Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Henkilöitä E - J (Egan - Jobs)

EGAN, Jennifer (1962 - )

Yhdysvaltalainen kirjailija (s. 1962 Chicago). Palkittiin Pulitzerin kirjallisuuspalkinnolla 2010 romaanista A Visit from Goon Squad (suom. Aika suuri hämäys, 2012).

Eganin esikoisteos novellikokoelma Emerald City ilmestyi 1993, hän opiskeli tuolloin Cambridgen yliopistossa ja teos ilmestyi Britanniassa. Yhdysvalloissa novellikokoelma julkaistiin 1996. - - -

Egan kuului 17. 9. 2011 alkaneiden, massiiviset mittasuhteet saaneiden Occupy Wall Street -mielenosoitusten aktiiviosallistujiin. Mielenosoituksissa vastustettiin talouden ylivaltaa ja hallinon ja rahan kytköksiä.

-- mielenosoittajia yhdistävä tekijä on voimakas vasemmistolaisuus, antikapitalismi, vaatimus voimakkaasta sääntelystä ja jyrkästä tulontasauksesta sekä protektionismin kannattaminen. 49 %:n mielestä pankkien pelastuspaketit olivat tarpeen, 51 %:n mielestä ei. Mielenosoittajien joukossa on kuitenkin myös Tea Party -aktivisteja, libertaristeja ja vapaan internetin kannattajia. Monet ammattiliitot ovat tukeneet mielenosoituksia. Suurimpaan mielenosoitukseen osallistui ainakin 15 ammattiliittoa. (Wikipedia, Occupy Wall Street).

Iranin korkein johtaja Ali Khamenei sanoi mielenosoitusten johtuvan siitä, että "mätä ydin on paljastunut amerikkalaisille". Kiinan valtion uutistoimisto Xinhuan mukaan mielenosoittajat ovat paljastaneet Yhdysvaltojen talousjärjestelmän perustavat ongelmat, ja koska Yhdysvallat vaatii muilta hallituksilta muutoksia mielenosoitusten edessä, sen on nyt tehtävä sama itse.

Neuvostoliiton entinen presidentti Mihail Gorbatshov vertasi mielenosoitusta perestroikaan ja Neuvostoliiton romahdukseen ja sanoi protesteja oikeutetuiksi. Hänen mukaansa amerikkalaisten pitää korjata omat asiansa ennen kuin puuttuvat muiden maiden asioihin.

Mielenosoituksia myös moitittiin. Osa asiantuntijoista piti mielenosoittajien edesottamuksia lyhytnäköisinä ja heidän syytöksiään epäoikeudenmukaisina ja tietämättömyyteen perustuvina. Vaikka suuri osa mielenosoittajien esittämistä näkökohdista varmasti on totta - loputtoman ahneuden mahdollistavaan länsimaiseen kapitalismiin, todellisuudesta vieraantuneeseen pörssikeinotteluun, rahavallan ja poliittisen päätöksenteon kytköksiin kohdistuva kritiikki sinänsä on oikeutettua ja terveellistä - kokonaisuus ei ole aivan niin yksinkertainen.

Yksi mielenosoittajien käyttämiä iskulauseita oli "We Are the 99%". Iskulause on kritiikkiä systeemiä kohtaan joka mahdollistaa taloudellisen hyödyn ja vallan kerääntymisen äärimmäisen pienelle (1%) osalle väestöstä. Sijoitusyhtiöjohtaja John Paulson vastasi kritiikkiin todeten asiallisesti, että "1 % New Yorkin asukkaista maksaa yli 40 % tuloveroista tuottaen suuria etuuksia kaikille kaupungissa ja valtiossa."

 "We Are the 99%" -iskulausetta mukaillen perustettiin verkkosivu "We Are the 53%" viitaten niihin 53 %:iin yhdysvaltalaisista, jotka maksavat liittovaltion verot.

Toimittaja John Stosselin mukaan valtion harjoittamasta yritysten tukemisesta johtuva osa tuloerosta on väärin mutta vapaudesta johtuva osa kuten Steve Jobsin rikkaus ei. Stosselin mukaan ihmiset ovat taantumasta huolimatta rikkaampia kuin vuonna 1993 ja useimpien elintaso on korkeampi kuin aiemmin kuninkailla tai edes vuoden 1970 keskiluokalla.

Cato-instituutin tutkija Tom Palmerin mukaan yhdysvaltalaisten pitäisi protestoida valtionhallintoa eikä Wall Streetiä vastaan, koska kriisin, työttömyyden ja stagnaation tuottivat keskuspankki, asuntohallitus ja puolivaltiolliset luottolaitokset, jotka tukivat löysää rahaa ja korkeariskistä asuntolainaamista.

Mielenosoituksen aiheuttamat ylityökustannukset [virkavallalle] olivat 7.10. mennessä 1,9 miljoonaa ja 12.10. jo 3,2 miljoonaa dollaria.

Noin 700 mielenosoittajaa pidätettiin 1. lokakuuta heidän tukittuaan Brooklyn Bridgen ajokaistat liikenteeltä. (Wikipedia)

Suomessa toimii espanjalaisen M15-liikkeen ideologiasta alkunsa saanut ja Occupy Wall Street -miellenosoituksista vaikutteita ottanut Torikokous -ryhmä, jonka tavoitteena on jakaa tietoa markkinatalouden ja finanssipolitiikan epäkohdista sekä innostaa ihmisiä kansalaisvaikuttamisen keinoin painostamaan päättäjiä. Ideologiansa mukaisesti ryhmä järjestää ulkoilmatilaisuuksia, joissa tavallisella kansalla on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin, sekä mielenosoituksia.

Liikkeen tunnuslause on "Torilla tavataan!" ja sen "Torikokous - Occupy Finland" otsikoidulta nettisivustolta löytyy mm. Occupy Wall Street -liikkeen aktivistien muotoilema "Julistus New Yorkin valtauksesta".

