Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi


Mark Twain syntyi Halleyn pyrstötähden ilmestyessä vuonna 1935 ja uskoi (miltei täsmälleen oikein) kuolevansa sen palatessa maan näköpiiriin seuraavan kerran 1910. Kuvaus taivaasta ja matkasta sinne jäi tekijänsä viimeiseksi kirjaksi - se ilmestyi lokakuussa 1909, kuusi kuukautta ennen hänen kuolemaansa. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole mikään kuolevan humoristin teos; Mark Twain uhrasi tämän pienen helmensä hiomiseen yli neljäkymmentä vuotta. Skolastinen lukija saattaa tosin vielä nytkin havaita siellä täällä eräitä virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia, mutta jokainen, joka osaa nauraa, ymmärtää, että tämä kirja on tekijänsä evankeliumin julistus, hänen koko humoristisen tuotantonsa ydin, sen humanistinen perustus ja pohja.

(Jorma Etto)

MARK TWAIN: KAPTEENI TAIVAASSA. Karisto 1958

Tiedättekö missä olin? Auringossa. Niin arvelin ja jälkeenpäin selvisi, että olin oikeassa. Kahdeksan minuuttia oli kulunut lähdöstäni. Täsmälleen valon nopeus, 186000 mailia sekunnissa - se antoi minulle ryhtiä. Yhdeksänkymmentäkolme miljoonaa mailia kahdeksassa minuutissa minun kelloni mukaan. Ylpeämpää aavetta ei ole koskaan ollut. Olin iloinen kuin lapsi ja toivoin, että olisin voinut kilpailla jonkun kanssa.
   Ennen kuin olin ennättänyt ajatella näin pitkälle olin toisella puolella, ja takanani aurinko pieneni kirkkaaksi täpläksi. Se ei ollut halkaisijaltaan miljoonaakaan mailia, ja olin tullut sen lävitse ennättämättä edes lämmitä. Nyt oli taas pimeää, mutta minä itse en ollut pimeä. Ruumiistani säteili heikkoa ja aavemaista valoa ja tunsin olevani kuin kiiltomato. En voinut tietää mistä se johtui, mutta näin siinä valossa kelloni, ja se merkitsi enemmän sillä hetkellä.
   Pian senjälkeen havaitsin jonkin matkan päässä itsenikaltaista valoa. Olin siitä iloinen, asetin käteni torveksi suulleni ja tervehdin -
   "Laiva ohoi!"
   "Samoin sinne!"
   "Mistä päin?"
   "Chatham Streetiltä"
   "Määräsatama?"
   "Kunpa tietäisin - entä siellä?"
   "Luulen että meillä on sama matka. Nimi?"
   "Solomon Goldstein. Teidän?"
   "Kapteeni Ben Strormfield. Vainaja Fairhavenista ja Friscosta. Tule lähemmäksi, ystävä."
   Hän tuli. Seuran saaminen merkitsi suurta parannusta. Olin seuraa rakastava enkä koskaan viihtynyt yksin. Minut oli opetettu tuntemaan ennakkoluuloa juutalaisia kohtaan - niinkuin kristityt on, kuten tiedät - mutta se oli minulla vain päässäni, sydämessäni en tuntenut sellaista. Mutta vaikka olisin ollut ennakkoluuloa täynnä, silloin se olisi hävinnyt, niin yksinäinen ja seurankipeä olin. Rakas ystävä - kun olet matkalla - matkalla - sinne minne minä olin - olet nöyrempi kuin koskaan ennen ja kiitollinen kaikesta minkä saat, laatuun katsomatta.

