Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

VÄINÖ AIROLA: KEKSIJÄN VOITTO (Wsoy 1922)

Väinö Airolan (1888 - 1931) kansalaissodan jälkeen kirjoittaman romaanin taustana ovat suurvaltapolitiikan kuviot, joiden keskellä pieni Suomi nousee ratkaisevaan asemaan. Uusi maailmansota vältetään hämäläisen talonpojan ja keksijän Aapeli Penttilän sähköteknisen keksinnön ansiosta.

Suursodan välttäminen edellyttää Moskovan tuhoamista maan tasalle, mutta satojen tuhansien sotaan syyttömien siviilien kuolema on sittenkin pieni hinta siitä, että Venäjällä vallan kaapannut sotahullu kasakkapäällikkö saadaan aisoihin.

Romaani on kaukana hyvästä kaunokirjallisesta kerronnasta. Se on kuitenkin mielenkiintoinen visio sähkötekniikan kehityksestä sekä oman aikakautensa poliittisten jännitteiden ja ajattelun kuvastajana.

Kertomuksen alkuvaiheessa insinööri Penttilä, matkalla neuvotteluihin Lontooseen, pysähtyy Göteborgissa erään patsaan eteen:

Insinööri John Ericssonin muistopatsaan edessä Penttilä pysähtyi. Olihan Ericsson yksi maansa suurimpia poikia, vaikkakin joutui suorittamaan elämäntyönsä vieraassa maassa. Uskalsiko Penttilä rinnastaa kohtaloaan tähän suureen työmieheen? Olihan Penttilän matkalaukussa suunnitelmia, jotka odottivat toteutumistaan. Olihan hänkin matkalla vieraaseen maahan. Käymään vaiko jäämään - sen ainoastaan korkein kohtalo määrätköön. Kenties oli liiaksi uskallettua, mutta yhtäläisyyttä heidän kohtalossaan oli. 

(s. 22)

Yhdysvalloissa elämäntyönsä tehnyt John Ericsson tunnetaan potkurikäyttöisen laivan ja lämpöilmakoneen keksijänä. Hänen läpimurtonsa oli ensimmäisen amerikkalaisen panssarilaivan USS Monitorin suunnitteleminen. Amerikan Pohjoisvaltioille sisällissotaa varten suunnitellussa aluksessa oli pyörivä tykkitorni ja kaksi 280 millimetrin tykkiä. Sen suurin taistelu oli Etelävaltioiden CSS Virginiaa vastaan maaliskuussa 1862. 

Kertomuksen alussa Penttilä on varaton, aikansa mittapuiden mukaan ehkä epäonnistunut yksilö. Hän on kuljeskellut viimeksi kuluneet vuodet siellä täällä, isänsä lähettämien varojen turvin, ja kehitellyt sähköteknistä keksintöään, uudenlaista kuivaa akkua, joka kykee varastoimaan ja purkamaan valtavan määrän energiaa. Isän kuoleman tuoma perintö auttaa saamaan kehittelyn päätökseen. Penttilä patentoi keksinnön yhteentoista Euroopan maahan ja Amerikkaan. 

Patentti myönnettiin heti. Senhän saa mille vain, vaikka jollekin uudelle nenänniistämistavalle, kunhan vain kustantaa tarpeellisen määrän protokollia ja patenttikirjan karttamerkit. Aivan eri asia on saada patentti käytäntöön ja rahoitetuksi.

(s. 10)

Isänmaallinen Penttilä antaa keksinnölle nimeksi "Suomi". Yritettyään turhaan saada suomalaisia rahamiehiä innostumaan keksinnöstä varattoman Penttilän on mentävä ns. oikeisiin töihin. Hän saa töitä sähkötuotteiden varastolta.  

Ja kun hän oli ollut paikassaan tuskin kolmea viikkoa, kutsui ministerin sähkösanoma nyt hänet, mahdollisesti julkisuuteen. Kenties hallitus oli huomannut keksinnön tärkeyden ja asettaa muutamia miljoonia sen saattamiseksi hyödyttämään yhteiskuntaa. Mikä onni maalle! Hallitus pystyttää itselleen tällä teollaan katoamattoman muistomerkin.
  Suomen kosket, joita ei voida läheskään täydellisesti käyttää teollisuuden palvelukseen, niitten suuren veden ylä- ja alarajan vaihtelun tähden, voidaan silloin käyttää täydelleen. Kevättulva menee nyt miltei käyttämättömänä hukkaan. Olisi arvaamaton kansantaloudellinen säästö, jos nuo suuret, hukkaan menevät voimat saataisiin ihmisen palvelukseen.
  Penttilän kuiva akkumulaattori sen tekee. Kevättulvat voidaan laskea turpiinin läpi, muuttaa voimaksi ja panna talteen, tarvetta odottamaan.

