Myyntini on väliaikaisesti siirtynyt huutonettiin, myyntitunnus UNBOILED. Katso myynnissä olevat:

Vanhat kotimaiset aikakauslehdet 1920 - 1959 
Vanhahkot kotimaiset aikakauslehdet 1960 - 1979 
Kaikki lehdet   Kirjat ja lehdet   Postikortit ja filatelia 

Huomioi myös hyvät paljousalennukset !


1950-lukua suomalaisissa aikakauslehdissä: 1951

50  52  53  54  55  56  57  58  59 60 

Arvoisa lukija muistanee vielä viime sodan ajoilta Armas J. Pullan teoksesta reippaat kaverukset Ryhmyn ja Romppaisen. Edellinen oli siviilissä pölynimuriagentti ja jälkimmäinen linjavaununkuljettaja Helsingin ja Vihdin välillä. Nyt näyttää siltä, että Romppainen on siirtynyt muihin tehtäviin, koska hänen paikkansa ohjauspyörän takana on vallannut muuan sirkeäsilmäinen nuori neitonen. (Apu 33/51)

Apu 33/1951

Hameväkeä ratissa -artikkelin aiheena oli kaksi harvinaisuutta suomalaisessa liikenteessä, ammattiautoilijat vihtiläinen Toini Lehti, 27-vuotias bussikuski, ja Hilda Aalto, helsinkiläinen vuokra-autoilija, taksikuski.

Helsingin ja Vihdin välistä linjaa Someron Linja Oy:n leivissä ajavaa Toini Lehteä autot kiinnostivat lapsesta saakka. 

Mutta polkupyörällä ajaminen tuotti vaikeuksia. Niinpä toiset lapset sanoivatkin, että "ennen lehmä oppii lentämään kuin Toini ajamaan". Toisin kuitenkin kävi. Tyttö oppi ajamaan jopa linjavaunua, mutta lehmät eivät tietääksemme vieläkään lennä!

Hieman vartuttuaan hän pääsi linja-autoon rahastajaksi, missä toimessa oli neljä vuotta. Sitten oli vuorossa yksityisajokortin hankkiminen ja työskentely autoverstaalla. Tämä siksi, että ilman verstaskokemusta ammattiajokorttia ei saa. Puolisen vuotta siinä kului ja vihdoin marraskuussa hän sai käteensä ajokortin ammattimaista ajoa varten. Nyt hänellä on ollut linja-auton kuljettamislupa yli kaksi vuotta.

Mutta kovalle se otti! Uudenmaanläänin moottoriajoneuvojen katsastustoimiston ins. R. Nurmi taisi vahvasti epäillä naisen soveltuvaisuutta linja-autonkuljettajaksi, koska ajelutti tyttöä toista tuntia ympäri Helsinkiä. Ajo meni hyvin, mutta silti asiaa mietittiin puolin ja toisin. Viimein ei auttanut muu kuin myöntää, että "mikäpä siinä, annetaan pois tytölle kortti".

- Kyllä siinä lopulta jo vähän hermostui, kun piti ajaa ristiin rastiin Helsingin vilkasliikenteistä keskustaa ja välillä tehdä käännöksiä, pysähtyä mäessä, startata, peruuttaa ja niin melkein loputtomiin, tunnustaa nti Lehti suu naurussa - näin jälkeenpäin. 

Toisinaan ovat matkustajat epäröineet nousta naisen kyytiin, esittäneet vastalauseitakin...

Niinpä muuan mies tuumi linja-autoasemalla, että "akkojen kyydissä en ole ennen ollut, enkä nytkään lähde!" Hän tuli sentään mukaan ja matkan päätyttyä tunnusti, että hyvinhän se meni.

Tapaus ei ole ainoa, vaan niitä on paljon. Eräs rouva ei ollut autoon noustessaan tietoinen, etä kuljettajana on nainen. Matkan aikana hän tosin ihmetteli etupeiliin katsoessaan, että onpa siinä naisen näköinen mies. Vasta perille päästyään hän totesi asianlaidan ja tunnusti kauhuissaan:

- Oli se sentään hyvä, etten tiennyt teidän olevan nainen, sillä olisin pelännyt paljon enemmän!

