Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Myös tämä kirja myynnissä. Nyt huutonetin kautta. Katso hakusanalla unboiled vanhat hengelliset kirjat a2.

muukalaisten_vieraspidot_015muukalaisten_vieraspidot_016


Minä kiitän ja ylistän sinua, Herra Jeesus, siitä sanomattomasta armosta, jonka nyt olet osoittanut minulle! Köyhänä, syntisenä olen saanut istua sinun pöydässäsi, ja sinä itse olet palvellut minua ja ravinnut minua sinun huoneesi runsailla tavaroilla. Minä olin nälkäinen ja janoinen ja sain ruokaa ja juomaa, alaston, ja sain vaatteet, sairas ja kuollut, ja sain terveyden ja elämän; minulla ei ollut mitään, ja sain sinut, olen tullut yhdeksi sinun kanssasi. Ja kaiken tämän olen saanut armosta, ilman rahatta ja hinnatta, ilmaiseksi. En ole enää vieras ja muukalainen; minä olen sinun morsiamesi, vanhurskas, pyhä ja autuas sinussa. Sinun Isäsi on minun Isäni, sinun Jumalasi minun Jumalani, sinun perintösi minun perintöni, sinun taivaasi minun taivaani. Tämän saan nyt uskoa. Ja tätä uskoani en tarvitse perustaa tunteisiini, vaan ainoastaan sinun lupauksiisi. Oi, kuinka minun tulisikaan kiittää ja ylistää sinua! Minun kiitokseni on kuitenkin niin heikko ja kurja. Mutta sittenkin olen minä autuas sinussa. Olkoon tämä minulle "a" ja "o", alkuni ja loppuni! Nyt jätän itseni sielun ja ruumiin puolesta sinun uskollisiin käsiisi. - - Älä anna minun koskaan, ei koskaan unohtaa, että minä ajassa ja ijankaikkisuudessa, elämässä ja kuolemassa olen - sinun! Ainoastaan sinun omanasi voin valvoa, rukoilla ja taistella, vain sinun omanasi voin kerran kuolla. Ylistys ja kiitos olkoon sinulle; minä olen sinun ja sinä minun! Amen.

(Muukalaisten vieraspidot, ss. 113 - 114)

ALFRED JOHANNES BÄCK: MUUKALAISTEN VIERASPIDOT. Tutkistelu Herran pyhästä ehtoollisesta. Suomen Lutherilainen Evankeliumi-Yhdistys, Helsinki 1904.

Evankelisen herätysliikkeen perustajan F. G. Hedbergin (1811 - 1893) jälkeen liikkeen johtohahmoksi nousi kirkkoherra Johannes Bäck, josta tuli liikettä edustavan Sley:n (Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistys) ensimmäinen yliasiamies eli käytännössä toiminnanjohtaja. 

Johannes Bäckin kerrotaan olleen tulisieluinen ja mukaansatempaava saarnamies, mutta hän oli myös voimakkaasti kirkollinen ja oppia korostava. Bäckin kirjoitukset selkeyttivät ja terävöittivät evankelisten opillista linjaa. Erityisen tärkeä Bäckille oli oppi "yleisestä vanhurskauttamisesta". Oppia on joskus, virheellisesti kylläkin, nimitetty "koko maailman autuus" -opiksi. Sen mukaan Jeesus sovitti kaikki ihmiset Jumalan kanssa, myös ne, jotka eivät usko. Se ei kuitenkaan tarkoita kaikkien pelastumista. 

Suurelta osin Bäckin vaikutusta oli, että herätysliikkeeseen liittyi lisää papistoa. Vuosisadan vaihteessa ja sen jälkeen evankelinen liike useiden tekijöiden - erityisesti riita beckiläisyyttä eli ns. raamatullisuutta edustavien pappien kanssa, mutta myös liikkeen sisäiset kiistat - vaikutuksesta menetti kannatusta papistossa.

Johannes Bäck oli aluksi vakaumuksellinen fennomaani. Vuoden 1891 valtiopäivillä hän sai Suomalaisen Puolueen toiminnasta niin kielteisen vaikutelman, että siirtyi ruotsinmielisten kannattajaksi. Bäck kuoli äkilliseen sairauteen 50-vuotiana 28. tammikuuta 1901.

