HUXLEY, Thomas Henry (1825 - 1895)

Tunnettu brittiläinen biologi. Tuli julkiseen tietoisuuteen Charles Darwinin tukijana. Evoluutioteoriaa puolustaessaan Huxley sai ulkonäköönsä viittaavan lempinimen Darwinin bulldoggi. Hän vastusti pelastusarmeijan toimintaa ja vertasi sen johtajan William Boothin toimintatapoja Sisilian mafiaan.

Väittelyissään Richard Owenia vastaan Huxley pyrki todistamaan evoluutioteorian paikkansapitävyyden muun muassa osoittamalla ihmisen ja gorillan ruumiinosien yhtäläisyyksiä.

Sir Richard Owen (1804-1892) oli arvostettu brittiläinen eläintieteilijä, anatomisti ja paleontologi, joka tunnetaan eläinfossiileiden ja etenkin dinosaurusten fossiileiden tutkijana. Hän oli ensimmäinen tieteilijä, joka erotti hirmuliskot omaksi erilliseksi ryhmäksi nykyisistä liskoista, minkä myötä hän keksi Dinosauria-nimityksen. Owenia on luonnehdittu 1800-luvun puolivälin etevimmäksi brittiläiseksi eläintieteilijäksi. Hän oli johtava hahmo Natural History Museum -museon perustamisessa sekä aktiivinen darwinismin vastustaja. (Wikipedia, Richard Owen)

T. H. Huxleyn nimi jäi historiaan Oxfordin evoluutioväittelyksi nimitetyn kokouksen ansiosta. Väittely käytiin tiedeseuran kokouksessa Oxfordin yliopiston luonnontieteellisessä museossa 30. 6. 1860 ja siihen otti osaa useita henkilöitä. Mielenkiintoisimmaksi nousi piispa Samuel Wilberforcen ja Huxleyn tunteja kestänyt väittely. Wilberforcen kanssa väitteli ensin Darwinin hyvä ystävä kasvitieteilijä ja tutkimusmatkailija Joseph Dalton Hooker, mutta Huxleyn tultua Hookerin tueksi väittelystä muodostui Wilberforcen ja Huxleyn välinen.

Samuel Wilberforce (1805-1873) oli anglikaanisen kirkon piispa, tiedeakatemia Royal Societyn jäsen ja Iso-Britannian parlamentin ylähuoneen jäsen. Hän oli tunnettu ajattelun selkeydestä ja puhetaidosta, mutta ilmeisesti ärsyyntyneenä pitkään väittelyyn ja Huxleyn kyvyttömyyteen nähdä asia tarkoittamalla tavallaan, teki kohtalokkaan virheen ja sortui nimittelyyn; väittely oli oikeastaan jo käyty ja tulos oli ratkaisematon kummankin puolustettua kantaansa loogisesti, kun Wilberforce kysyi: "Katsooko herra Huxley olevansa enemmän isoisän vai isoäidin puolelta sukua apinalle?"

Tarinan mukaan Huxley kuiskasi vierellään istuvalle, että ”Herra on johdattanut hänet käsiini” ja vastasi Wilberforcelle, että hän on ”mieluummin sukua apinalle, kuin sivistyneelle miehelle, joka käyttää kulttuurilliset ja kaunopuheiset lahjansa valheen palvelemiseen.” Väittelyssä käydyistä puheenvuoroista ei ole olemassa sanatarkkaa tietoa, joten Huxleyn ja Wilberforcen todellisia puheenvuoroja ei voida tietää. (Wikipedia, Oxfordin evoluutioväittely)

Huxley ja muutamat muut tieteilijät ostivat tammikuussa 1861 brittiläisen tiedelehti Natural History Review'n, josta he tekivät darwinismin äänitorven. Lehden ensimmäisessä numerossa Huxley kirjoittaa ihmisen ja apinoiden samankaltaisista piirteistä. Huxley lähetti kopion numerosta Wilberforcelle ihan vain päästäkseen piikittelemään. Seuraavien kuukausien aikana Huxley käytti aikansa ”darwinistisen ilosanoman” levittämiseen työväelle. Ihmisen ja apinan sukulaisuus vetosi hyvin työväenluokkaan. Huxley vaikutti myös siihen, että naturalistit tutkivat entistä kiinnostuneempina ihmisen historiaa ja alkuperää. (Wikipedia, Charles Darwin)

Huxley ei itse hyväksynyt monia Darwinin ideoita, kuten gradualismia, jonka mukaan kehitys muodostuu pienistä asteittaisista muutoksista... Hänen kerrotaan keksineen käsityksen, jonka mukaan kaikki eliölajit olisivat kehittyneet yksinkertaisista soluista ja käsityksen, jonka mukaan elämä olisi syntynyt elottomasta aineesta. (Wikipedia, Thomas Henry Huxley)

Huxley oli perustamassa kirkon oppeja vastustavaa X Clubia. Hänen lisäkseen 3. 11. 1864 perustetun X Clubin perustajajäseniin kuuluivat Joseph Hooker, William Spottiswoode, Edward Frankland, John Tyndall, George Busk, John Lubbock ja Herbert Spencer. Darwin ei osallistunut X Clubin toimintaan.

