Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Kenttäpostit historiallisina kurkistusikkunoina Suomen sotiin ja kotirintaman arkeen

Lisäilen aiheeseen liittyviä kohteita ja selostuksia tähän vähitellen. Kohteita on runsaasti, ja osa niistä tulee myöhemmin laajempaan Suomen historiaa käsittelevään kokoelmaani. Osa kohteista on kulkenut normipostissa ja ennen sotaa talvi- ja jatkosodan välissä, mutta linkittyvät aiheisiin vähintäänkin aasinsiltojen kautta. Osa sota-aiheisista kohteistani myynnissä huutonetissä

Ehiökortti Terijoelta Viipuriin 3. kesäkuuta 1938

 myyntiehiot.1_003 myyntiehiot.1_001

Ehiökortti on kulkenut metsänhoitaja Viki Huuhtaselle Viipuriin. Lähettänyt Kerttu. Lähettäjän mukaan "täällä on niin kesäistä ja kaunista" mutta touhua on paljon, kun pitää "alakerta saada kuntoon helluntaiksi". Jotain on unohtunutkin: keittokirja - se on jäänyt joko palvelijanhuoneen hyllylle tai keittiöön. Kertulla on huolestuttavia uutisia. Kajaanista on tullut tieto, että "mummo on kovasti sairas". 

Viktor "Viki" Heikinpoika Huuhtasen (1897 Kivennapa - 1985 Kuopio) puoliso Kerttu Elisabeth Helenius menehtyi 1938.

Nippelitietoja ja kuriositeetteja, arvailua ja päättelyä. On mahdollista, että Kerttu menehtyy onnettomuuden tai äkillisen sairauden johdosta aiemmin kuin mummo, joka yhtä mahdollisesti toipuu. Päättelyä on, että leskeksi jäänyt metsänhoitaja Huuhtanen pakenee sodan jaloista Kuopioon.

Kesähuvilassa ahertava 38-vuotias Kerttu ei aavista lähestyvää kuolemaansa, elämä sykkii vielä vahvana. Kirje Viipurissa metsänhoitajana työskentelevälle miehelle aloitetaan kauniisti ja asiallisesti "Rakas Viki". Viktor Huuhtanen katselee Pellervonkadun ikkunasta kadun hyörinään, ajattelee vähän huolestuneena Kajaanin mummoa, kunpa tauti ei olisi kuolemaksi.

Kesäkuussa 1938 ei ole tietoa lähestyvästä sodasta, kaatuvista sukulaisista, Terijoen hallituksesta. Mainilan laukaukset ammutaan puolentoista vuoden kuluttua.

Paikkakuntakortti Kiuruvedeltä Valkeasaareen

suomi100_001suomi100_002

Valkeasaaren pommituksissa korsuun ryömineen sotamies Piiparisen asetakin taskussa repeytynyt kortti? 

Terve Tauno. Äitis on täällä meillä tällä hetkellä ja on poismenossa sinne Lappeenrantaan ja paketin sanoo laittaneensa sinulle. Äitisi käski minun kirjoittaa kun se ei itse näe - mutta ett osaa arvella itse kuka tämä on joka kirjoitti. Minä olen se suutarin Vilho, minusta tulee ensi maanantaina sotamies. Minut määrättiin Hämeenlinnaan Pans. koul. keskus. Terve toivoo: Vilho. 

Suomen posti oli aikoinaan tehokas ja nopea, se piti kunnia-asianaan vastaanottajien olinpaikkojen selvittämistä ja postin perille saattamista, vaikka mutkankin kautta. Kenttäpostikonttoreiden ja -posteljoonien toiminta oli sitä tärkeämpää, koska yhteys koteihin oli kullanarvoinen ja piti yllä taistelumoraalia. Ikäviä uutisia ei kenttäpostissa mielellään kerrottu. 

Vilhon postitettavaksi jätetty kortti on päivätty 10. kesäkuuta ja leimattu 11. syyskuuta. Vilholle on tullut virhe päiväyksessä, tai kortti on unohtunut pöydälle ja postitettu myöhässä.

