Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Ulkomaisia kirjallisuuden vaikuttajia S - Ö

SCOTT, Walter (1771 - 1832)

Walter Scott syntyi Edinburghissa vuonna 1771. Hän oli suuri skotlantilainen kirjailijapersoona ja merkittävä historiallisten romaanien kirjoittaja. Edinburgh Weekly News -lehdessä vuonna 1826 julkaistulla kirjesarjalla Scott aikaan että skotlantilaiset pankit säilyttivät oikeuden laskea liikkeelle omia seteleitään. Tästä johtuen hänen kuvansa on Bank of Scotlandin seteleissä.

[keskeneräinen]

Suomennetut teokset:

[laitetaan lähiaikoina]

SMITH, Cecil Louis Throughton (1899-1966)

[...syntyi Egyptissä.. avioliitot.. sairaus... lisäksi rikostarinat, lastenkirjat]

Suomennetut Hornblower -romaanit:

Komentajakapteeni Hornblower, I (Otava 1942),
Komentajakapteeni Hornblower, II (Otava 1942),
Kommodori Hornblower (Otava 1948),
Lordi Hornblower (Otava 1949),
Upseerikokelas Hornblower (Otava 1952),
Luutnantti Hornblower (Otava 1953),
Hornblower Turkin vesillä (Otava 1955),
Hornblower Länsi-Intiassa (Otava 1959),
Hornblower ja Hotspur (Otava 1963),
Hornblower ja hänen omatuntonsa ("keskeneräiseksi jäänyt romaani ja kaksi novellia", Otava 1968).

Hornblowerit nuorten seikkailukirjoina:

Hornblower lähtee merille (romaaneista Midshipman Hornblower [suom. Upseerikokelas Hornblower] ja Liutenant Hornblower [suom. Luutnantti Hornblower] tiivistetty Hornblower Goes to Sea nimisenä ilmestynyt G. P. Griggsin nuorisoa varten toimittama laitos, Otava 1955),
Hornblower laivanpäällikkönä (romaaneista Hornblower and the Atropos [suom. Hornblower Turkin vesillä] ja Flying Colors I [suom. Komentajakapteeni Hornblower I] tiivistetty Hornblower Takes Command nimisenä ilmestynyt G. P. Griggsin nuorisoa varten toimittama laitos, Otava 1956),
Hornblower vankeudessa (romaanin Flying Colors osasta II [suom. Komentajakapteeni Hornblower II] tiivistetty Hornblower in Captivity nimisenä ilmestynyt G. P. Griggsin nuorisoa varten toimittama laitos, Otava 1958),
Hornblower suomenlahdella (romaaneista The Commodore [suom. Kommodori Hornblower] ja Lord Hornblower [suom. Lordi Hornblower] tiivistetty Hornblower's Triumph nimisenä ilmestynyt G. P. Griggsin nuorisoa varten toimittama laitos, Otava 1958). 

Muut suomennetut C. S. Foresterit:
Ihmeellinen viikko (Karisto 1928), Afrikan kuningatar (Pellervo 1949), Saarronmurtaja (Otava 1950), Saattuehävittäjä (Otava 1957), Taivas ja metsä (Otava 1958), Kultaa Kreetalta - kertomuksia sodasta merellä (Sanoma 1971), Viivästynyt maksu (Jalava 1987). 

[kirjailijaesittely keskeneräinen]

SONTAG, Susan (1933 - 2004)

Filosofian lehtorina Harvardissa ja Columbian yliopistossa New Yorkissa toiminut Susan Sontag on tullut tunnetuksi lähinnä esseistinä ja kriitikkona. Hän oli laaja-alainen kulttuurielämän vaikuttaja, kirjailija ja ihmisoikeusaktivisti.

Sontag avioitui 17 vuotiaana kymmenen vuotta vanhemman Philip Rieffin kanssa. Avioliitto päättyi eroon kahdeksan vuotta myöhemmin. Liitosta on yksi poika. Sontagin ainoa lapsi David syntyi Bostonissa 1952.

Avioliiton jälkeen ja varsinkin myöhemmällä iällä Sontagilla oli useita naissuhteita. 1980-luvulta lähtien hän eli vakituisessa suhteessa valokuvaaja Annie Leibovitzin kanssa.

Esikoisteos, romaani The Benefactor ilmestyi 1963. Ensimmäinen suomennettu teos, kantaaottava essee ja matkaraportti Trip to Hanoi (Matka Hanoihin, Karisto 1969) on kirjoitettu 1968 ja kuuluu kokoelmaan Styles of Radical Will (1969).

Sontagin varhaistuotantoon kuuluva romaani Death Kit (1967, suom. Musta aurinko, Kirjayhtymä 1987) on "hurja sukellus länsimaisen ihmisen sielunmaisemaan. Sen symbolein ladattu, käsitteellinen ja käsitteitä luova kieli vaatii lukijaltaan paljon, mutta oudonkiehtova matka lähes uskomattomine ulottuvuuksineen pitää hellittämättömässä otteessaan loppuun saakka... Lukija on tiiviisti pakotettu seuraamaan itsetuhoa etsivän Diddyn matkassa. Pakotettu kokemaan tämän syyllisyys ja rakkaudenkaipuu, yksinäisyys ja epätoivo. Miten käy, kun torjuttu seksuaalivietti nousee yhä uudelleen kammottavina näkyinä silmien eteen ja kun houkutteleva kuolemanvietti kutsuu?" (Suomennoksen takakannesta).

Tunnetuimmat teokset:

On Photograhpy (1977, suom. Valokuvauksesta, Love 1984). Kirja voitti arvostetun National Book Critic's Circle Award for Criticism palkinnon. Valokuvausta eri näkökulmista lähestyvät esseet julkaistiin alunperin sarjana The New York Review of Booksissa 1976.

Sairauden mielikuvia ja symboliikkaa käsittelevät Illness as Metaphor (1978) ja AIDS and Its Metaphors (1988). Kirjat ilmestyivät suomeksi Loven kustantamana 1991.

Romaani The Volcano Lover (1992, suom. Tulivuoren rakastaja, Otava 1993).

Vuonna 2000 Susan Sontag sai Yhdysvaltain arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon National Book Awardin kirjasta In America.

Sontag kärsi syövän eri muodoista yli 30 vuotta ja kuoli leukemiaan 71 vuotiaana.

kts. Philip Rieff

STEFFENS, Lincoln (1866 - 1936)

Tutkivan journalismin edelläkävijöitä. Pidetään ensimmäisenä "muckrakerina" termin positiivisessa merkityksessä - nimitys, jolla alettiin kutsua ns. keltaisessa lehdistössä aloittaneita, poliittisen eliitin ja muiden valtaapitävien rötöksiä paljastavia lehtimiehiä. Keltainen lehdistö sai nimensä Richard F. Outcaultin sarjakuvasta The Yellow Kid, joka ilmestyi 1800–1900-lukujen taitteessa Joseph Pulitzerin New York Worldissa ja William Randolph Hearstin New York Morning Journalissa, joita pidetään nykyaikaisen sensaatiolehdistön ensimmäisinä edustajina. 

Lincoln Steffens syntyi varakkaaseen perheeseen. Ylioppilaaksi tultuaan hän opiskeli Saksassa ja Ranskassa.  

[keskeneräinen, tehdään kun ehditään]

STEINBECK, John (1902 - 1968)

Steinbeckin tunnetuimpia suomennettuja teoksia: Ystävyyden talo (alkuteos Tortilla Flat 1935), Hiiriä ja ihmisiä (Of Mice and Men 1937), Vihan hedelmät (The Grapes of Wrath 1939), hieno pienoisromaani Helmi (The Pearl 1945), Hyvien ihmisten juhla (Cannery Row 1945), Oikutteleva bussi (The Wayward Bus 1947), Eedenistä itään (East of Eden 1952), Torstai on toivoa täynnä (Sweet Thursday 1954).

[ Esikoisteos....
Pitkä laakso....
Katkelma....
1942 ilmestyi.... ]

- - -

John Steinbeck sai kirjallisuuden Nobelin vuonna 1962. Hänen kunnianhimoisimmaksi työkseen on sanottu romaania Eedenistä itään (1952). Suurelle yleisölle historiallinen tarina tuli tunnetuksi Elia Kazanin ohjaamana elokuvana, pääosassa James Dean. Elokuva valmistui vuonna ???

Steinbeck oli kotimaassaan sekä arvostettu että boikotoitu kirjailija ja joutui elinaikanaan vainonkin kohteeksi.

Seitsemän kuukautta Vihan hedelmien ilmestymisen jälkeen yleinen kirjasto poltti kolme kappaletta ensimmäisen painoksen teosta symbolisena eleenä ja vastalauseena ”rahvaanomaisten sanojen” vuoksi. Kirja on useita kertoja kielletty eri osavaltioissa, vuonna 1986 siitä lausuttiin mm.: ”Kirja on täynnä saastaa. Tämä kirja tuhoaa Luojan nimen ja siinä on kaikenlaista mahdollista säädyttömyyttä.”