Natural History Rewiew'n suorittama mielipiteenmuokkaus ja X Clubilaisten vaikutusvalta vaikutti olennaisesti siihen, että Charles Darwin marraskuun 1864 lopulla rohjettiin palkita Copley-mitalilla, joka on korkea-arvoisin Royal Societyn jäsenilleen myöntämä palkinto. Mitalin myöntäminen aiheutti suuttumusta useissa seuran vanhoissa jäsenissä.

Huxley keksi termin agnostismi kuvaamaan suhdettaan ja muiden samalla tavalla ajattelevien suhdetta uskonnollisiin käsityksiin.

Agnostisismi on käsitys, jonka mukaan jostain väittämästä ei saada tietoa, eikä siihen täten voida uskoa. Useimmiten "agnostisismilla" tarkoitetaan jumalan olemassaoloon kohdistuvaa agnostisismia, mutta käsitettä käytetään myös laajemmin. Kielitoimiston sanakirjan määritelmän mukaan agnostisismin määritelmä on oppi, jonka mukaan havaintojen ylittävästä tai yliluonnollisesta ei voida saada mitään tietoa.

Agnostisismi voi viitata myös laajemmin uskonnollisiin väittämiin esittäen, että uskonnollisista väittämistä ei yleensäkään voida saavuttaa täysin varmaa tietoa puolesta tai vastaan. Tässä merkityksessä agnostisismi on eräänlainen skeptismin muoto, joka keskittyy uskonnollisiin väitteisiin. Sanaa agnostisismi käytetään välillä myös muista kuin jumaliin liittyvistä asioista puhuttaessa. Sanan merkitys on tällöin sama: katsottaessa puheen aiheena olevan asian olevan sellaisen, ettei asiasta voida saada tietoa.

Agnostikko yleensä katsoo, että hän ei voi sitoutua ateismiin tai mihinkään uskontoon, koska hänellä ei ole tarpeeksi tietoa uskontoon tai uskonnon kieltämiseenkään liittyvistä asioista. Sana agnostisismi tulee kreikan kielestä a (ei) ja gnosis (tieto).

Yleisimmän käsityksen mukaan agnostisismi on oppi, jonka mukaan väitettä jumalan olemassaolosta tai olemassaolemattomuudesta ei voida (ainakaan täysin varmasti) todistaa vääräksi, eikä myöskään oikeaksi. Maailmankatsomuksellisen agnostisismin mukaan ei ole mielekästä uskoa ilman tietoa. Agnostikko epäilee vahvasti uskonnon todenmukaisuuden mahdollisuutta ja voi suhtautua uskontoon lähes yhtä hylkäävästi kuin ateisti. Toisaalta moni agnostikko suhtautuu ateismiin yhtä hylkäävästi kuin teisti, koska Jumalan olemassaolemattomuutta ei agnostikkojen mukaan voi todistaa. Monet agnostikot vaativat uskonnollisten ja antiuskonnollisten väitteiden perustelua samalla tavalla kuin tieteellisten väitteiden perustelua. Tämä on uskonnonfilosofiassa evidentialismiksi kutsuttu kanta.

Agnostiset näkökulmat ovat yhtä vanhoja kuin filosofinen skeptismi, mutta Huxley loi termit "agnostikko" ja "agnostisismi" kokoamaan hänen ajatuksensa aikalaistensa näkökulmista metafysiikan aiheisiin "asiasta joka tapahtuu ilman ulkopuolista ehtoa" ("unconditioned", Hamilton) ja "asiaa joka on mahdotonta tietää" ("unknowable", Herbert Spencer). Vaikka Huxley alkoikin käyttää termiä "agnostikko" vuonna 1869, hänen mielipiteensä oli kuitenkin jo muotoutunut jonkin verran aikaisemmin.