Johannes Bäckin kymmenestä lapsesta kolme kuoli ennen aikuisikää. Jäljelle jääneistä seitsemästä viisi oli tyttöjä: Hilda Maria (avioiduttuaan Elmgren, 1874 - 1953), Edit Augusta (1879 - 1953), Elsa Johanna (avioiduttuaan Eriksson, 1883 - 1971), Gerda Matilda (avioiduttuaan Elmgren, 1885 - 1970) ja Elna Magdalena (1891 - 1945).

Pojat Alfred Johannes (Johannes Bäck nuorempi, 1872 - 1952) ja Jakob Immanuel (1876 - 1939) noudattivat kirkollisissa ja poliittisissa kysymyksissä isänsä linjaa. Kummastakin tuli kirkkoherroja, Sley:n toiminnallisia johtajia ja ruotsalaisen eduskuntaryhmän kansanedustajia. 

img_20181102_101302_4cs

Alfred Johannes Bäckin vuonna 1904 julkaisema MUUKALAISTEN VIERASPIDOT sijoittuu ehtoollisopin selvittelyn ja perinteisen hartauskirjallisuuden välimaastoon. Se pyrkii ehkä olemaan yleistajuinen teologinen esitys aiheestaan, mutta edustaa enemmän evankelista/kirkollista hartauskirjallisuutta.

Kirjan painotuksista johtuen vaarana on sellaisen ääriluterilaisen ehtoollistulkinnan vahvistuminen, jossa uskon kohde ja sisältö ei enää olekaan todella Jeesus, vaan sakramentti. Sakramentin ja Jeesuksen samaistaminen (koska ajatellaan Jeesuksen juuri kirkon toimitusten kautta lahjoittavan itsensä) on useinkin johtanut käytännössä siihen, että esimerkiksi henkilökohtaista ratkaisua tai pyhityselämää korostavia kirkon jäseniä on pidetty epäluterilaisina, heidät on leimattu "ansiottoman armon" vastustajiksi ja on väitetty, että he nostavat omat ratkaisunsa ja pyhityskristillisyytensä Jeesuksen rinnalle tai yli. Todellisuudessa asia voi olla toisinkin päin. Omakohtaista ratkaisua ja pyhitystä korostava saattaa hyvinkin elää kristillisessä lahjavanhurskaudessa ja armossa, joka todellisesti koettuna johtaa pyhitykseen, antaen kaiken kunnian ja kiitoksen Jeesukselle, kun taas "ansiotonta" ja "vapaata" armoa julistava voi olla niin kiinnittynyt yksipuoliseen oppiinsa, että huomaamattaan nostaa tulkintansa Jeesuksen yli, ja sen sijaan, että todella eläisi armossa ja sen vaikutuksissa, elää omissa teoissaan.

Kirkollisista painotuksista huolimatta kirjalla on ansionsa - ehtoollisen arvoa korostavana, ja muistuttaen kristittyä siitä, että tämä uskon kautta ja uskossa on yhdistetty Herraan Jeesukseen, ei ainoastaan osallinen Hänen pelastusteostaan vaan Hänestä itsestään.

img_20181102_101422_2cs

Hän antaa itsensä meille syödä ja juoda, niin että hänen lihansa tulee meidän lihaksemme, hänen verensä meidän vereksemme, hänen elämänsä meidän elämäksemme. Me tulemme jäseniksi hänen ruumiissaan, ja hän rakastaa meitä niinkuin itseään, niin, juuri kuin olisi meidän sielumme ja ruumiimme hänen oma sielunsa ja ruumiinsa. Eihän kukaan voi olla meitä lähempänä kuin me itse. Niin lähellä kuin nyt itse olemme itseämme, yhtä läheisesti olemme myös yhdistetyt hänen kanssaan ja hän meidän kanssamme. - - kun saamme Vapahtajan itsensä, jonka persoonaan ja töihin koko uusi liitto on perustettu, ja saamme hänet niin likeisellä tavalla, että syömme hänen lihansa ja juomme hänen verensä, niin saamme todella koko taivaanvaltakunnan. Tässä on tuhlaajalapsi taivaallisen Isän syleiltävänä, painettuna hänen sydämellensä ja kokonaan verhottu syntein anteeksisaamisen ja vanhurskauden ihanaan juhlapukuun.