(ss. 10 - 11)

Hämäläisen talonpojan poikana oli häneen imeytynyt lähtemättömästi velvollisuudentunto. Työn teko oli hänellä veressä. Isänsä ja vaarinsa hän muisti. Kyrmyniskaisia, lujakouraisia miehiä he olivat. Eteenpäin olivat pyrkineet työllään. Jokaisen kelpaavan kolkan Penttilän tilasta oli isä ottanut viljelykselle. Uudet viljelystavat hän otti myöskin käytäntöön. Paikkakunnan ensimmäinen niittokone raksutti Penttilän pellolla. Osuustoiminnallisia liikkeitä ei silloin vielä tunnettu, mutta yhtiömeijeri perustettiin. 

(s. 16)

Hallitus, joka ei alkuunkaan ymmärrä akkumulaattorin arvoa, kehottaa Penttilää myymään patentin kiinnostuneille amerikkalaisille suuresta summasta, jonka hän sitten lainaisi taloudellisessa katastrofissa olevalle Suomen valtiolle kuuden ja puolen prosentin vuotuisella korolla. Aluksi Penttilä suostuukin tähän, mutta neuvotteluissa amerikkalaisten kanssa hoksaa ostajien tarkoitusperät: polttomoottoreilla ja öljynjalostuksella rikastuneet liikemiehet haluavat haudata patentin kassakaappinsa perälle, koska jos "Suomi"-patentti pääsisi julkisuuteen, niin

kukaan ei osta enää polttomoottoreita. Automobiilit, lentokoneet, traktorit, s.o. kaikki hienommat moottorituotteet vaihtuvat sähkökoneiksi. Samassa suhteessa laskee puhdistetun petroolin, s.o. bentsiinin, kulutus. Öljy-yhtiö oli ansainnut miljaardeja paloöljyllä. Nyt se ansaitsi bentsiinillä. - Silloin ilmestyy jostakin pohjoisen napapiirin seudulta mies, joka horjuttaa tätä valta-asemaa.

(s. 26)

Tämä kaikki selvisi Penttilälle kokonaan. Olihan tämänlaista tapahtunut useita. Muudan ruotsalainen toiminimi osti erään puhelinkone-keksinnön, joka ei koskaan tullut käytäntöön. Saksalainen sähkölampputehtailija hautasi kultavuoren alle hiilettömän kaarilampun. Samanlaisia tapauksia voisi luetella Englannista ja Amerikastakin.

(s. 27)

Penttilä myy patentin oikeudet amerikkalaisille mutta ei kaikkiin yhteentoista maahan, vaan ainoastaan Amerikkaan, Australiaan ja Japaniin. Intian markkinoista neuvotellaan koska se olisi "isku englantilaisten Akilleen kantapäähän". Ehdoksi Penttilä asettaa, että keksintöä ei saa piilottaa, se tulee ottaa myös käyttöön.

Kaupasta saamastaan summasta Penttilä lainaa Suomen valtiolle 100 miljoonaa dollaria, mutta tiedon vuotaminen julkisuuteen johtaa valtiontalouden syvempään kriisiin. Ulkomaisen valuutan arvon romahtaminen kaataa kolme pankkia. Juutalaisten liikemiesten hallitsemat helsinkiläiset pankkiirifirmat ryhtyvät keinottelemaan valuutalla. Seuraa viiden sivun mittainen kuvaus dominoefektistä, joka kaataa Suomen talouselämän ja tekee ihmisistä työttömiä. Hallituksen lakkauttama Suomen Työmies -lehti julkaisee punaiselle paperille painetun vetoomuksen työläisneuvostojen perustamiseksi, tuotantolaitosten haltuunottamiseksi ja porvarien asettamiseksi vastuuseen: "Eläköön kommunismi!" Neuvostojen ottaessa maassa vallan ja ryhtyessä antamaan määräyksiä Suomi näyttää tuhoon tuomitulta...

Mutta Suomi-äidillä on sellainen turva, johon se hädän hetkellä voi turvata. Suomi-äidillä on sen oma poika - talonpoika. Talonpoika taasen nousi ja järjestys palasi. Kahden päivän päästä oli sataviisikymmentätuhatta suojeluskuntalaista aseissa. Verisiä yhteenottoja vältettiin. Ainoastaan Viipurissa täytyi turvautua aseihin. Vanha Torkkelin linna oli vielä kerran vallattava.

(s. 38)

Airolan mukaan hallitus on "oppinut vuoden 1917 tapahtumista" laittaessaan tehtaat heti käyntiin ja tehdessään ratkaisevat päätökset ilman eduskuntaa, koska "jos tuo kaksisatapäinen jarruttava ja välikysymyksiä tekevä hallitsijakunta kutsutaan koolle, niin siitä ei ole kuin vastusta".

Nyt tarvitaan työtä, ei suunsoittoa. "Hätä ei lue lakia!" huomautti sotaministeri, entinen kansakoulunopettaja, sanomalehdenhaastattelijalle, ja se oli kaikki, mitä hallituksesta päästettiin julkisuuteen.
  Kansan järkevämpi aines hyväksyi hallituksen menettelyn.
  Toiset huusivat: "Isänmaan petturit!"
  Mutta eivät suuret sanat ole milloinkaan suuta halkaisseet.

