Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Sotakirjailijat M - Q

PIETILÄINEN, Kyösti (1945 - )

Pikkusisko sipsuttelee yläkerrassa. Vessaan menossa. Putki vääntää ja kurnuttaa. Herään heti vieraaseen ääneen. Avaan silmäni pimeydessä selälleen, ei nukuta taaskaan. Odotan ja kuuntelen, minulla riittää aikaa. Takkahuone on tupattu täyteen pimeää, mutta silmäni tottuvat. Katselen pitkin siemauksin rauhallista pimeyttä. Opin legioonassa nukkumaan kuin kissa, toinen silmä selällään ja toinen puoliksi auki. Pimeä ei silloin huokunut turvallisuutta. Keneenkään ei voinut luottaa, ei edes suljettujen ovien takana, legioonakavereiden keskellä.

Kyösti Pietiläinen, syntynyt Kotkassa 30. 8. 1945 (legioonalaisnimi Karl Peters, s. Kuopio 8. 3. 1945) toimi muukalaislegioonassa kouluttajana, laskuvarjojääkärinä, sitten ryhmänjohtajana ja lopulta legioonalaisten sotapoliisina.

Kaikkiaan olin saanut palveluksestani ja pahoista tekosistani Ranskan hyväksi neljä mitalia. Sinivalkoinen Ranskan siirtomaamitali minulle luovutettiin Afrikan-operaatioiden johdosta. Ranskan kultaisen armeijamitalin sain ensimmäisenä Ranskan armeijassa. Operaatio Mantan erityisen pahoista teoista sain hopeamitalin ja pronssimitalin hyvästä palveluksesta. Esimieheni ehdottivat minulle useita muita mitaleja täydellä syötöllä, mutta ylemmissä portaissa ne eivät menneet lävitse. Paras mitalini on edelleen kova kuntoni ja terveyteni. Lisämitaleille sanoisin ei kiitos. Minä tiedän liikaa jokaisen kiiltävän mitalin likaisesta puolesta.

Sisarenpojan Petri Pietiläisen avustuksella kirjoitettu muistelmateos Legioonalainen Peters kertoo Kyösti Pietiläisen värväytymisestä muukalaislegioonaan ja lähes 30 vuotta kestäneestä palveluksesta. Teos kuvaa legioonalaisten kuria, käyttäytymistä ja operaatioita, muun muassa ranskalaislasten vapauttaminen terroristeilta Djiboutissa 3. 2. 1976, jolloin Djibouti vielä oli Ranskan Somalimaa (maa itsenäistyi kesäkuussa 1977) ja Ruandan operaatio vuonna 1994.

Yli kaksikymmentäkahdeksan vuotta Ranskan muukalaislegioonassa ei raapiudu pois muutamassa vuodessa. Jäin legioonasta kaksi vuotta sitten eläkkeelle. En saa nukuttua öisin. Mietin elämääni. Tarinasta 99 prosenttia on totta, 99 prosenttia valhetta ja 99 prosenttia hulluutta. Siitä puuttuvasta prosentista ei puhuta suoraan, sillä se tietäisi linnaa. Tuo puuttuva prosentti pitää valveilla.

Kyösti Pietiläinen avioitui nuoren etiopialaisen Elsan kanssa 8. toukokuuta 2000 ja asettui Addis Adebaan.

Kesäisin käyn Suomessa. Juhannus tuntuu toisella tavalla hyvältä, kun on vihreää ympärillä. Silloin haluan kalastaa Kotkassa, merellä pienessä soutuveneessä. Lasken silakkaverkot ja tunnen jo halstrattujen hailien rapean maun.

Petri ja Kyösti Pietiläisen hyvin myynyt teos Legioonalainen Peters. Suomalaisen palkkasoturin muistelmat (Tammi 2003, toinen painos 2004, kolmas 2006) sai myöhemmin jatkoa, kun Pietiläinen täydensi elämäntarinaansa:

Pietiläinen, Petri ja Kyösti: 120 Päivää legioonalaiseksi - miten Pietiläisestä tehtiin Peters. (Tammi 2005, toinen painos samana vuonna, kolmas painos 2006.)
Pietiläinen, Petri ja Kyösti: Kotkanpoika ja albatrossi. Legioonalais-Petersin varhaiset merimiesvuodet. (Tammi 2006.)

Juhan-Ville Kaarnakarin kanssa kirjoitetut:

Legioonan isku Kolweziin. Tammi, 2008.
Sotapoliisi Peters No: 005. Tammi, 2009.
Verinen keidas. Tammi, 2010.
Legioonalainen Peters Ruandassa. Tammi, 2011.
Legioonalainen Peters Aavikon kettu. Tammi, 2012.
Legioonalainen Peters Tarkka-ampujan tähtäimessä. Tammi, 2013.

