Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Merkittäviä kotimaisia
hengellisen elämän vaikuttajia A-J

BERG, Julius Immanuel (1810 - 1878)

[keskeneräinen]

Merkittävä herännäispappi, pedagogi ja yhteiskunnallinen keskustelija. Vaikutti suomenkielisten oppikoulujen perustamiseen.

Suonenjoella 30. maaliskuuta 1810 syntyneen Julius Immanuel Berghin vanhemmat olivat Suonenjoen kappalainen Karl Fredrik Bergh ja tämän toinen vaimo.

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1832 Bergh ryhtyi opiskelemaan vanhoja kieliä ja keskittyi etenkin hepreaan, johon liittyi hänen Joelin kirjaa käsittelevä dosentinväitöskirjansakin (1839). Väitöskirjan julkaisun jälkeen hänet nimitettiin dosentiksi. Teologian kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1844. Samana vuonna hänet vihittiin papiksi ja hän siirtyi Kuopion lukioon opettajaksi. Kuopion hiippakuntahallituksen jäsenenä hän toimi vuodesta 1851 vuoteen 1861, jolloin hän siirtyi Limingan kirkkoherraksi. Limingan seurakuntaan kuuluivat tuolloin Lumijoen, Tyrnävän, Temmeksen ja Kempeleen kappeliseurakunnat. Bergh hoiti virkaansa Limingassa kuolemaansa saakka.
(Julius Immanuel Bergh, Wikipedia)

Herännäisyyteen Bergh tutustui Helsingissä opiskellessaan, koki sen itselleen läheiseksi ja seurasi sen erilaisia muotoja ja painotuksia. Loma-aikoina Suonenjoella hän seurasi herännäisyyden leviämistä.

Heränneiden riveihin liityttyään 1830-luvulla Berghistä tuli nopeasti liikkeen johtohahmoja Helsingissä. Pääkaupunkiseuden heränneiden "yliopistopietistien" vaikutusvaltaisia hahmoja olivat mm. Lauri Stenbäck ja C. G. von Essen, joiden kanssa Bergh nyt ryhtyi yhteistyöhön. Hän osallistui Jonas Laguksen julkaiseman Hengellisiä sanomia -lehden toimitustyöhön ja toimitti Stenbäckin ja von Essenin kanssa lehteä Evangeliskt Veckoblad.

Ilmassa oli herätystä. Lukuisat ihmiset eri kansankerroksissa heräsivät tietoisuuteen omasta syntisyydestään ja Jumalan tarpeestaan. Nämä elävän evankeliumin armovoimaa kaipaavat sielut eivät saaneet vastausta perinteisestä kirkollisuudesta, siitä millaiseksi evankelisluterilainen kirkko oli muotoutunut ja millaisena se esiintyi. Jumalanpalvelusten ja saarnojen luonne ei tyydyttänyt heidän kaipaustaan. Aikakauden vallitsevan uskonnollisen ilmapiirin mukaisesti he kuitenkin etsivät vastausta luterilaisuuden piiristä, sen syvemmistä ja aidommista virtauksista. Luterilaisuuden ulkopuolinen liikehdintä oli suurelta osin vielä tuntematonta, vierasta ja kiellettyäkin. Olihan evankelisluterilaisella kirkolla valtionkirkkona uskonnollinen valta-asema: tarpeen tullen myös luterilaisen opin mukaisiin herätysliikkeisiin, jos niiden painotukset tai liian elävä hartaus alkoivat häiritä,

joten mitään luterilaisuuden ulkopuolista ei sallittu, kaikki sellainen selitettiin Perkeleen työksi. 

Bergh osallistui Jonas Laguksen julkaiseman Hengellisiä sanomia -lehden (1836–1838) toimitustyöhön, minkä jälkeen hän toimitti Lars Stenbäckin ja C. G. von Essenin kanssa lehteä Evangeliskt Veckoblad (1839–1841). Hän osallistui myös J. L. Runebergin ja Lauri Stenbäckin väliseen kirjalliseen väittelyyn Runebergia vastaan suunnatulla kirjoituksella (Helsingfors Tidningar 1838). Siirryttyään Kuopioon 1844 hän päätyi kosketukseen Pohjois-Savon herännäispiirien ja Paavo Ruotsalaisen kanssa.