(s. 38)

Olot Suomessa tasaantuvat ulkomaankaupan romahduksesta huolimatta. Ruotsalaiset rahamiehet yrittävät hallita Suomen markkaa saadakseen valuuttavoittoja, mutta "ajan pyörä on pyörähtänyt yli heidän laskelmiensa" ja Suomi on "yhdellä iskulla vapautunut Ruotsin rahamaailman holhouksesta". Surkeimmassa asemassa ovat ahvenanmaalaiset, jotka "harhaan kiihoitettuina" ovat muuttaneet irtaimen omaisuutensa Ruotsin kruunuiksi tehdäkseen voittoa ja putoavat tyhjän päälle. Ahvenanmaalaisten hätää ei suostu lievittämään Ruotsin eikä Suomen hallitus - he saavat yksin niellä katkeran tappionsa.

Entä sitten juutalaiset? Suomen taloustilanteen vakiintuessa "juutalaisetkin alkavat hermostua" ja lentelevät "kuin koiperhoset kautta maan koettaen myydä kangasvarastojaan". Osakkeita ostaessaan Penttilä, jonka keksinnöt ovat jo saaneet aikaan valtavan sähkömoottoriautojen tuotannon Amerikassa, ostaa myös hyödyttömiä osakkeita, etteivät hänen toimiaan seuraavat pörssikeinottelijat pääsisi selville hänen todellisista aikeistaan. Näin tehdessään hän erehdyttää erään juutalaisen ostamaan suuren määrän paperitehtaan osakkeita, ja toimii sitten niin, että osakkeiden arvo romahtaa. 

Penttilä oli pörssissä sattumalta, kun tultiin sanomaan, että juutalainen kaatuu. Penttilä läksi saliin. Hänen tuli sääli miehen harmaita hiuksia. Juutalainen pinnisti juuri silloin viimeisiä voimiaan kurssin nostamiseksi. Penttilä näki pirullisen liekin, joka loisti tämän Jaakopinpojan silmistä rahaa menettäessään. Hänen sisunsa kuohahti ja hän virkkoi: "Antaa mennä!" Ja se meni. 
  Samana iltana luikki juutalainen maasta.

(s. 82)

Suuren, lujasta tammesta tehdyn pyöreän pyörivän pöydän reunassa oleviin suorakaiteen muotoisiin loviin tipahtelivat tarkastetut, valmiit paristot paternoster-laitteesta.

1800-luvun lopulla alkanut keskustelu Vuoksen koskivoiman valjastamisesta sähköntuotantoon johti lopulta 1921 päätökseen voimalan rakentamisesta Imatrankoskeen. Senaatti oli jo vuonna 1917 asettanut komitean tutkimaan ja valmistelemaan asiaa. Rakennustyöt aloitettiin 1922 ja kolme vuotta myöhemmin ryhdyttiin vetämään sähkölinjaa Imatralta Viipuriin, Turkuun ja Helsinkiin. Rautarouvaksi ristitty siirtolinja vihittiin käyttöön voimalan valmistuttua 1929 ja muodosti Suomen sähkönjakelun kantaverkon. Juhlapuheen mukaan Imatrankosken voimalaitos riittäisi tyydyttämään koko maan sähköntarpeen.  

Airolan romaanissa Imatran rakennushanke on pistetty jäihin, koska rakentaminen Suomen taloustilanteessa olisi liian kallista ja koska ei tiedetä mitä sähkön ylituotannolla sitten tehtäisiin. Penttilä, joka on päättänyt valjastaa maan kosket valtavasti energiaa vaativien suurtehoisten akkujensa lataamiseen, tarjoutuu maksamaan voimalan rakentamiskuluista 80% prosenttia ja saa vastineeksi saman verran sen tuottamasta sähkövoimasta. Voimala rakennetaan nopeasti.   

Miten paljon kansallisomaisuutta onkaan mennyt hukkaan vuosisatojen kuluessa ja miten paljon vieläkin menee koskiemme vapaina virtaillessa tai kytkettyjenkin kevättulvan vyöryessä hukkaan! Oulunjoen koskien rakennustyöt olivat jätetyt kesken samaan aikaan kuin Imatrankin, eikä niitä ollut aloitettu, vaikka Imatraa rakennettiin.

(s. 103)

Pääkaupungin katuja lompsivat hevoset ja käryävät autot kiihdyttävät Penttilän suunnitelmaa akuilla toimivien sähkömoottoreiden saamiseksi myyntiin ja käyttöön, koska "hevosista ja hajuavista autoista täytyy Helsinki vapauttaa." Akkujen lataamista varten tarvitaan latausasemia kaikkiin Suomen suuriin kaupunkeihin, mutta - kuten arvata saattaa - ruotsinkieliset seudut tuottavat ongelmia. 

