Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Suomen ja pohjoismaiden politiikkaa K-

KILPELÄINEN, Yrjö (1907-1955)

Kansanedustaja, toimittaja ja pakinoitsija. Käytti nimimerkkiä Jahvetti.

Kilpeläinen tuli tunnetuksi yhtä hyvin kommunisteja kuin porvareita arvostelevana sosiaalidemokraattisen puolueen agitaattorina. Rehevässä kielenkäytössään hän usein sortui yksipuolisuuteen ja ylilyönteihin. Hänen värikkäitä kannanottojaan kuuntelivat ja lukivat monasti nekin jotka poliittisesti olivat toisella kannalla.

Yrjö Kilpeläisen nimi kuuluu Yleisradion historian vaiheeseen, jossa "hellaradio" muuttui "reporadioksi".

Kilpeläisen aloitteesta syntynyt laki, jolla Yleisradion hallintoneuvoston valitseminen siirrettiin kulkulaitosministeriltä eduskunnalle, sai nimen "Lex Jahvetti". 

kts. Yrjö Kilpeläinen

KOSOLA, Vihtori (1884 - 1936)

Vihtori Kosolan nimi kuuluu 1920- ja 30-luvun poliittiseen historiaan lapuanliikkeen ja myöhemmin IKL:n johtohenkilönä. Iisakki Vihtori Iisakinpoika Kosola syntyi Ylihämärmässä heinäkuussa 1884.

Merkittäväksi poliitikoksi Kosolalla tuskin oli edellytyksiä. Lapuan liike olisi todennäköisesti jäänyt poliittisia terroritekoja ja muilutuksia harrastaneisiin aktivisteihin kärjistyneeksi hetken kestäneeksi kansanliikkeeksi, ellei liikkeen taustalla olisi toiminut Kosolaa vaikutusvaltaisempia, arvostettujakin politiikan ja kulttuurin vaikuttajia. 1930-luvun suomalaisen yhteiskunnan oikeistoradikaalien, fasistiseen toimintaan kallellaan olevien piirien tarkoitukseen Kosola, talonpoikaisesta taustasta tulevana ja kansaa lähellä olevana, sopi erinomaisesti.

Kosolasta kehittyi lapuanliikkeen lahjakas ja mukaansa tempaava puhuja, joka antoi muodon Venäjään ja kommunismiin kohdistuville peloille. Näitä uhkakuvia viljelemällä ja korostamalla liikkeen johtajat saivat kannattajansa kokemaan itsensä merkityksellisiksi yhteiskunnallisen vakauden ja järjestyksen edustajiksi - silloinkin, kun toiminta käytännössä oli kaikkea muuta kuin vakautta ajavaa.

Pohjanmaalla Kosolan ja kumppaneiden lietsoma radikalismi pahimmillaan ilmeni hallitsemattomina terroritekoina sekä piittaamattomuutena yleisestä järjestyksestä ja laillisuudesta. 

Lapsuusaika

1884, syntymäajaksi kerrotaan 10. heinäkuuta, toisten tietojen mukaan 28. heinäkuuta.

Vihtori Kosolan vanhemmat olivat talollinen Iisakki Kosola ja Maria Filppula. Kosolan synnyinkoti Ylihärmässä paloi vuonna 1888, minkä jälkeen perhe muutti Lapualle. Siellä Iisakki Kosola osti keskeltä kirkonkylää sukulaiselleen kuuluneen suuren talon, joka oli mennyt pakkomyyntiin. Talossa toimi kievari. Isän kuoltua talon isännyys lankesi 15-vuotiaalle Vihtorille.

Lapuan liikkeen johtajaksi

Syksyllä 1915 alettiin silloin muodostettavana olevaan jääkäripataljoonaan Saksassa värvätä miehiä myös maaseudulta, ja tämä toiminta muodostui Etelä-Pohjanmaalla alusta alkaen voimakkaammaksi kuin missään muualla maassa. Yksi rohkeimmista ja aktiivisimmista värväreistä oli Kosola, ja kun hänen talonsa oli siihen aikaan myös paikkakunnan majatalo, niin järjestyi Kosolaan aivan kuin itsestään Saksaan menijäin etappikeskus jo syksyllä 1915, mutta vallankin sydäntalvella 1916, jolloin nuorukaisia suurin joukoin hiihti Oravaisten kohdalta Merenkurkun yli Ruotsiin matkustaen sieltä edelleen Saksaan.