Humalaiset miehet tietysti koettavat matkan kestäessä kovasti jututtaa viehättävää kuljettajaa ja puhuvat muutenkin pehmosia, nti Lehti on tähän keksinyt hyvän keinon: 

- On paras olla hiljaa ja antaa sanojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Ja hiljaa siinä on kuljettajan oltavakin, sillä aikataulunkin mukaan on vauhti koko ajan pysyttävä melko suurena. Tie on kaiken lisäksi kovin mäkinen ja mutkikas. Mutta yhtään kolaria nti Lehti ei vielä ole ajanut, vaikka läheltä on joskus pitänytkin. Kaikkein harmillisimpia ovat hänen mielestään edesvastuuttomat autoilijat, jotka pitävät aivan tapanaan ajaa tien vasenta puolta.

- Varmasti auto-onnettomuudet vähenisivät puolella, jos kaikki malttaisivat ajaa oikealla, sanoo nti Lehti totisena.

Onpa neiti Lehti koettanut vuokra-autoilijankin ammattia:.

- Siihen hommaan minä en koskaan enää ryhdy, sillä mielestäni se ei ole naiselle sopiva ammatti. Siinä joutuu tekemisiin kaikenlaisten ihmisten kanssa ja heistä juopuneet ovat pahimmat. Linja-autossa sentään tietää olevansa turvassa!

Toimittaja Kalevi Kaukon haastattelema Hilda Aalto on toista mieltä, kyllä juoppojen kanssa aina pärjää - juopuneet naiset tosin aiheuttavat harmia, kun eivät osaa käyttäytyä.

- Voi, kyllä juoppojen miesten kanssa aina jotenkuten pärjää, mutta naiset ovat kauheita! He aivankuin häpeävät omaa tilaansa eivätkä voi sietää autossa naispuolista kuljettajaa, vastaa autoilija Aalto heittämäämme kysymykseen. 

Lisäksi hän on keksinyt pätevän suojelukeinon: hän ei ota mukaan ilmeisen päihtyneitä henkilöitä, vaan puhelimitse autoa tilatessakin, jos hän huomaa odottajien olevan "liikutetussa tilassa", hän ajaa komeasti ohi ja ottaa tappion turhasta ajosta. Hän on ajanut vuokra-autoa vuodesta 1938 lähtien, mm. koko sota-ajan, jolloin sai reistailla "häkäpyttyjen" kanssa kädet ja kasvot noessa.

Pelastusarmeijaan kolmekymmentä vuotta kuulunutta ja seurakuntatyöhön aktiivisesti osallistuvaa Aaltoa auttaa ahdistavissa tilanteissa uskonnollinen vakaumus, kuten silloin, kun sairaalaan matkalla oleva henkilö kuoli auton penkille, tai silloin, kun isä kuljetti lapsensa pientä arkkua hautausmaalle. Tappelussa olleiden kuljettamisesta selviää pesemällä veret penkeistä ja hankalimmat asiakkaat hoidetaan poliisin avulla. 

Kerran aut. Aalto sai Erottajalta kyytiin pari hyvin tunnettua kansalaista, joiden nimiä hän ei suostu sanomaan. Toinen herroista oli usein ollut hänen autossaan, joten kuljettaja ei osannut aavistaa mitään ikävyyksiä. Mutta matkan kestäessä "hienot" herrat rupesivat latelemaan hävyttömyyksiä ja esiintymään humalaisen tavoin röyhkeästi. Aallon ei auttanut muu kuin Kaisaniemenkadulla pysäyttää auto poliisin luo ja kertoa tälle, että hänellä "on pari porsasta vaunussa". Kun poliisi kehoitti juopuneita astumaan autosta, hän sai kuulla kovan haukkumisen. Silloin hän työnsi molemmat "kunnon kansalaiset" auton lattialle, istuutui itse päälle ja käski ajaa piiriin. 

- Ja niin porsaat vietiin karsinaan!

