Tämäkin kirja sekä useita aihepiiriin liittyviä myynnissä Huutonetissä huhtikuussa 2019. Myyntitunnukseni Unboiled. Katso:

Unboiled myy VENÄJÄ JA NEUVOSTOLIITTO
Unboiled myy SOTAHISTORIA

Vitalis Pantenburg: Venäjä uhkaa Pohjolaa

Vuonna 1901 syntynyt saksalainen Vitalis Pantenburg oli saksalainen diplomi-insinööri, talousmaantieteilijä, toimittaja, kirjailija, kääntäjä ja valokuvaaja. Talousmaantiedettä sekä energia- ja sähkötekniikkaa opiskellut Pantenburg teki lukuisia opintomatkoja Skandinavian maihin, Islantiin, Grönlantiin ja Kanadaan. Tietoa Pantenburgin kuolinvuodesta en löytänyt, saksankielisen Wikipedia-sivun mukaan hän kuoli "vuoden 1976 jälkeen".  

Pantenburg liittyi saksalaiseen Nordische Gesellschaft -kauppajärjestöön 1930-luvulla ja oli hetken aikaa sen kölniläisen sivukonttorin toimitusjohtaja. Alunperin puoluepolitiikkaan sitoutumattomasta järjestöstä kehittyi 30-luvun aikana tehokas natsipropagandan välittäjä pohjoismaihin; kaupankäynnin ja kulttuurivaihdon varjolla solmittiin yhteyksiä muun muassa suomalaisiin kirjailijoihin, joita kutsuttiin Saksaan. NG:n suojissa harjoitettiin myös tiedustelutoimintaa.

Pantenburgin artikkeli "Pohjoismaiden geopoliittisesta ongelmasta" julkaistiin Norjan kansallissosialistien Ragnarok-lehdessä vuonna 1935. Pohjoismainen geopolitiikka, tarkemmin sanottuna Neuvostoliiton mahdolliset aikeet Pohjoismaissa ja Pohjoismantereella, nousi Pantenburgin keskeiseksi huolenaiheeksi. Saksalaisen Die Woche -viikkolehden numerossa 12. toukokuuta 1937 julkaistiin Pantenburgin artikkeli "Kenelle arktiset alueet kuuluvat? Viisi lippua Pohjoisnavalla". 

Pantenburgin huolenaihe kiteytyy hänen esikoisteoksessaan "Russlands Griff um Nordeuropa" (1938). Huomiota saanut kirja käännettiin nopeasti useille kielille, suomeksi se ilmestyi seuraavana vuonna nimellä VENÄJÄ UHKAA POHJOLAA. Kirjan keskeisiä aiheita on Suomen asema Venäjän skandinaavisten valloituspyrkimysten jarruna.

Jo tässä teoksessaan Pantenburg maalaa ihanteellisen kuvan pienen Suomen urheasta taistelusta itsenäisyyden ja vapauden säilyttämiseksi. Omaksumaansa kuvaa urheasta Suomesta ja sen asemasta "kilpenä" ja toisaalta myös "miekkana" Venäjää vastaan Pantenburg toi sittemmin esiin useissa kirjoituksissaan ja lehtiartikkeleissa. 

Pantenburgin rooli korkean tason vakoilijana varmistui ulkomaiden tiedustelupalveluille viimeistään hänen jäätyään kiinni linnoituslaitteiden kuvaamisesta Ruotsin Bodenissa. Pantenburg oli hetken aikaa vangittuna Ruotsissa ja karkotettiin sitten maasta. Myöhemmin on selvinnyt, että Pantenburg itse asiassa johti Saksan vakoilua Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa. Saksan armeijan pääesikunnan tiedustelupalvelu Abwehrin päällikkö amiraali Wilhelm Canaris määräsi hänet tehtävään 1930-luvun lopulla. Narvikin ja Bodenin alueiden lisäksi Pantenburg valokuvasi ja kartoitti Pohjois-Suomea. Pantenburg vieraili myös Petsamossa. Ruotsissa tapahtunut kiinnijääminen ja karkotus eivät kuitenkaan tehneet hänestä epätoivottua henkilöä Suomessa. 

