Veikko Ennala (1922 - 1991)

Mäntässä 10. 9. 1922 syntynyt Veikko Ennala oli tunnettu mediapersoona, toimittaja ja kirjallinen shokeeraaja. Hänen isänsä oli kansakoulunopettaja, pankinjohtaja ja lastenkirjailija Atte Ennala (1891-1982).

Veikko Ennalan esikoisteos Linna meren rannalla (1960) on persoonallinen novellikokoelma ja kirjallisesti tekijänsä onnistunein teos. Sen omintakeisessa huumorissa on jopa lämpimiä sävyjä. Viisi vuotta myöhemmin julkaistussa Kyttyrässä Ennala yrittää kykyjään jännityskirjailijana ja teoksen sävy on olennaisesti esikoisteosta synkempi. 

Syyt Ennalan kirjallisia tuotoksia leimaavaan piikikkääseen ironiaan, katkeransävyiseen elämänpessimismiin ja kyynisyyteen löytynevät lapsuudesta. Isä oli luterilaisia arvoja kannattava ja ainakin jossain määrin uskonnollinen henkilö. Hänet tunnettiin ankarana ja vaativana, mutta myös kyvykkäänä opettajana. 

Atte Ennala toimi vuodesta 1925 Pusulan Hyönölän koulun opettajana, mutta joutui myöhemmin, 1940-luvulla, lähtemään koulusta.

Atte Ennala pohti itsekin myöhemmin ankaruuttaan ja totesi, ettei aina ehkä olisi tarvinnut olla niin ankara. Ankaruus katkaisi myös opettajan uran Pusulassa, ja Atte Ennala joutui lähtemään Pusulasta varsin ikävissä merkeissä. Lähtiessään hän lahjoitti mittavan kirjakokoelmansa Pusulan kirjastoon. Värikkään miehen työura ei kuitenkaan katkennut tähän, vaan hän toimi myöhemmin muun muassa pankinjohtajana Haapavedellä. Viimeiset vuotensa hän vietti Oulussa.
(Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin Kotiseutukirjailijatietokanta)

Atte Ennala oli kaksi kertaa naimisissa ja hänellä oli viisi lasta. Hänen kasvatuskeinonsa olivat ankaria ja tavoitteellisia ja - mikäli Veikon kuvauksiin on luottamista - julmia. Isä oli jo varhain sitä mieltä, että pojasta pitää tulla suurmies. Suurmiehen koulutukseen kuului yksipuolinen vaatimaton ruoka, joka aiheutti Veikolle mahakatarrin.

Isänsä laajan kirjaston kautta Veikko tutustui maailmankirjallisuuden klassikoihin ja niiden innoittamana alkoi itsekin kirjoittaa. Ensimmäinen julkaistun kertomuksensa hän kirjoitti 9-vuotiaana.

Veikko Ennalan suhde isään oli kaikkea muuta kuin lämmin. On vaikea päätellä mikä hänen kertomuksissa lapsuudestaan tai ylipäätään elämänvaiheistaan on täysin todenmukaista. Esimerkiksi Wikipedian tiedot Ennalan elämästä perustuvat suurelta osin hänen omaan kertomukseensa, joita muun muassa Osmo Lahdenperä toistaa kirjoittamassaan Neron heikkoudet -kirjassa (1978).

Ennalalle liioittelu ja värittäminen ei ollut niinkään valehtelemista, vaan toimittajantyöhön liittyvä tyylikeino, jolla joitain todellisuuden piirteitä korostettiin. Niiden sisäisen luonteen esilletulemiseksi? Tai ainakin kaupallisista syistä.

Lapsuuden ohella Ennalan pessimistiseen ja liioittelevaan kirjailijanluonteeseen vaikutti sotakirjeenvaihtajana nähty raakuus sekä sodan jälkeen tapahtunut alkoholisoituminen.

Nuori Veikko Ennala toimi jatkosodassa rivimiehenä, mutta sai melko nopeasti siirron ensin kirjuriksi ja sitten sotakirjeenvaihtajaksi. Kirjurina toimiessaan Ennala alkoi kirjoittaa rintamakuvauksia joita julkaistiin Suomen Kuvalehdessä. Päämajan tiedotuskomppaniassa palvellut kirjailija Olavi Paavolainen kiinnitti huomiota Ennalan juttuihin ja hänen suosituksestaan Ennala pääsi tk-mieheksi jo 20-vuotiaana. Tässä toimessa hän oli maailman nuorimpia.