Ne ovat tehneet pysyväksi ikään, ihonväriin, sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan epätasa-arvon ja syrjinnän työpaikoilla. Ne ovat myrkyttäneet ruuan tuotannon piittaamattomuudellaan ja ajaneet viljelijät ahdinkoon monopolisoitumisella. Ne ovat keränneet voittoja kiduttamalla, eristämällä ja kohtelemalla julmasti lukemattomia eläimiä ja aktiivisesti piilotelleet tekojaan. Ne ovat lakkaamatta yrittäneet viedä työntekijöiltä oikeuden neuvotella paremmista palkoista ja turvallisemmista työoloista. Ne ovat pitäneet opiskelijoita panttivankeina kymmenientuhansien dollarien lainoilla koulutuksesta, vaikka se itsessään on ihmisoikeus. Ne ovat jatkuvasti ulkoistaneet työvoimaa ja käyttäneet ulkoistamista keinona leikata työntekijöiden palkkaa ja terveydenhoitoa. Ne ovat lobanneet oikeusistuimia saadakseen yhtiöinä samat oikeudet kuin yksilöt, mutta ilman vastuuta ja rangaistavuutta. Ne ovat käyttäneet miljoonia dollareita lakimiesarmeijoihin, jotka etsivät niille keinoja pyristellä irti työntekijöiden sairausvakuutussopimuksista. Ne ovat myyneet yksityisyytemme hyödykkeeksi. Ne ovat käyttäneet armeijaa ja poliisia estääkseen lehdistönvapauden.

(Katkelma julistuksesta)

- - -

Jennifer Eganin nimi nousi julkisuuteen syksyllä 2011 kun Walter Isaacsonin Steve Jobs -elämäkerta ilmestyi. Applen perustajan Steven Paul Jobsin (1955-2011) elämää ja ideologiaa kuvaava teos paljastaa, että Jobsilla ja Eganilla oli noin vuoden mittainen salasuhde vuonna 1983, jolloin Jobs seurusteli Joan Baezin kanssa ja Egan oli naimisissa.

Eganilla ja teatteriohjaaja David Herskovitsilla on kaksi lasta.

Steven Paul ”Steve” Jobs (24. helmikuuta 1955 San Francisco – 5. lokakuuta 2011 Palo Alto) oli yksi tietotekniikkayhtiö Applen perustajista ja yhtiön toimitusjohtaja. 2000-luvulla hän toimi The Walt Disney Companyn johtokunnassa, johon hän päätyi työskenneltyään animaatiostudio Pixarin johtoportaassa sen perustamisesta 1986 lähtien ja Disneyn ostettua sen 2006. Jobs oli seitsemällä prosentillaan Disneyn suurin yksittäinen omistaja. (Wikipedia).

Jobsin elämä sai alkunsa kalifornialaisten jatko-opiskelijoiden suhteesta. Isä oli syyrialaissyntyinen eivätkä äidin vanhemmat antaneet tyttärelle lupaa avioitua syyrialaisen kanssa. Lapsi annettiin adoptoitavaksi kalifornialaiselle avioparille. Steve Jobs piti näitä oikeina vanhempinaan eikä koskaan tavannut biologista isäänsä. Jobsin biologiset vanhemmat menivät myöhemmin naimisiin ja saivat tyttären, jonka Steve Jobs tapasi aikuisena.

Vuoden 1974 alussa Jobs meni pelisuunnittelijaksi Atarille. Usean kuukauden työskentelyn jälkeen hänellä oli säästössä tarpeeksi rahaa Intian matkaa varten. Hän lähti matkaan ystävänsä Daniel Kottken kanssa tarkoituksena etsiä henkistä valaistumista. Hän palasi kaljupäisenä ja pukeutuneena perinteisiin intialaisiin vaatteisiin. Tänä aikana Jobs kokeili psykedeelejä luonnehtien LSD-kokemuksiaan ”yhdeksi elämänsä kahdesta tai kolmesta tärkeimmästä asiasta. Kottkesta tuli myöhemmin Applen ensimmäinen työntekijä.

Vuonna 1976 Jobs ja Steve Wozniak perustivat Apple -yhtiön.

Lokakuussa 2003 Jobsin haimasta löydettiin syöpäkasvain rutiinitarkastuksessa. Vaikka haimasyöpä johtaa usein nopeaan kuolemaan, Jobsin sairaus oli harvinaista, hoidettavaa laatua. Jos kasvain poistettaisiin leikkauksessa, ennuste paranemiseen olisi lupaava. Jobs oli kuitenkin epäileväinen lääketiedettä kohtaan ja turvautui uskomushoitoihin syöpänsä hoidossa. Hän toivoi välttävänsä leikkauksen erityisruokavalion avulla, jota hän noudatti yhdeksän kuukautta.

Tammikuussa 2011 Jobs jäi pois Applen päivittäisistä toiminnoista terveydellisiin syihin vedoten. Saman vuoden elokuussa hän irtisanoutui Applen toimitusjohtajan virasta. Virallista syytä ei kerrottu, mutta irtisanoutumisen oletettiin liittyvän sairauteen. Vain kaksi kuukautta myöhemmin 6. lokakuuta Apple julkaisi tiedotteen Jobsin kuolemasta. 10. lokakuuta julkaistun kuolintodistuksen mukaan hän menehtyi Kalifornian Palo Altossa jo 5. lokakuuta noin kello 15 haimasyövän etäpesäkkeiden aiheuttamaan hengityspysähdykseen. Kuoleman jälkeen australialaisen SR7:n tutkimuksen mukaan Twitterissä julkaistiin 10 000 aihetta koskevaa viestiä sekunnissa, minkä perusteella kuolemaa kutsuttiin kaikkien aikojen verkkouutiseksi. Jobs haudattiin jo 7. lokakuuta kirkkokuntaan kuulumattomalle Santa Claran hautausmaalle.

Eri lähteet kuvailivat Jobsia ailahtelevaksi, intohimoiseksi, karismaattiseksi esiintyjäksi, työnarkomaaniksi, visionääriksi ja tinkimättömäksi johtajaksi, joka laittaa työntekijät lujille. Ennen erottamistaan Applelta Jobs tuli tunnetuksi pisteliäästä ja riitaisasta johtamistyylistään. Tuolloin hänen muistetaan huutaneen alaisilleen ja haukkuneen näiden työsuorituksia. Häntä pidettiin vaikeana työtoverina.