Pari päivää hän vietti Vaasassa. Sopivaa tontin myyjää ei tahtonut ilmaantua. Jos Penttilän nimi ei olisi ollut Penttilä, vaan jokin -ström tai -qvist, niin on luultavaa, että tontteja olisi ollut kaupan ainakin muutama tusina. Mutta maan ruotsalainen vähemmistö oli huomannut heikommuutensa ja peläten sulautumistaan voimakkaampaan suomalaiseen ainekseen oli alkanut jo muutamia vuosia sitten ankaran taistelun olemassaolonsa puolesta. Pienintäkään ruotsalaisten omistamaa kiinteimistöä ei saanut myydä suomalaiselle. Ei maatilaa, ei kaupunkitaloa, ei mitään. Puoluekuri ja turvan tunne yhteisessä leirissä olivat niin suuret, että kukaan ei rohjennut, jos haluskin, poiketa heimon päätöksistä.

(s. 103)

Airolan romaanissa ei vuosilukuja mainita, mutta insinööri Penttilän Suomi vaikuttaa Airolan ajan Suomelta, 1920-luvun Suomelta. Asiat tapahtuvat olemassaolevissa, tuttuissa raameissa, ikäänkuin kuvatut utopistisetkin tapahtumat olisivat mahdollisia. Tämä tietysti lisäsi kuvitelman tehoa aikansa lukijoille.

Monet nyt vierailta tai asiaankuulumattomilta tuntuvat viittaukset olivat päivänpoliittisia puheenaiheita. Ahvenanmaa halusi Ruotsin yhteyteen tai vaihtoehtoisesti mahdollisimman laajan autonomian. Asia siirtyi Kansainliiton käsiteltäväksi 1919. Vuonna 1921 tehdyssä päätöksessä Ahvenanmaa jätettiin Suomen yhteyteen.

Antisemitismi ei ollut poliittisesti epäkorrektia 1920-luvun Suomessa. Natsisaksan keskitysleiritkin olivat vasta edessäpäin. Joissain puheenvuoroissa bolshevismi ja juutalaisuus myös kytkettiin toisiinsa, jolloin kommunismin takana nähtiin juutalaisten salaliitto kristillisen sivistyksen tuhoamiseksi. Olihan Karl Marx juutalainen.

Kansalaissota hidasti 1800-luvun lopulla alkanutta kaupunkien sähköistymistä ja seuraavan vuosisadan alussa alkanutta kodinkoneiden invaasiota. Paikallisia sähköverkkoja oli kuitenkin 1910-luvulla jo isojen kaupunkien ulkopuolellakin, muun muassa Noormarkun kylään saatiin sähkövalo 1896 kun Antti Ahlströmin rakennutti voimalaitoksen sahansa yhteyteen. Kansalaissodan jälkeen sähköntuotanto ja -käyttö kehittyi nopeasti ja vuonna 1925 noin 40% kotitalouksista oli sähköverkon piirissä. Kaupungeissa sähkö tuli kaikkien saataville 1930-luvun kuluessa, kiitos Rautarouvan. Oulujoen suuret voimalaitokset valmistuivat 1950-luvulla.

Suomen ensimmäinen sähköautotehdas valmistuu toukokuussa Maaselkään.

On väärin väittää, etteivät suomalaiset kykene valmistamaan tekniikan viimeisiä saavutuksia. Kyllä he kykenevät. Heillä on tähän asti ollut siihen liian vähän tilaisuutta. Maahan oli nyt vasta syntynyt ensimmäinen suurisuuntainen tehdaslaitos. Saavutukset eivät olleet alussa niin korkeat kuin amerikkalaisen sisartehtaan, mutta niihin pyrittiin. 
  Lataaja pantiin käyntiin toukokuun 16 p:nä, vapaussotamme lopettamis-vuosipäivänä. Taloudellisen riippuvaisuutemme lopettamis-vuosipäivä oli tuleva samasta päivästä.
  Lataaja toimi moitteettomasti. Vahinko vain, ettei ollut tarpeeksi voimaa. Ensimmäinen lataaja kykeni Amerikassa lataamaan 55 akkumulaattoria eli "pommaa", kuten miehet Maaselässä kutsuivat, tarkoittaen sähkövarastoa, joka riitti synnyttämään 5 hevosvoimaa 10 tunnin ajaksi, jotavastoin ensimmäisen Maaselässä toimivan lataajan käytettävissä oleva voima riitti vain 6 pommaan minuutissa. Lähimmässä tulevaisuudessa toivottiin saatavan Maaselkään lisää voimaa sekä lukuisia maaseutulataamoja käyntiin.