Pulitzer-palkittu ja tunnustettu romaani Oikutteleva bussi joutui sensuurin kohteeksi useassa kaupungissa. Hiiriä ja ihmisiä on ollut yksi sensuroiduimmista amerikkalaisista kirjoista kotimaassaan, erityisesti 1980-luvulla: kymmenen sensuroiduimman kirjan joukossa vuosien 1982-1987 tilastossa. Vielä 1990-luvullakin kirjaa on sensuroitu.

Vuonna 1987 aikakauslehti New Yorker paljasti, että Steinbeck oli koko uransa ajan FBI:n tarkkailun alainen. Hän pyysikin jo vuonna 1945 kirjeessään FBI:lle, että Edgar Hooverin pojat otettaisiin pois hänen kannoiltaan.

- - -

[kaksi katkelmaa novellista...]

- - -

[me-kokemus... ... ...hyvien ihmisten juhlan päätössanat]

[KESKENERÄINEN]

UIBOPUU, Valev (1913 - 1997)

Häkkilinnut (Wsoy 1945, 179 sivua. Novelleja. Alkuteos Viljatu puu.) Neljä tulta (Wsoy 1952, 379 sivua. Romaani. Alkuteos Neli tuld.) Jano (Wsoy 1958, 238 sivua. Romaani. Alkuteos Janu.) Markus, älä muutu! (Wsoy 1962, 321 sivua. Romaani. Alkuteos Markuse muutumised. Suomentanut Tuuli Reijonen.) Myöhäinen rakkaus (Wsoy 1965, 145 sivua. Novelleja kokoelmista Igavene küla ja Mosaiik. Suomentanut Tuuli Reijonen.)

kts. Valev Uibopuu, Tuuli Reijonen

UNGER, Hellmuth (1891 - 1953)

Huomattava lääkäri ja tutkija 1920-40 -lukujen Saksassa. Lääketieteellisten tutkimusten lisäksi julkaisi viihdekirjallisuutta muun muassa salanimellä Hans Holm. 

Würtzburgin yliopistosta Unger siirtyi vuonna 1913 Rostockin, sitten Hallen ja 1914 Leipzigin yliopistoon. Vuoden 1915 alussa hän ryhtyi toimimaan rintamalääkärinä ja samalla sotakirjeenvaihtajana, mutta haavoittui jo samana vuonna. Sai ansioistaan toisen luokan Rautaristin 1915.

Toivuttuaan vammoistaan Unger palasi Leipzigiin, missä avioitui 1916 ja jatkoi opintoja Leipzigin yliopistossa.

1920-luvun alussa Unger matkusteli laajalti Afrikassa, Skandinaviassa ja Yhdysvalloissa. Vuosikymmenen lopulla hän asettui perheineen Berliiniin ja sai huomattavan aseman Saksan lääkärikunnan kattojärjestössä. Unger ei vielä 1920-luvulla ollut aktiivinen kansallissosialisti, mutta kansallissosialistisen puolueen noustessa valtaan 1933 oli oppinut puolueen propagandistisen kielenkäytön ja ryhtyi jo toukokuussa 1933 käyttämään lääketieteellisiä ja kirjallisia lahjojaan rotupolitiikan palveluksessa.

Toisessa maailmansodassa Unger toimi sotakirjeenvaihtajana, lähinnä selostaen lääkäreiden ja sairaanhoitajien toimintaa eri rintamilla. Hän haavoittui jälleen ja oli sodan päättyessä sairaalahoidossa Würzburgissa, missä joutui amerikkalaisten vangiksi. Ungeria käytettiin liittoutuneiden tulkkina, koska hän ammattinsa puolesta oli perillä lääketieteen kysymyksistä ja terminologiasta. Unger välttyi raskailta syytteiltä, kuten useat muutkin amerikkalaisia auttaneet lääkärit ja tutkijat, joista osa siirtyi tieteen ja tekniikan kehittäjiksi Amerikkaan.

Vapautumisensa jälkeen Unger toimi silmälääkärinä Bad Harzburgissa. Maaliskuussa 1953 hän muutti Freiburgiin, missä äkillisesti kuoli - ilmeisesti sairauskohtaukseen - muutamaa kuukautta myöhemmin.

Unger ei suoraan ottanut osaa juutalaisten tai vammaisten tuhoamiseen. Kuitenkin hän oli huomattavissa määrin osallinen lääketieteen valjastamiseen natsi-ideologian käyttöön ja rotuhygienian popularisointiin, mistä syystä hänen katsotaan vaikuttaneen "biologisesti perusteltuun" rotuhygieniaan ja lääketieteellisen eutanasian kehitykseen.

As European colonization spread widely over the African continent the health and physical welfare of the African population gained more and more importance to European colonists who concentrated on capitalizing on African human resources for an improved financial and economic outcome of their colonies. This brought tropical medicine to the top of the European colonial agenda and raised the awareness of the threat of infectious diseases, such as the African Trypanosomiasis or so-called sleeping disease. In 1916 a group of scientists from the pharmaceutical company Bayer AG discovered a substance on the base of dye rather than arsenic. The drug was called Bayer 205 and showed outstanding therapeutic effects. It also reduced adverse reactions in people infected with sleeping disease. As Germany had already lost its colonies, the Bayer company - supported by the German government - negotiated with the English and Belgian governments and was allowed to send an expedition to East Africa. During 1921 and 1923 the new drug was tested in English Rhodesia and Belgian Congo and proved revolutionary, especially in comparison with conventional substances. In due course, the drug Bayer 205 was named Germanin and it was subsequently proposed to use it for political leverage: knowledge and use of the new drug was to be given only in exchange for parts of the former German colonies. However, the reactions of the international media put an end to Germany's neo-colonial-dreams, even before the proposal had reached governmental level. Even so, the incident never disappeared from the mind of those who wished to revive German colonialism. Thus, it is no surprise, that the tale of the discovery and perceived "injustice" of a thwarted scientific success regained an important place in National Socialist propaganda. This article will examine two sources to exemplify the role Germanin attained in National Socialist propaganda: Hellmuth Unger's popular science novel Germanin. Geschichte einer deutschen Grosstat and Max Kimmich's movie Germanin. Geschichte einer kolonialen Tat, a film adaption of Unger's book which mainly treats the expedition Friedrich Karl Kleine, a real-life German professor, once lead into Africa. The film mixes political and ideological propaganda with entertaining adventure, lined by an exotic and - when it came to women - rather erotic presentation of the African population.

(Artikkeli NCBI:n - National Center for Biotechnology Information - verkkosivulla)

kts. Helmut Unger (saksankielinen Wikipedia), Unger: Germanin

UPDIKE, John (1932 - )

Shillingtonissa, Pennysylvaniassa syntynyt Updike on ollut tuottelias kirjailija, julkaisten romaanien ja kertomusten lisäksi mm. lastenkirjoja ja runoja. Esikoisteos runokokoelma The Carpentered Hen, 1958.

Updiken kansainvälinen tunnettavuus perustuu ennen muuta Harry ”Rabbit” Angstromin elämää kuvaavaan romaanisarjaan: Rabbit, Run (1960, suomeksi 1963 Juokse, jänis), Rabbit Redux (1971, suomeksi 1973 Amerikkalainen tarina), Rabbit is Rich (1981, suomeksi 1983 Autokauppiaan unelmat), Rabbit at Rest (1990, suomeksi 1992 Jänis ei juokse).

Myös romaani The Witches of Eastwick (1984, suomeksi 1987 Noidat) on ollut kansainvälinen menestys. 1987 tehdyn elokuvan myötä (pääosissa Jack Nicholson, Cher, Susan Sarandon, Michelle Pfeiffer ja Veronica Cartwright) kirjan suosio kasvoi ja Updike sai uusiakin lukijoita.

Aiemmin Updikelta on tehty yksi filmatisointi, romaaniin Rabbit, Run pohjautuva elokuva (1970, pääosissa James Caan, Jack Albertson ja Melodie Johnson).

Pulitzer-palkinnon Updike on saanut kaksi kertaa, teoksista Rabbit is Rich ja Rabbit at Rest. Pulitzerin lisäksi hänet on palkittu useilla kirjallisuuspalkinnoilla, mm. National Book Award in Fiction 1964, American Book Award 1982, National Book Critics Circle Award for fiction vuosina 1982 ja 1990.

Suomennettu tuotanto: Juokse jänis (Otava 1963, 2. painos 1992), Parit (Otava 1969), Amerikkalainen tarina (Otava 1973), Minä olen eversti Ellelleloû (Otava 1980), Kunnes rakkaus meidät erottaa (Otava 1981), Autokauppiaan unelmat (Wsoy 1983), Noidat (Wsoy 1987), Jänis ei juokse (Wsoy 1992).