(Wikipedia, Agnostisismi)

Darwin piti uskontoa heimojen selviämistaistelun keinona, mutta uskoi silti Jumalaan perimmäisenä lainlaatijana. Hänen uskonsa Jumalaan alkoi heiketä selvästi Annie-tyttären kuoleman jälkeen vuonna 1851. Darwin auttoi paikallista kirkkoa seurakuntatöissä, mutta meni sunnuntaisin mieluummin kävelemään kuin perheensä kanssa kirkkoon. Kun Darwinilta kysyttiin hänen uskonnollisista näkemyksistään, hän kirjoitti, ettei ollut ateisti siinä mielessä, että suoranaisesti kieltäisi Jumalan olemassaolon, vaan agnostikko kuvaisi hänen näkemystään parhaiten.

Perinteisen näkemyksen mukaan Karl Marx ihaili Darwinin työtä ja hän halusi omistaa teoksensa Pääoma yhden osan Darwinille. Saman näkemyksen mukaan Darwin kieltäytyi kunniasta, koska vierasti juuri Marxin uskontokielteisyyttä. Tarina ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Darwin sai kyllä Marxilta omistuksella varustetun kirjan, muttei sitä koskaan lukenut.

Elizabeth Hope väitti vuonna 1915 julkaistussa ”Lady Hopen tarinassa” Darwinin palanneen kuolinvuoteellaan entiseen uskoonsa. Darwinin lapset ja historioitsijat ovat kieltäneet tämän kuitenkin jyrkästi.

(Wikipedia, Charles Darwin)

Thomas Huxley kirjeessä ystävälleen Charles Kinseylle 23. 9. 1860:

"Oma persoonallisuuteni on varmin asia jonka tiedän olevan tosi. Mutta yritykset vakuuttua siitä mitä se on johtaa minut pelkästään sanallisiin hienouksiin. Olen seulonut kaikki akanat egosta ja epä-egosta, tapahtumattomuudesta ja tapahtumista ja kaiken muunkin liian usein vain huomatakseni, että edes yrittäessäni ajatella näitä kysymyksiä ihmisen älykkyys kompuroi jonnekin syvyyksiin."

T. H. Huxleyn suomennettu tuotanto:

Ihmisruumiin rakennus ja elintoiminnat - ihmis-fysiologian pääpiirteet. Professori Robert Tigerstedtin mukailemasta painoksesta tekijän luvalla suom. O. A. Forsström. (Wsoy 1888. 338 sivua. Kuvitettu: "Valaistu 83 kuvalla". Ilmestyi viitenä vihkona. Yleinen johdatus luonnontieteisiin. Professori O. Schmidtin alkujaan toimittaman saksalaisen laitoksen neljännestä painoksesta suom. O. A. Wainikainen. (Wsoy 1904. VIII + 87 sivua. Wsoyn Tietoaarre-sarja nro 3.)

- - -

Positiivinen agnostisismi eli heikko agnostisismi on käsitys, jonka mukaan ihmisen on mahdotonta tietää, onko jumalia olemassa vai ei. Positiivinen agnostisismi eroaa negatiivisesta agnostisismista, jonka mukaan jumalien olemassaolosta tai olemassaolemattomuudesta ei ole tietoa, mutta ei ota kantaa siihen, onko asian tietäminen mahdotonta vai ei.

Positiivista agnostisismia perustellaan usein sillä tietoteoreettisella perusteella, että koska ihmiset voivat saada tietoa pelkästään luonnollisesta, aineellisesta todellisuudesta, he eivät voi saada tietoa siitä, mitä on väitetty olevan olemassa sen ulkopuolella, kuten jumalista. Perustelu on kuitenkin pätevä vain siinä tapauksessa, jos jumalat määritellään puhtaasti yliluonnollisiksi olennoiksi.

Koska positiivinen agnostisismi on tietoteoreettinen, ei olemassaoloa koskeva käsitys, se voi yhdistyä teismiin (kuten fideismissä) tai negatiiviseen ateismiin (kuten agnostisessa ateismissa). Positiivinen agnostisismi saattaa yhdistyä myös positiiviseen ateismiin, jos jälkimmäistä perustellaan ilman viittauksia jumalien väitettyihin ominaisuuksiin.

