ETTO, Jorma (1931 - )

Enin osa elämästä on silloin eletty, kun siitä on takana seitsemän vuosikymmentä. Luontojaan silloin nykyiset hetket alkavat selittyä menneillä. Olemiseen olennaisesti kuuluu sen oivaltaminen, että kaikki tapahtuva, koettava, ajateltava tavalla tai toisella, jopa hyvin mutkikkaastikin, selittyy entisillä, aistitun maailman omalla historialla. Siksi elämä vanhoilla päivin on niin rikasta ja rakasta. Sitä rikastaa ja kaunistaa muistojen pohjaton taustakuvio, joka usein hämärtyessäänkin sävyttää jokaista ajatusta, sanaa, lausetta, selitystä, viisautta.

(Jorma Etto esittelee itsensä, Kirjasampo.fi)

Rovaniemeläinen Jorma Etto

1930-luvun Rovaniemen kauppala edustaa Jorma Eton mielestä sitä ihanteellisinta kuvaa Rovaniemestä. Jorma Etto kertoo viettäneensä Rovaniemellä onnellisen lapsuuden, vaikka kaikkea hämmentävää tapahtuikin. Vanhalla paloasemalla sijainnut koti antoi virikkeisen ympäristön. Sota toi kuitenkin mukanaan suuren muutoksen, jonka jälkeen mikään ei ollut enää ennallaan.  
  -Vanha kauppala paloi ja sen luontainen kehitysidea hävisi samantien. Kaupunkia ruvettiin suunnittelemaan ikään kuin ulkoapäin, asemakaavoineen ja muineen. Nykyaika alkoi, Jorma Etto kertoo.
 
  Jorma Etto palaa lapsuutensa monesti vieläkin. Hänen mielessään on kirkkaana kuva lapsuuden kodin lasiovisesta kirjakaapista, jonka äärellä hän vieläkin mietteissään usein on.
 
  - Muistan, että istun kotona lattialla, ja kirjakaapin ovi on auki. Otan kaapista joitakin kirjoja ja selailen niitä. Ne hetket tulevat mieleen aika usein, kun on jokin etsintä päällä, eikä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Menen ikään kuin takaisin sinne ja löydän jonkin kirjan. Saan siitä ajatusvihjeen, joka auttaa eteenpäin, Jorma Etto muistelee erityisiä kokemuksiaan.

(Jorma Etto palasi kotiin, Yle.fi/uutiset 2. 9. 2011)

Jorma Heikki Erving syntyi Rovaniemellä 13. lokakuuta 1931. Hän oli kahdeksanvuotias talvisodan syttyessä ja kolmentoista kun saksalaiset polttivat Rovaniemen. Jorman isä Jaakko Tobias Erving oli Rovaniemen palopäällikkö.

Etto kirjoitti ylioppilaaksi Rovaniemen yhteislyseosta 1950, suoritti kirjastotutkinnon Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa Helsingissä 1953 ja valmistui yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi 1956. Ensimmäinen työpaikka oli Oulun kaupunginkirjasto 1953-54.

Lauritsalan kauppalankirjaston johtajaksi Etto valittiin 1956. 

Jorma Etto toimi Lauritsalan kauppalankirjaston johtajana 1956-61. Tuona aikana hän kirjoitti runsaasti pakinoita, arvosteluja ja artikkeleita mm. Etelä-Saimaa- ja Kansan Työ -lehtiin. Etto kirjoitti myös tekstin Pekka Virtasen Lauritsala-kuvateokseen. Hän oli Lauritsala-seuran ensimmäinen sihteeri. "Lauritsalassa ollessani kirjoitin mm. romaanin Merkkitulia, nuorisoromaanin Väärää rahaa ja novellisarjan Rakkauden oppi sekä runoja", Jorma Etto kertoo.

(Etelä-Karjalaisia kirjailijoita: Jorma Etto. Lappeenranta.fi)

Vuonna 1952 avioitunut Etto asui perheineen kirjastorakennuksessa:

Hän tuli usein asunnostaan kirjastoon aamutossut jalassa. Se oli lapsista hauskaa. Jorma Etto järjesti kirjastossa paljon kirjallisia ja kulttuuri-iltoja, joissa kävi aikakauden huomattavia kirjailijoita. Vielä Lauritsalasta lähdettyään hän vieraili kirjastossa lukemassa omia runojaan.

