ja itsemääräämisoikeus.

Kristikunta on tavallaan palannut katolisen kirkon syntyä 300-luvulla vastaavaan aikaan, jolloin kirkosta muodostui maallista valtaa käyttävä instituutio. Euroopan kirkollisen kehityksen mukana myös Suomen kirkkokunnat ja herätysliikkeet ovat vedenjakajalla. Menemmekö kansakuntana mukaan yleismaailmalliseen kehitykseen, jossa kristillinen arvomaailma taantuu pakanallisten kulttien tasolle, vai pidämmekö kiinni Jumalan luomistyöhön ja sovitukseen perustuvasta ihmiskäsityksestä ja maailmankuvasta?

Osa kristikuntaa kysyy nyt uskonsa juuria ehkä syvemmin kuin koskaan kirkon historian aikana, ja löytää Raamatusta juutalaiskristillisen mallin, joka ankkuroituu suoraan Jeesukseen; sen alkuperäisen sovitukseen ja ylösnousemukseen perustuvan Hengen todellisuuden, jonka katolinen kirkko korvasi instituutiolla, uskolla sakramentteihin. Niin tehdessään kirkko muurasi perustan sekä korvausteologialle että kirkolliselle antisemitismille.

Synnin ja pyhityksen välinen raja, niiden välinen kuilu korostuu jälleen; luopumus ja uudistus totetuvat samaan aikaan. Kun näennäiskristillisen kirkon enemmistö ajautuu uuspakanallisuuden demonisiin virtauksiin, joille kirkon seksuaalieettiset kompromissit ovat avanneet oven, todellinen kristikunta ylittää näennäiset raja-aitansa ja löytää alkuperäisen yhteyden Jeesuksessa.

Jeesuksen löytänyt - Hänen löydettäväkseen antautunut - iloitsee täydellisestä armosta, joka on syvimmän rauhan, sydämen shalomin perusta. Jumalan rauhaa nauttiva ihminen ei ole kaikkien kanssa samaa mieltä, mutta kunnioittaa - ainakin hänen tulisi kunnioittaa, koska hänellä on siihen parhaat edellytykset ja mahdollisuudet - jokaisen ainutkertaisuutta.

Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana." Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan. (Jes.2:2-4)

(27.5.2020)