ZWEIG, Stefan (1881 - 1942)

Juutalaissyntyinen itävaltalainen kirjailija, muistetaan historiallisista elämäkertaromaaneistaan ja hienosta pienoisromaanista Shakkipeli sekä muistelmateoksestaan Eilispäivän maailma. Zweig oli erittäin tuottelias kirjailija ja vain pieni osa hänen laajasta tuotannostaan on suomennettu. Kirjojensa myötä ja ohella hän tuli tunnetuksi kantaaottavan humanistina ja pasifistina.

Filosofiaa ja kirjallisuudentutkimusta opiskellut Zweig aloitti kirjallisen uransa runoilijana. Hän oli vain 19 vuotias ensimmäisen runokokoelman Vergessene Träume ilmestyessä vuonna 1900.

Zweigin kirjallisessa tyylissä ja aiheiden käsittelyssä on nähtävissä vaikutteita eurooppalaisista ja venäläisistä klassikoista, joihin hän oli perehtynyt - kirjoitti elämäkertateokset mm. Balzacista ja Dostojevskista - sekä kiinnostuksesta mielen syvempiin ja salattuihin kerrostumiin. Zweig oli kiinnostunut muun muassa Sigmund Freudin tutkimuksista ja psykoanalyyttisestä lähestymistavasta.  

Ensimmäisen maailmansodan seurauksena Zweigista tuli vakaumuksellinen pasifisti. Muiden kaltaistensa ajattelijoiden tavoin hänkin toivoi, että maailmansota olisi herättänyt ihmisten korkeammat vaistot ja moraalin.

Jotkut maailmansodan jälkeisistä rauhanaatteen ja eurooppalaisen yhtenäisyyden kannattajista ajattelivat suursodan olevan, ei ainoastaan välttämätön paha, vaan jopa lahja, jos vain se avaisi ihmisten silmät näkemään väkivallan mielettömyyden ja näin kääntäisi ihmiskunnan pois tuhoon vievältä tieltä.

Ensimmäinen maailmansota ei kuitenkaan tehnyt ihmisistä toisiaan ymmärtäviä ja pyyteettömästi rakastavia lähimmäisiä. Tämä oli herkälle humanistille vakava isku.

1930-luku oli Zweigille erityisen raskasta aikaa. Rotuoppien levitessä Itävaltaankin Zweig lähti maasta vuonna 1934. Hän asui Englannissa, sitten Yhdysvalloissa ja asettui lopulta Brasiliaan toisen vaimonsa kanssa.

Euroopan jälleen joutuessa sotakiihkon ja vihan valtaan Zweig masentui ja menetti lopullisesti uskonsa ihmisen hyvyyteen. Hän teki itsemurhan pariskunnan kotona Petropolissa, lähellä Rio de Janeiroa, helmikuussa 1942.

[Zweigin kirjallinen tuotanto lisätään kun ehditään. Zweigista kirjoittamani pidempi selostus hukassa - laitetaan jos löytyy.]

WELLS, George Philip (1901 - 1985)

Englantilainen eläintieteilijä ja tutkija. Venäjää opiskelleena teki isänsä H. G. Wellsin mukana matkan Venäjälle vuonna 1920 toimien tämän tulkkina ja tutustuen sikäläisiin opiskelijoihin. Kirjoitti yhdessä H. G. Wellsin ja tunnetun biologin, evoluutioajattelun huomattavan edustajan Julian Huxleyn kanssa massiivisen, biologiaa ja ihmisen kehitystä kansantajuistavan The Science of Life (1929). Kuoli 27. 9. 1985

WEST, Rebecca (1892 - 1983)

Oikealta nimeltään Cicely Isabel Fairfield. Syntynyt 21. 12. 1892. Englantilainen kirjailija, journalisti ja kirjallisuuskriitikko. Herätti huomiota jo ennen vuonna 1918 ilmestynyttä esikoisromaania kantaaottavilla lehtikirjoituksilla ja esseillä. Lehtikirjoituksissaan puolusti mm. suffragettien (naisten äänioikeutta ja sukupuolten tasavertaisia oikeuksia ajavien aktivistien) asiaa. Westin lausahduksista on jäänyt elämään aforismi:

"Itse en ole koskaan päässyt selville siitä, mitä feminismi tarkalleen ottaen on. Tiedän vain, että ihmiset kutsuvat minua feministiksi ilmaistessani tunteita, jotka erottavat minut ovimatosta tai prostituoidusta."

Esikoisteos kirjallisuustutkimus Henry Jamesista ilmestyi 1916.

Esikoisromaani The Return of the Soldier (1918) sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan. Päähenkilö Chris Baldry palaa rintamalta järkyttyneenä ja muistinmenetyksistä kärsien. Chris Baldryn vaimo on sivistynyt yläluokkainen nainen, mutta Chris haaveilee nuoruudenrakkaudestaan, työläistaustaisesta Margaretista. Teosta on sanottu yhdeksi ensimmäisistä moderneista sotaromaaneista ja se on ehkä ensimmäinen naisen kirjoittama sotaromaani. Teoksessa on sekä romantiikkaa että psykologista otetta. Romaanin pohjalta tehtiin elokuva 1982, pääosassa Alan Bates.  

Rebecca Westillä oli vuosien ajan rakkaussuhde naimisissa olevan H. G. Wellsin kanssa. Suhteesta syntyi poika Anthony vuonna 1914.

1920-luvulta lähtien West vietti runsaasti aikaa USA:ssa ystävystyen merkittävien taiteilijoiden ja poliitikkojen kanssa. Hänen ystäviinsä lukeutuivat mm. CIA-johtaja Allen Dulles ja Charlie Chaplin, jonka kanssa hänellä oli lyhyt suhde.

Rebecca West avioitui rikkaan pankkiirin Henry Maxwell Andrewsin kanssa 1930.

West matkusteli laajalti keräten aineistoa lehtiartikkeleita ja kirjoja varten, ja vuonna 1941 ilmestynyt Black Lamb and Grey Falcon onkin matkakirjallisuuden klassikko. Kirja pohjautuu vuosina 1936-38 tehtyihin kolmeen matkaan.

Nuoruudessaan vasemmistolaisesti suuntautunut ja edelleen sosiaalisista uudistuksista ja yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien parantamisesta kiinnostunut West oli anti-fasisti ja vähitellen myös anti-kommunisti. Hän arvosteli länsimaisia yhteiskuntia, mutta ei kyennyt luottamaan Staliniin. Nähdessään neuvostomiehityksen seuraukset toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa epäluulo kommunismia kohtaan syveni antipatiaksi ja kritiikiksi Neuvostoliiton toimia kohtaan.

Westin pitkäaikainen kiintymys Amerikkaa kohtaan huipentui merkittävään journalistipalkintoon (the Women's Press Club Award for Journalism) vuonna 1948, jolloin presidentti Truman kutsui häntä "maailman parhaaksi reportteriksi". 

1966 Rebecca teki pitkän matkan Meksikoon, ihastuen maahan ja mestitsikulttuuriin. Matkalla hän asui ystävänsä näyttelijä Romney Brentin luona Mexico Cityssä ja Katherine Wrightin luona Cuernavacassa.

Henryn kuoltua 1968 Rebecca muutti Lontooseen, ja teki seuraavana vuonna toisen pitkän matkan Meksikoon. Matkalla hän keräsi laajalti vaikutelmia ihmisistä, maasta ja kulttuurista, suunnitellen Black Lamb and Grey Falconin meksikolaista versiota. Kirjan työnimenä oli Survivors of Mexico. Hän ei koskaan saanut kirjaa tyydyttävään kuntoon ja se jäi julkaisematta, mutta julkaistiin kirjailijan kuoleman jälkeen vuonna 2003.

Vielä viimeisinä vuosinaan Rebecca West vietti aktiivista sosiaalista elämää ja solmi uusia ystävyyssuhteita. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat mm. Martha Gellhorn (amerikkalainen kirjailija ja journalisti, Ernest Hemingwayn kolmas vaimo; päätti päivänsä ottamalla myrkkypillerin 89 vuotiaana sairaana ja lähes sokeutuneena, vuonna 1998), Doris Lessing ja näyttelijä Warren Beatty.

Beatty antoi Westille pienen osan elokuvassa Reds, joka kertoo amerikkalaisesta journalistista, runoilijasta ja kommunistista John Reedista (1887 - 1920). Moskovaan haudattu Reed muistetaan bolshevikkivallankumousta kuvaavasta kirjasta Kymmenen päivää jotka järisyttivät maailmaa (1919). Beatty ohjasi ja tuotti elokuvan sekä esitti Reediä. Elokuvan kuvaukset alkoivat 1979 ja se valmistui 1981.

Ammattinäyttelijöiden lisäksi elokuvassa esiintyy suuri joukko kulttuurihenkilöitä kuten kirjailija Henry Miller, historioitsija ja filosofi Will Durant, feministi ja sosialisti Dora Russell, journalisti ja mediakriitikko George Seldes, kommunistijohtaja Arne Swabeck, rauhanaktivisti Scott Nearing ja journalisti, kirjailija Rebecca West.