(Muistoja Lauritsalan kirjastosta: Jorma Etto. Lappeenranta.fi)

Lauritsalan kirjastossa elämäntyönsä 1940-76 tehnyt Selma Järvinen oli paikkakunnalla tunnettu persoona, jo pelkästään Lauritsalan kirjaston mainitseminen toi useimpien paikkakuntalaisten mieleen Järvisen, niin kiinteästi hän samaistui hoitamaansa kirjastoon.

-- Selma Järvinen piti kirjastossa tiukan kurin. Siellä ei saanut puhua kovaan ääneen, eivätkä alle 15-vuotiaat päässeet lainaamaan aikuisten osastolta. Hän oli auktoriteetti, ja häntä pelättiin vähän mutta arvostettiin kovasti.
  Monen sukupolven lauritsalalaisella on hänestä muistoja. Inkeri Uski sanoi sisarensa Anneli Kohosen aina muistavan, miten 50-luvulla Selma sanoi iltaisin kovalla äänellä: ”Kirjasto suljetaan!” Anneli Latto kertoi, miten hänen nuorin tyttärensä kävi ahkerasti 70-luvulla Selman satutunneilla ja itki, kun tämä jäi eläkkeelle.
  Selma Järvinen oli toisaalta luonteeltaan rempseä ja reipas. Hän harrasti esperantoa ja kävi kongresseissa ympäri maailmaa. Muuta vierasta kieltä hän ei osannut. Hänellä oli aina työpukunsa kauluksessa esperantistien vihreä tähtimerkki.
  Hänellä kävi myös vieraana ulkomailta tulleita esperanton harrastajia. Eräänä kuumana kesänä hänelle oli tullut lauantaina unkarilaisia vieraita, jotka hän vei saunaan. Hän kertoi, että saunaa lämmitettäessä vieraat olivat todenneet suomalaisten olevan hulluja, kun muutenkin oli kuuma. Saunassa käytyään unkarilaiset olivat peruneet puheensa ja heistä oli tullut saunan ystäviä.
  Työkavereilla ja aikuisille kirjastonkäyttäjille Selma Järvinen saattoi kertoilla vastaavia tarinoita ja kehotella elämään nyt, tässä hetkessä.
  Lauritsalan keskustan Selmankatu on nimetty Selma Järvisen mukaan.

(Muistoja Lauritsalan kirjastosta: Selma Järvinen. Lappeenranta.fi)

Tunnetuimpaan runoonsa Suomalainen Jorma Etto sai aiheen muutamista Järvisen sanoista. Etto muistelee:

Yhtenä Lauritsalaan liittyvänä tarinana olen kertonut runoon Suomalainen liittyvänä anekdoottina tosiasiaa, että istuessani yläkerroksen työhuoneessani ovi auki kuulin usein Selman  keskustelevan arkipäivän asioista asiakkaittensa kanssa. Ja muistiin on jäänyt aika usein kajahtanut lohduttava toteamus: "No mutta kuule, suomalainenhan on sellainen että..." Se sitten sai sijansa siinä runossa.

(Eton sähköpostiviesti maaliskuussa 2014. Muistoja Lauritsalan kirjastosta: Jorma Etto. Lappeenranta.fi) 

Jorma Eton esikoisteos runokokoelma Elämä on ilmestyi 1952. Rovaniemen kaupunginkirjaston kirjastonjohtajaksi hänet valittiin 1961. 

Silloinen kirjasto toimi pienessä kaksikerroksisessa puutalossa nykyisen kaupungintalon paikalla. Samalla hiekkakenturalla oli myös teatteritalo, niin ikään puinen pieni rakennus, suurin piirtein Lappia-talon paikalla.  
   -Tulin 1961 siihen pieneen kirjastotaloon kirjastonjohtajaksi. Minun piti ruveta suunnittelemaan kirjastoa, joka toimii suuressa rakennuksessa, palvelee suurta käyttäjäkuntaa ja jolla on korkeat tavoitteet – maakuntakirjaston status, kertoo kirjailija Jorma Etto.
 
  -Menin laskelmien kanssa kaupunginjohtaja Lauri Kaijalaisen luokse, hän tutki niitä ja kysyi onko tässä nyt niin paljon rahaa, että saadaan maakuntakirjaston oikeudet. Minun oli pakko vastata rehellisesti, että ei ole.
  
  -Kaijalainen antoi paperit takaisin ja sanoi, että mene tekemään sellaiset luvut että niillä saadaan maakuntakirjaston oikeudet. Tehtiin uudet paperit ja siitä se alkoi, kertoo kirjailija Jorma Etto.