(Kapteeni taivaassa, ss. 15 - 17)

Kapteeni Ben Stormfield on julistettu kuolleeksi klo 12:14. Hän on matkalla helvettiin, niin hän ainakin uskoo. Samaan paikkaan matkalla olevan Solomon Goldsteinin lohduton tuska riipaisee Stormfieldin sydäntä, tuska pienenä kuolleesta tyttärestä, jota isä ei koskaan enää saa nähdä. Jälleennäkemisen odotus on sammunut. Ja myötäkärsivä Stormfield tekisi mitä tahansa, antaisi jopa oman taivasosuutensa, jos hänellä sellainen olisi, saattaakseen juutalaisen kristityksi ja jälleennäkemiseen tyttärensä kanssa:

Mielestäni hänessä oli ainesta kristityksi; olin typerä ja sanoin sen hänelle. Ja jollei olisi ollut liian myöhäistä, olisin käännyttänyt hänet, olisin tehnyt hänestä kristityn tai mieluummin kuollut. - - 
   Tuo tunne jäi minuun koskaan katoamatta. Ja joka kerran muistaessani tuon juutalaisparan onnettomuutta, olen ajatellut itsekseni: "Toivoisin olevani määrätty taivaaseen, niin että saattaisin vaihtaa paikkaa hänen kanssaan, ja hän saisi nähdä lapsensa. Piru vieköön, jos en sitä tekisi." Jos sinä joskus olet siinä tilanteessa, ymmärrät kyllä tunteeni.

(ss. 18-19, 20)

Avaruudessa lennellessään Stormfield ja Goldstein tapaavat muun muassa kaksi itsemurhan tekijää, joilla on sama matka. Aaveet ystävystyvät, kertovat maanpäällisen tarinansa ja kulkevat jonkin matkaa yhdessä.

Samilla oli piippu, tupakkaa ja tulitikkuja. En osaa sanoa, miten iloinen olin. Mutta vain hetken, sillä katkera pettymys seurasi: tulitikut eivät syttyneet. Bailey selitti sen: avaruudessa ei ollut ilmaa eivätkä tikut syttyneet ilman happea. Sanoin, että voisimme kuitenkin pitää ne - ehkäpä sattuisimme kulkemaan jonkun planeetan tai auringon ilmakehän lävitse, ja jos se olisi suuri, saattaisimme kenties vetää ainakin henkisavut. Mutta hänen mielestään se ei ollut todennäköistä.
   "Meidän ruumiimme, vaatteemme ja kaikki ovat spiritualistisia", hän sanoi, "muuten ne olisivat hetkessä kuluneet palasiksi, kun syöksähdimme maan ilmakehän lävitse. Tämä on spiritualistista tupakkaa ja tulenkestävää."
   Se oli erittäin harmillista. Mutta tahdoin, että pitäisimme ne kuitenkin -
   "Helvetissä se palaa joka tapauksessa."

(ss. 26 - 27)

Yllätyksekseen kapteeni Stormfield kuitenkin päätyy - noin kolmenkymmenen vuoden lentelyn jälkeen - taivaaseen. Pyhä Pietari ei ole kuullutkaan paikasta nimeltä San Francisco, mikä ihmetettää Stormfieldia, niin kuin moni muukin asia. Ihmettelyn aiheisiin kuuluu harpun ja virsikirjan puuttuminen, ja asiasta mainittuaan Stormfield saakin ne, pitäähän taivaassa nyt harppu olla. Jonkin ajan kuluttua hän väsyy soittamiseen - ajatella, että joidenkin mielestä taivas on ikuista harpun soittoa ja veisuuta? Pietari valistaa Stormfieldia ettei Raamatun kuvakieltä ja vertauksia tule ottaa liian kirjaimellisesti, ja että taivas on paljon paljon muutakin. Taivas ei ole ikävystyttävä levon, vaan mielenkiintoinen tekemisen ja tutkimisen, opiskelun ja oppimisen paikka: jokainen saa itse valita ammattinsa, eikä suutarin, jolla on runoilijan sielu, enää tarvitse tehdä kenkiä.

Taivaassa jokainen saa myös päättää ikänsä ja vaihdella sitä halunsa mukaan. Tähän liittyy kuitenkin ongelmia. Eräskin äiti etsii pienenä menehtynyttä lastaan eikä voi tätä tunnistaa, koska lapsi on päättänyt kasvaa ja opiskella. Stormfield on pahoillaan naisen puolesta, joka on niin kovin onneton. Hän saa kuitenkin kuulla, että lapsi ja äiti tapaavat toisensa ja tulevat ajan mittaan sopeutumaan tilanteeseen, ei heti mutta vuosien kuluessa, vähitellen.