Rebeccan ja hänen poikansa Anthonyn suhde oli surullinen. Anthony oli ilmeisesti vielä aikuisenakin katkera jouduttuaan syntymään avioliiton ulkopuolella eikä hänen kuvansa äidistä muutenkaan ollut kovin kaunis. Rebecca ei voinut antaa anteeksi Anthonyn selvästi omaelämäkerrallisessa romaanissa Heritage (1955) esittämiä epäasiallisia viittauksia, jotka asettivat hänet huonoon valoon. Rebeccan vaikutuksesta yksikään englantilainen kustantamo ei ottanut teosta julkaistavaksi Englannissa ennen kuin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Heritagen englantilainen painos ilmestyi 1984.

Rebecca West kärsi 1970-luvulta lähtien korkeasta verenpaineesta ja näön heikentymisestä. 1980-luvulle tultaessa vaivat pahenivat. Viimeiset kuukaudet vuonna 1983 hän vietti kokonaan vuoteessa, tajunnan vaihdellessa selväjärkisyyden ja sekavan hourailun välillä. Eräänä selvänä hetkenään hän valitti kuolevansa liian hitaasti. Kirjailijan sydän pysähtyi 15. maaliskuuta 1983. Hän oli kuollessaan 90 vuotias.

Kuultuaan kirjailijan kuolemasta amerikkalainen lehtimies ja The New Yorkerin päätoimittaja William Shawn nimitti häntä yhdeksi englantilaisen kirjallisuuden jättiläisistä. "Rebecca West was one of the giants and will have a lasting place in English literature. No one in this century wrote more dazzling prose, or had more wit, or looked at the intricacies of human character and the ways of the world more intelligently."

Vanhempia kohtaan tuntemastaan katkeruudesta huolimatta Anthonylla oli selvästi parempi käsitys isästään kuin äidistään. Vuonna 1984 ilmestyi Anthony Westin H. G. Wellsistä kirjoittama elämäkerta Aspects of a Life, jossa hän esittää Wellsin suurena englantilaisena kirjailijana, kuvaa tämän matkaa maineeseen sekä suhteita kuuluisuuksiin ja - tietysti - rakkaussuhteita useisiin naisiin. Anthony West kuoli runsas neljä vuotta äitinsä jälkeen 27.12.1987.          

Rebecca Westin tunnetuimmat teokset:

The Return of the Soldier, 1918 (romaani).
Black Lamb and Grey Falcon, 1941 (Tekijän vaikutelmia 1930-luvun Jugoslaviasta, matkavaikutelmien lisäksi West selostaa Balkanin historiaa).
The Meaning of Treason, 1949 ja The New Meaning of Treason, 1964 (Toisen maailmansodan vaiheisiin sijoittuvia poliittisia tutkimuksia).
A Train of Powder, 1955 (Westin selostus Nürnbergin oikeudenkäynneistä).
The Birds Fall Down, 1966 (Venäläisen kaksoisagentin elämänvaiheisiin perustuva vakoilujännäri).
"Aubrey-trilogia" eli kolme omaelämäkerrallista romaania: The Fountain Overflows (1957) ja tekijän kuoleman jälkeen julkaistut The Real Night (1984) ja Cousin Rosamund (1985).

Suomennetut:

[täydennetään kun ehditään]

kts. John Reed, H. G. Wells

WILLIAMS, Tennessee (1911 - 1983)

Thomas Larnier Williams III, taiteilijanimeltään Tennessee Williams, oli 1900-luvun suosituimpia näytelmäkirjailijoita. Hänen läpimurtonsa oli näytelmä The Glass Menagerie (1945).

Thomas Larnier Williams III syntyi 26. maaliskuuta 1911 Edwina ja Cornelius Coffin Williamsin toisena lapsena. Suhde isään, joka kiersi maata kenkienmyyjänä, jäi etäiseksi. Thomas sairastui kurkkumätään ja osittain sairaudenkin seurauksena jäi heiveröiseksi. Tämä lisäsi pojan vieraantuneisuutta isästä, joka oli tietyllä tavalla streotyyppinen mies: roolimalleista kiinnipitävä, maskuliinisuutta korostava ja altis käyttämään nyrkkejään.

Onnettomassa avioliitossa elävä äiti keskittyi hoivaamaan heiveröistä poikaa, jonka "naismaisuutta" isä halveksi. Thomaksen sisko Rose kärsi jo varhain mielenterveydellisistä ongelmista.

Äidinisä Walter Dakin oli paikallisen episkopaalikirkon pappi ja Thomas vietti suuren osan varhaisvuosistaan hänen luonaan pappilassa.

Thomaksen ollessa kahdeksanvuotias isä ylennettiin ja sai kiinteän työpaikan kansainvälisen Shoe Companyn toimipisteessä St. Louisissa, Missourissa. Isän juominen ja äänekäs käyttäytyminen pakotti perheen muuttamaan ympäri kaupunkia.

Kuusitoistavuotiaan Tennessee Williamsin kertomus Vengeance of Nitocoris julkaistiin Weird Tales -lehden elokuun numerossa 1928. Numeron päätarina oli Robert E. Howardin Red Shadows.

[Robert E. Howardin (1906-1936) läpimurto Red Shadows teki hänestä suositun pulp-fiction -kirjailijan. Hänen tunnetuimman luomuksensa Conan-barbaarin piirteitä on havaittavissa jo Red Shadows -tarinan sankarissa Solomon Kanessa.

Howardin myyttiset, yli-ihmisyyttä edustavat sankaritarinat - erityisesti Conan-kertomukset ja Weird Tales -lehdessä viisiosaisena jatkotarinana 1935-36 julkaistu Conan-romaani Lohikäärmeen hetki - olivat synnyttämässä seikkailukirjallisuuden "miekka ja magia" -lajityyppiä (sword and sorcery): vitaalisuutta ja brutaalia voimaa korostavaa, ihmiskunnan fiktiiviseen historiaan sijoittuvaa sankarifantasiaa. Kertomukset ovat suoraan ja jäljittelijöidensä kautta vaikuttaneet fantasiakirjallisuuteen ja -peleihin. Vaikutuksiltaan Conan-barbaari on rinnastettu mm. Tarzaniin ja Sherlock Holmesiin.

Howard ... -oma sukutausta ja suhde naisiin sekä rotuun- täydennä-

Howardin tyylistä on sanottu että -yhdistelmä eksistentialismia, runollisuutta, väkivaltaa, huumoria, realismia ja burleskia- tarkista ja täydennä--

Howard ampui itsensä -äidin sairaus ja menehtyminen- täydennä--]

Opiskeluvuosinaan Williams oli ujo ja sosiaalisesti vetäytyvä. Enimmän osan vapaa-ajastaan hän vietti kirjoituskoneen kanssa. Williams oli 21-vuotias kun isä lopetti lukukausimaksujen maksun, veti pojan koulusta ja laittoi hänet töihin kenkätehtaaseen.

Muistelmissaan Tennessee Williams kertoo rutiininomaisen työn olleen hänelle hyväksi, vaikka hän muuten inhosikin yksitoikkoisuutta. Se lopetti pinnallisen opiskeluelämän jossa Williams oli alkanut toistaa äidiltä opittua teennäistä hienostelua. Tehdastyö myös mahdollisti henkisten voimavarojen keskittämisen kirjoittamiseen. Työpäivän jälkeen Williams hioi kirjallisia kykyjään kirjoittaen kertomuksia usein aamutunneille saakka. Hän otti tavoitteekseen kirjoittaa yhden kertomuksen viikossa. 

24-vuotiaana Williams ei vieläkään ollut saanut tavoittelemaansa kirjallista menestystä. Tehdastyön, jatkuvan valvomisen, ahkeran kirjoittamisen ja turhautumisen seurauksena hän sai hermoromahduksen. Sen jälkeen hän jätti työnsä kenkätehtaassa.

Samoihin aikoihin isän alkoholismi paheni ja hänen väkivaltainen ja loukkaava käyttäytymisensä sai yhä epämiellyttävämpiä muotoja. 1930-luvun puolivälissä Edwina muutti asumuseroon miehestään.

Vuonna 1939 kirjailijoita avustava Rockefeller-säätiö antoi Williamsille apurahan tunnustukseksi näytelmästä Battle of Angels. Myöhemmin Williams muokkasi keskinkertaista näytelmää ja antoi sille uuden nimen Orpheus Descending (1957).

Rockefellerin myöntämän rahan sekä WPA:n tukiohjelman turvin Williams muutti New Orleansiin kirjoittamaan ja asui jonkin aikaa The French Quarterissa, korttelissa, joka on tunnettu vapaamielisesten taiteilijoiden boheemista ja paheellisesta elämästä. Tätä aikaa Williams kuvaa vuonna 1977 valmistuneessa näytelmässä Vieux Carrè.