(Kirjailija perusti maakuntakirjaston, yle.fi 1. 2. 2013)

Kirjallisuus- ja paikkakuntarakkautensa myötä sekä työnsä kautta kirjastonjohtajana Etto kasvoi merkittäväksi maakunnan vaikuttajaksi. Kohta johtajaksi valitsemisensa jälkeen hän oli mukana perustamassa Pohjoiset kirjailijat -yhdistystä. Yhdistys perustettiin 1962, sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli kirjailija A. E. Järvinen ja sihteeriksi Etto. Etto toimi sihteerinä 1962-63, puheenjohtajana 1963-65 ja 1976-78. 

Vuonna 1945 perustetun kulttuurilehti Kaltion ("pohjoissuomalainen kulttuuripoliittinen aikakauslehti") päätoimittaja Etosta tuli toukokuussa 1964. Kaltion perustivat Reino Rinne, Esko Similä ja Atte Kalajoki. Eton päätoimittajakausi Kaltiossa ei ollut kaikille mieluinen, mutta enimmältä osalta lehden tuon aikaista linjaa kehuttiin, positiivista palautetta tuli muun muassa sisällön uudistumisesta. Eton pääkirjoitukset synnyttivät ajoittain voimakastakin keskustelua. Pääkirjoitukseen kohdistunut sensuuri sai Eton jättämään lehden vuonna 1965.

- - -

Jorma Eton tie 6:ssa sijaitseva Lapin maakuntakirjasto aloitti vuonna 2012 hankkeen maakuntakirjaston Lappi-kokoelman av-arkiston ja historiallisten kirjaharvinaisuuksien saamiseksi yleisön ulottuville. Hankkeeseen liittyi Pohjoisen kirjailijat ry:n toiminnan kartoittaminen ja esittely.

Lapin maakuntakirjastolla oli 1960- ja 1970-luvuilla tiivis yhteys pohjoisiin kirjailijoihin. Kirjastonjohtaja ja kirjailija Jorma Etto ehti toimia Pohjoiset kirjailijat ry:n sihteerinä ja puheenjohtajana. Kirjaston tiloissa järjestettiin kirjallisuustilaisuuksia, joihin Lapin ja Pohjoiskalotin kirjailijat osallistuivat.
  Kirjasto ja kirjallisuus –sivusto esittelee Lapin maakuntakirjaston ja Lapin kirjallisuuden tiivistä yhteistyötä Jorma Eton johtajajaksolla 1960-luvulta 1980-luvulle. Sivusto kertoo Pohjoiset kirjailijat ry:n historiasta ja Lapin kirjailijoiden ja Rovaniemen kaupunginkirjaston merkkihetkistä ja merkittävistä tapahtumista, jotka usein järjestettiin kirjastossa.

  -- Hankkeessa haastatellaan vielä elossa olevat Pohjoiset kirjailijat r.y:n jäsenet, joita ovat Veikko Haakana, Pentti Harjumaa, Mirjam Kälkäjä, Oiva Arvola, sekä tietysti Jorma Etto itse. Riitta Kontio on haastatellut kirjallisuusyhdistyksen aktiivin jäsenen, edesmenneen valokuvaaja Matti Saanion vuonna 1991 ja käytettävissä on muutama Jorma Eton haastattelu (viimeisin lokakuussa 2011).
  -- Hanke liittyy jo aiemmin kirjastossa tehtyyn työhön. Syksyllä 2010 kirjasto tilasi Pohjoiset kirjailijat yhdistyksen toiminnanjohtajana toimineelta, kirjastonhoitaja  Alsike Apila-Airaksiselta yhdistyksen historiikin.  Sittemmin pidetyssä Pohjoiset kirjailijat –seminaarissa käsikirjoitus esiteltiin ja se on liitetty osaksi Lapponica-kokoelmaa.

(hankkeet.kirjastot.fi)

Ervingin panos työläisten musiikkiharrastuksen hyväksi ---

Jaakko Erving muutti perheen sukunimen suomalaiseen muotoon vuonna 1940. Hänet tunnettiin paitsi palopäällikkönä myös musikaalisista harrastuksistaan ja hän oli arvostettu kapellimestari.