Vuonna 2012 FBI julkaisi Jobsia koskevat asiakirjansa, jotka oli koottu vuonna 1991 kun Yhdysvaltain presidentti George Bush harkitsi Jobsin ottamista neuvonantajakseen. Monet haastatellut FBI:n mukaan kyseenalaistivat Jobsin rehellisyyden ja arvostelivat hänen tapaansa vääristellä todellisuutta.

Jobsilla on neljä lasta. Ensimmäisen lapsensa, Lisan, hän sai Chris-Ann Brennan -nimisen naisen kanssa. Jobs kielsi tyttärensä julkisesti mutta tunnusti omakseen lähes kymmenen vuotta myöhemmin, vaikka olikin osoittautunut lapsen isäksi jo isyystesteissä ja maksanut elatusmaksua. Hän ei käyttänyt tapaamisoikeuttaan tyttäreensä vuosiin. Applen tietokonemalli Lisa on nimetty tyttären mukaan, mutta koska Jobs ei vielä projektin alkaessa 1981 ollut tunnustanut tytärtä omakseen, joutuivat Applen työntekijät "aukikoodaamaan" nimen muotoon Local Intergrated Systems Architechture ongelmien välttämiseksi.

Vuonna 1982 Jobs tapasi 41-vuotiaan Joan Baezin ja seurusteli tämän kanssa kolme vuotta. Jobsin ystävä Elisabeth Holmes uskoi, että yksi syy suhteeseen oli se, että Baez ja Bob Dylan olivat olleet rakastavaisia 60-luvulla ja Jobs piti yhteydestä Dylaniin. Lopulta heistä tuli pelkkiä ystäviä. Jobs halusi perustaa perheen ja tiesi ettei se olisi mahdollista Baezin kanssa, jolla oli teini-ikäinen poika eikä hän halunnut enempää lapsia.

Jobs meni naimisiin Stanfordin yliopiston opiskelijan Laurene Powellin kanssa 18. maaliskuuta 1991. Hääseremoniaa johti Kobin Chino, zen-buddhalainen munkki. Heidän ensimmäinen lapsensa, Reed Paul syntyi syyskuussa. Toinen lapsi, Erin Sienna syntyi elokuussa 1995 ja Eve vuonna 1998. (Wikipedia)

- - -

Eganin A Visit from Goon Squad -romaania on sanottu mm. rock'n roll -romaaniksi. Modernin romaanin perinteeseen liittyen teos etsii omaa ilmaisutapaa ja psykologinen vaikutelma ja tunnelma ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin kerronnallinen juoni. Teosta voidaan täydellä syyllä sanoa myös tietokoneajan romaaniksi, se on erittäin 2000-lukumainen. Modernin maailman muotokieltä käyttäen teos etsii paluuta sisäisyyteen, kokemuksellisuuteen.

Egan on sanonut romaanista: "I wanted to avoid centrality. I wanted polyphony. I wanted a lateral feeling, not a forward feeling. My ground rules were: every piece has to be very different, from a different point of view. I actually tried to break that rule later; if you make a rule then you also should break it!"

Egan hyödyntää romaanissa mm. powerpointin esitystapaa - ja nimeää inspiraationsa yhdeksi lähteeksi Proustin.

The book features genre-bending content such as a chapter entirely formatted as a Microsoft PowerPoint presentation. When discussing her inspiration and approach to the work, she said, "I don’t experience time as linear. I experience it in layers that seem to coexist…One thing that facilitates that kind of time travel is music, which is why I think music ended up being such an important part of the book. Also, I was reading Proust. He tries, very successfully in some ways, to capture the sense of time passing, the quality of consciousness, and the ways to get around linearity, which is the weird scourge of writing prose." (Wikipedia)

Eganin edellinen romaani The Keep oli sekin bestseller. CBS on ostanut romaanin elokuvaoikeudet ja ohjaajaksi on lupautunut Stieg Larssonin romaanin Miehet jotka vihaavat naisia ohjauksesta vastannut tanskalainen Niels Arden Oplev.

Jennifer Eganin tuotanto: Emerald City (novellikokoelma, 1993), The Invisible Circus (romaani, 1995), Look at Me (romaani, 2001), The Keep (romaani, 2006), A Visit from the Goon Squad (romaani, 2010).

ELIOT, George (1819 - 1880)

Oikealta nimeltään Mary Ann Evans (22. 11. 1819 - 22. 12. 1880). 1800-luvun loppupuolen merkittäviä brittiläisiä kirjailijoita. Teosten merkitys perustuu paitsi tyylikkääseen kaunokirjalliseen kerrontaan myös realistiseen kuvaukseen jossa on psykologistakin syvyyttä. Romaanien tapahtumat sijoittuvat Englannin maaseudulle.

Ensimmäinen suomennettu teos romaani Silas Marner (alkuteos 1861; suomennos ilmestyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana 1869, uudempi suomennos nimellä Kankuri ja hänen aarteensa, Gummerus 1925). 

Tekijän esikoisromaanin Adam Bede (1859) suomennos ilmestyi nimellä Rehdin miehen rakkaus, Wsoy 1946.

Tunnetuimmat teokset Mylly joen rannalla (alkuteos The Mill on the Floss, 1860; ensimmäinen suomenkielinen painos Wsoy 1944, ilmestymisvuonna neljä painosta, viides painos 1951) ja Middlemarch (alkuteos 1871-72; suomennos 1961).

Virginia Woolfin (1882-1941) mukaan Middlemarch "on yksi harvoja Englantilaisia romaaneita joita voi suositella täysi-ikäiselle lukijalle".

Euroopan kirjailijaliitto - Europäische Schriftsteller-Vereinigung

Joseph Göebbelsin perustama Saksasta johdettu kirjailijaliitto.

kts. Giovanni Papini

FEUCHTWANGER, Lion (1884 - 1958)

Saksanjuutalainen kirjailija. Syntyi Münchenissä 7. 7. 1884. Opiskeli kirjallisuutta ja filosofiaa Münchenissä ja Berliinissä. Ensimmäisessä maailmansodassa palveli Saksan armeijaa.

Vuonna 1925 Feuchtwanger kirjoitti ensimmäisen menestysteoksensa, romaanin Jud Süss. Teos sai kriitikoiden ja lukijoiden suosion ja käännettiin useille kielille.       