Kortin osoitteena on kenttäpostikonttori nro 1 ja peiteluku 3793. Kenttäpostikonttorin päiväkirja seuraavalta päivältä, 12. syyskuuta, kertoo konttorin kuorma-auton ajaneen yhteen toisen kuorma-auton kanssa ja vahingoittuneen pahoin. Tämä tuskin on hidastuttanut postin kulkua, joten voimme päätellä Taunon saaneen korttinsa syyskuun puolivälissä. 

Peiteluku 3793 tarkoittaa 18. tykkikomppaniaa. Syyskuussa vuonna 1941 komppania osallistui Valkeasaaren taisteluihin.

Selviytyikö sotamies Piiparinen hengissä Valkeasaaresta? Oliko äidin lähettämässä paketissa villasukat syksyn räntäsateisiin. Ehkä Piiparinen kirjoitti kiitoskortin kotiin ja vakuutti "kaikki hyvin täällä jossakin". Kuka luki kortin huononäköiselle äidille, ja miten kävi suutarin Vilhon?

Valkeasaaren kuolemannäytelmä näyteltin vajaa kolme vuotta myöhemmin: 

9. kesäkuuta 1944 puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen Suomen rintamalinjoja vastaan. Vihollisen ensimmäinen tavoite oli murtautua läpi Valkeasaaressa, johon se keskitti kaiken mahdollisen tulivoimansa. Valmistavassa hyökkäyksessä suomalaisten asemia moukaroitiin tuhansien tykkien voimalla. Komentaja Jussi Sihvo ei uskonut suurhyökkäykseen. Pahaa enteilevästä tulihelvetistä huolimatta. 

Varsinainen hyökkäys alkoi 10. kesäkuuta. Valkeasaaren lohkolla olevat suomalaisten kolme pataljoonaa saivat kimppuunsa neuvostoliittolaisten 36 jalkaväkipataljoonaa ja 12 panssaripataljoonaa. Hyökkäystä edelsi kaksi tuntia kestänyt tykistökeskitys, minkä jälkeen panssarivaunut raivasivat tien hurjasti tulittavalle ja käsikraneetteja sinkoilevalle jalkaväelle. 

Silminnäkijöiden kertomusten mukaan Valkeasaaren maastoa peitti kolmenkymmenen metrin korkeuteen nouseva pölypilvi. Valloilleen päässyt pakokauhu sai joukot lamaantumaan. Osa miehistä taisteli katkeraan loppuun saakka toisten menettäessä hermonsa ja jäädessä huutaen paikoilleen tai paetessa. Osa paenneista ryhtyi käpykaartilaisiksi. Iltaan mennessä rykmentti oli menettänyt 30% miesvahvuudestaan, noin 900 miestä kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina. Kalustotappiot olivat talvi- ja jatkosodan pahimmat, muun muassa tykistö oli menettänyt kummatkin järeät patteristonsa. 

Valkeasaaren läpimurron myötä venäläiset saivat 20 kilometriä syvän ja 15 kilometriä leveän railon suomalaisten pääasemaan. Mannerheim sanoi kesäkuun 10. päivää vuonna 1944 Suomen sotahistorian mustaksi päiväksi.  

Tauno Piiparinen ei luultavasti ollut Valkeasaaren lohkolla enää 1944. Ajatteliko hän, katkerasta tappiosta kuultuaan: olisinpa ollut siellä. Tai pikemminkin: onneksi en ollut siellä. Mutta sellaista ei ollut lupa sanoa ääneen, ei ainakaan kovaan ääneen.

Neuvostoliiton läpimurto Valkeasaaressa oli kova isku jokaiselle suomalaiselle sotilaalle ja se oli kova isku kotirintamalle, joka oli lähettänyt isänsä, poikansa ja veljensä sotaan lujasti uskoen tai uskotellen suomalaisten pitävän rakkaan Karjalansa aseiden ja sisunsa tai ainakin Jumalan varjeluksen avulla.