(s. 122)

Ensimmäinen Maaselässä valmistettu vaunu lähti ensimmäiselle matkalleen. Sähkövaunu lähti voittomatkalleen valloittamaan vanhaa mannerta. Amerikka oli jo sen valtakuntaa. Työnjohtajia, insinöörejä ja miehiä kerääntyi katsomaan uuden koneen lähtöä. Matka oli vain neljä kilometriä, joten yksi pomma riittäisi voimaksi, mutta varmuuden vuoksi otettiin toinenkin.
  Penttilä asettui ohjaajan paikalle ja toiset istuutuivat perään. Vaunu oli jokseenkin tavallisen polttomoottori-auton näköinen. Ohjaajan edessä oli vain tilaa matkatavaroille ja varavoimalle, koneet kun ottivat aivan pienen tilan.
  Penttilä yhdisti virran moottoriin ja vaunu lähti liikkeelle äänettömästi ja tasaisesti. Ero poltto- ja sähkömoottorin välillä oli melkoinen. Sähkömoottori ei tarvinnut mitään välivaihtoja eikä yhdistäjiä. Jos haluttiin ajaa hiljaa, niin oli annettava moottorin käydä hiljaa päästämällä siihen vain vähän virtaa. Jos taasen haluttiin lisätä vauhtia tai oli ylämäki, niin oli päästettävä virtaa lisää - ja sillä hyvä. Koko koneiston hoito oli yhdistetty ohjausrattaaseen.

(ss. 123 - 124)

Maaselän ja Sydän-Suomen tehtaissa oli suurta ylituotantoa. Penttilä alkoi ajatella vientiä ulkomaille. Mihin? Venäjällekö? - Ei sinne nyt sentään ensiksi. Tietysti nekin raukat apua tarvitsevat, mutta järjestäkööt ensin sisäiset asiansa. 
  - Viro saakoot ensiksi tarpeensa ja sitten Saksa. Saksa ponnistelee vielä Versailles'n rauhanehtojen täyttämiseksi - lähettäkäämme sille apua. Ruotsi kalistelkoon miekkaa Ahvenanmaan asiasta ja tulkoon toimeen tulevassa kilpailussa miten voi.
  Heinäkuun alussa lähetettiin 10 malliautoa Berliiniin ja sama määrä erilaisia moottoreita. 
  Uusi aika ei tullut jättämättä merkkejään Suomeenkin. Hevosten hinnat laskivat jyrkässä polvessa. Hevosten vientiä Ruotsiin tuntui olevan miltei joka satamassa.

(ss. 130 - 131)

Penttilän akkumulaattorin käyttömahdollisuudet ovat lähes loputtomat. Sähkölinjoja ja -kaapeleita ei tarvita kun sähkö voidaan akuissa kuljettaa minne tahdotaan. Maaseudun väki ensimmäisenä ymmärtää keksinnön tavattoman arvon, sähkömoottorilla käytetään puimakonetta ja halkosirkkeliä ja sunnuntaina se siirretään autoon, jolla sitten ajellaan kirkolle.

Insinööri Aapeli Penttilän äitiä uusi aika kiinnosta, se kun tekee ihmisen työn tarpeettomaksi:

"Mitä sitä ihmisillä enää tehdään, kun kaikki käy masiinoilla", tuskaili hän. "Nyt pestään astiat ja pyykit masiinoilla, keitetään sähköllä. Piiallekaan ei jää työtä muuta kuin äpäräin laitto. Niitä se Aapeli niillä masiinoillaan ei voine laittaa." 

(s. 131)

Myöhemmin, kun vastavihitty insinööri ja liikemies pysähtyy häämatkallaan Berliiniin, hän huomaa kauppiaan siellä myyvän hänen tuotteitaan viisi kertaa sovittua kalliimmalla. Tämä johtuu siitä, että suomalainen ammattiyhdistysliike on ajanut Penttilän tehtaat kotimaassa lakkoon. Insinööri Penttilän ajatuksenjuoksun kautta Airola antaa lukijoille talouspoliittisen oppitunnin:

Jokin nuorukaiskopla Helsingissä päättää, että ne ja ne tehtaat pannaan lakkoon. Miksi? Herra tiennee. Mutta kuka kokoaa hedelmät? Saksan juutalainen. Se poika käyttää hyväkseen jokaista tilaisuutta. Köyhä Suomen kommunistinen työmies kasvattaa kommunistisilla teoillaan Saksan juutalaiskapitalistia.

(ss. 148 - 149)

Häämatkallaankin Penttilä kehittelee keksinnölle uusia sovelluksia. Roomassa hän saa idean langattomasta puhelimesta, joka käyttämästään suuresta virtamäärästä huolimatta olisi kooltaan sellainen, että jokainen voi sen ottaa mukaan vaikka matkalle. Puhelu menisi kohteeseen ilman välikäsiä. 