(Eteläpohjalaisia elämäkertoja, 1963)

Myös hänen nuorin veljensä Ville Kosola meni jääkäriksi Saksaan. Kosolan talon kautta ehti kulkea noin 250 värvättyä, ennen kuin santarmit pääsivät vihille toiminnasta ja vangitsivat Kosolan helmikuussa 1916. Hän virui Pietarissa Špalernajan vankilassa ”kalterijääkärinä” toista vuotta. Hänen sellitoverinaan oli niin ikään jääkärivärväyksestä vangittu Esko Riekki. Vapauduttuaan Helmikuun vallankumouksen jälkeen maaliskuussa 1917 Kosola palasi Lapualle, jossa hän osallistui suojeluskunnan perustamiseen, aluksi ”palokunnan” peitenimellä.

Sisällissodassa Kosola toimi alkuun konekiväärimiehenä, sitten joukkueenjohtajana. Hän otti osaa muun muassa Tampereen taisteluun. Hän kuului niihin, joille sota oli ehdottomasti Suomen vapaussota. Kosola oli myös värväämässä Lapualta vapaaehtoisia osallistumaan Viron vapaussotaan ja Itä-Karjalan heimosotiin.

(Vihtori Kosola, Wikipedia)

Nuorena saatu vastuu ison talon hoidosta, Spalernajan vankeusajan terästämä sitkeys ja viha kommunismia kohtaan sekä mahdollisesti verenperintönä saatu kiivaus (Iisakki Kosola istui 11 vuotta pikaistuksissa tehdystä taposta) muodostivat Kosolan toiminnan henkisen pohjan. Lapuanliikkeen tilanteiden kärjistyessä ja paineen kasvaessa Kosolasta muovautui 1920-30 lukujen vaihteessa lujatahtoinen, keinoja kaihtamaton ja kompromisseihin taipumaton oikeistoradikalismin keulakuva.

Antikommunistisen Lapuan liikkeen toiminta käynnistyi marraskuussa 1929, kun Kosolan johtama väkijoukko keskeytti väkivaltaisesti Lapuan haastejuhlat -nimisen kommunistien tilaisuuden ja repi esiintyjiltä näiden punaiset paidat pois päältä. Tämän seurauksesta kutsuttiin Kustaa Tiitun aloitteesta koolle kansalaiskokous. Tässä niin sanotussa ensimmäisessä Lapuan kokouksessa 1. joulukuuta Kosola piti alustuksen ja kuului sieltä maan hallituksen puheille lähetettyyn lähetystöön, mutta häntä ei vielä pidetty liikkeen johtajana. Hän esiintyi näkyvästi seuraavissakin kansalaiskokouksissa ja edusti aluksi Tiitun ja Artturi Leinosen tavoin liikkeen maltillisempaa siipeä. Hän osallistui myös Suomen Lukko -järjestön perustamiseen maaliskuussa.

Kun maaliskuussa 1930 tapahtuneen Työn Äänen kirjapainon tuhoamisen jälkeen jyrkkä siipi alkoi ohjata liikkeen suuntaa, siirtyi myös Kosola virran mukana väkivaltalinjan tukijaksi. Hän oli etukäteen tiennyt suunnitellusta iskusta kirjapainoon ja vastustanut sitä, mutta iskun tapahduttua alkoi nopeasti puolustella sitä ja suojella sen tekijöitä sekä suunnitella kannattajineen uusia iskuja. Liikkeen jyrkän linjan johtona toimi Kosolan "esikunta", joka piti majaa Kosolan talossa Lapualla. Kosolan talo miellettiin julkisuudessa Lapuan liikkeen päämajaksi ja liikkeen johtoryhmä kokoontui useimmiten siellä. Sieltä annettiin määräyksiä useisiin muilutuksiin ja sinne tuotiin kuulusteltaviksi ja "tuomittaviksi" muilutettuja kommunisteja.

