Suomen kirkot postikorteissa pääsivu

Kallion kirkko. Postikortti 1910-luvulta eli melko pian kirkon valmistumisen jälkeen.

Kallion kirkko

Lars Sonckin suunnittelema Kallion kirkko edustaa kansallisromanttista tyyliä kansainvälisin art nouveau -vaikuttein. Kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1908 ja valmistui 1912. Piispa Herman Råbergh vihki kirkon käyttöön 1. syyskuuta 1912.

Vuodesta 1991 kirkko on sijainnut vainajien päällä: kirkon alla sijaitsee uurnaholvi vainajien tuhkan määräaikaista säilytystä varten ja ns. kalliohauta, jonne tuhkat voidaan kaataa.

Kallion kirkon historiasta löytyy yhtymäkohtia antikristillisiin tai ainakin perinteisen evankeliumin korvaaviin uskonnollisuuden muotoihin, joita nykypäivänä edustaa Kallion seurakunnan määrätietoinen profiloituminen sateenkaariväen kirkoksi. Kirkossa on muun muassa neljä osaa kuvanveistäjä Sigrid af Forselles'in alunperin viisiosaisesta reliefisarjasta "Ihmissielun kehitys", jossa raamatulliseen symboliikkaan yhdistyy kuvanveistäjän teosofinen yleisuskonnollinen maailmankuva. Ensimmäistä osaa, jonka pohjana on skandinaavisen Edda-mytologian käsitys maailmanlopun taistelusta, ei kirkkoon sijoitettu. Se löytyy Ateneumin taidemuseon kokoelmista. Rodinin johdolla Pariisissa opiskellut Forselles oli sarjaa valmistaessaan jo kiinnostunut spiritismistä ja teosofiasta. Harrastus syveni vuosien mittaan ja lopulta Forselles uskoi olevansa yhteydessä henkimaailmaan ja vainajiin.

Kuten tunnettua Sibelius sävelsi Kallion kirkolle oman kellokoraalisävelmän, jota edelleen soitetaan. Lähes yhtä tunnettua on Sibeliuksen yhteys teosofiaan ja vapaamuurariuteen. Sibelius sävelsi musiikkia vapaamuurareiden rituaaleihin ja oli mukana perustamassa helsinkiläistä vapaamuurariloosia, jonka toimintaan hän osallistui. Sibeliuksen luomisvoiman yhtymäkohdat okkulttisiin virtauksiin eivät ole yksiselitteiset, häntä voidaan ehkä pitää enemmän muilta vaikutteita ottaneena etsijänä kuin määrätietoisesti teosofista maailmankuvaa edistäneenä okkultistina. Se ettei Sibelius ollut kristitty, ei tarkoita että hänen musiikkinsa käyttämisestä kristillisissä yhteyksissä tulisi luopua, mutta asiaan on hyvä suhtautua varauksella. 

Kansalaissotaa edetävässä kuohunnassa 1917-18 Kallion kirkko oli muodostumassa yhdeksi "tolstoilaisten" tukikohdista. Kehitys oli kuitenkin lyhytaikainen. Keväällä 1917 kirjailija Arvid Järnefeltiltä, johon tolstoilainen pasifismi paljolti profiloitui, evättiin mahdollisuus puheeseen kirkossa. Kielloista piittaamatta Järnefelt nousi puhumaan jumalanpalveluksen jälkeen sunnuntaina 20. päivä toukokuuta. Puhetta oli etukäteen mainostettu Työmies-lehden etusivulla. Tilaisuus päättyi kirkon urkurin Ilmari Krohnin pahoinpitelyyn ja mellakointiin, josta myöhemmin syytettiin tolstoilaisia ja Järnefeltiä, joskin mellakan takana luultavimmin olivat tolstoilaisiin kuulumattomat anarkistit ja huligaanit. 

Tolstoilaisten pasifismi ja veljeysaatteen julistus oli sinänsä ihannoitavaa ja olisi sopinut esikuvaksi monelle kansalaissodassa epäkristilliseen kiihkoiluun ja verenvuodatuksen lietsontaan sortuneelle kristitylle. Kirkon perussanomaa ajatellen tolstoilaisuus oli kuitenkin hukassa. Teologialtaan se oli yhtä kristillistä kuin Forsellesin spiritismi tai Sibeliuksen vapaamuurarius. 

