Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Myytäviä postikorttejani löydät huutonetistä, myynnissä muun muassa Jaatisen kortteja, katso

huutonet myytävät korttikohteet tunnuksella unboiled

- - - -

EELI JAATINEN - SUOMALAISIA MAISEMIA JA RAAMATUNKUVIA

Eeli David Jaatinen (10. joulukuuta 1905 Tampere – 24. marraskuuta 1970 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari, kuvittaja ja pilapiirtäjä. Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja sai maalaamiseen Eero Järnefeltin opastusta. Jaatisen 1940-luvulla saksalaisen painokuvan pohjalta maalaama suojelusenkeliä ja kahta lasta esittävä maalaus Suojelusenkeli on levinnyt tauluna moniin suomalaiskoteihin.

Jaatisen sarjakuvia olivat muun muassa "Keskellä viidakkoa" (Jännityslukemisto 1942-43), Nuorenparin elämää (Kertomuksia 1933-34) ja Insinööri Risto Karin seikkailuja (Lukemista kaikille 1938-39). Lisäksi hän teki paljon kirjankansia, lehtikuvituksia ja postikortteja. 

Jaatinen teki WSOY:lle Riksi-sarjan ja sen edeltäjäsarjan 10mk romaanit kannet. Riksin sarja on yhä suosittu ja Jaatisen työhön törmää antikvariaateissa.

(Wikipedia, lainattu 20.1.2019)

Jaatisen lisäksi Riksin sarjaa kuvittivat ainakin Rudolf Koivu ja Martta Wendelin. Sarjan kansikuvat ovat yksi syy sen jatkuvaan suosioon keräilykohteena.

Postikorttituotannossaan Jaatinen keskittyi erityisesti kahteen aiheeseen, suomalaiskansallisiin/kansallisromanttisiin aiheisiin, muun muassa järvimaisemat usein kansallispuvussa olevine ihmisineen, ja hengelliseen aiheeseen. Jaatisen korttien kuvat ovat pääasiallisesti vesiväritöitä ja tyylillisestä vaihtelevuudestaan huolimatta tunnistettavia. 

Hengellisissä korteissa Jaatinen liikkui Uuden Testamentin kertomuksissa. Aihepiirin kortit, muun muassa Jeesus tyynnyttää myrskyn, poikkeavat tyyliltään tekijän suomalaiskansallisesta aiheesta. 

Taidemaalarina Jaatisen keskeisiä kuvauskohteita olivat maisemat ja ihmiset arkisissa mutta kuvauksellisissa toimissaan. Hän ei useinkaan kuvannut kaupunkilaisväestöä vaan pääasiassa maalaisia, kansanihmisiä ja talonpoikaisväestöä.

Kirjojen ja lehtien kuvittajana Jaatinen tuli tunnetuksi muun muassa humoristisista, pilalehtiin tekemistään kuvista, ja myöhemmin erityisesti uskonnollisista, raamatullisista aiheista.

Jaatinen maalasi myös joitain alttaritauluja, mm. "Jeesus tyynnyttää myrskyn" -aiheisen alttaritaulun Terijoen evankelisluterilaiseen kirkkoon vuonna 1941.  

 

jaatinen_001jaatinen_004

Jaatisen "kansallisromanttista" aihetta vuosikymmenten vaihteesta. Mies ja nainen keinussa -kortti on Kuvataiteen sarjaa 245/10, 1940-luvun alkupuolelta. Mies ja nainen soutelemassa -kortti saman kustantajan sarjaa 139/10, 1930-luvun lopulta.

Kirkko järven rannalla, Kuvataiteen sarja 139/10.

jaatinen_001

Eeli Jaatinen. Kuvataide 226/10. Kortti on päivätty Riutulassa 6. 5. 1949 ja leimattu Kaamasessa samana päivänä. (Kuuluu historia-aiheiseen kokoelmaani).

Riutula ja Kaamanen ovat vierekkäisiä kyliä lähellä Inaria. 

NAEMI VON BONSDORFFIN UNELMA - LASTEN TURVAKOTI


Eeli Jaatisesta siirrymmekin postikortin rakentamaa aasinsiltaa Muddusjärven-rannalla sijaitsevaan Riutulaan. 