Kun radikaalit ohittivat liian maltillisena pidetyn Suomen Lukon, Kosola kohosi aallonharjalla koko Lapuan liikkeen johtajaksi ja keulakuvaksi, mikä vahvistui Lapualla 20.–21. kesäkuuta pidetyssä valtakunnallisessa kokouksessa. Kokouksessa valittiin Helsinkiin suunnitellulle talonpoikaismarssille kolmihenkinen johto – Kosola, Vihtori Herttua ja Iivari Koivisto – joita alettiin sittemmin nimittää "Lapuan johdoksi".

(Vihtori Kosola, Wikipedia)

Maalaisliitosta Kosola erosi 1931 jouduttuaan puoluejohdon kanssa erimielisyyksiin Lapuan liikkeen ja puolueen suhteesta. 

Spontaanista kansanliikkeestä oikeistoradikaaliin IKL:ään

Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian ja Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti Jussi Niinistön mielestä Lapuan liike oli Suomen poliittisen historian voimakkain kansanliike, ellei jopa koko Suomen historian voimakkain, koska se sai läpi kaikki alkuperäiset vaatimuksensa vuosien 1929–1930 välillä.

Alun perin kansanliike oli hallituksen tueksi suunnattu "ryhtiliike", mutta muuttui pian protestiliikkeeksi. Lapuan liikkeellä oli useita eri vaikutuskeinoja. Kansalaiskokoukset, kansalaislähetystöt, valtuuskunnat, joukkovoiman osoitukset ja eri kirjelmät olivat kansanliikkeen rauhallisia toimintamuotoja. Vaikutuskeinoja olivat myös työväentalojen kiinninaulaukset ja kunnanvaltuustojen "puhdistamiset", joissa kommunisteiksi tunnettuja kunnanvaltuutettuja painostettiin ja peloteltiin eroamaan luottamustehtävistään. Lapuan liike ei kaihtanut voimakeinoja, mikä johti myös lakien rikkomiseen. Tunnetuin toimintamuoto oli kommunistien ja muiden vasemmistolaisten "muilutukset" (kyyditykset), jotka olivat enemmän tai vähemmän väkivaltaisia. Osa kyyditetyistä päätyi itärajan yli Neuvostoliittoon. "Lapuan lain" nojalla lapualaiset syyllistyivät laittomien kyyditysten lisäksi lukuisiin pahoinpitelyihin ja jopa muutamiin murhiin.

Lapuan liike toimi vuoden 1929 lopulta vuoden 1930 loppuun spontaanina kansanliikkeenä, jonka vankkana kannatusalueena oli Pohjanmaa ja ideologisena johtajanaan karismaattinen maanviljelijä, aktivisti ja talonpoika Vihtori Kosola. Aluksi kansanliikkeen ydinjärjestö oli Suomen Lukko, jonka johtajana toimi Artturi Leinonen. Yleensä kirjoitusasulla lapuanliike tarkoitetaan juuri tätä kansanliikkeen vaihetta. Omana aikanaan kansanliikettä kuitenkin kutsuttiin yleisesti vain Lapuan liikkeeksi. Marraskuussa 1930 liike järjestäytyi järjestöksi nimellä Lapuan Liike Ry, joka kuitenkin säilytti edelleen 30 000 aktiivijäsenensä ansiosta kansanliikkeen mittasuhteet. Tämä järjestö lakkautettiin epäonnistuneen Mäntsälän kapinan (27. helmikuuta – 6. maaliskuuta 1932) jälkeen 24. maaliskuuta 1932. Lapuan liikkeen ja Lapuan Liikkeen tärkein ero oli jälkimmäisen vaatimus sosiaalidemokraattisen eli kaiken jäljelle jääneen marxilaisen toiminnan kieltämisestä.

Alkuperäinen kansanliike nojasi ns. valkoiseen työväkeen eli ei-sosialistisiin työläisiin, erityisesti körttiläisiin talonpoikiin sekä muuhun maalaisväestöön, papistoon, virkamiehistöön ja muuhun koulutettuun sekä sivistyneeseen keskiluokkaan. Lapuan Liike Ry sen sijaan syntyi kansanliikkeen asteittaisen radikalisoitumisen myötä. Sen aktiiviseen kannattajakuntaan kuului ns. ylempää keskiluokkaa eli korkeita virkamiehiä, varakkaampaa sivistyneistöä, arvovaltaisempaa papistoa, vaikutusvaltaisia sotilasjohtajia sekä teollisuusjohtajia ja muita yritysmaailman edustajia.

