Vihdin ja Nummelan seudun postikortteja TÄÄLLÄ

AINA PIRCKLÉN JA ENÄJÄRVEN SUURET PURJEVENEET

Kortissa mainittu Hurri oli (ja on edelleen) tila Nummelan Torholassa. Ennen Pircklénejä tilan omistivat Hjeltit. Viimeisten Hjeltien aikaan tilan vierailijoihin kuului Aleksis Kivi, joka usein poikkesi Hurrissa matkoillaan Siuntioon. Walfrid Pircklén osti tilan vaimonsa Wendla Gustafan (omaa sukua Lindahl) kanssa Hjeltin suvulta vuonna 1868. 

Kirkkonummen Veikkolasta lähteneen Pircklénin isä oli rusthollari ja kestikievarin isäntä Anders Christian Pircklén, ja äiti Fredrika Kallström, joka oli rusthollari Henrik Kallströmin tytär.

Pircklénin puolison Wendla Gustafan isä oli pitäjänpuuseppänä toiminut rusthollari, persoonalliseksi sanottu Gustaf Lindahl (1800-1869). Gustafista kerrotaan muun muassa, että hän oli "valmistanut itselleen ruumisarkun joka toimi vuosikaudet säilytyslaatikkona ja sieltä tarjoiltiin esimerkiksi lapsille karamelleja".

Walfrid ja Wendla Gustafa saivat viisi lasta, joista neljä syntyi Vihdin Palajärvellä ennen perheen muuttoa Torholaan. Walfridin ja Wendlan jälkeen Hurrin tila siirtyi perheen vanhimmalle lapselle Karl Valfridille ja hänen vaimolleen Mathildalle (omaa sukua Byström). 

Karl Valfrid ja Mathilda saivat viisi lasta. Esikoinen Aina Emilia syntyi 22. lokakuuta 1884, minkä jälkeen syntyivät Karl Valter (1887), Bertha (1888), Verner Valfrid (1895) ja Martti Leonard (1904).

Korttia ei ole kuvattu Torholan rannasta eivätkä purjeveneet viiletä pitkin syksyistä Enäjärveä, emme edes kuvittele niin, mutta voimme ajatella että nuori Aina kuvittelee. Hetken aikaa.

Eletään lokakuun loppua vuonna 1906. Hän on juuri täyttänyt 22 vuotta. Syksyinen tuuli puhaltaa huivin reunoista Ainan kullankeltaisiin hiuksiin, hän vetää huivia tiukemmalle ja hymyilee taskussa olevalle kortille. Bertha tietää hänen sydämensä suuren salaisuuden ja kivun, tietää vaikka ei puhu mitään. Sanaton myötätunto, hellä sisarenkatse lohduttaa Ainaa. Hän istahtaa rantakivelle, nostaa katseen järvelle ja kuvittelee purjeveet järven selälle. Kuvittelee itsensä yhden veneen kannelle, lepattavan purjeen alle. Ei ole syksy, on kesä ja Aina taivuttaa päätään, aurinko hehkuu ja hymyilee heille...

Aina vavahtaa, pyyhkii kyyneleen silmäkulmasta. Aurinkoiselta ulapalta ajatukset siirtyvät äidinisään jota hän ei koskaan saanut tuntea, mutta josta hän jo lapsena kuuli niin monta huvittavaa juttua. Äkkiä hän haluaisi olla lapsi, pieni tyttö isoisän polvella, painaa päänsä vanhan miehen lohdullista, tupakalta tuoksuvaa paitaa vasten. Haudattiinko Kustaa siinä itseveistämässään arkussa, sitä hän ei ole tullut kysyneeksi, mutta luultavasti. Täytyy kysyä äidiltä. Aina kääntyy takaisin talolle, näkee Berthan seisovan pihassa ja huiskuttavan.

Mathilda kuoltua Karl Valfrid myi tilan Frans Eemil "Eemeli" Lanaeukselle vuonna 1921. 

img_20190128_155059_10cskuva_001

Vuonna 1931 julkaistu Suomen Maatilat I kertoo Hurrin tilan pinta-alaksi 242,5 hehtaaria, mistä joutomaana 8 hehtaaria. Tilalla on 7 hevosta, 38 lehmää, 5 sikaa, 4 lammasta sekä 25 kanaa. Enäjärvestä tulee kalaa ja metsästysmaat ovat hyvät. 