Lappiin lähetystyöhön lähtenyt aatelisnainen Naemi von Bonsdorff oli ottanut asiakseen opettaa lappalaisille myös hygieniaa ja sairaanhoitoa. Matkoillaan kaukaisiin erämaakyliin ja eristyksessä oleviin yksinäisiin taloihin hän kohtasi monenlaista puutetta ja hätää muun muassa heitteille jätettyjä syöpäläisten kalvamia vanhuksia 1900-luvun alkuvuosina.

Bonsdorff osti Muddusjärven rannalla sijaitsevan Riutulan tilan NNKY:lle 1903 että se rakentaisi tilasta vanhuksille ja huutolaisjärjestelmän armoilla oleville orpolapsille turvapaikan. Bonsdorff itse oli turvakodin ensimmäinen johtajatar. 

Riutulan rakennukset olivat pahasti rappiolla. Arkkitehti Wrede laati piirustukset uusille rakennuksille, jotka valmistuivat 1907. Samana vuonna muuttivat ensimmäiset orpolapset taloon. Päärakennuksen, navetan ja talousrakennusten lisäksi Riutulaan kuului laajalti peltoja ja metsää. 1910-luvulla lastenkodissa aloitettiin kansakoulu ja tyttöjen talouskoulu.

Turvakoti oli periaatteessa omavarainen.

Naemi von Bonsdorffin unelma oli toteutunut, mutta ainainen taistelu rahojen riittämisestä, horjuva terveys, hurja työtaakka ja kaamoksen pimeys saivat hänet palaamaan etelään kuuden vuoden jälkeen. Hänet oli vallannut väsymys, jota hän nimitti ”Lapin kauhuksi”. Ehkä kyseessä oli nykytermein määriteltynä loppuun palaminen.

Naemi kuoli Helsingin Diakonissalaitoksella 1921 syöpään vain 47-vuotiaana perustettuaan vielä sitä ennen lastenkodin Viipuriin. Kuolinvuoteeltaan hän kirjoitti ystävälleen: ” En nurise, joskaan en ole päässyt siihen, että riemuitsen ajatellessani sitä, että työpäiväni ja matkani nyt päättyvät. Olin vielä niin toimintahaluinen. Mutta ehkä työ oli minun epäjumalani, ainakin olin siihen kovin kiintynyt.”

(Lapin Sanomat 20. 12. 2018)

Riutula jäi pian virallisesti lastenkodiksi, kun vanhukset saivat oman hoitokodin Toivoniemestä. Jonkinlaista epävirallista kievaritoimintaakin jouduttiin Riutulassa harjoittamaan. Poromiehiä ja muita kulkijoita yöpyi matkoillaan rakennuksen kodikkaiden hirsiseinien suojassa usein.

Euroopassa tuhoisasti raivonnut influenssaepidemia, espanjantauti, tappoi vuonna 1920 Inarissa yli 200 ihmistä. Katastrofin jäljiltä lastenkoti sai vastaanottaa runsaasti orpoja. Seuraava suurempi vastoinkäyminen lastenkotia kohtasi sodan muodossa, jolloin ritulalaiset lähetettiin evakkoon Ruotsiin ja Ylivieskaan vuonna 1944. Sieltä palatessa voitiin kuitenkin onnekseen todeta rakennusten jääneen miehittäjiltä polttamatta, vaikka he olivatkin jo asettaneet panokset valmiiksi. Irtaimisto oli kuitenkin tuhottu.

Tilanahtauteen toi apua koulurakennuksen valmistuminen ns. Ylä-Riutulaan 1931. Se palveli sittemmin oppilasasuntolana, kun uusi kansakoulurakennus otettiin käyttöön 1958. 

(Vasatokan historiaa; www.vasatokka.fi)

Lapin kultaryntäys 1950-luvulla vilkastutti Riutulan ohi kulkevaa liikennettä. Kesäisin kullanetsijät ja onnenonkijat käyttivät reittinä Muddusjärveä ja siitä laskevaa Kettujokea.

Suomen kansalle Riutula tuli tunnetuksi Saksassa tukikohtaansa pitävän Amerikan ilmavoimien viestilaivueen ansiosta 1950-luvulla. Kansainvälistä hyväntekeväisyyttä harrastava laivue tiedusteli Suomen valtiolta hyväntekeväisyyskohteita Suomessa, ja valitsi kohteiden joukosta Riutulan lastenkodin. Jouluna 1955 lastenkoti sai ensimmäiset lahjoitukset. Siitä alkoi vuosia kestänyt perinne. Lastenkodin asukkaat lähettivät lahjatoivomuksia joulupukille Saksaan.