Kääntäjä

Kirja, joka ensimmäisenä todella sai minut valtaansa lukiolaisena oli James Joycen "Ulysses". Kummallista on, että en lainkaan muista, milloin ja mistä hankin oman kappaleeni, Rovaniemen kirjastossa sitä ei ollut eikä silloin vielä Oulun kaupunginkirjastossakaan, jota käytin asevelvollisuusaikana (ja johon menin myöhemmin harjoittelijaksikin). Mutta se kappale minulla yhä on. Sanakirjan jota kukiessani käytin, olen antanut perinnöksi, ostanut hienomman tilalle. Sanakirjoja "Ulyssesta" lukiessa kyllä tarvitaankin. Se oli mieluisaa ja mielikuvitusta värisyttävää lukemista.
  Myöhemmin 50-luvulla opiskellessani kirjallisuutta pääaineena Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa kirja yhtäkkiä tuli aivan tärkeäksi, lähes suunnittelematta. Minun oli nimittäin tarkoitus tehdä graduni Katri Valasta, muoniolaissyntyisestä Tulenkantajasta jonka tunsin läheiseksi. Mutta kun Erkki Vala ei halunnut antaa tietojaan sisarestaan, työ kävi kovin vaikeaksi. Ehdotin varovasti professori Unto Kupiaiselle, että jospa vaihtaisinkin vaikka Joycen romaaniin. Hän oli ensin hämmästynyt, mutta kun keskustelimme muutamaan kertaan, hän innostuikin ja kannusti löytämään uusia lähteitä. Paneuduinkin työhön kokonaan. Keväällä 1956 gradu hyväksyttiin arvosanalla laudatur, se oli korkeakoulun ensimmäinen laudatur.
  Mutta perheellisenä piti hetimiten hankkiutua töihin, Lauritsalassa oli kirjastonjohtajan virka auki ja sain sen, en edes oikein tiennyt, missä Lauritsala onkaan. Mutta se osoittautui hienoksi kirjastoksi, jossa oli mahtavaa työskennellä, myös vapaa-aikoina. Martti Qvist Karistolta tarjosi heti suomennostöitä, ne velkaiselle opiskelijalle olivatkin tarpeen. James Joycen "Kuollut" Helmi-sarjassa sisälsi muutamia dublinilaisnovelleja, muita ilmestyi kustantajan "Hyvää yötä" -novellisarjoissa. Tarjouduin Tammelle kääntämään "Ulyssesta". Mutta Hellemann pian ilmoitti, että asiasta oli jo sovittu erään toisen kirjailijan kanssa. Se harmitti.
  Kaltion päätoimittajana ollessani julkaisin oman ylistävän kritiikkini pienin sivuhuomautuksin osana kokonaista Joyce-numeroa. Joskus myöhemmin Saarikosken käännöstä selaillessani ajattelen itsekseni, että olisin pedanttisempana ollut uskollisempi alkutekstin edestakaisille vihjeille kirjassa. Pentti selvitti asiat tyylikkäästi omalla tavallaan, nautiskellen ja slarvaten, kuten hänen tapansa oli.

-- Kääntelin myös tietokirjoja ja viihteellisempää ja myös Gummerukselle ja WSOY:lle. Kun tulin vanhaksi, työt loppuivat ja erosin kääntäjien yhdistyksestäkin säästösyistä. Jos nyt kysytään, missä viihtyisin, vastaisin: istumassa sanakirjojen ja hakuteosten keskellä suomentamassa jotain hyvin kirjoitettua monimutkaista teosta, eläisin siinä maailmassa kuten joskus ennen, ja unohtaisin pahaksi muuttuneen maailman.   Jo ennen tätä ikää oli minulla muuan mieluisa paikka, jo pikkupoikana. Yhä vielä voin keskittyessäni siirtyä siihen paikkaan jota ei enää ole. Se on kotikirjastomme Rovaniemen Palokunnantalon toisessa kerroksessa, olohuoneessa. Jo ennen kouluikää istuin lattialla avattujen lasipeilisten ovien välissä, jokin kirja jalkojeni päällä ja luin. Nenässä oli heikko kirjapölyn tuoksu, olin yksin, oli hiljaista, kuulin joskus itseni huokaisevan onnellisena, kun kääntelin sivuja, panin kirjan pois hyllyynsä, otin toisen. Se oli niin mieluisa paikka, että yhä vielä palaan sinne, olemattomuuteen, kirjojen pariin jotka paloivat Rovaniemen tuhossa, kirjat ja koko koti. Sen jälkeen ei minulla koskaan ole ollut niin mieluista kotia eikä niin mieluisia kirjoja. Mutta kylläkin monta kotia monessa paikassa ja monia kirjoja, monet lukemattomia.

(Jorma Etto esittelee itsensä, Kirjasampo.fi)

kts. Jorma Eton haastattelu 28. 7. 2010, Rovaniemen Reipas (2012 valmistunut historiikki)

[ keskeneräinen ]