Lapuan liike otti vaikutteita Euroopan eri äärioikeistolaisilta puolueilta, erityisesti Italian fasisteilta. Mussolinin valtaannousua ja toimintaa Italiassa ihailtiin avoimesti lapualaisten parissa. Vaikka Lapuan liike yhdistyikin aikansa yleiseurooppalaiseen kommunisminvastaiseen, oikeistoradikaaliin ja porvarilliseen liikehdintään, ei sitä aina lasketa varsinaisesti oikeistoradikaaliksi. Oikeistoradikalismi syntyi sittemmin jälkiaktivismin perinnöstä ja sitä edustivat myöhemmät 1930-luvun puolivälistä alkaen vaikuttaneet pienemmät järjestöt, jotka olivat yleensä syntyneet korkeasti koulutetun ja monesti Lapuan liikkeessä aikanaan vaikuttaneen sivistyneistön sisäpiiristä. Puoluepoliittisella päätöstasolla eräänlaista suomalaista oikeistoradikalismia edusti lähinnä Isänmaallinen Kansanliike (IKL), joka perustettiin lakkautetun Lapuan Liike Ry:n jatkajaksi 5. kesäkuuta 1932 Hämeenlinnassa.

(Lapuan liike, Wikipedia)

[keskeneräinen]

kts. Vihtori Kosola (Wikipedia), Lapuan liike (Wikipedia), Vapaamielisten klubi - Lapuanliike ja IKL, Kosolan päätoimittama Aktivisten -lehti

KREKOLA, Joni

Kirjallinen tuotanto: Naurava työläinen, naurettava työläinen - näkökulmia työväen huumoriin (toim. Joni Krekola, Kirsti Salmi-Niklander ja Johanna Valenius). Stalinismin lyhyt kurssi - suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926-1938 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006), Maailma kylässä 1962 (Like 2012).

Leninin nimeen, Stalinin hengessä. Joni Krekolan tutkimus valaisee myyttisen Lenin-koulun saloja. Kokemus Stalinin terrorista yhdisti Skp:n sodanjälkeisiä johtajia. - -  
  Mitä oli autenttinen stalinismi, keitä stalinistit?
 
  Näissä suhteissa alkulähteille menee historioitsija Joni Krekola. Väitöskirjassaan "Stalinismin lyhyt kurssi. Suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926-1938" hän käy läpi aikakautta, jona J.V. Stalin litisti aatteen ja neuvostomaan peukalonsa alle. Se oli puhdasta stalinismia, teoriaa ja käytäntöä. --
 
  Kun Krekola tutkii suomalaisia Kominternin alaisessa Lenin-koulussa, oheen piirtyy neuvostoympäristön - ideologian, politiikan, elämäntavan - seismisiä täräyksiä. Kielletyn ja sallitun hysteerisestä aavistelusta tuli ajan oloon koulullakin pääaine, vaikkei sitä lukujärjestyksessä ollut.
  Kommunismin hierarkiassa ykkösenä oli Nkp, toisena Komintern, joka taas kaitsi jäsenpuolueita, kansallisia "sektioitaan".  
  Jo Lenin-koulua 1924 kaavailtaessa päämääräksi asettui "bolsevisoiminen". Se merkitsi Kremlin valtaa Kominternin ja sektioiden yli, samoin sitä, että maailman mitassa omaksutaan yhtenäisyyden, kurin ja sentralismin leninistinen malli. --
 
  Kaikkiaan Lenin-koulun kävi 141 suomalaista. Heistä 20 opiskeli 20-luvun vieraskielisissä sektoreissa, muut syksyllä 1930 käynnistetyssä suomalaissektorissa, jota johti vuoden 1918 punapakolainen Yrjö Sirola.
  Suomeen 30-luvulla palanneesta 90 opiskelijasta useimmat vangittiin pian. Lenin-kouluun oli 1934 ujutettu EK:n agentti, Väinö Kälviäinen Kotkasta, ja monet linnatuomiot pohjautuivat hänen ja myöhemmän ilmiantajan Tauno Taivaisen tietoihin.  
  Lenin-koulun suomalaissektori joutui aloittamaan tappion maisemissa, kun 20-luku huipentui lapualaisterroriin ja kommunistilakeihin. Kovaa hyökkäsi Kominternkin, joka julisti kiihtyvää luokkataistelua ja lajitteli sosiaalidemokraatit mustapaitojen veroisiksi "sosialifascisteiksi". Linja kansanrintamaan päin aukeni vasta 1935.
 