Sodan jälkeen Ennala vajosi alkoholismiin ja lyhytjännitteiseen kiertolaiselämään, mikä johdatteli hänet Valkeakosken Sanomista Turunmaahan ja Jämsän Lehteen. Tämän boheemivaiheensa aikana Ennala kierteli myös talvella 1945–1946 neljä kuukautta kulkurina ympäri Turun ja Porin lääniä ja sai lyhyen tuomion sotilaspassinsa myymisestä.

Vuonna 1955 Ennala rekrytoitiin Apu-lehteen, jonka palkkalistoilla hän kirjoitti toimittajalegenda Matti Jämsän reportaasikumppanina. Jämsän tavaramerkkejä olivat kokeilevat tutkivan journalismin tempaukset, joiden nimissä hän ajoi auton mereen tai mitteli karhun kanssa. Näissä juttusarjoissa Ennala otti yleisön edustajan roolin ja raportoi, miltä Jämsän tempaukset näyttivät ulkopuolisen silmin katsottuna.

Veikko Ennalan henkilökohtainen elämä ei kuitenkaan selkiintynyt vakituisen työpaikan myötä. Toukokuussa 1955 Ennala ja hänen silloinen morsiamensa yrittivät kaksoisitsemurhaa kaliumsyanidilla terästetyillä juoma-annoksilla. Ennalan tyttöystävä menehtyi hänen silmiensä edessä. Ennalan vatsakatarri koitui hänen pelastuksekseen ja hän antoi myrkyn ylen vaivuttuaan tajuttomuuteen. Viikon kuluttua toimittaja yritti uudelleen nielemällä yli 100 unitablettia. Matti Jämsä aavisti mitä oli tulossa, ja ennätti ajoissa paikalle. Itsemurhakandidaatti elvytettiin Marian sairaalassa. Risto Jarva on käsitellyt Ennalan itsemurhayritystä sensaatiolehdistöä kritisoivassa elokuvassaan Kun taivas putoaa (1972).

Saatuaan Avusta potkut Ennala siirtyi aikansa rajoja koettelevaan oululaiseen Elämä-lehteen, jonka toimittajana hän pääsi toteuttamaan suorapuheista, radikaalia ja sosiaalipornon käsitettä ennakoivaa kirjoitustyyliään. Lestadiolaisten piirien painostuksen vuoksi Ennala kuitenkin erotettiin, mutta Urpo Lahtinen palkkasi skandaalinkäryisen toimittajan vuonna 1966 Hymy-lehteen.

(Wikipedia)

Toimittaja Veikko Ennala oli suomalaisessa journalismissa eräänlainen surullisen hahmon ritari. Hänkin taisteli tuulimyllyjä vastaan, mutta vastustajista pahin oli hän itse.

1960-luvun puolivälissä hänen retkensä osuivat Naantaliin, jossa toimi siihen aikaan Mannerheiminkadulla Naantalin kirjapaino. Sen sisaryhtiö Kustannus Oy Airisto julkaisi muun muassa kirjoja.

Elettiin aikaa, jolloin Ennalan Oulun-visiitti oli päättynyt ja Urpo Lahtisen tarjoama pesti Hymy -lehdessä oli vielä edessä. Otaksuttavasti Ennala eli tuotteliasta ja euforista aikaa keväällä 1965.

Maaliskuussa ilmestyi Airiston kustantama pienoisromaani Kyttyrä. Takakannen esittelyn mukaan Ennala aloittaa Psyko-sarjan korkealuokkaisella jännitysromaanilla Kyttyrä, jonka kaltaista alan suomalainen kirjallisuus ei entuudestaan tunne. Turha vaatimattomuus ei tekijää vaivannut.

Jännityksen ennakoitiin kohoavan sietämättömäksi. --

Jännitystä kirjassa ei ole, ei edes siedettävää. Se on kafkamainen sairaskertomus, jossa kirjoittaja purkaa sisintään. -- Omaa kyttyräänsä Ennala yritti huonolla menestyksellä huuhtoa pois elämänsä loppuun asti.

Kyttyrän huuhtominen jatkui sarjan seuraavassa kirjassa Veljeni Herrassa. Se ilmestyi toukokuussa 1965. Kirjan päähenkilö on viinaanmenevä yksityisetsivä Börje Lindh. Tarina pelkistyy Lindhin jyrkkään alamäkeen. Jännitystä on, jos mahdollista, vielä vähemmän kuin sarjan ensimmäisessä kirjassa.