J.L. Runebergin syntymästä on 5.2.2004 tullut kuluneeksi 200 vuotta. Viime aikoina on mielenkiinto J.L. Runebergin ajattelua kohtaan jälleen kasvanut.
 Varsin kiinnostava nykyisen ekologisen keskustelun kannalta on Runebergin syvällinen luonnonfilosofia, joka tulee esiin "Vanhan puutarhurin kirjeissä" ja jota nimitän hänen "ekosofiakseen".
 Lönnrotin tavoin Runeberg vierasti uuden herännäisyyden torjuvaa suhdetta luontoon, mikä oli ristiriidassa hänen sisimpien pyrkimystensä kanssa. Kun Lönnrot kritikoi herännäisyyttä kirjoituksessaan "Kajaanin seudun lahkolaisuudesta"(1835), Runeberg ilmaisi oman kantansa ensin kaunokirjallisessa muodossa, "Vanhan puutarhurin kirjeissä" (Den gamle trädgårdsmästarens brev). Nämä ilmestyivät joulukuussa 1837 Helsingfors Morgonbladissa. Kirjailija Lars Stenbäck, joka oli kääntynyt pietismiin, vastasi hänelle samassa lehdessä tammikuussa 1838. Runebergin vastaus Stenbäckille julkaistiin maaliskuussa 1838.
 Tämä polemiikki tuo pinnalle henkisen vastakohdan, joka uusissa muodoissa on jatkunut nykyaikaan asti ja vaikuttaa jälleen ajankohtaiselta. Kun tällä hetkellä puhutaan ihmisen henkisestä kasvusta ja suhteesta luontoon, nousee samoja vastaväitteitä, joita Stenbäck esitti Runebergille.
 Ensimmäinen kirje kuvaa vanhan puutarhurin, eläkkeellä olevan virkamiehen elämäntilannetta: hän kertoo puutarhasta, jota hän ”hiellä ja rakkaudella" hoitaa tyttärensä Rosan ja palvelijansa Andersin kanssa. Hän elää voimakkaasti luonnon ja puutarhan ilmiöiden myötä. Hänen aistinsa ovat hyvin herkät luonnon äänille, väreille ja muodoille. Tähän kokemiseen liittyy syvä rakkauden ja kunnioituksen tunne luonnon elämää kohtaan.
 Puutarhuria huolestuttavat kuitenkin eräät uudet naapurit. "Olen taipuvainen uskomaan, että samat madot, jotka viime vuosina ovat säästäneet hedelmäpuitani, ovat siirtyneet näihin ihmisiin." He kuuluvat uskonnolliseen lahkoon, joka lukee voitokseen maisen elämän ilojen kieltämisen ja muuttaa ihmiset kalpeiksi, hiljaisiksi ja alistuneiksi. "Mikä vastakohta raikkaisiin, iloisiin kukkiini. Palaan sellaisten ihmisten luota aina masentuneella, ahdistuneella mielellä.”
Seuraavassa kirjeessä puutarhurin ahdistus kasvaa, koska hän on huomannut, että lahkolaisten mieliala tarttuu hänen tyttäreensä Rosaan. Tytär puolestaan katsoo että isä luonnonrakkaudessaan on kadotuksen tiellä. Kun isä epäilee tyttärensä sairastuneen, tämä vastaa: "Minäkö sairas? Olen ollut sairas, mutta olen tullut jälleen terveeksi. Olen teidän tapaanne haudannut paremman elämäni aineeseen, joka hohtaa päivän ja katoaa huomenna. Nyt olen oppinut elämään elämää, joka ei vaihteluita tunne. Isäni, oletteko koskaan ajatellut Jumalaa?"
 Tämä kysymys järkyttää isää, koska hän näkee, ettei tytär enää ymmärrä hänen tietään Jumalan tajuamiseen. Puutarhurille maailma on kokonaisuus, jossa ainettakin elähdyttää olemuksellinen henki. Jumalaa lähestytään luodun maailman kautta ja luonnon arvon kieltäminen on hänelle Jumalan kieltämistä.

Bergh vihittiin papiksi vuonna 1844, joten hän oli alusta asti herännäispappi. Herännäispappien enemmistöstä Bergh poikkesi sivistysharrastustensa vuoksi. Herännäispiirit olivat suurelta osin maaseudun väestöä, talonpoikia ja kansanihmisiä, jotka maailmallisuutta ja syntielämää vastustaessaan suhtautuivat epäilevästi kaikenlaiseen korkeakulttuurilliseen sivistykseen. Näin liike menetti mahdollisuuksia vaikuttaa myös sivistyneistön parissa.