  Kurssijuhlassa 1933 laulettiin, että "lahtareita niin kuin halkoja pinoon pistetään / ja Sianpäälle neljä lautaa kyllä varataan", ja "Lyhyt laulu on paukahdus kiväärin / Se puhe tepsii möhömaha porvariin".
 
  Kuitenkin perusopetus pysyi ihmeen siviilimäisenä: teoriaa, kynähommia, praktiikkaa. Sotilasasioita kyllä opetettiin, mutta legendaarisesta "kapinan taidosta" puhui Tuure Lehén ("Alfred Langer" vasta harvoille jatkokurssilaisille.
 
  Kylmin kurssi oli varmasti se, että Stalinin vainot nousivat ja kiihtyivät äärimmilleen vuoteen 1938 mennessä, jolloin koulu lakkautettiin. Viikate niitti tiuhaan skp-läisiä, ja sairas aika iskosti hengissä säilyneisiin kauhun ja vaikenemisen.
 
  Tavallaan Lenin-koulu teki tehtävänsä Suomessa. Ei välittömästi, mutta 1944 esiin astui Skp-kaarti, jonka ajattelu ja perusopit oli moukaroitu moskovalaisessa opinahjossa. Heitä leimasivat 30-luvun stalinilaiset hyveet.
  
  Krekolan tutkimus on tasapainossa kautta linjan. Hän selvittää myös Lenin-koululaisten vaiheita sodan jälkeen.
 
  Tuo suppea joukko miehitti monta ratkaisevaa tuolia punaisessa Valpossa, Skp:ssä ja muualla. Ministeriksi heistä päätyi kolme ja kansanedustajaksi 12.
 
  Jos hetken saattoikin näyttää, että Skp nousee "vankeudesta vallankahvaan", niin koura osui lopulta vain saranapuolelle.
 
  Pantakoon kuitenkin merkille, että 30-luvulla Moskovassa opiskellut vaitelias Ville Pessi hallitsi Skp:n neuvostokassaa vielä 1978. Tuskin hän silloinkaan tunsi lojaaliutta Brezhneviin, vaan neljännesvuosisata aiemmin kuolleeseen hahmoon - Staliniin.

(Veli-Pekka Leppänen: Leninin nimeen, Stalinin hengessä; HS 22.10.2006)

Helsinki kulttuurisen kylmän sodan näyttämönä.  
  Noin 12 000 nuorta idästä, lännestä ja etelästä saapui kesällä 1962 Helsinkiin Maailman nuorison ja ylioppilaiden VIII rauhan ja ystävyyden festivaalille. Tunnelma oli jännittynyt, sillä vastustajat pitivät festivaalia kommunistinuorison juhlana.
 
  Nuorisofestivaali viritti kaupungin poikkeustilaan: jännite purkautui nuorison mellakointina ydinkeskustassa. Lättähattujen öisestä hulinoinnista raportoitiin sekä Moskovan että Washingtonin suurvaltajohdolle. 
  
  Festivaaliohjelmaan kuului joukkotapahtumia, kulttuuri- ja urheilutilaisuuksia, ystävyystapaamisia sekä seminaareja. Helsingin kulttuuritarjonta, joka koostui festivaaliohjelmasta ja amerikkalaisten vastafestivaalista, oli ennennäkemättömän monipuolinen.
 
  Rauhan ja ystävyyden festivaali Helsingissä oli kylmää sotaa kulttuurin keinoin. Haasteista huolimatta yksi Suomen historian suurimmista kansainvälisistä tapahtumista kyettiin toteuttamaan mallikkaasti.
  
  Festivaaliviikolla Helsingissä ihastuttiin ja vihastuttiin, tanhuttiin ja twistattiin, paettiin kyynelkaasua ja loikattiin länteen. Myös tasavallan ikinuori presidentti Urho Kekkonen puettiin festivaaliliinaan.

(Kustantajan mainosteksi Maailma kylässä 1962 -kirjaan)

kts. Maailman nuorison ja ylioppilaiden konferenssi 1962