Jos haluaa sanoa kirjasta jotain positiivista, niin Lindhin krapulakuvaukset ovat Jussi Vares -asteikolla aika rankkoja jysäreitä. -- Ennala oli alan mies ja osasi aiheensa.

Kirjan takakannessa kerrottiin, että suuren suosion, ja hyvät arvostelut saaneessa Psyko-sarjassa ilmestyy uusi kirja joka toinen kuukausi. Sarja lopahti toiseen. Suurta suosiota ei ollut eikä tullut.

(Raimo Vahtera: Sietämätöntä jännitystä, Turun Sanomat 2. 12. 2007)

Kyttyrä ei ole aivan huono kirja. Eksistentiaalista irrallisuuden ja tarkoituksettomuuden tunnetta alleviivaavan rikoskuvauksen mottona on tekijän virke: "Kaikki me olemme murhaajia ja jokaisella meistä on kyttyrämme. Kaikki murhat eivät vain paljastu eikä jokainen kyttyrä näy ulospäin."

Kyttyrä on groteski kertomus jonka psykologista ja inhorealistista havainnointia värittää tekijän korostuneen pessimistinen ihmiskäsitys ja maailmankuva. Kertomuksesta huokuu kuten muistakin Ennalan teoksista synkkämielisestä ironiasta nautintoa saava shokeeraavuus. 

Luultavasti te ajattelette että mustasukkaisuus on nyt hellittänyt,
kun vaimoni jo makaa kirkkomaassa. Ei mustasukkaisuus milloin-
kaan hellitä. Minut valtaa yhä edelleen hirveä tuska ja raivo, kun 
vain ajattelenkin kaikkia niitä miehiä, jotka vaimoani ovat rakasta-
neet, rakastivat ennen minua ja rakastivat minun aikanani. Minä
tahdoin, että vaimoni olisi ollut ehdottomasti minun, minua varten
syntynyt, minua varten elänyt ja minua varten kuollut.
   Tiedän, että kukaan ei voi koskaan ketään niin täysin omistaa.
Sen tiedän mutta se ei muuta asiaa muuksi. Silti toivoin että niin
olisi ollut.
   Kun joskus katselin häntä hänen nukkuessaan ja näin hänen sil-
mämuniensa liikahtelut suljettujen luomien takana ja heikon hy-
mynkareen, joka nosti hänen suupieltään, olin mustasukkainen 
hänen unilleenkin. Ei ollut kojetta tai keinoa, jolla olisin voinut
kontrolloida, kenestä hän nyt uneksi. Olisin tahtonut, että hän oli-
si uneksinut vain minusta.
   Ja pelätessäni ja tietäessäni, että näin ei voinut olla, olin hänen
herätessään ärtyinen ja kiukustunut ja inhottava. Ja niin hän eli
elämänsä alituisessa vaivassa ja ahdistuksessa. Mutta vielä suu-
remmassa vaivassa ja ahdistuksessa elin minä.
   Kun käteni nousivat tahtoessani syleillä häntä ja sanoa miten
paljon häntä rakastin, että hän oli minulle enemmän kuin elämä -
kun käteni näin nousivat ja suuni jo muovasi helliä ja hyviä sano-
ja, kohosivat jostakin esiin kaikkien hänen rakastajiensa haamut.
Silloin käteni laskeusivat takaisin alas ja kauniit sanani tyrehtyivät
kurkkuuni ennen syntymistään ja niin käänsin selkäni ja menin 
pois kyttyrä niskassani, ikuista taakkaani kantaen.

(Kyttyrä, ss. 64-65)

Kun olen syyttäni syntynyt maailmaan ja syyttäni syntynyt epä-
muodostuneena ja sairaana, eikö ole kohtuutonta vaatia että mi-
nun tekoni ja aivoitukseni olisivat samat kuin terveiden. Voitte 
heittää minut vankilaan mutta se on oikeusmurha. Älkää sanoko
että olisin ympäristölleni vaarallinen. Myöskin keuhkotautinen on
ympäristölleen vaarallinen mutta häntä ei heitetä vankilaan. Miksi
tapoin vaimoni, se on tässä jutussa aivan epäoleellista. 

(Kyttyrä, s. 116)

Kyttyrässä kuuluu niin tekijän itseinho kuin myös itsensä pitäminen maailmaa - ja sen omituisuuksia - terävästi havainnoivana nerona, ainakin hulluna nerona.