Edla Maria (omaa sukua Vikström) ja Eemeli Lanaeus saivat neljä lasta: Bertta Irene (1897), Naima Matilda (1899), Ilmari Emil (1900), Eeva Ingeborg (1903). Naima menehtyi kymmenen kuukauden ikäisenä tammikuussa 1899, ja saman vuoden joulukuussa syntyi perheen ainoa poika Ilmari, joka suomensi sukunimen Sarajuureksi. 

Ilmarin pojanpoika Patrik, Hurrin tilan nykyinen omistaja, seisoo Enäjärven rannalla tammikuussa 2012. Seisoo avopäin, työntää käsiä anorakin taskuihin. Hän ei ajattele purjeveneitä eikä kesäpäivän hyväilevää aurinkoa: - Helvetti tätä pikkusieluisuutta ja ymmärtämättömyyttä, sanoo ja sylkäisee. Sylki putoaa kivelle, ryhtyy jäätymään siinä. - Kapuloiden heittäminen rattaisiin on niin helppoa nykyään, se on tehty helpoksi. Eikä siinä mitään jos olisi aihetta, mutta joskus tuntuu että ihmiset valittavat huvikseen, estävät eteenpäin menemisen ja kehityksen vain siksi, kun eivät viitsi ottaa asioista selvää. Pelkäävät että joku saa jotain ilman että siitä lohkeaa siivua heille, ja ovat kateellisia. Silkkaa pikkumaisuuttaan ja pirullisuuttaan ovat.

Jos sallitte dramaattisen maalailuni. Mistä minä tiedän mitä joku, joka en ole minä, ajattelee tammikuussa 2012. En edes kuvittele tietäväni, harrastan proosallista maalailua ja muistutan, ennen kaikkea itseäni, että jokaisen uutisen takana on enemmän kuin uutisoitava asia, enemmän kuin sen merkitys minulle. On ihmisiä minusta riippumattomine tarpeineen, ajatuksineen ja tunteineen. Otan minkä tahansa kannan, menen mille puolen tahansa, aina myös vastakkaisella puolella on ihmisiä, jotka ajattelevat olevansa oikeassa. Ei kukaan ajattele olevansa väärässä. Silloin hän vaihtaisi puolta ollakseen jälleen oikeassa.

Sarajuuri on hakenut lupaa kivilouhimon perustamiseksi Torholan Verisuolle. Samalla kunta saisi maanläjityspaikan kun Höytiönnummi on täyttymässä. Kaikki hyötyisivät tässä. Mutta kuntalaiset ovat ryhtyneet huutamaan julkisuudessa. 

Luontoarvot vaurioituvat; jo pelkkä liikenne ajaa metsän elävät pois, saati sitten varsinainen työ alueella. Pohjavedet saattavat vahingoittua, räjäyttäminen voi muuttaa vesisuonien kulkua. Pöly kulkeutuu pitkiä matkoja louhinnasta.

Erityinen huolenaihe on Nummelan kasvun häiriintyminen.

Kiinteistöjen arvo laskee varmasti Torholan kylässä, mutta myös laajemmalla alueella. Pihtisillantien varsi Nummelan suuntaan on kaavoitettu täyteen pientaloja, tietävätkö tulevat rakentajat että heidän pihojensa edestä ajaa sora- ja kiviainesrekat päivittäin?

Nimienkeruu adressiin aloitettiin joulukuussa 2011. Huutaminen tuottaa tulosta. Sanoilla kuten "luontoarvojen tuhoutuminen", "raskaan liikenteen tuottamat haitat" ja "melu ja pöly" saadaan kerättyä 520 nimeä.

Adressista huolimatta ympäristölautakunta syksyllä 2015 myöntää Sarajuurelle luvan "kymmeneksi vuodeksi kalliokiviaineksen louhinnalle, murskauslaitoksen toiminnalle ja maankaatopaikalle Hurri-nimisen kiinteistön alueelle Torholan kylässä." Päätös on yksimielinen.

Keväällä 2017 Vaasan hallinto-oikeus kumoaa Vihdin ympäristölautakunnan päätöksen puutteellisen meluhaittaselvityksen perusteella. Asia palautetaan ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Sarajuurella on mahdollisuus täydentää hakemusta puuttuvilla selvityksillä, minkä jälkeen se "tulee käsitellä uuden ympäristönsuojelulain mukaisessa järjestyksessä ja lupaharkinta on suoritettava kaikilta osin uudelleen". (Vihdin Uutiset, 28. 4. 2017)

Kun Korkein hallinto-oikeus seuraavan vuoden toukokuussa hylkää kuntalaisten tekemät valitukset, prosessi on kestänyt seitsemän vuotta. Sarajuuri on mittaillut pihamaansa moneen kertaan, miettinyt jo luovuttamistakin, mutta luonto ei anna periksi eikä oikeustaju. Hän tietää ettei hankkeen torppaamiselle ole todellisia edellytyksiä, toiminnan edellytykset on tutkittu ja selvitetty jo alunalkaen. Kuinka hän voi kohdata ihmisten katseet, kulkea pystypäin edes omalla pihallaan, jos antaa valittajien voittaa? Ja siltikään asia ei ole tässä. 