[Presidentti Franklin D. Rooseveltin asettama WPA (The Works Progress Administration, vuodesta 1939 The Work Projects Administration) työllisti miljoonia kansalaisia, useimmat heistä ammattitaidottomia, puutteellista koulutusta saaneita tai kokonaan kouluttamattomia, sekä tuki vähävaraisia kirjailijoita ja taiteilijoita 1930-luvun lamakauden aikana. Yhdysvaltain mustasta tiistaista (29.10.1929 tapahtunut pörssiromahdus) alkanut suuri lama kesti 1940-luvun alkupuolelle ja oli osa kansainvälistä taantumaa.]

Rockefeller-säätiön antama apuraha kiinnitti myös elokuvayhtiö Metro-Goldwyn-Meyerin huomion. Se päätti antaa mahdolliselle uudelle kyvylle tilaisuuden ja otti hänet palkkalistoilleen kuudeksi kuukaudeksi 250 dollarin viikkopalkalla.  

Talvella 1944-45 Tennessee Williamsin näytelmää The Glass Menagerie esitettiin Chigagossa. Se sai hyvät arvostelut. Chigagosta näytelmä siirtyi New Yorkiin, missä siitä tuli valtaisa menestys. Tekijän taustaa tuntevien oli mahdotonta olla huomaamatta näytelmän henkilöiden yhteyttä hänen perheoloihinsa. Myöhemminkin Williams ammensi näytelmiensä aiheet omasta kokemustamaailmastaan ja tuttavapiiristään. Williamsin suosituimpien näytelmien elokuvaversiot ohjannut Elia Kazan sanoi, että kaikki Williamsin elämästä on nähtävillä hänen näytelmissään, ja kaikki mikä on hänen näytelmissään, on nähtävillä hänen elämässään. "Everything in his life is in his plays, and everything in his plays is in his life."

Williamsin seuraava näytelmä A Streetcar Named Desire (1947) sinetöi hänen asemansa suurena näytelmäkirjailijana. Menestyksestä huolimatta Williams oli sisäisesti tyytymätön.

Vuosien 1948-59 välillä Broadwaylla esitettiin seitsemän Williamsin näytelmää. Vuoteen 1959 mennessä hän oli saanut useita palkintoja, muun muassa kaksi Pulitzer-palkintoa.

Tennessee Williamsin tämän kauden näytelmät kuuluvat sisällöltään 1940-50 -luvun moderneihin, ihmisen vieraantuneisuutta, keskinäistä hyväksikäyttöä ja ihmissuhteiden kompleksisuutta psykologisin jännittein kuvaaviin, mutta perinteisellä ilmaisulla esitettyihin näytelmiin. Usein niissä esiintyy keskiluokan pyrkyrimäisyys ja neuroottinen käytös, jota Williams kuvaa piikikkäällä, mutta hienostuneella tavalla. Teokset ovat suorasukaisia ja kuitenkin tyylikkäitä. Niissä esiintyvät jännitteet ovat usein pinnanalaisia, hiljaa kyteviä konflikteja, jotka toisinaan päätyvät avoimiksi yhteenotoiksi.

Rakkauselämässään Williams keskittyi joidenkin alkuaikojen heteroseksuaalisten suhteiden jälkeen miessuhteisiin. Hänestä tuli tunnettu henkilö New Yorkin kirjailijoiden ja taiteilijoiden homopiireissä. Williamsin homoseksuaalisiin ystäviin kuului muun muassa kirjailija Donald Windham, joka oli muuttanut New Yorkiin poikaystävänsä taiteilija Fred Meltonin kanssa vuonna 1939.

[--täydennä-- Windham avusti Tennesee Williamsia tämän kirjoittaessa näytelmää You Touched Me! D. H. Lawrencen tarinaan pohjautuva näytelmä valmistui Windhamin ja Williamsin yhteistyönä 1945.]

Vuonna 1940 Williams aloitti suhteen nuoren kanadalaisen tanssijan Kip Kiernanin kanssa. Kiernanin jätettyä hänet ja mentyä naimisiin naisen kanssa Williams joutui suunniltaan, ja Kiernanin kuolema neljä vuotta myöhemmin, 26 vuotiaana, oli hänelle raskas isku.

Williams pyrki asumaan lähellä skitsofreenikoksi diagnosoitua sisartaan. Vuonna 1945 tälle suoritettiin muutama vuosi aiemmin lääketieteessä käyttöön otettu aivoleikkaus, lobotomia, josta oli saatu "hyviä tuloksia" mielisairaiden hoidossa. Epäonnistuneen toimenpiteen seurauksena Rose joutui viettämään loppuelämänsä laitoksissa.

Taloudellisen tilanteensa vakiinnuttua Williams siirsi Rosen korkealuokkaiseen yksityislaitokseen. Hän omisti monet näytelmistään siskolleen ja piti huolta että osa niiden tuotoista ohjautui hänen hoitonsa ja hyvinvointinsa ylläpitämiseen. Rose kuoli vuonna 1996.

Vieraillessaan Meksikossa vuonna 1945 Williams aloitti suhteen meksikolaistaustaisen hotellivirkailijan kanssa. Tämä oli luonteeltaan mustasukkainen eikä voinut sietää Williamsin lisääntyvää alkoholinkäyttöä. Pari asui ja matkusteli yhdessä kunnes Williams kaksi vuotta myöhemmin lopetti suhteen.

Kesän 1948 Williams vietti Italiassa teini-ikäisen italialaisen pojan kanssa. Tällöin hän sai idean pienoisromaaniin Mrs. Stonen Rooman kevät (1950).

New Yorkiin palattuaan Williams rakastui sisilialaiseen Frank Marloon. Hän oli tuolloin jo alkoholisoitunut ja alkoi lisäksi tulla riippuvaiseksi käyttämistään lääkkeistä. Lähes neljätoista vuotta kestäneen suhteen aikana Williams ja Marlo matkustelivat ahkerasti Euroopassa. Taiteellista luomisvoimaa saadakseen he vaihtoivat useasti asuinpaikkaa asuen eri pituisia aikoja mm. New Orleansissa, Roomassa, Barcelonassa ja Lontoossa.

Williamsin ja Marlon luonteeltaan romanttinen suhde päättyi molempien runsaaseen päihteidenkäyttöön. He säilyivät kuitenkin ystävinä. Marlon kanssa vietetty aika oli onnellisinta Williamsin elämässä. Tuona aikana valmistuivat hänen parhaat näytelmänsä (The Glass Menagerien ja Streetcar Named Desiren ohella): Cat on the Hot Tin Roof (1955), Suddenly, Last Summer (1958) ja The Night of the Iguana (1961). Ajanjaksoon sisältyi kuitenkin myös holtittomuutta ja masennuskausia. Williamsin sisäisen levottomuuden, tyytymättömyyden ja ristiriitaisuuden nähnyt Marlo pelkäsi hänen ajautuvan mielisairauteen kuten Rose.

Kohta suhteen päätyttyä Marlolla todettiin keuhkosyöpä ja Williams muutti ystävänsä luo huolehtimaan tästä. Frank Marlo kuoli lyhyen sairastamisen jälkeen syyskuussa 1963.

Marlon pelot kumppaninsa henkisen tasapainon horjumisesta toteutuivat. Pahimmillaan masennus ilmeni katatonisina oireina. Äiti ja veli yrittivät huolehtia Williamsin terveydestä ja rajoittaa liiallista lääkkeiden käyttöä, mutta näytelmäkirjailijan vajoaminen jatkui. 

On vaikea sanoa mitkä oireista aiheutuivat alkoholin ja lääkkeiden yhteiskäytöstä. Päihteiden käyttö joka tapauksessa pahensi henkistä oireilua, jonka hoitamiseen masentunut ja sekava Williams käytti lisää lääkkeitä. Pääosa hänen käyttämistään lääkkeistä oli tuolloin jo luokiteltu huumausaineiksi.

Julkisuuden henkilöiden hoitajana tunnetuksi tullut lääkäri Max Jakobson määräsi Williamsin masennukseen mm. amfetamiinipistoksia ja amfetamiinin aiheuttamaan unettomuuteen voimakkaita barbituraatteja.

- - -

Max Jakobson (1900-1979) oli saksalaissyntyinen New Yorkissa toimiva lääkäri. Hänen aktiivisuutensa amfetamiinin ja barbituraattien sekä näihin pohjautuvien lääkesekoitusten kokeilussa tunne-elämän ongelmien, henkisen tasapainottomuuden, masennuksen ja alkoholiriippuvaisuuden hoitoon toi hänelle lempinimet 'Miracle Max' ja 'Dr. Feelgood'. 

Tennessee Williamsin lisäksi Jakobsonin asiakaskuntaan ovat kuuluneet mm. Yul Brunner, Truman Capote, Cecil B. DeMille, Marlene Dietrich, Eddie Fisher, Marilyn Monroe, Elvis Presley, Anthony Quinn ja Nelson Rockefeller.