(Hameväkeä ratissa, Apu 33/51)

Luoteis-Uusimaa haastatteli 94-vuotiaan altzheimeria sairastavan Toini Lehden sisarpuolta Ellen Kärkkäistä heinäkuussa 2018.

Kärkkäisen mummu Olga Stigell ja Toini Lehden äiti olivat töissä Veikkolan kartanossa. Toinin äiti joutui jättämään työpaikkansa ja leskeksi jäänyt Olga, jolla oli ennestään kolme tytärtä, otti viisiviikkoisen tytön kasvatettavakseen. Kasvaessaan Toini otti osaa kartanon töihin ja sai jo 10-vuotiaana ajaa hevosella seipäitä heinäpellolle.

Ellen oli puolivuotias äitinsä kuollessa, ja Olga-mummu muutti Toinin kanssa huolehtimaan vävypoikansa Arvo Idmanin taloudenpidosta. 

Arvo Idman oli asentajana tiepiirin vanhalla varikolla kirkonkylässä. Perhe asui vieressä. Toinilla ei ollut ikäistään seuraa, ja niinpä Arvo-isä teetti Toinilla pikku hommia varikon puolella ajankuluksi. Palkaksi Toini sai ajaa autoa, ja siitä se lähti.

Talvisodan alkaessa marraskuussa 1939 Toini oli murrosiässä ja Ellen parivuotias. Arvo joutui rintamalle. Toini huolehti kolmen naisen ruokataloudesta kalastamalla katiskalla Kirjavajärvestä.

- Vaikka kaikesta oli pulaa, aina meillä oli kalaa ja perunaa. Toini on aina ollut huolenpitäjä.

Toinilla oli kaksi haavetta: oma kilpa-auto ja linja-autonkuljettajan ammatti. Puutarhatöissä ja maalaiskirjeenkantajana työskenneltyään Toini pääsi rahastajaksi Someron linjalle.

- Hän sai siirrellä autoja linja-autovarikolla, ja taidot huomattiin. Yhtiön johtaja kannusti ajamaan linja-autokortin, ja niin unelma-ammatti toteutui. 

Johtajalle oli kunnia-asia saada naiskuski. Naapuripitäjän linja-autonkuljettajaporukka sen sijaan lähetti kirjeen insinöörille, joka oli hyväksynyt Toinin ajokokeen. Viestinä oli, että kortti pitää peruuttaa!

Eläkkeelle jäätyään Toini muutti Rauman seudulle. Siellä hän "hoiti invalidinaista tämän kuolemaan saakka. Sitten hän palasi takaisin Vihdin kirkonkylään. Omaa perhettä hänellä ei ole." 

81-vuotias Ellen käy katsomassa kolmetoista vuotta vanhempaa sisarpuoltaan Katajakodissa joka toinen päivä. Toini Lehdellä "oli oma auto, moottoripyörä ja aika iso moottorivene Hiidenjärvellä. Vain kilpa-auto jäi puuttumaan".

Ammatinvalintansa takia Toini oli tunnettu henkilö. Häntä haastateltiin valokuvien kera valtakunnallisiin lehtiin varsinkin 1950-luvulla. Hameväkeä ratissa -otsikko kertoo paljon tuon ajan yhteiskunnasta!

(Luoteis-Uusimaa 24.7.2018)

lehtikuvat_002_2lehtikuvat_003_2lehtikuvat_001_2

Juuri huulipuikko on sellainen väline, jota käytellessään naiset peräti usein tekevät syntiä - yrittäessään korostaa kauneuttaan saavuttavatkin he aivan päinvastaisen tuloksen! (Apu 33/51)

Nimimerkillä Margaret Frank kirjoittanut toimittaja, mitä ilmeisemmin kauneusalan todellinen asiantuntija, ohjeisti naislukijoita huulipunan käyttöön:

Varsinkin viime vuosina on suun kauneuskäsittelyssä tehty paljon syntiä. Se tosiseikka, että punaiset huulet tekevät kasvot eloisiksi, on johtanut huulipuikon väärinkäyttöön ennen kuulumattoman laajassa mitassa. Huulet maalataan aamuin ja illoin, valaistuksesta ja vuorokaudenajasta piittaamatta, samalla verenkarvaisella punalla ja suun muotoa ajatellaan vähän tai ei ensinkään. Kuitenkin on syytä muistaa, että suun pitää näyttää luonnolliselta myös silloin, kun se on maalattu. 