Hymy-lehden toimittajana Ennala vihdoin pääsi suuren yleisön tietoisuuteen ja sai kaipaamaansa huomiota.

Omalta osaltaan Ennala auttoi Hymy-lehden hetkelliseen supersuosioonsa. Lehden levikki oli huippuvuosinaan 500 000:n kappaleen tietämillä. Numeron 12/1968 painos oli peräti 520 000. Hymyssä Ennala pääsi toteuttamaan ristiriitaista ja skandaalinhaluista persoonaansa, kirjoittaen niin seksinhaluisista kotirouvista ja prostituoiduista, kuin omasta strindbergiläisestä aviohelvetistään. Rankat avioliittokuvaukset johtivat osaltaan avioeroon, ja lopulta Ennalan vaimon Marja-Leena Ennalan itsemurhaan kesällä 1977.
(Wikipedia)

Amerikkalaisen kioskidekkarin vahvimpia saavutuksia ovat Jim Thompsonin härskit ja häijyt teokset Tappaja sisälläni (1952, suom. 1989) ja Pottsville 1280 (1964, suom. 1993), jotka kuvaavat misantrooppisia lainvalvojia, jotka suorittavat virkatyönsä ohessa muutamia kuvottavia murhia. Thompson on äärimmäinen noir-dekkaristi, jonka teoksissa hyviksetkin ovat pahiksia ja jonka maailmassa valhe on jos ei hyve, niin ainakin ainoa mahdollisuus selviytyä elämästä.  Thompson on usein nähty yksinäisenä hahmona, mutta vastaavia kirjailijoita työskenteli samaan aikaan monia muitakin: ennen kaikkea Charles Willeford ja David Goodis, mutta myös Dan J. Marlowe, Jack Ehrlich, Tedd Thomey ja Jada M. Davis. Suomessa heitä vastaa Veikko Ennala, jonka kaksi niinikään kioskikirjoina ilmestynyttä romaania, Kyttyrä ja Veljeni herrassa (kummatkin 1965), kuvaavat nekin maailmaa, jossa ympäröivä yhteiskunta on pahempi kuin pahat päähenkilöt.

-- Ennala tosin hairahtuu teoksessa seurailemaan rikosromaanien yleisiä linjoja, kun lukijakin joutuu arvailemaan, miten päähenkilö suoritti vaimonsa murhan. Se vähentää kirjan voimaa. Veljeni herrassa onkin teoksista parempi, koska sen linja pysyy johdonmukaisempana. Teoksen päähenkilö on yksityisetsivä Börje Lindh, joka alussa ilmoittaa kokeilleensa kaikenlaista ja ajautuneensa nykyiseen työhönsä. Hän paneskelee alaikäistä leipomon lähettityttöä ja lupailee tälle kaikenlaisia samalla kun on turvallisesti naimisissa keskiluokkaisen naisen kanssa. Miehen luokse tulee vanha rouva, joka väittää, että häntä seurataan. Asiaan liittyy myös salaperäinen uskonnollinen lahko, jonka päämiehen veli on psykiatri, jonka luona vanha nainen käy. Lindh imaistaan mukaan erikoiseen huijaukseen, jonka lopputulos on äärimmäisen karu. Lindh ei valita kohtaloaan, koska vankilan ulkopuolinen maailma on niin paha.

Kyttyrä ja Veljeni herrassa ovat suomalaisen rikosromaanin historiassa poikkeuksellisia teoksia, harvoja täysiverisiä noir-romaaneja, joissa päähenkilöiden turmio on lukijan tiedossa jo ensimmäiseltä sivulta alkaen. Veljeni herrassa tuntuu vieläpä kommentoivan lajityypin kovaksikeitettyjä juuria, kun päähenkilö on stereotyyppisesti yksityisetsivä.

-- Teokset ilmestyivät Airiston kirjapainon Psyko-sarjassa. Kustantajan piti jatkaa sarjaa useilla teoksilla, sekä Ennalan kirjoittamilla että myös Mauri Sariolan Lappi-aiheisilla rikos- ja veijarinovelleilla, mutta Naantalissa toiminut Airiston kirjapaino meni konkurssiin lähes saman tien. Kirjoista tuli lopulta keräilyharvinaisuuksia, vaikka niitä myytiin kohtuullisia määriä."

(Juri Nummelin: Kyttyrän ja Veljeni herrassa -teoksen hylkiöt, Pulp-lehti 23. 3. 2012)

- - -

[keskeneräinen - tehdään loppuun kun ehditään]