(Wikipedia, Positiivinen agnostisismi)

- - -

Kuten Huxley ilmaisee kokemuksessaan "jonnekin syvyyksiin kompuroivasta älykkyydestä", on asioita, joita ei ratkaista järkeilyn kautta. Jos niin olisi, se edellyttäisi että kaikki tarpeelliset tosiasiat oikeasti ovat tieteellisesti tunnustettavan tietämisen piirissä ja siis ratkaistavissa rationaalisella ajattelulla. Entä jos näin ei ole? Jos onkin asioita, todellisia ja merkittäviä, joita ei voida löytää tätä tietä - koska ihmisen järki on rajallinen ja pätee vain tiettyjen asioiden oivaltamiseen ja järjestelyyn. Tiedon saaminen ja järjestäminen älyllisesti pohdiskellen on osa ihmisen toimintaa, mutta ei kokonaisuus. Saadaksemme kokonaisvaltaisen käsityksen - laajemman tiedon - meidän tulee uskaltautua nöyryytykseen, jossa älymme kompuroi syvyyksiin ja osoittautuu riittämättömäksi, ja sitten kuunnella sisimmässämme hiljaa todellisuuden edessä: mitä tapahtuu.

Tästä näkökulmasta tarkastellen tieteellisen tiedon korostamisen tuntuu jopa naurettavalta. Se on liian heiveröistä, liian ohutta, pinnallista. Määrätyistä asioista voidaan saada tietoa vain rukouksen kautta, koska olemuksemme sisäinen henki, älyllistä pohdintaa syvemmällä oleva ydinolemuksemme, on ulottuvuus jolla tieto (tosi ilmoitus elämän luonteesta) otetaan vastaan ja instrumentti jolla sitä tarkastellaan. Siksi Raamattu puhuu sydämenuskosta. Elävä kokemus jumalallisten asioiden luonteesta ja niiden suhteesta arkitodellisuuteen ei avaudu uskonnollisen uskottelun, ritualismin eikä myöskään uskonnollisen tunteilun kautta, vaan edellyttää persoonallista suhdetta eli yhteyttä Jumalaan, mikä taas edellyttää, että Jumala on olemassa - ja siitä voimme päästä selville vain, jos hyväksymme, että oma kykymme asian ratkaisemiseksi on rajallinen ja että tarvitsemme Hänen (jos Hän on) apuaan. Tämän myöntäminen on ensimmäinen askel totuuteen, suostuminen ihmiseksi. Rajalliseksi ja apua tarvitsevaksi olennoksi.

Onko rukous pelkää haihattelua? Ovatko rukouksen kautta saadut kokemukset vain omien toiveiden luomia kuvia ja alitajunnan impulsseja? Ehkä sitäkin - jos asetamme ehdot millainen Jumalan tulisi olla hyväksyäksemme Hänet ja mitä Hän saa meiltä odottaa ja vaatia. Mutta olen kokenut ja uskon vakaasti, että kun ihminen laskee omat vaatimuksensa alas ja niin ottaa vastaan ilmoituksen, evankeliumin, suostuen sovitettavaksi Jumalan kanssa, evankeliumi ei enää ole pelkkä termi ja Jumala uskonnollinen käsite, vaan on ristin kautta todellisesti kohdattava persoona joka armahtaa, johdattaa ja auttaa.

Se ei ole epätieteellistä eikä vaadi älyllisen ajattelun loppumista, mutta pakottaa kyllä myöntämään, että tiede ja älyllinen ajattelu eivät ole riittäviä kaikkeen, niiden lisäksi tarvitaan sydämen kokemus, sisäinen uskon maailma.

Jopa älyllisesti ajatellen voimme tulla johtopäätökseen, että on asioita, joiden ratkaisemiseen järkeilymme ei riitä eikä voikaan riittää. Vaatimus, että Jumalan olemassaolo tulisi tieteellisesti todistaa on paitsi järjetön myös epätieteellinen, koska se ulottaa tieteen koskettamaan alueita, joiden tutkimiseen siltä puuttuvat mahdollisuudet ja instrumentit. Vaatimus Jumalan olemassaolon todistamisesta tieteellisin keinoin on vähintään yhtä mieletön kuin vaatimus, että alkeishiukkasia tulisi tarkastella alkeellisella stetoskoopilla, jotta voimme myöntää niiden olevan olemassa. Stetoskooppi voi olla hyödyllinen väline joidenkin asioiden todentamiseen, mutta se on pätevä vain omien rajoitustensa sisällä. Niiden rajojen ulkopuolella tarvitaan muita keinoja.

Tie selvyyteen Jumalan olemassaolosta on rukouksen tie. Odottamisen tie. Hiljentymisen tie. Totuudenjanon tie. Omalle paikalleen tulemisen tie kaikkeudessa. Se on astumista ihmisolemuksen tiedostamisen ja kokemiseen tasoon, jossa Hänen tuntemisensa voidaan vastaanottaa - ja elää todeksi arkipäivässä: ei ihmisyyttä ja sen ongelmia paeten, vaan rakastaen totuudessa.

(Mika Murto 17. 6. 2009)