Penttilä laati ensimmäistä langattoman puhelimen teoriaansa. Ollessaan matkalla Roomasta Napoliin katseli hän surullisena, miten puhelin- ja lennätinlankapatsaat rumentavat maisemia. Katsellessaan Vesuviuksen kraaterista pulppuavaa tulipatsasta ja sen laajenemista ylempänä kaikkiin ilmansuuntiin valaisemaan hän järkeili, eikö sähköä voisi estää hajoamasta taivaan avaruuksiin.
  Nizzaan päästyä olivat Penttilän ajatukset täydellä höyryllä langattoman puhelimen kimpussa. Kysymyksen ensimmäinen kohta alkoi selvitä. Koneen täytyi tulla niin yksinkertaiseksi, että joukkotuotannossa voidaan hinta saada halvaksi ja että kaikki särkyvät ja helposti epäkuntoon joutuvat osat voidaan vaivatta poistaa.
  Koneessa täytyy olla kaksi osaa: vastaanottokone, joka samalla toimii hälytettävänä, sekä lähetyskone ja samalla hälyttäjä. Miten voidaan soittaa juuri määrättyyn kohteeseen eikä miljoonaan muuhun, oli kysymyksen peruslähteitä. Käyttämällä hyväksi entisiä saavutuksia olivat muutamat laitteet Penttilälle selvinneet helposti. Mutta se, että saa hälytetyksi juuri haluamansa koneen ja estää toiset kuulemasta puhelua, oli ratkaisematta. Penttilä laati useita teorioja, mutta hylkäsi ne taasen liian monimutkaisina.
  Lopulta tuli hän siihen päätelmään, että käyttäen hyväkseen sähköaaltojen suurta värähdyslukua hän voi päästä hyviin tuloksiin. Tosin sekin luku lienee rajoitettu, mutta kyllä ainakin 50 miljoonaa eri värähdystä voidaan erottaa, kunhan määrääjä vain on kyllin tarkka. Täten voidaan saada käytäntöön 50 miljoonaa eri puhelinkonetta, ja se riittänee vähäksi aikaa puheluhaluisille ihmisille.

(ss. 156 - 157) 

Noin kahden päivän-matkan päässä Englannista eli likipitäen keskellä Atlanttia koetti hän Suomen Lontoon-lähetystöön. Siellä vastattiin. Hän soitti Berliiniin vaimolleen - siellä vastattiin. Helsingin tähtitieteellinen asema vastasi. Maaselästä ei vastattu. Siellä ei ollut konttoriaika. Nyt vasta Penttilä alkoi tajuta minkä laatuinen keksintö oli langaton puhelin. Etäisyydet eivät merkinneet sille mitään.

(s. 188)

Idean akkukäyttöisestä langattomasta puhelimesta Airola lienee saanut ensimmäisen maailmansodan kenttäpuhelimista, joiden virtalähteenä oli kammella veivattava generaattori. Jos voidaan kehittää suuritehoinen akku, joka korvaa generaattorit, eikö myös ilmassa olevia sähköaaltoja voisi hallita, niinkin pitkälle, että itse puhelu siirtyy värähtelyn välityksellä?

Kuvailtuaan muutaman luvun verran Penttilän liiketoiminnan kehitystä, sähkömoottorin ja langattoman puhelimen maailmanvalloitusta - muun muassa Niagaran putous valjastetaan sähköntuotantoon - Airola aloittaa romaaninsa loppuhuipennuksen.

Neuvostoliiton levottomuuksista nousee uusi, uhkaava maailmanpalo.

Neljäntoista sivun mittaisessa huipennuksessa Airola - joka insinööri Penttilän avulla on jo osoittanut ylemmyytensä ruotsalaisiin, ahvenanmaalaisiin, ruotsinsuomalaisiin ja juutalaisiin nähden ja pelastanut Suomen talouden - kurittaa ankarasti Venäjää ja vapauttaa sen orjuutetun kansan.

Idästä kuului yhä hullumpia huhuja. Sisäisiä levottomuuksia oli siellä ollut koko neuvostovallan ajan, mutta nyt kerrottiin toista. Volgan tienoilta oli lähtenyt joukkoineen kasakka-atamaani Belyi ja vyöryi hävittäen ja ryöstäen kautta Venäjän. Heikko hallitus ei jaksanut vihollista estää, vaan koetti neuvotella. Belyi neuvotteli ja eteni. Neuvostohallitus julkaisi avoimen kirjeen kaikille, kaikille, kaikille - ja pyysi apua.
  Europpa ei korviaan rovahuttanut. Venäjä oli kauan ollut mätäpaiseena maanosan ruumiissa, joten nyt luultiin mätäpaiseen puhkeavan ja paranevan.
  Se oli kuitenkin erehdys. Belyi ei ollut mikään valkoinen pelastaja ja järjestäjä, vaikka kulkikin sillä nimellä, vaan ryöstäjä ja onnenonkija.
  Moskova joutui hänen käsiinsä kuin kypsä hedelmä. Neuvostoherrat olivat paenneet Arkangelin kautta ja vieneet valtiokassan kullan mukanaan. Belyi julistautui koko Venäjän itsevaltiaaksi ja vaati reunavaltioilta sotaveroa. Puola kääntyi suojelijansa Ranskan puoleen ja antoi jyrkän vastauksen. Suomessa pantiin uhkavaatimus paperikoriin. Belyi ei ollut kuitenkaan mies, joka olisi turhista säikähtynyt. Hän marssitutti ½ miljoonaa miestä Puolaan ja uhkasi Varsovaa, ja Suomen rajalla oli "ryssää kuin pilvee".
  Tilanne oli vakava. Ranska oli liian kaukana ennättääkseen Puolan avuksi. Itävalta oli heikko ja Saksalla ei ollut sotaväkeä. Suomi tuskin kykeni rajojaan Suojelemaan. Maalla kyllä, mutta laivaston puutteessa olivat rannat suojattomat.