Pantenburgin ihanteellinen kuva Suomesta vahvistui talvisodan aikana. Kirjoittajana, kustantajana ja kääntäjänä useita kirjoja ja artikkeleita talvisodasta julkaissut Pantenburg piti huolta myös nuorison valistamisesta, mistä esimerkkinä kuvakertomus "Sinisen hakaristin alla - kohtaaminen lottien kanssa", joka julkaistiin saksalaisen tyttöjärjestö BDM:n vuosikirjassa 1940. Pantenburgin kertomuksella oli laaja lukijakunta, olihan BDM maailman suurin tyttöjärjestö 4,5 miljoonalla jäsenellään. Järjestön tavattomaan suosioon oli looginen selitys: Hitlerjugendin sisarjärjestö BDM:ään (Bund Deutscher Mädel) kuuluminen oli pakollista kaikille saksalaisille tytöille vuodesta 1936. 

Pantenburgin varoituksia Neuvostoliiton uhasta hyödynnettiin natsien propagandassa, kuten puolalaisessa propagandalehdessä loppukesästä 1941 julkaistu kirjoitus "Der Rote Schatten über Nordskandinavien" (Punainen varjo Pohjois-Skandinaviassa).

Pantenburgin ihanteellinen Suomi-kuva huipentui hänen 1941 julkaisemassaan kirjassa "Finnland - jüngstes Reich im hohen Norden". Pantenburg luennoi Suomesta ja pohjoismaisista aiheista myös Saksan radiossa. 

Pantenburg myös käänsi kolme suomalaista sotakuvausta saksaksi vuonna 1942. Hjalmar Siilasvuon Suomussalmen taistelut ja Vilho Sarajan Lunastettu maa -kirjoissa Pantenburg käytti saksannoksen pohjana ilmeisesti ruotsinkielisiä käännöksiä, kolmas käännöstyö oli suomenruotsalaisen Håkan Mörnen Årans vinter.  

Norjan miehityksen alettua Pantenburg lähetettiin johtajaksi ilmavoimien alaiseen tekniseen toimistoon, joka perustettiin keväällä 1943. Hän myös työskenteli arktista tekniikkaa testaavassa laitoksessa Hardangerjøkulen-jäätiköllä. Pantenburgin päätehtävänä oli ilmavoimien sääasemien henkilökunnan kouluttaminen arktisella alueella sekä laitteiden testaus ja elinolosuhteiden tutkimus äärimmäisissä polaarisissa olosuhteissa. 

Sodan jälkeen Vitalis Pantenburg otti aktiivisesti osaa muun muassa tiedemiehistä ja maallikoista koostuvan Saksan Polaaritutkimusyhdistyksen toimintaan. Vuonna 1927 perustettu kansainvälistä yhteistyötä tekevä yhdistys on edelleen toiminnassa. Pantenburg kuului myös amerikkalaisiin ja kanadalaisiin polaaritutkimusseuroihin. 

Pantenburg jätti poliittisen vaikuttamisen eikä enää kirjoittanut Suomen urheudesta. Sen sijaan hän keskittyi arktisten olojen tieteelliseen tutkimukseen ja yleensä tieteellisten kysymysten popularisointiin. Hän muun muassa käänsi ja toimitti brittiläisen Wally Herbertin, kansainvälisesti tunnustetun napajäätikön tutkijan ja taiteilijan, kirjat saksankieliselle yleisölle. 

Pantenburg kirjoitti yleistajuisia tieteellisia teoksia myös hydrologiasta (Unternehmen Kitimat – Ingenieure zähmen wilde Wasser,1960 ja Rettet das Wasser - Vom weltweiten Feldzug der Hydrologen, 1969), prosessitekniikasta (Verfahrenstechnik - Ein neuer Beruf für Ingenieure, 1969) ja kartologiasta (Das Porträt der Erde, 1970). Osa Pantenburgin yleistajuisista tietokirjoista oli suunnattu nuorisolle ja hän kirjoitti myös muutaman fiktiivisen nuortenkirjan. Eskimoista kertova "Menschen im Land des Langen Tages" (1976) sai Saksan nuorisokirjallisuuspalkinnon. Pantenburg kirjoitti myös matkaoppaita. Hän oli suosittu vieras televisio- ja radiolähetyksissä 1950-60 -luvuilla ja piti luentoja useissa Saksan ja Itävallan kaupungeissa. 