(ss. 50 - 51)

"Niin lähellä kuin nyt itse olemme itseämme, yhtä läheisesti olemme myös yhdistetyt hänen kanssaan ja hän meidän kanssamme."

Ehtoollisessa tulemme yhdistetyiksi ei ainoastaan korkiasti ylistetyn Vapahtajamme, vaan myös kaikkein hänen totisten jäsentensäkin kanssa. Ehtoollinen on yhteis-ateria, ja vieraat muodostavat yhden joukon, ovat yksi sisaruspiiri, yhtä perhettä. He ovat kokoontuneet saman pöydän ääreen saman Vapahtajan ympärille ja nauttivat samoja taivaallisia herkkuja. He ovat yksi ruumis, jonka pää on Kristus. Tästä sanoo apostoli Paavali: "Koska se on yksi leipä, niin mekin olemme yksi ruumis, sillä me kaikki yhdestä leivästä olemme osalliset." (1. Kor. 10: 17). Ehtoollinen yhdistää siis meidät keskenämme, eikä ainoastaan niin, että ehtoollisvieraat, jotka yhdessä notkistavat polvensa Herran armopöydän ääreen, tulevat yhdeksi, vaan niin, että me yhdeksi liitetään ja yhdistetään Herran koko seurakunnan kanssa, sekä sotivan, korvessa vielä kulkevan, että riemuitsevan, joka voitonkruunulla kruunattuna seisoo siellä ylhäällä Jumalan ja tapetun Karitsan edessä.

(ss. 62 - 63)

Eikö kuitenkin niin, että ei Herran armopöytä, ehtoollinen, liitä meitä toisiimme, vaan sama usko, usko Jeesukseen Kristukseen? Olemme yhtä koska Pyhä Henki yhdistää meidät, on tehnyt meistä yhden ruumiin. Tämä ei tapahdu ehtoollisessa, vaan uudestisyntymisessä, siinä, että jossain vaiheessa ja jollain tavalla meissä on syntynyt usko Jeesukseen ja sen myötä olemme saaneet Hengen, joka liittää meidät toisiimme. Ehtoollinen kuitenkin vahvistaa ruumistietoisuuttamme ja tekee, toivottavasti, sitä eläväksi, niin että rohkeammin voimme kokea ja elää todeksi yhteyttä, joka ilman kokemistakin ja joskus vastoin kokemuksiamme on totta: yhteyttä kaikkien Jeesukseen uskovien kanssa; jopa silloin kuin kaste- tai ehtoollisoppimme poikkeavat toisistaan!

Tämän varmuuden, että olemme jäseniä Herran pyhäin joukossa, saamme runsaassa määrin pyhässä ehtoollisessa. Joka kerta käydessämme Herran aterialla, kun se vain tapahtuu oikeassa mielessä, tulemme aina likeisempään yhteyteen Jumalan seurakunnan kanssa. - - Me tarvitsemme kyllä toisiamme, tarvitsemme tuntea, että sisarusjoukko ottaa osaa sotiimme ja suruihimme ja on osallinen kanssamme myös autuuden omistuksessa Jeesuksen veressä. Saakoon vain jokainen ehtoollisellakäyntimme syvemmälle sydämeemme piirretyksi sen totuuden, että kun yksi leipä ravitsee meitä, mekin olemme yksi Herrassa, yksi pyhäin yhteys. Täten ei ehtoollinen ainoastaan elvytä uskoamme ja rohkeuttamme, vaan vahvistaa meitä myös keskinäisessä rakkaudessa.