Hallinto-oikeuden päätös merkitsee lupaa louhinnalle, mutta ei tarkoita, että toiminta voidaan aloittaa. Ympäristölautakunnan on vielä perehdyttävä Kho:n päätöksiin ja varmistettava että edellytykset louhinnan aloittamiseksi toteutuvat. On selvitettävä "pohjavesiolosuhteet ja annettava määräykset, joilla voidaan hallita toiminnan vaikutuksia lähialueen kaivoihin ja pintavesiin". On myös varmistettava melunhallintatoimenpiteiden riittävyys. 

Suku- ja tilahistoriaa Pirklenius / Pircklén

Pirklenius/Perklén/Pircklén-suvun päälinjaa edustavista Siuntion Perkléneistä ensimmäisenä mainitaan 1500-luvun alkupuolella elänyt Nummen Pirkkulan isäntä Lassi Hyvelä, jonka oletetaan olevan vuoden 1447 asiakirjoista löytyvän "Jusse Hyfwäisen" sukua.

Lassi oli tiettävästi Siuntion Nummen ensimmäisiä asukkaita.

Pirkkula oli jo 1500-luvulla merkittävä ratsutila. Lassin pojanpoika, Pirkkulan isäntä Erkki Jaakonpoika sai kuninkaan kirjeellä 17. 6. 1594 verovapauden pitkään jatkuneesta ratsupalveluksesta.

Erkin pojanpojasta, Mikko Mikonpoika (1645 - 1702), tiedetään, että hän oli Raaseporin komppanian ratsumies ja naimisissa Elin Klemetintyttären kanssa. Mikon jälkeen tilan omisti Juhani Mikonpoika (1665-1737), josta tuli Lohjan nimismies ja jahtivouti.

Pirkkulan tila periytyi isältä pojalle 1700-luvulle saakka.

Juhani Mikonpoika oli naimisissa Nummen Jakovan rusthollin tyttären Beatan (1670-1746) kanssa. Näiden tiedetään saaneen kuusi lasta, kolme poikaa ja kolme tytärtä. Vanhin pojista Antti Juhaninpoika (s.1690) meni naimisiin Elisabeth Johansdotterin kanssa, mutta avioliitosta ei jäänyt perillisiä. Elisabethin kuoltua Antti avioitui niin ikään leskeksi jääneen Katariina Ilmonin (omaa sukua Winter) kanssa toukokuussa 1741. Katariinan edellinen puoliso oli Karjalohjan Ilmoniemestä kotoisin oleva rusthollari Gabriel Ilmoni (1698-1740), joka oli ostanut Siuntion Svartbäckistä kaksi tilaa: Klossin ratsutilan vuonna 1726 ja Skepparsin ratsutilan 1739. Katariina ja Gabriel Ilmonin lapsia olivat Klossissa syntyneet Johanna (s.1726), Abraham (s.1728) ja Gabriel (s.1730). Avioliiton myötä Antista tuli Skepparsin uusi isäntä ja Katariinan lasten isäpuoli. Aviopari ei saanut yhteisiä lapsia. 

Pirkkulan tila siirtyi Juhani Mikonpojan nuorimalle pojalle Johanille (1704-1757), joka meni naimisiin Nummen Salon Torstin rusthollin tyttären Margetan (s.1707) kanssa. Näille syntyivät pojat Juhani (s.1727), Antti (s.1729), Jaakko (s.1733), Kaarlo (s.1735) ja Heikki (s.1740). 
 
Johanin toinen vaimo oli Nummen Tavolan Kosken rusthollin tytär Kaarina (s.1724). Johanin ja Kaarinan Samuel-poika kastettiin synnytyksen jälkeisenä päivänä 18. 12. 1746. 
 