Muistan, kuinka minuun luotettiin: eversti, esikunta ja turvallisuustoimisto - kaikki luottivat. Todisteeksi minulle lahjoitettiin ainutlaatuinen sotapoliisikortti. Toista ei ole maailmassa. Kortissa lukee Carte Police Militaire N: 005 eli sotapoliisi numero 005. Pientä herjaa ja suurta kunniaa. Minua hiukan kuuluisampi 007:kin tulee järjestyksessä minun jälkeeni. Mutta vaikka minuun luotettiin, minä luotan vain Jumalaan.
(Kyösti Pietiläinen muistelmateoksen Legioonalainen Peters päätössanoissa)

Haastatteluissa sanottua: 

- Käyn joka kuukausi kuittaamassa Ranskan Etiopian lähetystöstä eläkesekkini, joten aivan kaikkea ei kirjastakaan löydy. Itsesuojeluvaistoa se on, sanoo Kyösti.
(Nettilehti Verkkopoiju 2.11.2003)

Pietiläinen ei ole tahtonut levittää lukijan silmille toistuvia kuvauksia esimerkiksi vaarallisten sotilaskarkureiden tekemistä murhista ja raiskauksista, legioonalaisten huumeidenkäytöstä tai aliupseeriston homoseksuaalisuudesta. "Jos haluaisin mustata muukalaislegioonan maineen, voisin tehdä sen milloin hyvänsä. Mutta se ei kuulu periaatteisiini. Sen vuoksi homouttakin on sivuttu vain sen yhden esimerkin verran." Kirjassa Pietiläinen joutuu todistamaan kohtausta, jossa ylikersantti käyttää nuorta legioonalaista seksuaalisesti hyväkseen. "En minä ikinä olisi uskonut legioonaan mennessä, että niitä homoja on siellä niin paljon. Upseeristoa myöten."
(Voima 1/2004).

Muukalaislegioona ei ollut ensimmäinen armeija, johon Pietiläinen hakeutui. Hän astui 17 vanhana Suomen armeijan harmaisiin. Yhdeksän kuukautta rannikkopatteristossa menivät kuin siivillä. Puolustusvoimat ei hänen mukaansa varusmiehiä 40 vuotta sitten juuri juoksuttanut. - Sitä ei kyllä voi legioonaan verrata. Tykkimiehiltä ei vaadittu mitään. Alokaskoulutuksen aikana oli yksi ainoa 10 kilometrin marssi, mutta puolet porukasta nostettiin traktorin lavalle jo puolimatkassa. Ei jumalauta, Pietiläinen hämmästelee.
(Ruotuväki 2/2004).

REPONEN, Kalervo (1894 - 1953)

Reponen valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista 1916. Osallistui kansalaissotaan, Aunuksen retkelle ja Viron sotaan vuosina 1918 - 1919. Avioitui kansakoulunopettaja Annikki Parkkisen kanssa 1925.

Kalervo Reponen tuli tunnetuksi 1940-luvulla osittain omiin kokemuksiin pohjautuvien sotakertomusten (erityisesti romaani Etulinjoilla Summassa, Yläsommeessa ja Viipurinlahdella, 1940) ansiosta.

Sotakirjojen lisäksi Reponen kirjoitti eläinaiheisia kertomuksia ja seikkailukirjoja. 

Reposen kolmas teos, seikkailuromaani Luutnantti Harhon rakkaus ilmestyi 1929. Kirja tuo mieleen suosittuja seikkailuromaaneja samaan aikaan kirjoittaneen Simo Penttilän (Uuno Hirvonen) kuvitteelliseen Etelä-Amerikkaan sijoittuvat Kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilän seikkailut.

Reponen muokkasi romaania 1950-luvulla. Sen toinen, uudistettu painos ilmestyi Kariston seikkailuromaanit -sarjassa 1953.

Monta vuotta sen suuren sodan jälkeen, joka oli opettanut maailman sivistyskansat kumartamaan kultaa ainoina autuaaksi tekevinä aineina ja itseään ainoina oikeina jumalina, alkoivat epäitsekkäät aatteet jälleen etsiä sijaa maan päällä ja innostaa ihmismieltä jaloihin tekoihin.  
  Näihin aikoihin joutui San Pedro-niminen pieni tasavalta, joka on kaukana Etelä-Amerikan troopillisessa vyöhykkeessä, ankaraan taisteluun ahnetta ja sangen ylivoimaista Negrio-nimistä naapuritasavaltaa vastaan. Kourallisella miehiä se piti ilmiömäisen sitkeästi puoliaan vihollisen suunnattomia laumoja vastaan, mutta ymmärrettävistä syistä kävi puolustus päivä päivältä heikommaksi.
 
  Vihdoin näytti kaikki menetetyltä. Vihollisen rautainen rengas supistui supistumistaan puristuen yhä kiinteämmin pienoisen tasavallan sydämen ympärille.