Operaatio Kulkuset oli myös valtaisa, kansainvälisesti uutisoitu PR-menestys USA:n armeijalle. Lehtien ja tv-yhtiöiden tulvaa piti välillä jo vähän rajoittaa.

Mukaan liittynyt Suomen ilmavoimat lennätti joululahjat perille aina Riutulan lastenkodin lakkauttamiseen saakka 1978.

(Iltasanomat 25.12.2015)

Vuonna 1965 kuvatussa dokumentissa Riutulan lastenkotia sanotaan maailman pohjoisimmaksi lastenkodiksi. Tie lastenkodille valmistui vasta vuonna 1963, jolloin sinne vedettiin myös sähköt. Aikaisemmin lastenkotiin kuljettiin jalan, viimeiset 8 kilometriä hyllyviä pitkospuita ja kinttupolkuja pitkin.

Kesällä 1965 lastenkoti sai uudet, ajanmukaiset rakennukset. Uusien valmistuessa vanhat purettiin. Osa lastenkodin entisistä asukkaista ei antanut NNKY:lle koskaan anteeksi kulttuurihistoriallisestikin arvokkaiden rakennusten purkamista. Rakennuksiin tiivistyi heidän koko lapsuutensa Muddusjärven rannalla peltojen ja niittyjen keskellä, öljylamppujen ja kynttilöiden lepattavat liekit kaamoksen pimeydessä, amerikkalaisten lentäjien vierailut lumen hallitsemassa maailmassa. 

Ehkä rumin virhe, mikä Riutulan osalla tehtiin, oli sen rakennuksien purkaminen ja kaiken irtaimen tavaran täydellinen hävittäminen. -- . Virhe oli sitäkin erikoisempi, koska muun muassa Laura Lehtola nimenomaan vaati Museovirastoa puuttumaan asiaan. Nämä puuttuivat mutta vasta sitten, kun kaikki oli jo mennyttä. Ei kiveä kiven päällä. Tätä ei edes sota tehnyt.

(V. A. Mansikka-Aho: Riutula, ikirakkaus. Gummerus 1994)

Lastenkodin lopettaessa toimintansa 1978 jäljellä olevat kymmenkunta orpolasta sijoitettiin koteihin. Lapin olot olivat muuttuneet. Sosiaalinen työ oli organisoitua ja ylti jo kaukaisiin syrjäkyliin.

NNKY lahjoitti Riutulan Inarin kunnalle 1988. Vuonna 1994 Riutulaan avattiin nuorten luonto-ja eräkeskus. Keskus tunnetaan nimellä Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Vasatokka.



Selma kirjoittaa Riutulasta toukokuussa 1949: "Olen tässä lomalle lähdössä. Huolitko vieraan? Lähden täältä maanantaina 9 pnä, jos matka hyvin luistaa olen siellä keskiviikkona. Voimme täällä kaikki hyvin." 

Kotimaanpostiin tarkoitetut merkit ovat olleet loppu Riutulassa, kun kortti on lähetetty punaisella, ulkomaanposteihin tarkoitetulla 9 mk:n merkillä.

RIUTULAA VASTAAN ESITETTY KRITIIKKI SAAMELAISUUDEN KITKEMISESTÄ


Suomen valtion, kirkon ja yksityisten tahojen Lapissa harrastamaa sivistämistoimintaa on tarkasteltu kriittisestikin. Hyvä niin. Mutta kun asiasta tulee trendi missä historiaa juututaan tulkitsemaan vain yhdestä näkökulmasta, seurauksena on kummallisia tulkintoja.

Riutulan lastenkodin virhe oli saamelaislasten suomalaistuttaminen, se on varmasti totta. Kun lapsia ei opetettu omalla alkuperäisellä äidinkielellä, saameksi, yhteys omaan luonnolliseen kulttuuriin katkesi kokonaan tai osittain. Suuressa jälkiviisaudessa on sittemmin menty toiseen äärimmäisyyteen, jossa lasten "suomalaistaminen" tahdotaan leimata järjestelmälliseksi vihamielisyydeksi ja väkivallaksi alkuperäiskulttuuria ja sen edustajien oikeuksia kohtaan. Siitä tuskin oli kysymys. 