Annettuaan ohjeet eri muotoisten, leveiden, kapeiden, paksujen, laihojen ja täyteläisten huulien oikeanlaiseen punaamiseen, kirjoittaja päättää muistuttaen trendikkääseen amerikkalaistyyliin yksilöllisen kauneuden ja erittäinkin hymyilyn merkityksestä.

Nykyinen kauneusihanne ei vaadi naiselta enää sydämenmuotoista nukensuuta, vaan huulten persoonallinen muoto saa mainiosti päästä oikeuksiinsa. Persoonallisuus, hyvinhoidettu yksilöllisyys, edustaa nimenomaan kauneutta!

Kaunein on tietysti sellainen suu, joka osaa hymyillä, kernaasti lausua myös rakastettavia sanoja. Kehoituksella sellaisella kuin "elämä elämääsi hymyillen" on muiden, pintaa syvemmälle tähtäävien päämääriensä ohella myös kosmeettisia arvoja.

Tässä, samoin kuin elämän pienissä ja suurissa salaisuuksissa ylimalkaan, voimme nähdä eräänlaisen taikaympyrän: samoin kuin rakastettavuus tehostaa naisen kauneutta, samoin kauneus tehostaa rakastettavuutta - siis myös kaunis, virheettömästi hoidettu suu.

(Vain naisille, Apu 33/51)

Kehoituksella sellaisella kuin "elä elämääsi hymyillen" on muiden, pintaa syvemmälle tähtäävien päämääriensä ohella myös kosmeettisia arvoja.

Keskellä New Yorkin Central Parkia sijaitsee outo ja ihmeellinen museo. Mutta katselijan, joka haluaa tutustua sen erikoisiin nähtävyyksiin, on varattava itselleen kylliksi aikaa. Maailmankaikkeuteenhan ei tutustuta hetkessä ja voitaneenkin epäröimättä sanoa, että jokainen vieras lähtee talosta merkillisen tunnelman vallassa, tuntien itsensä juuri niin pieneksi ja mitättömäksi kuin ihminen itse asiassa on, mutta jollaiseksi hänet saa itsensä tuntemaan vain hiljentyminen äärettömien avaruuksien, matkojen ja käsittämättömän edessä...

Jotta museossa kävijä saisi mahdollisimman paljon irti käynnistään, on hänellä tilaisuus kerrata lyhyesti mutta tehokkaasti tietonsa taivaankappaleista. Tämä luentojen muodossa tapahtuva tietojen verestäminen suoritetaan n.s. aurinkosalissa, jossa nähdään eri kiertotähtien kiertävän ratojaan auringon ympäri. Etäisyydet, kiertoradat, akselipoikkeamat on kaikki pienennetty samassa suhteessa todellisuuteen. Koneistoa rakennettaessa oli kuitenkin pakko jättää etäisimmät kiertolaiset Uranus, Neptunus ja Pluto pois, sillä pienennetyssäkin mittakaavassa olisi ne jouduttu sijoittamaan Ohioon ja Clevelandiin saakka, useiden satojen kilometrien päähän museosta!

Vasta tämän "alkeisopetuksen" jälkeen pääsee katselija varsinaiselle matkalleen avaruuksiin... 

Katselijan huomiota kiinnittää heti valtava, taivaankannen alla riippuva laite. Se on Hayden Planetariumin kuuluisa, neljä metriä pitkä ja tavattoman monimutkainen projektiokone. Sen kummassakin päässä on pohjoista ja eteläistä pallonpuoliskoa varten a.o. kiintotähteä kuvaava pallonnivel. Eräät muut osat koneessa projisoivat auringon, kuun, planeetat ja linnunradan. Projisoitu valo läpäisee, kuten yllä on jo selostettu, pienet reiät, jotka on suunniteltu siten, että tähdistä saadaan täysin oikeata vastaava ja suhteellinen kuva. Pienintä tähteä kuvaavan reiän koko on 1/1000 tuumaa.