Feuchtwangerin ollessa puhujamatkalla Amerikassa vuonna 1933 natsit tunkeutuivat kirjailijan kotiin Saksassa hävittäen suuren osan hänen kirjastoaan sekä varastaen ja turmellen keskeneräisiä käsikirjoituksia.

Feuchtwanger ei palannut Saksaan. Hän asettui vaimonsa kanssa Etelä-Ranskaan Sanary-sur-Meriin. Feuchtwangerin ja Bertolt Brechtin lisäksi alueella asui muitakin natseja paenneita kirjailijoita, mm. Thomas Mann, Joseph Roth ja Franz Werfel. Väliaikaisesti Sanary-sur-Merissa asui ja vieraili kirjailijoita ja taiteilijoita kuten Jean Cocteau, Aldous Huxley, D. H. Lawrence ja Stefan Zweig.

Saksan miehittäessä Ranskan 1940 Feuchtwanger pidätettiin ja lähetettiin vankeuteen Camp des Millesiin. Vaimonsa sekä eräiden ulkomaalaisten (mm. amerikkalainen journalisti Varian Fry, joka auttoi juutalaisia ja muita natsismin vastaisia henkilöitä pakenemaan Gestapoa) avustuksella Feuchtwanger pakeni ja matkusti Marseillesta rautateitse Espanjan läpi Portugaliin. Portugalista Lion ja Marta Feuchtwanger siirtyivät ystäviensä avustuksella USA:han, mistä saivat turvapaikan ja asettuivat pysyvästi Californiaan. Siellä Lion Feuchtwanger jatkoi kirjoittamista kuolemaansa saakka.

Lion Feuchtwanger kuoli Los Angelissa 21. 12. 1958. Hänen vaimonsa Marta kuoli 1987.

Jud Süssin ohella Feuchtwangerin mielenkiintoisimmat teokset ovat Wartesaal -trilogia ja historiallinen Josephus Flavius -trilogia. Wartesaal-trilogia muodostuu romaaneista Erfolk (1930), Die Geschwister Oppermann (1933) ja Exil (1940). Josephus Flavius -trilogiaan kuuluvat romaanit Der jüdische Krieg (1932), Die Söhne (1935) ja Der Tag wird kommen (1942).  

Suomennetut teokset:

Valta. Otava 1929. 455 sivua. Romaani. Alkuteos Jud Süss. Vapauden puolesta. Wsoy 1950. 857 sivua. Romaani. Alkuteos Waffen für Amerika. Narrin viisaus - eli Jean-Jacques Rousseaun kuolema ja kirkastus. Wsoy 1953. 464 sivua. Romaani. Alkuteos Narrenweisheit oder Tod und Verklärung des Jean-Jacques Rousseau. Valekeisari. Otava 1958. 407 sivua. Historiallinen romaani. Alkuteos Der falsche Nero.

kts. Lion Feuchtwanger (laajempi selostus) 

FITZGERALD, F. Scott (1896 - 1940)

Francis Scott Key Fitzgerald syntyi ylempään keskiluokkaan kuuluvaan perheeseen 24. 9. 1896 St. Paulissa, Minnesotassa. Hän oli Edward Fitzgeraldin (1853 - 1931) ja Mary 'Mollie' McQuillanin (1860 - 1936) ainoa poika. Nimensä hän sai Amerikan kansallislaulun The Star-Bangled Banner kirjoittajan Francis Scott Keyn (1779 - 1843) mukaan.

Kuuluisassa Princetownin yliopistossa opiskellessaan 1913-17 Fitzgerald tutustui amerikkalaisen yhteiskunnan nuorten rikkaiden seurapiiriin ja sen elämäntapoihin. Opiskelijoiden lehteen sekä muihin julkaisuihin kirjoittaessaan hän vakuuttui kirjallisista taipumuksistaan. Rikastumisen intohimo ja myöhemmin vaurauden mahdollistama juhlinta muodostuivat tärkeäksi osaksi kirjailijan identiteettiä.

F. Scott Fitzgerald on aikakautensa ja erityisesti 1920-luvun amerikkalaisuuden, aivan erityisesti sen yläluokkaisen, juhlivan nuorison tulkki. Samalla hän itse oli 1920-luvun nousukauden tuote. Kirjailijana hän on ihailtava kuvaten aikakautensa tuntoja rehellisesti ja tyylikkäästi. Hänen henkilökohtainen elämänsä on ikävä ja suorastaan säälittävä esimerkki juhlinnan alle kätkeytyneestä pahoinvoinnista: kulissien takana vellovasta tyhjyydestä ja piittaamattomuudesta.

- - -

Edward Fitzgeraldin huonekaluyrityksen epäonnistuttua perhe muuttaa 1898 Buffaloon, New Yorkiin, mistä Edward saa paikan myyntimiehenä. Pikkusisko Annabel syntyy 1904. Buffalossa Francis Scott käy koulua Nardin Academyssa.

1908 Edwardin menetettyä työpaikkansa perhe palaa St. Pauliin. Mollie ilmoittaa Francis Scottin St. Paul Academyyn.

1909 F. S. Fitzgeraldin salapoliisikertomus The Mystery of the Raymond Mortgage ilmestyy Now and Then -lehdessä. Tämä on F. S. Fitzgeraldin ensimmäinen julkaistu teos.

Francis Scott siirtyy opiskelemaan katoliseen The Newman Schooliin Hackensackiin, New Jerseyhin, missä ystävystyy katolisen isä Cyril Webster Sigourney Fayn (1875 - 1919) kanssa. Fayta hän käyttää myöhemmin esikuvana teoksessa This Side of Paradise, missä Fay on päähenkilö Amory Blainen perhetuttu Monsignor Darcy.  

1913 Francis Scott kirjoittautuu Princetownin yliopistoon. Princetownin vuosina 1913-17 hän kirjoittaa useita teatteri- ja musikaalikappaleita harrastelijateatterille (mm. "The Girl From Lazy J" 1911, "Coward" 1913, "Assorted Spirits" 1914, "Fie! Fie! Fi-Fi!" 1914) sekä joitain kertomuksia paikallisiin lehtiin.