Juhani Johaninpoika, joka oli vain kolme vuotta isänsä toista vaimoa eli äitipuoltaan nuorempi, meni naimisiin tämän sisaren, niin ikään Nummelan Tavolan Kosken rusthollista olevan Beatan (s.1727) kanssa. Juhani ja Beata ehtivät saada kaksi tytärtä, Margaretha (s.1750) ja Anna (s.1752), ennen Juhanin kuolemaa 26-vuotiaana 1753. Leskeksi jäänyt Beata avioitui Nummen Jakovan rusthollin pojan Henrik Danbomin kanssa. Sukutilan omistajuus isältä pojalle kulkevassa linjassa katkesi näin ollen Juhaniin, joka oli tilan kahdeksas omistaja suoraan alenevassa polvessa. Tila pysyi kuitenkin suvussa, kun Juhanin ja Beatan tytär Anna ja Nummen Sierlasta lähtenyt Heikki Juhaninpoika saivat tilan solmittuaan avioliiton. 

Johan Juhaninpojan poikien Juhani Johaninpoika (Johan Johansson Pirklenius, 1727-1753) ja Antti (Anders Johansson Pirklenius, 1729-1803) aikana suvun sukunimeksi vahvistui Pirklenius (= Pirkkulan talosta), joka sitten kääntyi muotoihin Pircklén ja Perklén.

Antti Johaninpoika otti Pirkleniuksen viralliseksi sukunimekseen avioituessaan lapsettomaksi jääneen setänsä, Skepparsia isännöivän Antti Juhaninpojan (Anders Johansson Pirklenius, s.1690) kasvattityttären Johanna Ilmonian kanssa 4. 6. 1752. Avioliiton myötä Antista tehtiin Skepparsin uusi isäntä. 

TÄYDENNETÄÄN HELMIKUUSSA 2019 !!

Kun happi loppuu: Enäjärven simpukkakuolema heinäkuussa 2018

Maanläjitysaluetta ja kivilouhimoa vastustaneilla kuntalaisilla oli myös aihetta huoleensa. Enäjärven pilaaminen kunnan jätevesillä ja 1990-luvulla alkanut kivulias ponnistelu haisevan jätealtaan palauttamisesta uimakelpoiseksi järveksi oli monella tuoreessa muistissa. Vedenlaadun nostaminen huonosta välttävään vaati kymmenen vuoden työn. 

2010-luvulla Vihdin Enäjärven tilaa uhkasi uusi ongelma. Ei kasvua häiritsevä kivilouhimo, vaan päinvastoin taajamien kasvu. Nummelan hulevesien aiheuttama kuormitus ja taajamista ajetut lumet.  

Vuoden 2018 kesä oli poikkeuksellisen kuuma koko Suomessa. Tämä näkyi vesistöissä runsaina sinileväkukintoina. Yksi kuuman kesän tuhoista koettiin juuri Enäjärvessä. 

MTV uutisoi Enäjärven simpukoiden joukkokuolemasta 22. heinäkuuta. 

Lämmin kesä on hellinyt, mutta myös tappanut. Vihdin Enäjärvellä tapahtui 30 vuotta sitten kalojen joukkokuolema, joka johtui happikadosta. Tänä vuonna on kuollut joukoittain simpukoita.

Mimosa Virkkunen on viettänyt vuosia Enäjärven rannoilla. Viime keskiviikkona idyllinen järvi muuttui haisevaksi liejuksi.

– Tulimme keskiviikkoaamuna rantaan ja näimme kelluvia sumpukoita ja niiden ruumiita. Lähdimme sitten järvelle soutelemaan ja sama jatkui siellä vielä moninkertaisena.

Myös Sarajuuren pariskunta naapurista koki järkytyksen.

– Me olimme aivan kauhuissamme ja huomasimme, että emme pysty tekemään mitään. Että täytyy saada apua, kuvailee Marjatta Sarajuuri.

Hannu Sarajuuri kertoo, että toimettomaksi ei voinut jäädä. Yhteydenpito aloitettiin naapurustosta ja pieni puhdistusjoukko saatiin heti mukaan.

Suurin syy simpukoiden kuolemaan oli järven rehevöityminen. Helteen vauhdittama leväkasvusto ei kyennyt tuottamaan samaa määrää happea, minkä kulutti. Matalalle ja reheväkasvuiselle järvelle helleviikot olivat yksinkertaisesti liikaa. 

Enäjärveä on aikoinaan kohdeltu yhtä huonosti kuin monia muitakin Suomen järviä. 

Vielä 70-luvulla Nummelan jätevedet laskettiin suoraan järveen. Enäjärvi on matala ja rehevöitynyt, joten hellesää on lämmittänyt sen pohjamutia myöten.

Järveä on myös kunnostettu, mutta nyt lämpötila on liian korkea ympäri vuorokauden.

(MTV Uutiset 22. 7. 2018)

28. - 31. 1. 2019