Kertomusten mukaan Jakobsonin antamat cocktailit olivat hurjimmillaan sekoitus mm. amfetamiinia, kipulääkkeitä, vitamiineja, hormoneja ja ihmisen istukkaa. Myös presidentti John F. Kennedy kuului Jakobsonin asiakkaisiin. Hänen ensimmäinen vierailunsa Jakobsonin vastaanotolla tapahtui 1960. Seuraavana vuonna Jakobson kuului presidentin seurueeseen tämän valtionvierailulla Itävallassa, missä hän antoi pistoksen presidentin selkäkipuun.

Omalaatuisista sivuvaikutuksista huolimatta (mm. yliaktiivisuutta, vapinaa ja kouristeluja) Jakobsonin lääkkeet tehosivat. Yhdysvaltain ruoka- ja lääkeaineita valvovan viraston (The Food and Drug Administration, lyhennys FDA tai USFDA) raportoidessa Kennedylle Jakobonin sekoitusten sisällöstä, tämä vastasi: "En välitä vaikka se olisi ollut hevosen kusta, se toimi". Jakobson kävi presidentin luona Valkoisessa talossa yli 30 kertaa.

1960-luvun lopulla Jakobson teki 24 tuntisia työpäiviä hoitaen päivittäin kymmeniä potilaita ja joutui itsekin turvautumaan piristeisiin. BNDD (Bureau of Narcotics and Dangerous Drugs) peruutti Jakobsonin lääkärinoikeudet vuonna 1975. Osasyynä lääkärinluvan menettämiseen oli presidentin valokuvaajan Mark Shawn tapaus.

Jakobsonin asiakkaisiin kuulunut Shaw, useisiin muotilehtiin kuvannut palkittu valokuvaaja, menehtyi 26. tammikuuta 1969. Virallinen kuolinsyy oli sydänkohtaus, mutta ruumiinavauspöytäkirjan mukaan hän kuoli lääkemyrkytykseen. Ruumiinavaus paljasti pitkäaikaisen amfetamiinin käytön.

- - -

Vakavasti päihderiippuvainen mutta taiteellisesti kunnianhimoinen Williams yritti uudistaa ilmaisuaan. Joitain hänen myöhemmistä töistään on verrattu mm. Samuel Beckettiin. Tulokset jäivät kuitenkin heikoiksi. Päihteiden käytön aiheuttama sekavuus ja lyhytjännitteisyys vaikeuttivat luomistyötä. Julkisuuskuva kärsi Williamsin esiinnyttyä epämääräisessä kunnossa. Päihderiippuvuus ja sekava elämä tulivat julkiseen tietoisuuteen.

Williamsin uusista kokeiluista onnistuneimpia oli näytelmä The Two-Character Play (1973), jota hän oli kirjoittanut, uudelleenkirjoittanut ja hionut kymmenen vuoden ajan. Ihmisen kaksijakoisuutta, hajoamista ja pelkoja persoonallisesti kuvaava näytelmä ei ilmestyessään saanut yleisön eikä monien kriitikoidenkaan suosiota, mutta on sittemmin saanut arvostusta. 

Ajoittaisesta työkyvyttömyydestä huolimatta Williamsilta ilmestyi useita näytelmiä vielä 1970- ja 80-luvuilla. Näytelmien taso oli vaihteleva.

1970- ja 80-lukujen näytelmät ovat erittäin omaelämäkerrallisia. Rosen mielisairaus toistuu useissa näytelmissä. Clothes for a Summer Hotel (1980) kuvaa F. Scott Fitzgeraldin vierailua vaimonsa Zeldan luona mielisairaalassa. Näytelmästä on helppo havaita Williamsin samaistuminen Fitzgeraldiin, joka kärsi alkoholismista kuten Williamskin. Vuonna 1948 mielisairaalapalossa menehtyneen Zeldan näytelmäkirjailija rinnastaa (lobotomiassa elämänsä menettäneen) Rosen kohtaloon.

Joidenkin arvioiden mukaan Rosen sairaus ja epäonnistunut leikkaus olivat suurin syy Williamsin alkoholismin ja lääkeriippuvuuden syntymiseen. Rosen lobotomia sekä Kip Kiernanin ja Frank Marlon kuolema olivat menetyksiä, joista Williams ei koskaan päässyt yli.

Williamsin toiseksi viimeinen näytelmä A House Not Meant to Stand (1982) muistuttaa hänen parhaita näytelmiään, joskin pienemmässä mittakaavassa, ja osoittaa uutta luomisvirettä.

Mustaksi komediaksi luokiteltu teos kuvaa joulunviettoa Cornelius ja Bella McCorklen kodissa. Nämä ovat juuri haudanneet vanhemman poikansa - homopojan, jonka Cornelius vuosia aiemmin karkoitti kotoa. Ulkona raivoaa myrsky. Ryypiskelevä Cornelius yrittää saada alkavasta dementiasta kärsivää Bellaa paljastamaan rahakätkön. Vaimo on saanut rahat perinnöksi laittoman alkoholin myynnillä rikastuneelta isoisältään. Bellan kieltäydyttyä yhteistyöstä Cornelius uhkaa sulkea hänet laitokseen, kuten on tehnyt heidän tyttärelleen Joanielle. Nuorempi poika Charlie on matkalla pelastamaan äitiään kiihkeästi uskonnollisen, raskaana olevan morsiamensa Staceyn kanssa.

Williamsin 1970-luvulla aloittama ja vuosien 1978-82 välillä kolmeksi versioksi viimeistelemä In Masks Outrageous and Austere pohjautuu hänen kertomukseensa Tent Worms vuodelta 1945. Näytelmän nimi on otettu Elinor Wylien (1885-1928) runosta Now Let No Charitable Hope.

Paris Rewiew -lehdessä vuonna 1981 näytelmää kuvattiin adjektiiveilla important, extremely funny ja bizarre as hell.

Babe Foxworth, the world’s richest woman, has been abducted to an undisclosed coastal location. She has been brought there by the Gideons, a secret service-like security team, employed by Kudzu Chem, the clandestine corporation behind her vast wealth. With Babe are Billy Foxworth, her younger gay husband, and Jerry, his even younger male secretary from Harvard. Under a flickering Aurora Borealis, they meet their wacky neighbors from the invisible house next door, the opera singing Matron and her mentally challenged son Playboy who can only say "Coo" and is a compulsive masturbator. Mac, Matron’s gigantic husband who communicates through grunts, and his diminutive interpreter are also part of the surreal world. They play out a twisted game of survivor as the play hurtles towards a violent ending.
(Englanninkielinen Wikipedia, In Masks Outrageous and Austere)

Williamsin viimeiseksi jääneet näytelmät tekevät selväksi ettei hän ollut menettänyt taiteellista luomiskykyään ja että häneltä sopi edelleen odottaa mestariteosta. Uutta mestariteosta ei kuitenkaan ehtinyt syntyä...

Näytelmäkirjallisuuden alalla 1940-50 -lukujen merkittävimpiin vaikuttajiin lukeutuva Tennessee Williams kuoli tukehtumalla silmätippa-pullon korkkiin hotellihuoneessaan. Kuolinsyystä on kolme erilaista versiota.

On February 25, 1983, Williams was found dead in his suite at the Elysee Hotel in New York at age of 71. The medical examiner's report indicated that he choked to death on the cap from a bottle of eye drops he frequently used, further indicating that his use of drugs and alcohol may have contributed to his death by suppressing his gag reflex. Prescription drugs, including barbiturates, were found in the room. Some people have questioned the official account of Williams's death. Forensic detective and expert Michael Baden reviewed the medical files in regard to Williams's death, and stated that the results showed that Williams died of a drug and alcohol overdose, not from choking. Williams's friend, playwright Larry Myers, said that the autopsy report was later modified to state that Williams actually died of acute seconal intolerance, and his friend Scott Kenan said that someone in the coroner's office invented the bottle cap scenario in the first place.
(Englanninkielinen Wikipedia, Tennessee Williams)

Rosen kuolema- täydennä- tuotantoa (mm. runoteokset)- näytelmiin perustuvat elokuvat ym.--

- - -

Tennessee Williamsin ja taiteilija Michael Garadyn yhteisnäyttely järjestettiin Saint Filles Street Galleryssä 2008:

Tennessee and I got on like a house on fire – and he nearly burnt the house down once with his cigarettes. We were friends and neighbours in London in the late 70s. I met him through Ava Gardner, who had a balcony flat in Kensington. I was doing a portrait of Ava, which I sadly never finished. Tennessee said that he and I were kindred spirits and wanted us to work together.

Painting was a passion for him. He did it as a second profession. It started around the 60s when his career as a playwright had a bit of a dip. The famous plays were behind him then. He was dedicated to painting and found it very therapeutic. Tennessee was always doing something. He was like a precocious child, really.