Kirjailija Leo Tolstoin uskonnolliseen murrokseen ja raamatuntulkintoihin perustuvassa tolstoilaisuudessa Jeesus oli tämänpuoleisuuden Jeesus, korkeinta ihmisyyden ihannetta edustava lähimmäisenrakkauden julistaja, mutta ei niinkään Jumalan todellisuutta edustava sovittaja ja Jumalan Poika. Kaikki tolstoilaiset eivät välttämättä kieltäneet Jeesuksen pelastushistoriallista merkitystä, mutta heille lähimmäisenrakkaus oli kaiken muun perusta, niin että jos jotakin jumalallista oli, sen tuli ilmetä nimenomaan lähimmäisyydessä. Ajattelu oli näennäisesti lähellä kristinuskoa, jonka mukaan Jumalan rakkaus ilmenee aina suhteessa lähimmäiseen. Uskonnollisessa mielessä tolstoilaiset olivat lähempänä teosofiaa/kristosofiaa kuin perinteistä kristinuskoa. Siinä missä teosofia korosti kaiken takana olevaa universaalia henkeä, uskoi jälleensyntymiseen ja ihmishengen kehitykseen, tolstoilaisuus tämänpuoleisuutta korostavana aatteena edusti lähinnä humanismia. Tolstoilaisen "kristinuskon" voisi kärjistää: lähimmäisenrakkautta ei tule tulkita eikä määritellä evankeliumista käsin, vaan kristillinen evankeliumi tulee tulkita ja määritellä lähimmäisenrakkaudesta käsin. 

Sata vuotta myöhemmin Kallion kirkon on vallannut, tällä kertaa kirkon itsensä luvalla, ryhmä, jonka teologia on verrattavissa kristinuskon tolstoilaiseen versioon. 

"Missä järki on tullut rakkauden alamaiseksi ja rakkaus järjen alamaiseksi, siinä on Jumala. Rakkaus rukoilee järkeä: järki, sinä joka olet osannut keksiä sukellusveneen, etkö voisi keksiä, miten veljeys toteutuu maan päällä?"

(Arvid Järnefelt Kallion kirkossa 20. 5. 1917)

Tolstoilaisuus ja sateenkaariteologia vetoavat syntisen ihmisen omaantuntoon ilman vaatimusta parannuksesta.

Kun evankeliumi tulkitaan syntisen ihmisen rakkaudenkaipuusta ja -tarpeesta käsin, eikä toisinpäin niin kuin kristinusko on perinteisesti tehnyt, syntikäsite saa uuden luonteen ja sisällön. Voidaan sanoa, että kirkko on kaikkia varten ja että Jumala hyväksyy tasavertaisesti jokaisen, mikä onkin totta, mutta tällöin unohdetaan Jumalan sana, joka kuuluu kaikille ja johtaa jokaista tasavertaisesti samaan, parantumaan suhteessaan Jumalaan. Kristillinen lähimmäisenrakkaus voi toteutua vain raamatullisen eli kristillisen luomisjärjestyksen ja ihmiskäsityksen kontekstissa, jolloin ihminen saa syntiensä ja rikkinäisyytensä, myös seksuaalisen rikkinäisyytensä kanssa mennä Vapahtajan luo ja löytää Häneltä avun kipuiluihinsa. Tätä on evankeliumi. Evankeliumia ei ole että rikkinäisyys siunataan sellaisella tavalla, joka pitää syntiä ja rikkinäisyyttä yllä, lisää sitä ja johtaa ihmisen kauemmas Jeesuksesta sovittajana ja parantajana.

Irrottaessaan kristillisen lähimmäisenrakkauden kristillisestä kontekstistaan, antaessaan sille uuden, humanistisen sisällön ja esittäessään sen kristillisyytenä, kirkko tekee karhunpalveluksen ja johtaa harhaan ennen muuta niitä, joita sen tulisi auttaa ja tukea.