1915 ollessaan joululomalla perheensä luona St. Paulissa 18-vuotias Fitzgerald tapaa kelkkamäessä itseään kaksi vuotta nuoremman Ginerva Kingin, yläluokkaisen, varakkaan perheen kauniin tyttären, josta tulee hänen ensimmäinen suuri rakkautensa. He käyvät tanssimassa ja Fitzgerald on mustasukkainen poikien piirittäessä suosittua ja tavoiteltua Ginervaa. Fitzgerald ja Ginerva kirjoittavat toisilleen ahkerasti noin kahden vuoden ajan.

1. 7. 1918 Ginerva ilmoittaa kihlautuneensa isänsä liiketuttavan pojan William Mitchellin kanssa. Ginerva ja William menevät naimisiin ja saavat kolme lasta. Lähes kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen 1937 Ginerva ottaa eron avioituakseen John T. Pirie Jr.:n kanssa, menestyvän liikemiehen, joka kuuluu kansainvälisen Carson Prie Scott & Companyn (lyhennettynä Carson's) johtoon.

Ginerva King kuoli 82-vuotiaana vuonna 1980. Hän on perustanut American Cancer Society -syöpäjärjestön naisten osaston Ladies Guild.

[ keskeneräinen - muistiinpanot hukassa ]

FRANKAU, Pamela (1908 - 1967)

Erityisesti kotimaassaan suosittu brittiläinen kirjailija, kirjoitti lähes 40 teosta vuosina 1927 - 1967. Kansainvälinen läpimurtoromaani A Wreath for the Enemy (1954), joka teki kirjailijasta suositun USA:ssa. Wreath for the Enemyn lisäksi hänen arvostetuimpiin teoksiinsa kuuluu romaani The Willow Cabin (1949).

Frankaun salainen rakkaussuhde avioliitossa olevaan runoilija Humbert Wolfeen päättyi runoilijan kuollessa 1940. Avioliiton kariuduttua Frankau ryhtyi suhteeseen tunnetun teatteriohjaaja Margaret Websterin (1905 - 1972) kanssa.

Suomennettu tuotanto: Minä rakennan pajumajan (Gummerus 1952; alkuteos The Willow Cabin, 1949), Älä pyydä enempää (Otava 1960; Ask No More, 1958), Metsän halki (Otava 1961; Road Through The Woods, 1960).

kts. Pamela Frankau (laajempi esitys)

GATTI, Attilio (1896 - 196?)

Italialainen tutkimusmatkailija ja matkakirjojen tekijä. Teki useita matkoja Afrikkaan 1920-1940 -luvuilla perehtyen erityisesti primitiivisten heimojen oloihin. Ensimmäisiä valkoihoisia joka näki tarunomaisena pidetyn Okapin.

Dokumenttielokuvien harrastajien piirissä Gatti on tunnettu 60 minuuttisesta mykkäfilmistä Siliva the Zulu. Vuonna 1927 valmistunut filmi on dokumentaarinen melodraama kuvaten zulupojan varttumista naimaikään, pojan ja tytön suhdetta sekä heimon elämää ja tapoja.

Gatti oli kiinnostunut tarun ja toden rajamaille sijoittuvista tapauksista, alkukantaisten uskomusten merkityksestä nykypäivässä ja näiden ilmenemisestä heimojen kulteissa. Kiinnostus afrikkalaisten harjoittamaa magiaa kohtaan johti hänet tapaamaan vaikutusvaltaista shamaania. Gattia on sanottu yhdeksi viimeisistä suurten safariretkikuntien järjestäjistä. Hän johti kymmentä retkikuntaa 1920-30-luvuilla, minkä jälkeen hankki USA:n kansalaisuuden ja asettui amerikkalaisen vaimonsa kanssa Vermontiin, lähelle Kanadan rajaa.

Gatti oli myös innokas radioamatööri ja lyhytaaltolähetinten harrastaja. Yhdennentoista suuren matkansa hän teki 1947-48. Perusretkikuntaan kuului 9 valkoihoista, joista 7 (mm. Gatti ja hänen vaimonsa Ellen) lähti matkaan USA:sta, loput kaksi liittyivät retkikuntaan perillä. Tällä matkalla Attilio Gatti, William Snyder ja Robert Leo pystyttivät lyhytaaltoaseman Kilimanjarolle.

Attilio Gatti kuoli 1960-luvulla. Häntä on jälkeenpäin arvosteltu taipumuksesta ylidramaattisuuteen, ja todennäköistä onkin, että hän matkaselostuksillaan halusi luoda itsestään kuvan todellista suurempana seikkailijana. Kirjat sisältävät joka tapauksessa mielenkiintoisia kuvauksia 1920-luvun elämysmatkailusta afrikkalaisten heimojen pariin. Ne ovat olleet myös antropologien mielenkiinnon kohteena vanhoja elämäntapoja ja uskomuksia kuvaavien kohtiensa vuoksi.

Kirjojen lisäksi Gatti teki "mustan maanosan" oloja tunnetuksi lehtikirjoitusten kautta. Näistä voidaan mainita mm. viikkolehden The Passing Show huhtikuun numeroissa 1933 ilmestynyt Jungle Magic -kirjoitussarja, kuukausijulkaisun Mine kesäkuun numerossa 1936 ilmestynyt kirjoitus The Hunting of the Okapi ja kuukausijulkaisussa The Wide World Magazine vuonna 1936 ilmestynyt The Leopard Men.

Suomennettu tuotanto:

Saranga, viidakon poika (Wsoy 1944, nuortenkirja, suomenkielisen laitoksen toinen painos 195; italiankielinen alkuteos Saranga il pigmeo). Saharasta etelään (Wsoy 1951, kuvitettu, alkuteos South of Sahara). Tam-Tam (Wsoy 1954, koottu alkuteoksista Tom-Toms in the Night ja Black Mist, suomennos Anna-Liisa ja Eero Ahmavaara, runsaasti kuvitettu).