We painted together every day. He presented me with half a dozen of his works, which are going to be in the exhibition. They've never been seen in public. I think they're little treasures. There's a self-portrait and one of me bare-chested. I said, "I don't like taking off my shirt, Tennessee." He said, "Oh go on, I want to learn anatomy." I said, "All right but put the fire on – it's mighty cold." So there I sat like a complete dolt with my shirt off. But I loved the portrait. It's a little bit of history for me. He did it in pencil, with an oil wash - diluting the oil paint in turpentine and spreading it over a canvas-type paper. It came out like a watercolour. --

I did three big portraits of Tennessee. It was fascinating to sit there with a man whose feelings were all sealed in. You had to somehow distill those feelings. Gradually, I started to understand him. He always wanted us to exhibit our work together – and now we are.

("Michael Garady remembers his relationship with the great American dramatist, who had a second career as an artist", The Guardian, 24 October 2008)

[ keskeneräinen ]

kts. Tennessee Williams (laajempi esitys)

YOURCENAR, Marguerite (1903 - 1987)

Marguerite Yourcenar (Marguerite Antoinette Jeanne Marie Ghislaine Cleenewerck de Crayencour) syntyi Brysselissä kesäkuussa 1903 ja kuoli kotonaan Mount Desert Islandissa Yhdysvalloissa joulukuussa 1987. Hän on ensimmäinen Ranskan Akatemiaan valittu nainen.

Yourcenairin kummatkin vanhemmat olivat vanhaa flaamilaista sukua. Äiti kuoli 10 päivää Margueriten syntymän jälkeen.

Marguerite Yourcenar syntyi ylhäisaateliseen perheeseen. Hänen äitinsä Fernande de Cartier de Marchienne oli belgialainen, ja hän menehtyi tyttärensä synnytykseen. Marguerite de Crayencourin kasvatti hänen isänsä äiti. Myös hänen isänsä, joka oli epäsovinnainen seikkailija ja sivistynyt matkailija, palasi lyhyen avioliiton jälkeen asumaan vanhempiensa luokse. Vuoteen 1912 saakka Marguerite asui Lillessä ja osan ajasta Nord-departementissä sijaitsevassa sukulinnassa Mont Noiressa. Ylioppilastutkinnon alkuosan hän suoritti koulua käymättä Nizzassa. Hänen ensimmäinen runodialoginsa Le Jardin des chimères ilmestyi omakustanteena vuonna 1921, ja hän käytti tekijänimeä Yourcenar, joka oli lähes anagrammi hänen oikeasta nimestään Crayencour.
(Wikipedia, Marguerite Yourcenar)

Yourcenarin esikoisromaani Alexis ou le traité du vain combat ilmestyi 1929. Samana vuonna kuoli Margueriten isä.

Yhdeksäntoista vuoden aikana 1921-39 Yourcenairilta ilmestyi 11 laadullisesti epätasaista teosta. Teokset ovat pääosin hyvää kirjallisuutta ja osa niistä saavutti menestystä, mutta osa on kirjallisesti vähäarvoisia.

Yourcenair myös käänsi kirjallisuutta, mm. Virginia Woolfin romaanin The Waves vuonna 1937. Samana vuonna hän tutustui amerikkalaiseen kirjallisuudentutkijaan Grace Frickiin. Sotaan ajautuvan Euroopan poliittisesta tilanteesta huolissaan Yourcenar muutti Yhdysvaltoihin Frickin kehotuksesta 1939.

Yhdysvalloissa Yourcenar opetti Ranskan kirjallisuutta. Hän rekisteröi Yourcenairin viralliseksi nimekseen vuonna 1947 ja sai Yhdysvaltain kansalaisuuden 1948. Biseksuaali Yourcenar ja Frick asuivat yhdessä Frickin kuolemaan saakka. Frick käänsi kumppaninsa teoksia englanniksi. Grace Frick menehtyi rintasyöpään 1979.

Kaksitoista vuotta Yourcenarin edellisen kirjan jälkeen ilmestynyt Hadrianuksen muistelmat (1951) oli hänen läpimurtonsa. Kirjan saavutettua maailmanlaajuista menestystä Yourcenar päätti kokonaan omistautua kirjailijan uralle.

Tyylillisesti Hadrianuksen muistelmat kuuluu historiallisen kertomakirjallisuuden parhaimmistoon. Historiallisen romaanin perinnettä noudattaen tekijä sisällyttää teokseen suuren joukon todellisia ihmisiä ja paikkoja ja tapahtumia, jotka hän sulauttaa kiinteäksi osaksi tarinaa, mutta vapaamuotoisesti käsitellen. Päämääränä on eheä taideluomus, ei historian oppikirja. Romaani ei siten ole tietokirja kuvaamastaan ihmisestä tai ajasta - vaikka on sitäkin - vaan ennen kaikkea tekijänsä vapaan eläytymisen tulos. 

Romaanista välittyy Yourcenarin kiintymys kuvaamaansa aiheeseen ja on osoitus taiteen vaikutusmahdollisuuksista. Se välittää eteenpäin tekijänsä henkilökohtaisen mieltymyksen kohteita: antiikin filosofiaa ja kulttuuria, humanismia ja viehtymystä homoseksuaalisuuteen. 

Joissain historiallisissa romaaneissa on romaanin kirjoittamista edeltänyt vuosien, jopa vuosikymmenien työ lähdeteoksia tutkien ja muistiinpanoja tehden. Hadrianuksen muistelmien lopussa oleva luku Lähdekirjallisuus osoittaa Yourcenarin perehtyneisyyden aiheeseen. 

Seuraavilla sivuilla lukija kohtaa luettelon tärkeimmistä teksteistä, joihin on  
nojauduttu tätä kirjaa laadittaessa. Tällainen kirjallisen teoksen tukeminen to-
siasioilla on sitä paitsi aivan Racinen menettelytavan mukaista, sillä tragedi-
oidensa esipuheissa hän huolellisesti luettelee lähteet. Mutta aivan alkuunsa
ja vastataksemme kaikkein tähdellisimpiin kysymyksiin on hyvä noudattaa
Racinen esimerkkiä ja mainita jotkut verraten harvat kohdat, joissa tekijä on
lisännyt jotakin historian tietoihin tai muutellut niitä varovaisesti.

 -- Vapautettu orja Onesimus on kyllä ollut olemassa, mutta emme tiedä, toi-
miko hän välittäjänä Hadrianuksen rakkausjutuissa. -- Kirjassa kuvatut kaksi
noita-akkaa, britannialainen ja kanospolainen ovat kuviteltuja henkilöitä, jot-
ka kuvaavat lyhyesti niitä ennustajia ja salatieteiden harjoittajia, joita Hadria-
nus mielellään keräsi hoviinsa. --

Lyhyesti luonnehdittu kuvaus Antinouksen perhepiiristä ei ole historiallinen,
mutta se on sovellettu Bithyniassa näihin aikoihin vallinneisiin yhteiskunnalli-
siin oloihin. Joissain riidanalaisissa kohdissa on täytynyt valita historiantutki-
joiden esittämien erilaisten olettamusten välillä. Valinta on pyritty tekemään
pätevin syin. Tällaisia kohtia ovat esimerkiksi syyt Suetoniuksen syrjäyttämi-
seen, Antinouksen syntyperä, josta ei varmasti tiedetä, oliko hän orja vai va-
paa, Hadrianuksen osallistuminen Palestiinan sotaan, Sabinan jumalaksi julis-
tamisen ajankohta ja Aelius Caesarin hautaaminen Hadrianuksen mausoleu-
miin. Toisissa kohdissa on tahallaan pyritty jättämään kertomus väljäksi,
esimerkiksi kuvatessa Trajanuksen empimistä, ennen kuin hän adoptoi Had-
rianuksen, ja Antinouksen kuolemaa. Historia on näissä kohdin epävarmaa,
mutta sitä ennen on itse elämä ollut samanlaista.

-- Vaikka ei pyrkisikään täydellisyyteen, on vielä mainittava, että jotkut yksi-
tyiskohdat on poimittu Julius Capitoli
nuksen kirjoittamista Antoniuksen ja
Marcus Aureliuksen elämäkerroista ja
että jotkut lauseet on saatu Aurelius
Victorilta ja 'Epitomen' tekijältä, joilla
jo on Hadrianuksen elämästä täysin ta-
runomainen kuva mutta joiden tyyli
on aivan omaa luokkaansa. --

-- Athenaiokselta, Aulus Gelliukselta ja Filostrateelta on saatu paljon sofis-
toja ja keisarihovin runoilijoita koskevia yksityiskohtia. Lisäksi Plinius ja
Martialis tarjoavat joitakin pikkupiirteitä -- . Kun on kuvailtu Hadrianuksen
murhetta Antinouksen kuoltua, on seurattu hänen oman hallituskautensa
historioitsijoita, mutta otettu huomioon myös jotkut kohdat kirkkoisillä, jot-
ka tietysti ovat tuomitsevia, mutta joskus tässä asiassa inhimillisempiä ja
vaihtelevampia kuin yleensä ollaan taipuvaisia ajattelemaan. Kohtia 'Arria-
nuksen kirjeestä keisari Hadrianukselle Mustan Meren ympäripurjehtimisen
johdosta', jotka sisältävät samansuuntaisia viittauksia, on sisällytetty tähän
teokseen. Joitakin autenttisia pikkupiirteitä, jotka Talmudissa sekaantuvat
valtavaan taruaineistoon, on otettu lisäksi kuvatessa Palestiinan sotaa, jo-
ka muuten noudattaa Eusebiuksen kirkkohistorian kertomusta. Maininta
Favorinuksen maanpaosta pohjautuu hänen käsikirjoitukseensa, jonka Va-
tikaanin kirjasto on julkaissut vuonna 1931 (Studi e Testi, LIII); julma koh-
taus, jossa sihteeri menettää toisen silmänsä, on saatu eräästä Galienuk-
sen teoksesta, joka taas oli Marcus Aureliuksen lääkäri. Kuolevan Hadria-
nuksen kuva on saanut vaikutteita siitä traagillisesta kuvauksesta, jonka
Fronto on antanut vanhenevasta keisarista.