Suurta projektoria voidaan liikutella jollakin kolmesta akselistaan. Käynnistämällä laite eräässä sen asennossa, nähdään aurinkokunta kiertämässä kiintopisteensä ympäri. Todellisuudessa sellaisen kierroksen on laskettu kestävän 26.000 vuotta. Nyt liikkuu koko aurinkokuntamme kuitenkin mielin määrin joko eteen- tai taaksepäin ajassa... Kun koneistot voivat työskennellä hyvin erilaisilla nopeuksilla, tiivistyy aika murto-osaksi todellisuudesta ja katselija saa suhteellisen nopeasti  käsityksen monimutkaiselta näyttävän avaruuden ihmeellisistä laeista, jotka loppujen lopuksi kuitenkin ovat tavattoman yksinkertaisia ja selviä.

Monimutkaista koneistoa ohjataan pienestä keskuspöydästä käsin. "Maailmankaikkeutta" satojen vipujen ja nappuloiden avulla "johtava" virkailija mahtaa todellakin tuntea itsensä joskus avaruuden valtiaaksi!

Mainostemppuna Hayden Planetarium on keksinyt ryhtyä keräämään ilmoittautumisia avaruuslennoille.

Jokaiselle vieraalle, joka käy laitoksen esityksiin tutustumassa, varataan tilaisuus päästä mukaan rakettilaivalla suoritettavalle avaruuslennolle. Kaikki nämä, osittain ehkä piloillakin tehdyt ilmoittautumiset, liitetään laitoksen arkistoihin. On selvää, että ilmoittautumisten vastaanottaminen herätti lehdistönkin piirissä suunnatonta huomiota. Ilmoittautuneita oli runsaasti, eikä ainoastaan lapsia, vaan täysi-ikäisiä ihmisiäkin. 

(Haluatteko matkustaa kuuhun? Apu 33/51)

"Maailmankaikkeutta" satojen vipujen ja nappuloiden avulla "johtava" virkailija mahtaa todellakin tuntea itsensä joskus avaruuden valtiaaksi!

1950-luvun rakettioptimismi ei ollut aivan perusteetonta. Nagasakin ja Hiroshiman pommitukset 1945 osoittivat että ihmisellä oli kyky valjastaa atomeissa piilevä voima.

Puolitoista kuukautta ennen atomipommien pudottamista, kesäkuussa 1945, amerikkalaisten salainen operaatio Paperiliitin (Operation Paperclip) siirsi Saksan raketti-insinöörit Nasan palvelukseen. Amerikkaan siirrettyihin rakettiteknologian asiantuntijoihin kuului mm. Mittelwerkin asetehdasta johtanut Arthur Rudolph. Mittelwerk oli natsisaksan johtavia vankityövoimalla pyöritettyjä asetehtaita. Operaatio jatkui yli kymmenen vuoden ajan, jona aikana USA siirsi turvaan yli 1600 eri alojen tiedemiestä ja insinööriä, joista osa olisi saanut tuomion natsirikollisina. Ilman saksalaisia insinöörejään USA olisi hävinnyt toisen maailmansodan jälkeisen asevarustelukilvan - ja "kylmän sodan" aikakausi olisi muodostunut varsin toisenlaiseksi. Toisaalta myös Neuvostoliitto hyödynsi Saksasta haltuun saamaansa rakettiteknologiaa.

Avaruudenvalloitus ja ydinaseiden kehitys mannertenvälisiksi ohjuksiksi kulkivat käsi kädessä. USA:n rakettiohjelmaa johtavan Werner von Braunin uurastuksesta huolimatta ensimmäisen miehitetyn avaruuslennon suoritti Neuvostoliitto 12. huhtikuuta 1961. Ensimmäinen avaruusturisti oli amerikkalainen, mutta hänkin pääsi avaruuteen venäläisten Sojuz TM-32 -lennolla. Dennis Anthony Tito maksoi 28. huhtikuuta 2001 laukaistusta kymmenen päivän avaruuslennosta 20 miljoonaa dollaria, eikä ollut varannut matkaa Hayden Planetariumin kautta.

.