Siirtyessään papiksi Pohjois-Savoon 1844 hän tuli kosketukseen sikäläisten herännäispiirien ja Paavo Ruotsalaisen kanssa. ja kun hän  ja siirtyi papiksi  alusta asti "herännäispappi".  ja

 1830-luvulla hän oli Helsingin heränneiden ylioppilaiden, niin sanottujen yliopistopietistien, johtomiehiä Lauri Stenbäckin ja C. G. von Essenin kanssa.[4] Hän

Kun herännäisliike oli hajoamassa Paavo Ruotsalaisen ja Fredrik Gabriel Hedbergin ja heidän kannattajiensa riitoihin, Bergh oli aktiivisesti mukana osapuolten välisissä keskusteluissa ja väittelyissä. Herännäisyyden suuressa skismassa 1850-luvun alussa, jolloin suurin osa papeista irtaantui liikkeestä ja etenkin N. G. Malmbergista, Bergh säilytti välinsä Malmbergiin. Hänen oppineisuutensa ja pyrkimykset sivistyksen edistämiseen aikaansaivat kuitenkin vieroksuntaa herännäisyyden talonpoikaispiireissä.[1][4] Limingassa Jonas Lagukselta vaikutteita saaneet heränneet vieroksuivat muun muassa Berghin pappilan tuvassa pitämien seurojen muotoja, kuten Raamatun lukua perinteisen postillojen ja hartauskirjallisuuden luvun asemesta sekä virsikirjan käyttöä Siionin virsien asemesta. Eripura tuli ilmeiseksi, kun kappalaiseksi 1868 tullut Emil August Wichmann alkoi pitää omassa pappilassaan vanhan perinteen mukaisia seuroja samaan aikaan kuin Bergh isossa pappilassa. [7]

Berghin suhde herännäisyyteen oheni hänen ollessaan Limingan kirkkoherrana, ja hän alkoi tuntea J. T. Beckin niin sanotun raamatullisen teologian eli biblisisminä tunnetun beckiläisyyden läheiseksi samoin kuin monet 1850-luvulla herännäisyydestä eronneet papit. Näistä poiketen hän katsoi löytävänsä Beckiltä Paavo Ruotsalaisen opin piirteitä.[8]

Bergh kuului herännäisyyden alkuvaiheen merkittävimpiin teologeihin, vaikka hänen tuotantonsa tällä saralla oli suppea. Hänen Vanhan testamentin Joelin kirjaa käsittelevä dosentinväitöskirjansa Vaticinia Joelis sacri vatis Fennice versa notisque philologicis illustrata (1839) julkaistiin kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa oli tekstin runomuotoinen, Kalevalan tyyliin tehty käännös ja toisessa osassa selitykset. Vuonna 1847 hän julkaisi Kuopion lukiossa pitämäänsä virkaanastujaisesitelmään perustuvan kirjasen Försök till framställande af kyrkans förhållande till verlden i närvarande tid, joka käsitteli kirkon suhdetta maailmaan. Kirjasessa Berghin arvostelu kohdistui toisaalta kirkon ja valtion toimivaltojen sekoittamiseen ja toisaalta teologiseen rationalismiin ja intellektualismiin. Berghin mielestä protestanttiset valtiokirkot olivat joutuneet vallanpitäjien herruuteen, mistä oli seurannut kirkon sisäisen vapauden katoaminen. Kuopion kautenaan Bergh kirjoitti myös lyhyen johdannon luterilaisiin tunnustuskirjoihin (1849) sekä kirjasen Hos hvem finnes den heliga ande? (1859). Berghin viimeinen teologinen julkaisu oli Kuopion hiippakunnan synodaalikokousta varten laadittu synodaaliväitöskirja Försök till granskning af det kyrkliga inspirationsbegreppet (1864), joka perustui saksalaiseen aineistoon.[9]

Yhteiskunnallinen toiminta

Bergh valittiin 1862 tammikuun valiokuntaan, joka valmisteli valtiopäivien koollekutsumista. Hän ei kuitenkaan voinut ottaa tehtävää vastaan. Bergh oli valtiopäivillä pappissäädyn jäsenenä 1863–1864, 1867 ja 1877–1878 ja osallistui muun muassa kirkkolakia ja suomalaisten oppikoulujen perustamista koskevien asioiden käsittelyyn. Suhteessa esivaltaan hän edusti lojaalia kantaa. Esimerkiksi valtiopäivillä vuonna 1878 hänen ehdotuksensa miljoonan markan määrärahasta Turkin sodassa haavoittuneiden venäläisten sotilaiden avustamiseksi hyväksyttiin.[1] Kirkolliskokouksen jäsen hän oli 1876 ja raamatunkäännöskomitean jäsen 1861–1878

Raamatunsuomennoskomitean jäsen hän oli vuodesta 1861 alkaen. Hän sai teologian tohtorin arvon 1864. Julius Immanuel Bergh kuoli Limingassa 27. helmikuuta 1878