Antinouksen niin hämärää kuolemaa ovat käsitelleet: W. Weber, 'Drei
Untersuchungen zur aegyptisch-griechishen Religion', 1911. On vielä mai-
nittava Festugièren ihailtava teos 'La Valeur Religieuse des Papyrus Magi-
ques', joka julkaistiin vuonna 1934, ja ennen kaikkea hänen analyysinsä
'Esies' uhrista, hukuttautumiskuolemasta, joka teki uhrista jumalan. --
Tällä lailla legenda vapaaehtoisesta kuolemaanmenosta toisen puolesta
siirtyy traagillis-eepillisten sivutuotteiden varastosta tietyn okkulttisen pe-
rinteen hyvin selviin kehyksiin.

(ss. 300-304, 306)

(Hadrianuksen muistelmien jälkisanoista s. .... ) 

Frickin kuoltua Yourcenarin vietti paljon aikaa Mount Desert Islandin kodissaan keskittyen yksinäisyydessä kirjalliseen työhön. Töiden välissä hän teki pitkiäkin matkoja. Viimeisen kumppaninsa Jerry Wilsonin kanssa Yourcenair matkusti maailman ympäri.

--Wilson  !!!--

Marguerite Yourcenar valittiin Belgian Akatemian jäseneksi vuonna 1970, ja Ranskan Akatemian jäseneksi kymmenen vuotta myöhemmin 1980.

Ranskan Akatemian jäsenistä Yourcenarin valintaa akatemiaan tuki voimakkaimmin ranskalainen kirjailija ja kolumnisti Jean d'Ormeson, joka tunnetaan työstään Unescossa ja joka johti Le Figaro -lehteä 1970-luvulla. Valinnan jälkeen d'Ormeson toivotti hänet sydämellisesti tervetulleeksi ja piti hänelle tervetuliaispuheen.

....

Marguerite Yourcenair kuoli 17. 12. 1987.

Hänen tuotantonsa, joka ulottui monelle vuosikymmenelle, sijoittuu ajankohtaisten kirjallisuusvirtausten ulkopuolelle eräänlaisena paluuna perinteeseen ja estetiikkaan sekä haluna ilmentää kirjallisuuden perintä merkitystä, kerrontaa.

Yourcenar sai voimakkaita vaikutteita itämaisesta satu- ja tarinankerronnan perinteestä. Hänen ajatusmaailmansa ei kuitenkaan koskaan etääntynyt kauaksi humanismin ja renessanssin perinteistä: ”Todellinen syntymäpaikka on se, missä ensi kertaa on älykkäin silmin katsellut ympärilleen; minun ensimmäinen isänmaani olivat kirjat ja vähäisemmässä määrin koulut.”

Ranskassa on ilmestynyt Yourcenarin valikoitu kirjeenvaihto (Correspondance). Teoksesta paljastuu, että hän oli vegetaristi ja että hän solmi lujan ja kestävän ystävyyssiteen näyttelijä Brigitte Bardot'n kanssa kiinnitettyään ensimmäisenä tähden huomiota hylkeenpoikasten metsästämiseen.
(Wikipedia, Marguerite Yourcenar)

- - -

Yourcenairin nuoruudentyö ... ilmestyi suomeksi Teoksen kustantamana 20??.

Vaikka Yourcenarin teoksia tunnetaan melko vähän Suomessa, hän on 1900-luvun ranskankielisen kirjallisuuden tärkeimpiä nimiä. -- Yourcenarin kirjallinen tuotanto on hyvin laaja-alaista historiallisista romaaneista omaelämäkerrallisiin muistelmiin saakka. Tulet on hänen nuoruudentyönsä, poikkeuksellinen ulostulo ja purkaus.

-- huumaava ja pohjattoman kaunis proosarunokokoelma tai vimmainen monologi, joka huutaa intohimoisen ihmissuhdekriisin jäljiltä tuskaansa mutta tekee sen tavalla, jonka vain Yourcenar taitaa. Vuonna 1935 ensimmäisen kerran ilmestynyt runoelma on tarinoiden ja tekstien mosaiikki. Yourcenar käyttää yhdeksää eri myyttistä ja historiallista henkilöä, sanoittaa ja tuudittaa heitä yhä edelleen uudelta tuntuvalla, häkellyttävällä tavalla: Faidran, Akhilleuksen, Patrokloksen, Antigonen, Lenan, Maria Magdaleenan, Faidonin, Klytaimnestran ja Sapfon tarinat kertovat epätoivoisesta rakkaudesta ja niitä yhdistää toisiinsa tietty rakkauskäsitys sekä sukupuolirooleilla leikkiminen. Tulet on lumoava ja raaka kirja. Se puhuu rakkaudesta häpeilemättä, näyttäen halun tuhovoiman ja kauneuden. Kyse on rakkauden totaliteetista, joka iskee uhriinsa kuin sairaus mutta näyttäytyy kutsumuksena. Kyse on eletystä elämästä, kokemuksesta, joka on kautta aikojen sijainnut ihmisenä olemisen ytimessä – mysteeristä, joka riivaa ja vangitsee.
(Kustantajan nettisivulta)

--Arvostelu--

--Arvostelu--

- - -

- d'Ormeson esp. haastattelussa--

- Marguerite Yourcenar, who was born in 1903 and died in 1987, was the last echo of a heroic chorus of European writers that included Thomas Mann and Andre Gide, older men whom she particularly admired and whose work influenced hers. Like them, she was a philosophical writer with a deep and wide culture, a moralist with a taste for historical perspectives and a virtuoso equally at home in novels, stories and essays (she also wrote rather bad plays and poems).

Like them, she joined a dignified, not to say marmoreal, manner to a penchant for shocking subject matter, for she was as fascinated as they were by sexual ambiguity. Mann explored incest in "The Blood of the Walsungs" and an exalted, if overripe, platonic homosexuality in "Death in Venice." Gide touched on bisexuality and reveled in hedonism in "The Immoralist" and avowed his own homosexuality in "If It Die." In a daring, if often over-the-top, essay, "Corydon," Gide defended homosexuality as natural and even useful to society.

As Josyane Savigneau reminds us in "Marguerite Yourcenar: Inventing a Life," Yourcenar, in her very Gidean first novel, "Alexis" (1929), showed how a young husband's homosexuality could compromise his marriage, while in her masterpiece, "Memoirs of Hadrian" (1951), she invented one of the great same-sex love stories of all time, the Roman Emperor's passion for his Greek lover. In her splendid essays on the Alexandrian poet Constantine Cavafy and the prolific Japanese novelist Yukio Mishima she honored two of the remarkable talents of our epoch, each so different from the other but both homosexual. Indeed, her critical introduction to Cavafy is a particularly acute evaluation; for instance, she remarks, "We are so used to seeing in wisdom a residue of dead passions that it's difficult to recognize in it the hardest and most condensed form of ardor, the gold nugget pulled out of the fire, not the ashes."

This Nietzschean celebration of passion would mark her own fiction. In her essay she also contrasts Cavafy's "exquisite freedom from posturing" about his homosexuality with Proust's dishonesty (which led him to give "a grotesque or false image of his own tendencies") and with Gide's need "to put his personal experience immediately in the service of rational reform or social progress." In her own writing and conduct she would avoid the Proustian and Gidean extremes and cultivate Cavafy's unemphatic self-acceptance.

Cavafy's honesty is also similar to that of the Emperor Hadrian in Yourcenar's brilliant re-creation. As she explained, in giving the background to her most famous book and how she came to write it, she had been struck as early as 1927 by one of Flaubert's letters in which he observed, "There was a unique moment between Cicero and Marcus Aurelius when the gods no longer existed and Christ had not yet emerged and humanity was all alone." This was the supremely humanist moment that Yourcenar captured with such success.

- Hadrianus (wikipedia !!)--

 Yourcenarin suomennettu tuotanto:

[ KESKENERÄINEN ]

kts. Marguerite Yourcenar (laajempi esitys), Jean d'Ormesson, Historiallisen romaanin määritelmästä