Attilio Gatti tuntee Afrikan. Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan hän on samoillut tässä salaperäisessä maanosassa monenlaisia retkikuntia johtaen. 'Tam-Tam' kirjaansa Gatti on kerännyt parhaat seikkailunsa ja kokemuksensa viidentoista vuoden ajalta. Se on tulvillaan tapahtumia, tietoa ja mystiikkaa; valloittavalla ja elävällä kerronnallaan kirjoittaja kuvaa zulu-kylän häämenoja, 2000 vuotta sitten eläneen Kandake-kuningattaren temppeliä, Ba-ila-heimon salaista uhrijuhlaa ja valtavaa ruohoaavikkopaloa, jonka alkuasukkaat sytyttivät estääkseen Gattia miehineen tunkeutumasta tarunomaisten 'vuorten valkoisten miesten' asuma-alueelle. Paljon hän kertoo myös alkuasukkaiden 'mustasta magiasta', yliluonnollisista tapahtumista ja ilmiöistä, jotka hän itse on nähnyt ja joista useimmat ovat jääneet hänelle selittämättömäksi arvoitukseksi.
(Tam-Tam kirjan esittelytekstistä)

GERRITSEN, Tess (1953 - )

Kansainväliseen menestykseen Gerritsen nousi sairaalajännäreillään, joista ensimmäinen, Harvest, ilmestyi vuonna 1996 (Lapsen sydän, 1996 Otava).

(Gerritsen, Otavan Kirjailija-sivusto)

Todellisuuspohjaisen romaanin syntyhistoria on mielenkiintoinen. Gerritsen oli luopumassa lääkärinurasta keskittyäkseen kirjoittamiseen ja voidakseen hoitaa lapsensa kotona. Eräänä iltana hän illasti henkilön kanssa joka oli perillä Venäjän liikemaailmaan pesiytyneen rikollisuuden kuvioista. Tämä entinen poliisi johti amerikkalaisten liikemiesten Venäjän matkojen turvallisuudesta vastaavaa toimistoa. Gerritsen kuuli mieheltä järkyttäviä asioita venäläisten katulasten katoamisesta, nämä oli todennäköisesti kidnapattu rikollisliigan tai -liigojen toimesta, joiden johtoon kuului myös lääkäreitä. Lasten elimiä myytiin Keski-Idän markkinoilla.

Monet yksityiskohdat vaativat lisätutkimuksia ja Tess Gerritsen haastatteli elinsiirtoasiantuntijoita päästäkseen perille kuinka elinlahjoitukset sairaaloiden välillä järjestettiin. Hän kyseli kirurgeilta teknisiä yksityiskohtia ja ahdisteli lääketieteen kirjastonhoitajia kysymyksillään.

(Maria Alstedt Sskk:n kirjailijaesittelyssä)

2004 ilmestyneessä trillerissä Body Double kuolinsyyntutkija Maura Isles kokee elämänsä järkytyksen palatessaan konferenssimatkalta Pariisista. Hän löytää kotipihaltaan tapetun naisen, joka on hänen täydellinen kaksoisolentonsa. Tapaus johtaa Mauran ja etsivä Jane Rizzolin vankilaan tapaamaan kaksoissurmasta tuomittua mielisairasta naista, joka yllättäen väittää olevansa Mauran äiti.

Askeleen vielä rankempaan suuntaan Gerritsen ottaa vuonna 2006 ilmestyneessä romaanissa The Mephisto Club, joka on sekoitus väkivaltaa, uskonnollisuutta ja mystiikan tuottamia harhoja

Mephisto Clubin jälkeen Tess Gerritsenin uusi aluevaltaus on ollut historiallinen jännitysromaani.

Luutarha kehii tarinaa luurangosta, jonka avioerostaan toipuva Julia löytää puutarhastaan. Murha on tapahtunut vuosia aikaisemmin. Rinnakkaisjuoni palaa vuoden 1830 Bostoniin. Siellä opiskelijat leikkaavat ruumiita, joita haudanryöstäjät kauppaavat lääketieteen laitokselle... Mutkikkaiden käänteiden kautta nykyaika ja menneisyys liittyvät yhteen. Mukana on tuberkuloosia, murhia ja äpärälapsia...

(Pentti Pesä, Savon Sanomat 13. 9. 2008)

Suomennettu tuotanto:

Lapsen sydän (1996; alkuteos Harvest, 1996). Elämän lähde (1998; Life Support, 1997). Henkeen ja vereen (2000; Bloodstream, 1998). Painoton tila (2001; Gravity, 1999). Kirurgi (2002; The Surgeon, 2001). Taidonnäyte (2003; The Apprentice, 2002). Synnintekijä (2004; The Sinner, 2003). Kaksoisolento (2005; Body Double, 2004). Katoaminen (2006; Vanish, 2005). Mefisto-klubi (2007; The Mephisto Club, 2006). Luutarha (2008; The Bone Garden, 2007). Voitonmerkki (2009; The Keepsake, 2008). Jääkylmä (2010; Ice Cold, 2010). Hiljainen tyttö (2011; The Silent Girl, 2011).

kts. Tess Gerritsen (laajempi selostus)

GIONO, Jean (1895 - 1970)

Jean Giono syntyi 30. 3. 1895 Manosquessa, Ranskan Provencessa. Siellä hän eli koko elämänsä yksinkertaista luonnonläheistä elämää, mistä myös ammensi kirjojensa aiheet.

Maaseuturakkauden ohella vaikuttava tekijä Gionon kirjallisen luomisvoiman syntymisessä oli oppimattomien vanhempien kiinnostunus klassiseen kirjallisuuteen. Kirjailijan lapsuutta leimasikin sekä luonnollinen maalaiselämä että toisaalta taiteelliset vaikutteet. Kirjallisuuden lisäksi kotona arvostettiin musiikkia.

Jean Giono lopetti koulunkäynnin 16-vuotiaana ja sai työpaikan paikallisesta pankista. Ensimmäisessä maailmansodassa hän palveli jalkaväessä, ja sodan jälkeen jatkoi työtä pankissa. Huhtikuussa 1920 Gionon isä kuoli. Kesäkuussa 1920 hän avioitui lapsuudenaikaisen ystävänsä kanssa. Pariskunta sai kaksi lasta.

Esikoisteos romaani Colline ilmestyi 1929 ja sitä seurasi samana vuonna Un de Baumugnes. Seuraavana vuonna ilmestyneen Regain-romaanin kanssa teokset muodostavat Pan-trilogian. Kriitikoiden antama nimi johtuu Gionon voimakkaan ihanteellisesta maaseutuelämän ja luonnon kuvauksesta, jossa henkilöt kuin sulautuvat yhteen ympäristönsä kanssa, ovat samaa olemusta. Esikoisteoksen ilmestyttyä Giono jätti työnsä pankissa ja jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi.