NNKY:n toiminta perustui ajatukseen hoivan (caring power) tarjoamisesta kristillis-moraalisuuden ja isänmaallisuuden ideologioiden mukaan. Nämä konkretisoituivat lastenkodin arjessa työnteon, hygieenisyyden ja kristillisyyden korostamisen kautta. Välillinen lopputulos oli saamen kielen katoaminen lasten elämästä, sillä vaikka saamelaiskulttuurin ja saamelaisen elämäntavan piirteitä sisällytettiin lastenkodin arkeen, pääkäyttökieli oli suomi.

(Merja Paksuniemen ja Pigga Keskitalon artikkeli, SKS 9.11.2018)

Paksuniemen ja Keskitalon artikkeli, mistä yllä oleva katkelma on lainattu, edustaa korrektisti muotoiltua asiatyyliä. Siitä ei välttämättä ole pitkä matka kärjistyneeseen vastakkainasetteluun ja tunteenomaiseen paatokseen. Mustavalkoinen ja objektiivisuudesta piittaamaton kriittisyys näkee Riutulan lastenkodin malliesimerkkinä suomalaisten harjoittamasta väkivallasta ja riistosta. Näin lastenkodin perustajien hyvä ajatus ja rakkaudentyö leimataan jo lähtökohtaisesti vahingolliseksi.

Asiallinen ja tärkeä kritiikki on muuntunut hyökkäykseksi, jonka kärki osoittaa, tietoisesti tai tiedostamatta, kristillistä uskoa.

Kun yksioikoinen kristillinen tulkinta, joka näkee alkuperäiskulttuurin vaarana ja uhkana, vaihtuu yksioikoiseen saamelaiseen tulkintaan, jolle kristillisyys on samalla tavalla uhka, ollaan vaarallisilla vesillä. Kuolemankirouksia langettava noituuskin, käytännössä siis saatananpalvonta, saadaan silloin näyttämään alkuperäiskulttuuriin kuuluvien oikeutetulta suuttumukselta, ja ihailun kohteeksi nousevat muun muassa tällaiset aikalaislausunnot:

Riutula on muuten yksi suomalaistuttamisen pääpesäpaikkoja! – Riutula, sinä saat lappalaisvereni riutumaan suonissani! Ja jos minun olisi valta, niin heti minä ovesi kiinni naulaisin, ettet heimoni tuhoamista enää pidemmälle saisi jatkaa! Muddusjärven ’seidat’ sinut tuhotkoot!

Tenonsaamelaisen Jouni Guttormin kiukunpurkaus on talletettuna Veli-Pekka Lehtolan kirjassa "Saamelaiset suomalaiset - kohtaamisia 1896-1953". 

Shamanistista henkimaailmaa palvoville kristillinen lähimmäisenrakkaus ei luonnollisesti ole muuta kuin uskonnollista valtapolitiikkaa ja vähemmistöihin kohdistuvaa alistamista? 

Lehtolan kirjaa voidaan lukea yksipuolisesti ja valikoiden, niin että poimitaan esimerkkejä etelästä tulleen valtakulttuurin saamelaisia kohtaan osoittamasta pakkovallasta, ja nähdään myös Riutula sellaiseksi, mutta Lehtolan kirja osoittaa myös että lastenkodin perustajiin kuulunut Bonsdorff yritti kiinnittää huomiota lasten alkuperäiseen kulttuuriin ja kieleen. Lehtola viittaa NNKY:n toimintaa ja Riutulan lastenkodin perustajien aatemaailmaa tutkineen Liisa Saukon selvitykseen, jonka mukaan

"ongelmat tiedostettiin, sillä esimerkiksi lastenkodin perustaja von Bonsdorff neulotutti tulokkaille lapinvaatteet ja halusi parantaa lasten äidinkielen asemaa. Suomalaisia vaatteita oli kuitenkin helpompi saada muun muassa lahjoituksina. Johtajattarien pyrkimyksistä kertoi myös se, että Riutulaan hankittiin 1930-luvulla myös porotokka, jotta lapset oppisivat toimimaan niiden kanssa." (Lehtola, s. 97).

 

Herra NNKY:n Riutulaa
siunaa Suomen pohjoisperukoilla!
Suo sen Sulle kansaa kasvattaa,
valoasi loistaa mailla noilla,
missä talven taival pitkä on,
pitkä piiloaika auringon.
Anna lämmön riittää Riutulassa,
kodin hellän hoivan odottaa
orpoa, mi yksin maailmassa.
Taivaan Isä, siunaa Riutulaa!

(Merkintä Riutulan vieraskirjassa 30. 5. 1965)

 

[20. - 21. 1. 2019]