Se tammikuun päivä, kun kävin passikuvassa Itäisellä Henrikinkadulla

yksityishenk_001 yksityishenk._001

Passikuvasta teetetty postikortti on päivätty Helsingissä 22. 1. 1920 ja laitettu postiin samana päivänä Helsingin asemalla. Toinen postimerkeistä on poistettu tai tipahtanut omia aikojaan. 

Kävin 19.1.-20 passikuvassa, kun luulin, että pidempiaikaiseen pilettiin kelpaisi vain sellainen kuva, joka esittäisi kysymyksessä olevaa henkilöä sellaisissa pukimissa, missä asianomainen siihen aikaan vuotta liikkuu. Tälläinen tuli minusta hätimiten otettu "jäljennös". Muistuttaneeko tää muidenkin mielestä omistajaansa. Paljon kiitoksia vieraanvaraisuudestanne viikko takaperin! Hauskaa talvea!


Kortti on kirjoitettu "Y.K.Y.:n hämärässä huoneustossa".

Vuonna 1899 perustettu Ylioppilaiden Kristillinen Yhdistys oli miehille tarkoitettu yhdistys, vastaava naisten yhdistys N.Y.K.Y. oli perustettu poikkeuksellisesti jo kaksi vuotta aiemmin, vuonna 1897. N.Y.K.Y.:n perustamiseen vaikutti vuonna 1895 perustettu Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys.

Naisylioppilaiden Kristillinen Yhdistys ja Ylioppilaiden Kristillinen Yhdistys perustivat, Akateemisten Vapaaehtoisten Lähetysliiton kanssa, Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton, SKY, vuonna 1909. 

Mutta missähän sijaitsi tuo Y.K.Y:n hämärä huoneisto, jossa supliikki nuori mies korttiaan kirjoittaa? Uudella Ylioppilastalollako, jossa myös valokuva on teetetty. Kortissa olevan leiman mukaisesti "Valokuvaamo Uudella Ylioppilastalolla, I. Henrik. 9." Itäinen Henrikinkatu muutti nimensä Heikintieksi vuonna 1928, kunnes siitä vuonna 1942 tuli Mannerheimintie.

Tapasiko hän Lyylin vielä myöhemminkin? Talvisodan syttyessä he olivat noin 40-vuotiaita. Selvisikö kumpikin tahoillaan, yhdessä tai erikseen, rakentamaan sodan kurimuksesta nousevaa maata?

Edelleen toiminnassa oleva SKY mainostaa olevansa ekumeenisesti suuntautunut, ennakkoluuloton, kriittinen ja keskusteleva. Mutta myös kristillinen, mitä sen pitäisi olla jo nimensäkin perusteella. Ja mitä se toivottavasti on. 

Mitä kirjoittaisi karvareuhkainen nuori mies Lyylilleen Helsingin uudelta Ylioppilastalolta tammikuussa 2019? En tiedä mitä hän kirjoittaisi, mutta tiedän mitä minä kirjoittaisin.

Annan hänelle ääneni.

Rakas Lyyli

Kriittinen keskustelu kirkossa on kaventunut ja yhä uhkaavasti kaventumassa, erityisen selvästi kehitys näkyy täällä Helsingissä. Kirkon piirissä on nyt trendikästä kritisoida kristillistä uskoa, sen perinteisiä, evankeliumiin perustautuneita muotoja. Kritiikkiä sanotaan itsekriittiseksi tarkasteluksi. Usein se saa halveksuvia, ylimielisiä piirteitä, kun tarkastelijat asettuvat kritiikkinsä kohteena olevien perinteiden ja niitä edustavien ihmisten yläpuolelle. 

Minusta on väärin puhua itsekriittisestä tarkastelusta, eiväthän he ole koskaan edustaneet perinteitä, joita niin kiihkeästi kritisoivat. Heidän kirkkonsa kylläkin on. Ja he ovat todella kaappaamassa sitä heidän kirkokseen: kirkoksi, jonka jo evankeliumin pohjalta pitää olla rakastava ja suvaitseva.

Mutta, rakas Lyylini, jos kristilliselle lähimmäsenrakkaudelle annetaan uudenlainen, humanismista nouseva tulkinta, joka silmänkääntötempunomaisesti sitten esitetään kristillisenä, millaiseen evankeliumiin päädymme, millaiseen rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen? Ei kristilliseen. Niinpä. 

Konservatiivista kristinuskoa saa kyllä kritisoida, mutta kritiikin esittäjien antikristillisyyttä ei. Uudenlainen, humanistinen kristinusko ei salli kritiikkiä itseään, antikristillisiä juuriaan kohtaan, vaan leimaa kritiikin suvaitsemattomuudeksi ja rakkaudettomuudeksi. Kirkon valtaajat eivät edusta ennakkoluulotonta eivätkä kriittistä keskustelua, vaan sen loppua.

(24.1.2019)