Pan-trilogian voidaan nähdä jo enteilevän hienoa Le Chant du monde -romaania, missä Giono tuntuu löytäneen omimman tyylinsä.

Tällä välin ilmestyivät Naissance de l'Odyssée (1930), traumaattisiin sotakokemuksiin pohjautuva sodanvastainen Le Grand Troupeau (1931), omaelämäkerralista ainesta sisältävä maalaisperheen kuvaus Jean le Bleu (1932) ja eseekokoelma Solitude de la pitié (1932). 

Le Chant du monde (1934, suom. Maailman laulu, 1938) on mestarillinen kuvaus maaseudun ihmisistä, joita ei voi irrottaa taustastaan: he ovat elävä osa maisemaa, jonka keskellä elävät ja toimivat. Voimakkaat tunteet ja vaistot ohjaavat heidän toimintaansa. Päähenkilö Antonio etsii ystävänsä kanssa tämän kadonnutta poikaa, mutta poikaa etsii myös seudun mahtimiehen Maudrun väki. Poikaa epäillään rikoksesta. Vaelluksensa aikana Antonio tapaa ihmisiä ja kuulee vaikuttavia tarinoita.

Andre Gide piti romaania erittäin innostavana ja vieraili kirjailijan luona Manosquessa.

Gionon maaseuturakkaus ja yhteisöllisen maalaiselämän ihannointi kärjistyy seuraavissa teoksissa vastalauseeksi kapitalismia ja teollistumista vastaan. Samalla kypsyy kirjailijan sodanvastaisuus, saavuttaen (ennen toista maailmansotaa ja sen aikana) idealistisen muotonsa.

Kirjailijan luona maaseudulla vieraili ihmisiä, joskus heitä oli joukoittain, nämä pitivät häntä edelläkävijänä, jopa profeettana. Yhdessä he vastustivat nykyaikaista elämäntyyliä ja etsivät luonnollista, sopusointuista elämää.

Toisen maailmansodan aattona kirjailija joutui vankilaan kommunismista syytettynä revittyään liikekannallepanojulistuksia. Kahden kuukauden kuluttua hänet vapautettiin. Uudelleen hän joutui vankilaan sodan jälkeen, fasismista syytettynä, koska oli erehtynyt yhteistyöhön Vichyn hallituksen kanssa.

1930-luvun puolivälistä 1940-luvun lopulle Gionon teoksia hallitsee eettinen vire, jopa paatos, joka joissain kohdin lähentelee anarkismia. Paitsi sotaa Giono vastustaa kaikkea yhteiskunnallisen oikeutuksen nimissä tapahtuvaa alistamista ja autoritääristä hallintaa. Tämän kauden teokset eivät kirjallisesti yllä hänen parhaimpiensa joukkoon ja niiden sisältö sai hänelle runsaasti vastustajia. Toki kannattajiakin.

Gionon tuotannossa on maaseutuaiheen rinnalla klassisia aiheita ja historiallisia kuvauksia. Vähitellen myös eettinen paatos lientyy tai ainakin saa uusia sävyjä. Giono vastustaa edelleen sotaa ja ihannoi luonnonmukaista elämää, mutta se ei enää kahlitse hänen kirjallista luomisvoimaansa ja kauneudentajuaan. Syntyy romaani Le Hussard sur le toit (1951, suom. Husaari katolla, 1955), jota voidaan pitää Gionon toisena pääteoksena. Teos kertoo italialaisesta husaarieverstistä ja vapaustaistelijasta Angelo Pardista, joka joutuu kaksintaistelun jälkeen pakenemaan Provenceen keskelle koleraepidemiaa.

Gionon tuotannosta kannattaa vielä mainita teos L'homme qui plantait des arbres (1953, suom. Mies joka istutti puita, 1994). Nykylukijoille tämä lienee Gionon tunnetuin teos, ja varsinkin luonnonsuojelupiireissä kirjaa on pidetty jonkinlaisena kulttiteoksena, joka kuuluu lukea. Ekologisen vastuun tiedostamisen myötä teoksen suosio on yhä vain kasvanut. Pieni kertomus (suomennos 42 sivua) on nimensä mukaisesti kuvaus puita istuttavasta miehestä...

[ keskeneräinen - muistiinpanot taitaa olla hukassa ]

GIORDANO, Ralph (1923 - )

Saksalainen kirjailija ja journalisti. Isä sisilialainen, äiti saksanjuutalainen.

Nürnbergin rotulakien astuttua voimaan syyskuussa 1935 myös Ralph Giordano joutui ahtaalle. Hän kävi hyvämaineista, arvostettua koulua, mutta joutui kokemaan toisten opiskelijoiden ja opettajien kiusantekoa, jopa suoranaista vainoa. Gestapo pidätti ja kuulusteli Ralphia useita kertoja, ja lopulta vuonna 1940 hänet erotettiin koulusta.

Giordanon romaani Bertinien tarina ilmestyi vuonna 1982. Teoksesta tuli kansainvälinen menestys. Romaani on lähes 800 sivuinen värikäs kertomus Bertinien muusikkosuvusta, sen tiestä Italiasta Saksaan ja "sekarotuisen" perheen ahdingosta natsivallan aikana. Pohjimmiltaan se on kuvaus Giordanon suvusta.

Kirja pohjautuu Ralph Giordanon henkilökohtaisiin muistiinpanoihin, joiden kirjoittamisen hän aloitti vuonna 1940.

kts. Ralph Giordano (laajempi esitys)

GIOVENE, Andrea (1904 - 1998)

Andrea Giovene, Girasolen herttua, syntyi Napolissa 1904. Julkaisi omalla kustannuksellaan useita teoksia, lyriikkaa ja proosaa, jotka eivät saavuttaneet menestystä, kunnes vuonna 1966 ilmestyi L'AUTOBIOGRAFIA DI GIULIANO DI SANSEVERO. Viiteen episodiin jakautuva romaani pohjautuu tekijän omaan elämään. Aatelismiehen tarinaan sisältyvien traagisten ja tragikoomisten tapahtumien taustana ovat Mussolinin valtaannousun päivät. Kirjaa sanottiin 1900-luvun alkupuoliskon eurooppalaiseksi dokumentiksi. Päähenkilön kautta tutustutaan ja otetaan kantaa muuttuvan ajan ilmiöihin ja virtauksiin. Teos arvosteltiin heti ilmestyessään mestariteokseksi ja käännettiin useille kielille, suomennos Nykyajan aatelismies Giuliano di Sansevero, Wsoy 1967. Romaanin suosio on sittemmin laskenut ja se on painunut lähestulkoon unohduksiin. Se ei ehkä ole sellainen mestariteos, jollaiseksi se ilmestyessään arvosteltiin, mutta kylläkin hyvin kirjoitettu romaani, jonka mielenkiintoa lisää historiallinen tausta.