( Luutnantti Harhon rakkaus, 1953, s. 5 )

- Seis! Ei... mi-mitään mielettömyyksiä! Emmehän tiedä, minkälaisia olentoja tuolla alhaalla piileksii, ja siksi meidän tulee noudattaa mitä suurinta varovaisuutta! Vaikka en usko, että alkuasukaskansoilla on tuliaseita, niin onhan sellaisilla melkein aina äänettömästi toimivia jousipyssyjä tai puhallusputkia myrkytettyine nuolineen. Tai... voi tuhannen tulikiven leimahdus!   
 
Hänen aivoihinsa jysähti ensikerran ajatus, että kenties tuo merkillinen tuoksu olikin jonkun verenhimoisen vampyyrikansan pirullisen nerokas houkutuskeino, jonka avulla he panivat erämaankulkijan pään pyörälle houkutellakseen hänet cibahuumauksessa arvostelukykynsä kadottaneena helpoksi saaliikseen.  
  Tuskin tämä otaksuma oli syntynyt hänen aivoissaan, kun hän niin nopeasti kuin kykeni raahautui lääkearkkusen luo. Siitä hän kaivoi esille pienen pussin, jossa olevasta valkoisesta jauheesta antoi hyppysellisen kaikille nuuskaistavaksi, myöskin hevosille. Aina oli kokainia, mikä heti turrutti hajuhermot ja poisti nälän tunteen, joskin voiteli kielen tarpeettoman liukkaaksi. Vetäistyään sitä itsekin aimo annoksen sieraimiinsa Harho antoi joukoilleen asianomaiset käskyt.
( s. 55 )

Aatteellisen Luutnantti Harhon mielestä ihmiskunnalla on hyvä tulevaisuus, mutta vain niin kauan kun se korkeampia, ylevimpiä päämääriä sielussaan aavistellen pyrkii eteenpäin, ylöspäin, kehittäen ja rakentaen yksilöllistä ja yhteiskunnallista hyvää. Eksotiikka, fantasia ja optimistinen idealismi yhdistyvät Reposen kokemukseen sodan väkivaltaisesta tuhovoimasta.

Harho jatkoi:   - Historia on aikojen kuluessa osoittanut meille ja osoittaa edelleenkin, että jo ammoisista ajoista on itsekukin kansa aina pitänyt itseään suhteessa tai toisessa, joskus kaikissakin, Jumalan erikoisessa suojeluksessa olevana tai suorastaan erikoisesti valitsemana kansana, samoin kuin useimmiten yksityinenkin ihminen siitä hetkestä alkaen, jolloin hänessä minätietoisuus ensi kerran herää voimakkaana. Minun vaatimaton käsitykseni on taas paljon laajempi, nimittäin sellainen, että kaikki kansat samoin kuin kaikki elävät olennot ovat täsmälleen samanlaisessa kaitselmuksen suojeluksessa. Toinen kansa pyrkii toiseen päämäärään, toinen toiseen; toinen yksilö näkee totuuden tällaisena, toinen tuollaisena. Mihin jokin kansa tähtää eli mihin se pyrkii, se riippuu sen yksilöistä ja heidän ihanteistaan ja uskostaan. Minkälaisena taas yksityinen ihminen näkee totuuden, se johtuu monista seikoista: perityistä luonteenominaisuuksista, kasvatuksesta, ympäristöstä, älystä ja ennen kaikkea elämänkokemuksista. Mutta kaikki tämäkin on vähemmän tärkeätä kuin se, että hän ponnistelee jotakin kohti ja että hänen pyrkimyksensä on ehdottomasti rehellinen. Pääasia käsittääkseni on se, että kaikilla kansoilla ja jokaisella yksilöllä on jokin kiihotin, olkoon se sitten melkein mikä hyvänsä, sillä pyrkimys johonkin merkitsee liikettä, taistelua ja siis elämää.
( s. 120 - 121 )

kts. Kalervo Reponen (laajempi esitys)

SARAJA, Viljo (1900 - 1970)

Sarajan tunnetuin teos oli talvisota-aiheinen romaani Lunastettu maa, joka sisälsi hänen omia sotakokemuksiaan JR 42:n kersanttina Summan puolustustaisteluissa. Teos voitti amerikkalaisen Prentice-Hall-kustantamon yhteistyössä Holger Schildtin kanssa vuonna 1940 järjestämän kilpailun parhaasta talvisotaa käsittelevästä kuvauksesta. Sodan jälkeen 1944–1946 se poistettiin Suomen kirjastoista poliittisesti arveluttavana. Tämä kielto jatkui aina vuoteen 1958 saakka. Teos on julkaistu käännöksenä myös monissa muissa maissa.
(Viljo Saraja, Wikipedia)

kts. Viljo Saraja (laajempi esitys)