Suomentaja Jorma Etto suomenkielisen painoksen saatesanoissa:

Kuten jo tunnustin, olen viihtynyt Mark Twainin taivaassa hyvin. Olen viettänyt siellä iltani runsaan kuukauden ajan maallisen ruumiini istuessa kääntämässä suomen kielelle tätä kirjaa. Jos Luoja suo, pistäydyn siellä vielä monta kertaa virkistäytymässä ennen lähtöäni. Ja joutuessani lopulta siirtymään kuumempaan ilmanalaan on minulla kuitenkin lohdutuksena se, että ennätin eläessäni tutustua yhteen hauskimmista, järkevimmistä ja onnellisimmista taivaista. Toivon sydämestäni, että mahdollisimman moni voisi sanoa samoin.

   
   
   

Mark Twain uskonnollisena kirjailijana

Amerikkalainen kirjailija Mark Twain (1835 - 1910) on esitetty sekä vakaumuksellisena kristittynä että kristinuskon vastustajana. Laajalti tunnettujen Twain-sitaattien valossa näyttäisi siltä, ettei hän vastustanut kristinuskoa sinänsä vaan kristityissä kohtaamaansa tekopyhyyttä, sitä, että nämä eivät eläneet opetusten mukaan joihin sanoivat uskovansa. Twainin mukaan yksi asia oli ainakin varmaa: Jos Jeesus eläisi tämän päivän Amerikassa, hän ei haluaisi olla kristitty. "If Christ were here now there is one thing he would not be – a Christian".

Twain oli vapaamuurari ja arvosteli ankarasti katolista kirkkoa, mutta monet kristityt ovat arvostelleet katolista kirkkoa eikä ole täysin mahdotonta, että uskossaan kasvamaton kristitty erehtyisi liittymään vapaamuurareihin. Twainin omien lausuntojen ja säilyneiden muistiinpanojen mukaan hän uskoi Jumalan olemassaoloon, mutta hänen käsityksensä Jumalasta, tämän kaikkivoipaisuudesta ja ihmisrakkaudesta vaihteli. Twainin vakaumuksen määritteleminen jonkin hänen yksittäisen lausuntonsa perusteella ei anna asiasta oikeaa kuvaa, koska hänen uskonnollisuutensa ilmeni erilaisissa muodoissa ja sävyissä elämäntilanteiden vaihdellessa. Epäselvää myös on, uskoiko Twain kuolemanjälkeiseen elämään. Twainin tyttären Claran mukaan hän "toisinaan uskoi kuoleman päättävän kaiken, mutta enimmän osan aikaa piti varmana että elämä jatkuu". Helvetin olemassaoloon Twain ei uskonut vaan piti sitä hirvittävänä oppina.

Twainin uskonnollisuus on antikristillistä ennen muuta siinä, että se ohittaa Jeesuksen pelastushistoriallisen merkityksen. Twainille oikea ja kannatettava kristinusko perustuu Jeesuksen moraalisiin opetuksiin ja lähimmäisenrakkauteen, kaikki muu kristinuskossa on tekopyhää tai turhaa. Twain kuului kirkkoon ja oli sitä kautta näennäisesti kristitty (presbyteeri) - hän muun muassa lahjoitti rahaa kirkon rakentamiseen - mutta edusti antikristillisyyttä kieltäessään evankeliumin ja kannattaessaan kristinuskossa vain asioita, jotka kristilliseltä kannalta katsottuna eivät kuulu uskon perustaan eli evankeliumiin.

Kautta aikojen kristityt ovat opettaneet täysin Raamatun mukaisesti, että evankeliumi eli Jeesuksen pelastustyössä saatu armo vaikuttaa hyviä tekoja siellä missä se otetaan vastaan ja todesta: evankeliumi johtaa lähimmäisen kunnioittamiseen, erottelemattomaan ihmisrakkauteen, moraaliseen ja vastuulliseen elämään. Tämä ei kuitenkaan ole kristinuskon perusta, ja kaikki mikä korvaa perustan jollakin muulla, on kristinuskon luonteen kieltämistä.