(s. 64, 65)

Kuitenkin täytyy meidän alituisesti tunnustaa, että meidän rakkautemme on kovin kurja. Tätä opimme juuri ehtoollispöydässä. Siellä lisääntyy synnintuntomme, siellä tulemme syvemmin tuntemaan tarvitsevamme joka päivä ja hetki anteeksisaamista. Jeesuksen sydämen luona näemme kaikkein selvimmästi, kuinka mustia ja syntisiä me itsessämme olemme. Hän on puhdas, kirkas aurinko, ja hänen verrallaan on meidän valomme tuskin sytytetyn oljenkorren vertainen. Nämä sanat: "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntein anteeksi antamiseksi", vievät meiltä kaiken oman kerskauksen, niin, vieläpä uskomme ja rakkautemme kehumisen; ne jättävät meille ainoastaan Kristuksen, - - . Tehdessään täten Jeesuksen ja hänen armonsa meille aivan välttämättömän tarpeelliseksi, herättää ehtoollinen meissä myös yhä enentyvää koti-ikävää. Siten tulee aina vahvemmaksi se side, joka kiinnittää meitä tuohon ylhäiseen kotiimme ja siihen suureen sisarusjoukkoon, joka jo on päässyt voitolle taistelusta, sekä ennen kaikkea kiinnittää meitä Jeesukseemme. Me ikävöimme olla hänen luonansa. Ja kun me näin kyynelsilmin tomunmaasta luomme silmämme ylös kohti taivaallista kotia ja vavisten kysymme: miten me jaksamme perille? tulee Jeesus ehtoollisessa itse meidän luoksemme ja sanoo, että meidät hänen voimallansa autuuteen kätketään.

(ss. 66 - 67) 

Toisin kuin nykyinen äärikirkollinen linja, jossa syntien anteeksiantamuksen ajatellaan kuuluvan kaikille kirkon jäsenille, Bäck muistuttaa kristillisen evankeliumin ja pietismin parhaan perinteen mukaisesti, että anteeksiantamus kuuluu vain uskoville. Tarkemmin sanottuna: armo kuuluu kaikille, on ansaittu ja lahjoitettu kaikille, mutta ilman uskoa se jää hyödyttömäksi. Ei niin, että usko toisi armon, vaan: armo vaikuttaa uskon. Siellä missä omakohtainen usko Herraan puuttuu, ei ole otettu vastaan armoa.

"Yleisen vanhurskauttamisen" mukaan armo on kaikille annettu lahja katsomatta siihen ovatko nämä ateisteja tai mitä tahansa, mutta lahja on ikäänkuin ulkopuolella. Selvää on, ettei ulkopuolella oleva armo voi tuoda pelastusta, ei yhdistä ihmistä Jumalaan eikä lahjoita Hänen siunauksiaan. Vain uskon kautta ihminen tulee osalliseksi Jumalan lahjoista, ja siksi voidaan sanoa, että armo kuuluu vain uskoville. Usko on Jumalan työ. Ihminen ei voi sitä itse aikaansaada, mutta hän voi torjua sen kääntymällä pois ja kieltäytymällä kuuntelemasta Jeesuksen kutsuvaa ääntä ja toimimasta sen mukaan.

Bäck korostaa kuitenkin, ettei ole meidän asiamme arvioida ehtoollisvieraiden uskoa, sillä ainoastaan Jumala tuntee sydämet. Vain Jumala kykenee näkemään ja arvioimaan kuka käy ehtoolliselle uskossa, kuka tulee ilman uskoa:

Jumala on sydäntentutkija. Samassa määrin kuin opimme tuntemaan sitä turmeluksen syvyyttä, joka asuu omassa sydämessämme, tulemme varovaisemmiksi toisia arvostellessamme.

(s. 79)

Meitä ei kehoiteta koettelemaan sitä tai sitä ihmistä, joka kanssamme polvistuu armopöydän ääreen. Tähän olemme luonnostamme kuitenkin liian taipuvaisia. Pintapuolisimmistakin syistä olemme joutuisat tuomitsemaan lähimmäistämme, sittekin, vaikka meidän himmeä silmämme ei voi nähdä Jumalan Hengen salaista työtä itse kunkin sydämessä.