(ss. 211 - 212)

Penttilä saa käyttöönsä Ranskan lentokonetehtaat. Rakenteilla olevien koneiden piirustuksia muutetaan, kaikkiin koneisiin asennetaan sähkömoottorit ja tuotantoa lisätään äärimmilleen. Kun vielä Englanti ja Italia seuraavat perässä, muutaman viikon kuluttua käytössä on lähes kolmetuhatta sähkövoimalla lentävää nopeaa ja äänetöntä konetta.

Belyi, jolta vaaditaan välitöntä vetäytymistä Puolasta, vastaa nootteihin kiihdyttämällä sotatoimia. Venäjän joukot lähtevät marssimaan kohti suojattoman Saksan rajoja, mikä on "ryöstetyn ryöstämistä" ja  "isku vasten Euroopan kasvoja". Belyin käytössä on kaksi miljoonaa sotilasta, joiden ilmeisenä tavoiteena on edetä Saksan kautta Ranskaan ja Atlantin rannoille. Suomen rajan tuntumaan on myös mobilisoitu joukkoja ja Rajajoen takaa on aloitettu tykkituli.  

Vielä kerran annettiin Belyille tilaisuus korjata erehdyksensä. Kiellettiin yhdenkään venäläisen sotilaan astumasta Saksan alueelle, ja kolmen päivän sisään määrättiin koko armeija poistumaan Puolasta. Tiettiin, että tähän ei Belyi suostu, mutta tahdottiin itse puhdistautua vastuusta. Seuraavana päivänä marssi 20.000 venäläistä esteettömästi Saksaan.

(s. 220)

Suomen rajan tuntumassa olevat venäläisjoukot hoidetaan kolmella sadalla koneella. Kaksituhatta konetta lähetetään tuhoamaan Puolassa oleva Venäjän armeija. 

Taasen nähtiin saksalainen järjestys loistossaan. Kahdessa tunnissa oli jaettu kahteentuhanteen lentokoneeseen kuhunkin kaksisataa kiloa pommeja. Ne olivat noin nyrkin kokoisia palloja, vaatimattoman harmaita ja viattoman näköisiä. 
  Mahtava oli näky, kun kaksituhatta lentokonetta puolen tunnin sisällä, järjestetyissä riveissä, alkoi surrata Venäjän rajaa kohden. Se oli kuin heinäsirkkalauma, joka pimentää auringon. 
  Juhlallinen oli lähtö, mutta kaameaa oli jälki, jonka tuo heinäsirkkalauma jätti. Kuusisataa neliökilometriä Puolanmaan pintaa käännettiin aivan sananmukaisesti ylösalaisin. Pienet, harmaat pallot tähystäjäin kädestä lähteneinä muuttuivat kuoleman ja hävityksen sanansaattajiksi. Helvetillinen oli meno, joka syntyi maanpinnalla lentäjien heittäessä pommejaan. Pienintäkään elimellistä ääntä ei kuulunut. Hävitys oli niin perusteellinen, että ihmiset ja eläimet menivät suorastaan tomuksi. Ainuttakaan elävää olentoa ei alueelle jäänyt. 

(ss. 220 - 221)

Puolan pommitus ei riitä. Pahuuden pesäke on Belyin päämajanaan pitämä Moskova. Päätös on hirvittävä, mutta se on pakko tehdä, kuten lentojoukkojen ranskalainen päällikkö asian ilmaisee, "ihmisyyden ja suuren Venäjän nimissä". Airolan tekstissä ei kuulu ironia, kyseessä ei ole poliittinen satiiri. Kirjailijan tuntemuksista on vaikea mennä sanomaan, mutta tuskin erehdymme jos päättelemme että 1920-luvun suomalainen lukijakunta ainakin suuressa määrin on tuntenut mielihyvää lukiessaan: 

Jos Moskova sai olla paikallaan, läpipääsemättömien matkojen suojaamana, niin se tuli olemaan aina Euroopan rauhan uhmaajana, niinkuin se jo oli ollut viimeiset viisitoista vuotta. Paras poistaa paise kerta kaikkiaan, joskin kivullisella leikkauksella.