Kansipaperin lause "jos olemme niitä, joihin kalikka ei kalahda, niin voimme kenties nähdä, kuinka syvästi uskonnollinen teos on kädessämme" on siksi tekopyhä ja vääristelevä. Twainin fantasiaa lukeva kristitty saattaa pahoittaa mielensä kahdesta syystä, siksi että Twain onnistuu rikkomaan hänen perinteikkäitä mielikuviaan tai paljastamaan hänestä asioita, joissa hänen olisi syytä nöyrtyä vilpittömään parannukseen, mikä on luonnollisesti hyvä asia, tai yksinkertaisesti siksi, että kirja pohjimmiltaan on antikristillinen ja ei-kristittyjen ennakkoluuloja vahvistava. Se saattaa olla uskonnollinen, mutta ei edes pienessä määrin kristillinen. 

Tämä ei tietenkään tarkoita, että Twainin satiiri ampuisi kokonaan ohi maalin. Sen ohella, että paljastaa kirjoittajansa omia ennakkoluuloja ja virhepäätelmiä kristinuskosta ja evankeliumista, se toki osoittaa myös kristittyjen puutteita ja pinnallisuutta. Näiltä osin teos voi olla mielenkiintoista lukemista vilpittömällekin ja nimenomaan vilpittömälle kristitylle, jonka ei tarvitse etsiä vikoja toisista eikä suojautua itseensä kohdistuvalta kritiikiltä. 

Enkelin kirje rukousvastauksista kristitylle

Jos "Kapteeni taivaassa" -fantasia ehkä vaikuttaa tympeältä eikä ole edes satiirina varsin onnistunut - mihin osaltaan vaikuttaa myös se, että se on ajan hampaan kalvama - teoksen loppuun liitetty arkistonhoitaja-enkelin kirje on loistava. Kymmensivuinen satiiri on nasevaa kielenkäyttöä ja pieni taideteos. Twainin lähtökohtana on oivallus suulla lausuttujen ulkonaisten rukousten ja sydämen todellisten pyyntöjen välisestä erosta.   

Kertomuksen aiheena on erittely erään hiilikauppiaan julkisista eli ääneen lausutuista ja salaisista, vain sydämessä tapahtuneista rukouksista. Henkilö on noussut "nimikristityn" luokasta "ammattikristityn" luokkaan. Se tarkoittaa, että virastossa hänen pyyntöjään käsitellään nyt hänen sydämen laatunsa eli todellisten toiveidensa mukaan. 

Niinpä julkisessa rukouskokouksessa hartaasti rukoiltu pyyntö paremmista ajoista ja runsaammasta ravinnosta työläispojalle hylätään, koska se on ristiriidassa Sydämen Salaisten Pyyntöjen listaan kuuluvien toiveiden kanssa sääolosuhteista jotka aiheuttaisivat "hiilen hinnan nousua 15 senttiä tonnilta" (myönnetään) ja että "työläisten palkkoja laskettaisiin 10 prosentilla" (myönnetään). Pyörremyrsky, joka tuhoaisi kilpailevan yrityksen tehtaat evätään, koska "pyörremyrskyjä ei pidetä varastossa talvikautena".

32:sta välitöntä kuolemaa koskevasta rukouksesta 3 lievennetään parantumattomaksi sairaudeksi.

Pohjimmiltaan aihe on vakava, kuten osuvien satiirien aiheet aina. Twainin ajatus Jumalan kaikkivoipaisuudesta, minkä kanssa hän painiskeli ilmeisen paljon elämänsä aikana, jättää kuitenkin huomiotta tärkeän seikan. Kaikki tässä maailmassa ei tule Jumalalta. Sydämen salaisten pyyntöjen kuten kuolemat, sairaudet ja onnettomuudet todellinen osoite ei ole Jumala, ei silloinkaan kun ne näennäisesti on Hänelle osoitettu. Sellaisia pyyntöjä ottaa vastaan ja käsittelee Hänen vastustajansa.