(s. 85)

Sen sijaan että mietimme toisten uskoa, tai moraalia tai pyhityksen tasoa tai edes kuuliaisuutta Jumalan sanalle, meidän tulee pysähtyä tutkimaan omaa sisintämme, moraaliamme, pyhitystämme ja kuuliaisuuttamme. Mutta ennen kaikkea on tarkasteltava suhdetta Jeesukseen. Ei riitä, että tunnustamme antautumisemme, pyhityksemme, kuuliaisuutemme ja moraalimme alamittaisuuden ja täydellisen riittämättömyyden, on tunnustettava myös tunnustuksen riittämättömyys. Ehtoollisen perustan suhteen kaikki tunnustuksemme ovat mitättömiä, ei meille lahjoita anteeksiantamusta se, että uskomme yksin Herran olevan kelvollinen ja riittävä. Anteeksiantamuksen lahjoittaa kelvollinen ja riittävä Herra. Tämän tunnustaminen on oikeaa mielenlaatua, sitä nöyrtymistä totuuteen, jota ilman ehtoollista nautitaan kelvottomasti.

Jos tutkimme itseämme järjen valossa, pääsemme hyvin helposti koko asiasta, mutta onnettomuudeksemme tulee väärä tulos. Luulemme olevamme kelvollisia ehtoollisvieraita kuumain parannuskyyneleimme perustuksella ja syvän katumuksemme, harrasten rukoustemme, hyvien aikomustemme sekä töittemme kautta. Ja niin menemme tyynesti Herran pöytään, ajatellen, että kaikki on hyvin. Menemme sinne, emme saadaksemme parannusta kelvottomuudellemme, vaan lisätäksemme kelvollisuuttamme vielä yhdellä ehtoolliskäynnillä, tai mahdollisesti parantaaksemme tuossa omassa vanhurskaudessamme jotain pientä puutetta, jota, huolimatta kaikesta kiivaudestamme ja vakavuudestamme, emme vielä ole saaneet katoamaan. Mutta ken siten tulee armopöytään, tyytyväisenä ja itsekylläisenä, farisealaisen kiitos, jos ei suussaan niin kuitenkin sydämessään, hän tulee tosiaankin kelvottomana vieraana, sekä syö ja juo itselleen tuomion ja kirouksen. Pidot, jotka Herra on asettanut syntisiä varten sekä itsensä ja sanomattoman armonsa muistoksi, muuttaa ihminen siten oman minänsä kunniajuhlaksi. Oi, antakoon Herra meille armoa oikein koetellaksemme itseämme!

Oikea itsekoettelemus tapahtuu sanan läpitunkevassa valossa, ja tulos tästä tulee kokonaan toisellaiseksi, kuin jos pimitetyllä järjellämme tutkisimme itseämme. Tuntuu kyllä siltä, kuin päättyisi se onnettomasti, sillä totinen itsensä koetteleminen ei jätä koskaan sellaista tulosta, mikä miellyttäisi ihmisen itsevanhurskasta ja ylpeätä sydäntä, mutta kuitenkin on juuri tämä itsekoettelemus oikea. Kun sinä siis, rakas lukija, koettelet itseäsi, olet näkevä itsesi kovin epäedullisessa valossa. Kun tutkit itseäsi lain vaatimusten edessä, huomaat olevasi sen rikkoja kaikissa. Niin, mene itseesi, avaa syntiluettelosi ja anna omatuntosi puhua? Sano, oletko aina rakastanut Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi? Etkö tosiaan ole tehnyt itseäsi syylliseksi epäjumalanpalvelukseen, joko korkeammassa tai hienommassa muodossa, etkö koskaan väärinkäyttänyt Herran pyhää nimeä? Oletko aina pyhittänyt lepopäivän, aina kunnioittanut isääsi ja äitiäsi, etkö koskaan ole vihastunut, koskaan tuntenut saastaisten ajatusten liikkuvan itsessäsi? - - Ja kuitenkin on ollut kysymys ainoastaan rikoksista lakia vastaan; synneistäsi Kristuksen evankeliumia vastaan ei ole vielä ollenkaan ollut kysymystä. Niin sano siis Jumalan kasvoin edessä: oletko kaikkina elämäsi päivinä kaikesta sydämestäsi uskonut Herraan Jeesukseen? Oletko hänet aina omistanut ei ainoastaan vanhurskaudeksi, vaan myös väkevyydeksi, niin että olet ollut pyhitetty kaikessa kanssakäymisessäsi ja voimallinen sodassa perkelettä, lihaa ja maailmaa vastaan?