Pantenburg teki useita matkoja eri maanosiin puolisonsa, kirjailijana ja kääntäjänä toimivan Lieselotte Kattwinkelin kanssa. Pariskunnan mittavin matka oli Saksan Polaaritutkimusyhdistyksen nimissä tehty tutkimusmatka Kanadaan 1949-50. Puoli vuotta kestäneen matkan aikana Pantenburgit ajoivat autolla 30 000 km. Matka nousi julkisen keskustelun aiheeksi Kanadassa kaksi vuotta myöhemmin, jolloin Kanadan edustajainhuone joutui käsittelemään kysymystä, miksi tunnettu natsivakoilija oli saanut viisumin Kanadaan. Pantenburgit julkaisivat matkastaan kirjan "Hier fängt die Welt noch einmal an - Auf Kanadas neuen Strassen" (1954).

Lieselotte Pantenburgin isä oli tunnettu saksalainen neurologi ja paleontologi Wilhelm Kattwinkel, joka tuli tunnetuksi Afrikassa tekemistään fossiililöydöistä. Lieselotte opiskeli nuoruudessaan lääketiedettä ja etnologiaa, mutta suuntautui sitten kirjalliselle alalle. Avioiduttuaan hän seurasi miestään useilla matkoilla vuodesta 1938 alkaen ja kirjoitti matkareportaaseja aikakaus- ja sanomalehtiin. Lieselotte harrasti myös valokuvausta. Kirjailijana hän käytti tyttönimeään Kattwinkel. Hänen ensimmäinen Lappi-aihenen reportaasinsa "Mit dem Lappland-Express zum Eismeer" julkaistiin saksalaisen koko perheen aikakauslehden  Die neue Gartentaube numerossa 1/1939. Die neue Gartenlaube -lehteä pidetään modernin aikakauslehden edeltäjänä. Kattwinkelin propagandistinen reportaasi Baltian maista julkaistiin BDM:n vuosikirjassa 1941. 

Lieselotte Kattwinkelin vuonna 1941 ilmestyneet "Lapin Hullu - eine Winterfahrt durch lappische Wildmarken" ja "Lapplandfahrt im Renntierschlitten - eine winterfahrt durch lappische Wildmarken" tekivät Suomen Lappia tunnetuksi maailmalla. Tekijän ottamin valokuvin kuvitetut kirjat käännettiin useille kielille ja niistä otettiin useita painoksia. Lapin Hullu -kirjan suomennos ilmestyi nimellä Lapin-hullu (1943).

Jos Pantenburgin Suomi-kuvaa tarkastellaan yksinomaan hänen omien, sodanaikaisten Suomea koskevien kirjoitustensa ja kirjojensa valossa, voimme nähdä ensiluokkaisen Suomen ystävän. Kun sitten mainitaan, että henkilö oli tärkeä vakoilija, jonka tarkoitus oli kartoittaa Lappia natsien valloitussuunnitelmien varalta, kuva muuttuu. Voi olla, että Pantenburg oli rehellinen Suomen ystävä, joka arvosti maatamme, ja että hänen kirjoituksensa Suomen itsenäisyys- ja vapaustaistelusta ovat vilpittömiä kunnianosoituksia urhealle kansalle. Tai sitten kirjoitukset olivat osa führermaanisen Saksan maailmanvalloituspyrkimystä, ei mitään muuta, vain tarkkaan laskelmoitua natsipropagandaa. 

Sodan jälkeen "Russlands Griff um Nordeuropa" ja  "Finnland - jüngstes Reich im hohen Norden" päätyivät kiellettyjen kirjojen listalle Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä itäisessä Saksassa. Russland Griff um Nordeuropan suomennos (ainoa Pantenbutgilta suomennettu kirja) joutui kiellettyjen listalle myös Suomessa; kirja on niiden kirjojen joukossa, jotka Suomen kustannusyhdistys pyysi 1944 ja 1945 kirjakaupoille lähettämissään kirjeissä poistamaan näytteiltä ja myynnistä. Itä-Saksan ja Suomen kielletyille listoille joutui paljon muitakin kirjoja, muun muassa Edwin Dwingerin "Valkoisen ja punaisen välillä". 