Eikö tämä sitten tee tyhjäksi Jumalan kaikkivaltiutta? Kyseessä on perinteinen probleema: Jos Jumala on kaikkivaltias, mutta maailmassa on pahaa jota hän ei poista, voiko hän olla hyvä - jos Jumala on hyvä, mutta maailmassa on pahaa, voiko hän olla kaikkivaltias? Ajatus jättää huomiotta ihmisen vastuun ja Jumalan tahdon välisen suhteen. Jos Jumala on kaikkivaltias - mikä kuuluu kristinuskon luovuttamattomiin dogmeihin - hänellä toki on valta sitoa hyvän tahtonsa toteutumista ihmisen valintoihin, hänen jumalasuhteeseensa ja rukouksiinsa. Tämä ei tee tyhjäksi Hänen kaikkivaltiuttaan, mutta kertoo meille, että on olemassa tietyt puitteet ja ehdot Hänen hyvyytensä toteutumiselle maailmassa. Sen sijaan että pakenemme omaa vastuutamme filosofisiin pohdiskeluihin pahan ongelmasta, meidän olisi syytä ottaa todesta oma vastuumme pahan turmelemassa maailmassa.

Se, ettemme rajallisina ihmisinä ja vain vähän Jumalaa ymmärtävinä kykene ratkaisemaan "kaikkivaltiuden probleemaa" ei tietenkään tarkoita, etteikö Jumala olisi sekä kaikkivaltias että hyvä. Emme kuitenkaan saa laittaa päätä pensaaseen ja vedota Jumalan salaisuuksiin, siihen että Hän on liian salattu ja pyhä ymmärtääksemme Häntä. Raamattu ja kristillinen kokemus todistavat, että Jumala on tehnyt itsensä riittävän ymmärrettäväksi. Hän on rajoittamaton MINÄ-OLEN (minä-olen-se-joka-minä-olen) - ihmisestä, hänen kokemuksistaan ja määritelmistään riippumaton Pyhä - mutta Jeesuksen kautta ja Jeesuksessa myös IMMANUEL.

Jeesuksen sovitustyössä Jumala (rajoittamaton Minä-Olen) on kanssamme tavalla, joka kutsuu meitä läheiseen ja kokemukselliseen suhteeseen. Sen sijaan että syytämme Jumalaa paholaisen teoista ja turmeltuneessa itsekkyydessämme tekemistämme vääristä valinnoista, saamme kiinnittyä Jumalan armoon ja löytää Hänen hyvyytensä todellisuudeksi, jossa Pyhä Henki pääsee yhä uudestaan valaisemaan, paljastamaan ja uudistamaan elämäämme ja antamaan meille voimaa rakkaudelliseen ja totuudelliseen vaellukseen.

Jumalan armo antaa kristitylle voimaa kestää myös elämää kohdanneet vastoinkäymiset, joihin ei ole vastausta. Tiedämme että maailma on monenlaisen rikkinäisyyden vaivaama ja ikäviä asioita saattaa tapahtua. Jumala ei ole niiden ulkopuolella. Hän on aina kanssamme siellä missä kulloinkin olemme, ja Hän itsessään on ratkaisu loputtomiin ja muuten vastausta vaille jääviin kysymyksiimme. Olennaisempaa kuin "miksi tämä onnettomuus kohtasi minua" on kysyä "kuinka tästä eteenpäin, miten selviydyn tämän kanssa". Kristinuskon Jumala ei ole teoreettisen filosofian, vaan läsnäolevan armon ja lohdutuksen Jumala.

Silloin emme sydämemme salatuissa kammioissa uhraa rukouksia Saatanalle emmekä syytä Jumalaa sen enempää demonien, henkivaltojen ja riivaajien teoista kuin elämään kuuluvista vastoinkäymisistä, joiden syytä emme ymmärrä.

Vastuullisina kristittyinä teemme kaikkemme että Jumalan tunteminen lisääntyisi ja maailmassa sen kautta olisi vähemmän tekopyhyyttä ja pahuutta - ja jos emme näin tee, vaan mieluummin elämme ulkokultaisuudessa ja pinnallisuudessa, harrastellen kristillisyyttä kuin mitä tahansa uskontoa ja ideologiaa, maailmalla on syytäkin pilkata ja parodioida "kristillistä uskoamme".

(23. 7. 2019)