(s. 222)

Yötäpäivää tauotta toimineiden lentokonetehtaiden ansiosta käytössä on nyt 10 000 konetta, joista jokainen varustetaan 200 kilon pommivarastolla. Koneisiin astuu kolme miestä, ja niin "kolmikymmentätuhantinen joukko lähti valloittamaan suurta Venäjää". Paiseen leikkaukseen osallistuu englantilaisia, saksalaisia, ranskalaisia, belgialaisia, suomalaisia, italialaisia, ruotsalaisia ja espanjalaisia lentäjiä. Se on "kansojen taistelu yhteistä vihollisuutta, aasialaisuutta, raakuutta vastaan" ja "taistelua sivistyksen puolesta". Massiivinen pommitus pyyhkäisee Moskovan kartalta ihmisineen ja rakennuksineen. Kaupungista ei jää jäljelle mitään.

Historia ei tunne toista sellaista tapausta, ja rukoilkaamme, ettei sen tulevaisuudessakaan tarvitsisi sitä tuntea. - On hirveätä poistaa yhdellä pyyhkäisyllä maan päältä miljoonakaupunki, miespolvien ja vuosisatojen työn tulos.

(s. 222)

Luonnonvoimien myllerrys on käsittämätöntä nykyajan ihmiselle. Esi-isämme voivat paljon elävämmin kuvitella mielessään Sodoman ja Gomorran hävityksen kuin konsanaan 20:nnen vuosisadan ylikultivoitu ihmislapsi. Hän tietää vain, että kaameata se on. Pieneksi maan matoseksi tuntee ihminen itsensä suurien määräämättömien voimien alkaessa liikkua.

(ss. 222 - 223)

Miljoonakaupungin pommittaminen tuhkaksi ihmisyyden ja sivistyksen nimissä lienee todellinen keksijän voitto, vielä suurempi voitto kuin kaapin paikan osoittaminen ruotsalaisille ja juutalaisille.

Skenaario toteutui sittemmin lähes kammottavan tarkasti Dresdenin pommituksissa helmikuussa 1945. Airolan romaanissa liittoutuneet tuhoavat Moskovan 2000 tonnin pommilastilla. Dresdeniin kolmen päivän aikana kylvetty pommilasti oli kiloissa mitattuna kaksinkertainen, lähelle 4000 tonnia, siis neljä miljoonaa kiloa. Yhdysvaltojen ja Britannian ilmavoimien tuhotyö oli tieteellisen tarkasti suunniteltua, tavoitteena oli totaalinen hävitys, jossa räjähdepommeilla ensin tuhottiin talot ja sen jälkeen kärvennettiin palopommeilla ihmiset. Jokainen massiivisista palopommeista syöksi sisältään tulta puolen tunnin ajan ja suotuisten sääolosuhteiden ansiosta tulimyrskyn lämpötila saatiin nousemaan noin 1500 celsiusasteeseen, mikä riitti nielemään hapen kokonaisista kortteleista. 

Airolan romaani päättyy kauniisti:

Kello 6.10 Pariisista lähtevässä pikajunassa istui eräässä makuuvaunun osastossa kaksi ihmistä. Onnellisina, toistensa seuraan tyytyväisinä keskustelivat he kolmannesta, heidän yhteisestä, kalleimmasta omaisuudestaan, pikku Antista. He olivat kaksi hämäläisen talonpojan lasta, joista toinen oli opettanut ihmiset jälleen kunnioittamaan työtä ja toinen oli tukenut miestä hänen vaikeassa opettajantoimessaan.

Aapeli Penttilän kävi lopulta paremmin kuin hyvin tai ainakin paremmin kuin John Ericssonin. Aapelin ei tarvinnut jäädä keksijäksi Amerikkaan. 

Vääryyttä hän ehkä koki kotimaassaan tai ymmärtämättömyyttä, ei saanut kotimaista rahaa puolelleen kun olisi tarvinnut, joutui kamppailemaan byrokratiaa ja lakkoja vastaan ja hänen ratkaisujaan arvosteltiin sanomalehdissä perusteettomasti, mutta sittenkin hänestä tuli suomalainen työn sankari. Niin kohtalo oli päättänyt. Romaani ei kerro miten hänelle lopulta kävi, mutta voinemme olettaa, että hänen ansionsa suursodan ratkaisijana tunnustettiin ja Moskovan hävitys piirsi hänen nimensä lähtemättömästi historiaan. Ei huonolla, vaan hyvällä tavalla.  Sosiaalidemokraattisen kulttuurivallankumouksen ja Reporadion aikaan ehkä vähän huonollakin tavalla? 

Nykypäivänä, kun menneisyyden sankareita puhdistetaan pölyistä ja asetetaan kiillotettuna kaapin päälle, on syytä muistaa myös 1920-luvun uroteot. Ei vähäisimpänä keksijä Penttilän moraalista voittoa aikakautensa uhkatekijöistä. En ole nähnyt Väinö Airolan patsasta missään, mutta ehkä sellainenkin vielä pystytetään. Insinööri Penttilän voittojen kunniaksi.

Kuinka uusia Airolan kuvaamat asiat sitten olivat vuonna 1922?

Siitä katso:

Kumpi keksittiin ensin, tietokone vai puhelin?

Kirjoitettu 21. - 24. 4. 2019. Kuvitusta lisätään myöhemm.