Pantenburgin huomiot Venäjän muodostamasta uhasta olivat joka tapauksessa ajankohtaisia ja tarkkanäköisiä - niin kuin korkean tason vakoilijalta sopii odottaa. Nykypäivän lukijalle VENÄJÄ UHKAA POHJOLAA on paitsi mielenkiintoinen dokumentti talvisotaa edeltäneistä poliittisista jännitteistä ja eturistiriidoista, edelleenkin ajankohtainen ja monella tapaa puhutteleva muistutus pohjoisen Pohjolan strategisesta merkityksestä. 

Vitalis ja Lieselotte Pantenburg muuttivat 1970-luvun lopulla Baleaareille, minkä jälkeen heistä ei tiedetä mitään. Saksankielisen Wikipedian mukaan: wo sich ihre Spur verliert (heidän jälkensä katoavat). Salaliittoteorioita rakastavat voivat taas harrastaa häikäisevää eli häikäilemätöntä ajatuksenvapautta. Luultavaa onkin, että hydrologiaa opiskellut Vitalis ja lääketieteestä perillä oleva Lieselotte onnistuivat Baleaarien lähdevedestä kehittämään vitaalivoimaisen eliksiirin, minkä turvin pariskunta nyt elää Kyöpelinvuoren agenttimajassa, harjoittaen pohjoismaisia vatsa- ja rintalihasliikkeitä.

Näitten nyt lueteltujen varsinaisten sotavoimien lisäksi Suomella on käytettävissä täysin vapaaehtoinen, huomattava armeija, joka on kalliisti ostetun itsenäisyyden lujan pysyttämistahdon kerrassaan omalaatuinen ilmentymä. Kyseessä on uudenaikaisesti varustettu, ankaran kurin alainen ja etevän upseeriston suurenmoisesti kouluttama suojeluskuntajärjestö. Tähän armeijaan, jota voi kutsua yksityisen aloitteen armeijaksi, kuuluu yli 100 000 joka hetki taisteluvalmista miestä ja se on erittäin taistelukykyisen maineessa. Vain vertaus: Saksalla pitäisi sen ja Suomen väkilukujen suhteen ollessa noin 19:1 olla vakituisten sotavoimiensa lisäksi suhteellisesti laskien kohta liikkeellepantava, suunnilleen kahden miljoonan miehen armeija.

Suojeluskuntajärjestöön, jonka joukkuemuodostelmat jakaantuvat kahteenkolmatta koko maan käsittävään piiriin, kuuluu kaikkia aselajeja, panssarijoukkoja lukuunottamatta. Merisuojeluskuntakin on olemassa. Tämän vapaaehtoisen rannikkopuolustuksen miehistö on oivallisen merikelpoista rannikko- ja saaristoväkeä, joka jo nuoruudestaan saakka erikoisen hyvin on tutustunut paikallisiin oloihin. Heidät määrätäänkin siitä syystä myöhemmin palvelukseen aivan kotiseuduilleen - mikä epäilemättä vihollisten maihinnousuyritysten torjumiseksi psykologisesti on erittäin huomattava näkökohta.

Suojeluskuntajoukkojen oivallinen miehistöaines saa täydennyksensä kansan kaikista kerroksista, joista talonpoikaissääty yhä vieläkin on huomattavana enemmistönä. Siitä johtuen, että suojeluskuntiin liittyminen on täysin vapaaehtoista, suojeluskuntalaiset harjoittelevat vapaina iltoinaan, pyhän seudussa sekä kesäisin ja talvisin useita päiviä (jopa viikkojakin) kestävissä kenttäharjoituksissa. Jatkokoulutusta varten, myös upseerikasvatusta silmälläpitäen, on käytettävissä omia kouluja. Hallitus luottaa hämmästyttävän suuressa määrin yksityisiin, kun varusteet ja aseet luovutetaan henkilökohtaiseen huoltoon ja säilöön. 

(Venäjä uhkaa Pohjolaa, ss. 94 - 95)

4. - 5. 4. 2019