(ss. 86 - 87)

Tällainen on aina oikean itsekoettelemisen tulos: tulemme tyytymättömiksi itseemme ja kaikkeen, mitä meissä on. - -

Ei kuitenkaan synnintunto tee ihmistä kelvolliseksi ehtoollisvieraaksi. Jollei meillä ole mitään muuta kuin synteimme tunteminen, niin olemme yhtä hyvin, vaikka vielä tuntisimme turmeluksemme kuinka syvästi, aivan kerrassaan kelvottomat tulemaan Herran pöytään. Niin, äärettömän kurjuutemme painava tunto on estävä meitä sinne menemästä. Sentähden tarvitaan nyt tässä usko, "se usko joka on meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen". Ilman tätä uskoa ei yksikään, joka vähänkin tuntee kelvottomuuttaan, uskalla astua ehtoollispöytään. Ja joka menee sinne ilman uskoa, hänen täytyy tehdä se sillä kauhistavalla varmuudella, että hän syö ja juo itsellensä tuomion.

- - Me saamme ja meidän tulee uskoa juuri se sanoma, millä Vapahtajamme ehtoollisessa kohtaa meitä: "Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntein anteeksi antamiseksi." Tunteissamme syntejämme, omantunnon soimauksia, Jumalan vihaa ja lain kirousta, saamme uskoa, että syntimme ovat anteeksi annetut, Jumalan viha sammutettu ja lain kirous poistettu Kristuksen verisen sovintouhrin kautta. Kelvottomina itsessämme saamme ottaa Kristuksen kelvollisuudeksemme, ja silloin olemme todella kelvolliset. Puettuina Kristuksen vanhurskauteen voimme ilolla mennä Herran pöytään, ja vastoin kaikkea mitä itsessämme tunnemme ja näemme saamme Herran omien sanojen mukaan olla vakuutetut siitä, että totisesti syömme ja juomme hänen ruumiinsa ja verensä ja samalla syntein anteeksisaamisen, elämän ja autuuden.

(ss. 88 - 89)  

"Ja kuitenkin on ollut kysymys ainoastaan rikoksista lakia vastaan; synneistäsi Kristuksen evankeliumia vastaan ei ole vielä ollenkaan ollut kysymystä. Niin sano siis Jumalan kasvoin edessä: oletko kaikkina elämäsi päivinä kaikesta sydämestäsi uskonut Herraan Jeesukseen? Oletko hänet aina omistanut ei ainoastaan vanhurskaudeksi, vaan myös väkevyydeksi, niin että olet ollut pyhitetty kaikessa kanssakäymisessäsi ja voimallinen sodassa perkelettä, lihaa ja maailmaa vastaan?"

Bäckin mukaan ehtoollisen kelvotonta nauttimista ei ole ainoastaan se, että syödään ja juodaan Jeesuksen ruumis ja veri ilman omakohtaista uskoa häneen, vaan myös se, että uskotaan hänet Jumalan Pojaksi ja Vapahtajaksi mutta sittenkin turvataan vielä omiin töihin, ja luullaan, että uskomme tai pyhityksemme perusteella olemme kelvolliset ehtoollispöytään.

Yksin Jeesus on kelvollisuutemme Isän edessä. Kelvollinen ehtoollispöytään on se joka Jumalan ehdottoman lain ja evankeliumin velvoittavuuden edessä tuntee köyhyytensä ja mahdottomuutensa niin ettei hänellä itsessään ole mitään mihin turvata, ja joka siksi turvaa yksin Jeesukseen.

img_20181106_114149_10cs

Bäckin tulkinta ehtoollisesta on evankelisluterilaisen kirkon opin mukainen. Sen mukaan Jeesuksen ruumis ja veri ovat ehtoollisessa konkreettisesti läsnä, jopa niin, että uskosta osatonkin nauttii Jeesuksen ruumiin ja veren ja niissä olevan anteeksiantamuksen. Mutta Bäck muistaa lisätä, että ilman uskoa ehtoollinen jää hyödyttömäksi ja sen sijaan, että tekisi nauttijansa osalliseksi Jumalan siunauksesta, se johtaa paatumukseen ja tuomioon:

Kaikki ehtoollisvieraat tosin nauttivat Kristuksen ruumiin ja veren, mutta kaikki eivät ota vastaan ja nauti syntein anteeksisaamista, elämää ja autuutta. Täytyy tehdä tarkka erotus antamisen ja vastaanottamisen välillä. Annettu lahja on todella annettu ja kuuluu kaikella oikeudella sille, jolle se on annettu; mutta ei tällä ole sanottu, että annettu lahja tulee vastaanotetuksi ja käytetyksi. Jos lahjaa emme vastaanota ja käytä, ei siitä luonnollisestikaan ole meille mitään hyötyä, vaan päinvastoin joudumme edesvastaukseen tarjotun lahjan ylönkatsomisesta. Jumalan lahjain halveksiminen on hirmuista, sillä silloin halveksitaan itse Jumalaa. "Kuinka me vältämme, jos me sellaisen autuuden ylönkatsomme?"

Sentähden tulee meidän nyt oikein käyttää sitä suurta aarretta, jonka Herra on ehtoollisessaan lahjoittanut meille. Sillä "joka kelvottomasti syö tästä leivästä ja juo Herran kalkista, se on vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Sillä joka syö taikka juo kelvottomasti, hän syö ja juo tuomion itsellensä, ettei hän Herran ruumista eroita" (1. Kor. 11: 27, 29). Se tuomio, jonka ihminen Herran leivän ja viinin kelvottoman syömisen ja juomisen kautta saattaa itselleen, ei ole ainoastaan siinä, että hän kadottaa autuuden suuret aarteet; hänen sydämensä vielä sen lisäksi joka kerta yhä enemmän ja enemmän paatuu. Samoin on laita Kristuksen evankeliuminkin; sanan halveksiminen vaikuttaa tylsyttävästi ja paaduttavasti ihmissydämeen. Kun nyt ehtoollisessa Jumalan rakkauden tuli enimmän lämmittävällä ja yhteenkootulla voimallaan kohtaa meitä, täytyy tämän tarjotun, runsaan lunastus-armon laiminlyöminen ja hylkääminen, jos mahdollista, vaikuttaa sitä suuremmassa määrässä veltostumista ja syvempää paatumista ihmisessä.

(ss. 83 - 84)

"Se tuomio, jonka ihminen Herran leivän ja viinin kelvottoman syömisen ja juomisen kautta saattaa itselleen, ei ole ainoastaan siinä, että hän kadottaa autuuden suuret aarteet; hänen sydämensä vielä sen lisäksi joka kerta yhä enemmän ja enemmän paatuu." 

Vaikka minulla on oma käsitykseni evankelisluterilaiseen sakramenttiopin raamatullisuudesta tai epäraamatullisuudesta, olen Bäckin kanssa samaa mieltä ainakin siinä, että Jeesus on ainoa kelvollisuutemme.

Usko Jeesukseen on uskoa häneen, joka pelastaa meidät synneistämme ja kadotuksen alaisesta tilastamme. Meitä ei pelasta edes uskomme, vaan yksin Jeesus. Mutta jos usko puuttuu, puuttuu Jeesuskin. Vaikka armo edeltää uskoa ja vaikuttaa uskon, niin ettei mikään pelastuksessa ole ihmisen työtä, se tulee omistettavaksi uskon kautta. Tämä tarkoittaa, että anteeksiantamus on läsnä vain siellä missä armo on saanut (tai saa) vaikuttaa uskon. Siellä missä uskon syntyminen sydämissä on estynyt, epäuskon ja synnin tähden, ollaan yhä tuomion alla.

Ehtoollinen itsessään ei poista tuomiota, ei edes usko ehtoolliseen tai siinä läsnä olevaan Jeesukseen. Ainoastaan usko Jeesukseen - häneen itseensä - pelastaa.

Evankelisluterilaista sakramenttioppia kannattavienkin on hyvä muistaa, että ei ehtoollinen tee meitä osallisiksi Jeesuksen ruumiista ja verestä, ellemme ole siitä osalliset ehtoollispöydän ulkopuolellakin. Syntien anteeksiantamus saadaan uskomalla Jeesukseen, ei nauttimalla ehtoollista.

4. - 6. 11. 2018