GRANT, Joan (1907 - 1989)

Joan Grant ampaisi kuuluisuuteen Egyptin faaraoiden aikaan sijoittuvalla romaanilla Winged Pharaoh 1937 (suom. Siivekäs faarao, 1940). 

Grant on perehtynyt Egyptin muinaishistoriaan, mutta käsittelee ja värittää historiatietoja hyvin vapaamuotoisesti. Romaani on värikäs yhdistelmä historiaa ja tekijän käsityksiä henkimaailmasta, ja tuo paikoitellen mieleen Waltarin viisi vuotta suomennoksen jälkeen ilmestyneen Sinuhen, siinä määrin, että helposti epäilee Waltarin lukeneen kirjan ja saaneen ainakin osan innoituksestaan siitä.

Siivekkään faaraon, kuten muidenkin Grantin suosituimpien romaanien, käännökset ilmestyivät ensin ruotsinnoksina, vasta sitten suomeksi. Teosten ruotsalaisesta käännöksestä vastasi Frans G. Bengtsson, joka itsekin oli tunnettu historiallisten romaanien kirjoittaja. 

"Tämä on siitä merkillinen kirja, että sen tekijä on osannut perin herkästi eläytyä kaukaiseen aikakauteen" sanoo Eino Palola teoksen arvostelussa vuonna 1940, ja jatkaa:

Kirjailijatar on hyvin voimakkaan sisäisen näkemyksen vallassa päässyt hyvin lähelle aikaa ja henkilöitä, niin lähelle, että asiantuntijat pitävät teosta melkein tieteellisen tarkkana. Ja tuo eläytyminen onkin kirjan merkillisimpiä viehäyksiä. -- Ja kaikkea kaunistaa lopulta filosofia, hyvin inhimillinen, hyvin valoisa elämänoppi, jolta ei suinkaan puutu kohottavaa vaikutusta.

Yleisesti Siivekäs faarao luokitellaan historialliseksi romaaniksi, mutta mystisen aineksensa ansiosta se esiintyy myös fantasiakirjojen luetteloissa. 

- - -

Joan Marshall syntyi 12. huhtikuuta 1907. Hänen isänsä John Frederick Marshall oli tenniksen ammattilaispelaaja, ja hyönteistutkija, jonka erikoisalaa olivat hyttyset. Joan vietti osan nuoruusvuosistaan Englannin etelärannikolla sijaitsevalla Haylingin saarella, jonne hyttystutkijana pioneerityötä tekevä isä oli omilla varoillaan rakennuttanut tutkimusyksikön. 

20-vuotiaana marraskuussa 1927 Joan avioutui egyptologi Leslie Grantin kanssa. Ennen toista maailmansotaa Leslie vietti useita vuosia kaivauksilla Egyptissä. Usein myös Joan oli hänen mukanaan.

Joan Grantin seuraava puoliso oli kirjailija, museojohtaja ja radiojuontaja Charles Beatty, joka kuului Radio Luxemburgin ensimmäisiin juontajiin. Vuonna 1960 Joan Grant avioitui Denys Kelseyn kanssa.

Pari vuotta esikoisteoksen jälkeen ilmestyi romaani Life as Carola, 1939 (suom. Carola, 1944). Seuraavana vuonna ilmestyivät Eyes of Horus ja Scarlet Fish.

Grantin viides romaani, esikoisteosta paljolti muistuttava Lord of the Horizon ilmestyi 1943 ja oli jälleen menestys. Romaanin suomennos Päivännousun valtias ilmestyi samana vuonna kuin Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen, 1945.

Grant julkaisi kaiken kaikkiaan 15 teosta vuosina 1937-68. Siivekkään faaraon, Carolan ja Päivännousun valtiaan lisäksi on suomennettu romaani Auringonjumalan paluu (Eyes of Horus, 1942, suom. 1944).

Grantin teoksissa näkyy hänen kiinnostuksensa okkultismiin ja spiritismiin, erityisesti jälleensyntymiseen ja näiden esittämiseen viihteellisessä, helposti omaksuttavassa muodossa. Parikymmentä vuotta esikoisteoksen ilmestymisen jälkeen Grant paljasti kirjoittaneensa teoksen transsinkaltaisessa tilassa. Hän uskoi, että romaanin tapahtumat annettiin hänelle henkimaailmasta ja että se on kuvaus hänen edellisestä elämästään Egyptissä. Kirja oli herättänyt kiinnostusta muinaisuskonnoista ja teosofiasta kiinnostuneissa piireissä ja paljastuksen jälkeen siitä tuli jonkinlainen New Age -liikkeen kulttiromaani.

In this masterpiece, Grant wrote about her past life in Egypt where she lived as a priest-pharaoh who had been trained in a secret technique that would allow her to implement the ability to tune into and remember past lives in great detail. In that lifetime as "Sekeeta" (a pharaoh's daughter), she spent ten years in an Egyptian temple learning the technique. Her mystical training required that she and the other trainees remember at least ten of their own past life deaths.
(Englannin kieliseltä sivustolta)

Myös muissa Grantin historiallisissa fantasioissa on aineksia henkimaailmasta kanavoidusta informaatiosta. Mikä tämän "informaation" on antanut ja mitä tarkoitusta varten se on annettu, on kokonaan oma kysymyksensä, mutta ilmeisesti Grant itse uskoi asioiden olevan niin kuin hän ne koki. Hän nimitti näitä kirjojaan "kaukaisen muistin" kirjoiksi ja kertoi aistivansa useita todellisuuksia, joita ihmiset eivät yleensä aisti. Hänen mukaansa "tämänpuolisen" ja "tuonpuolisen" maailman välillä ei oikeastaan ole edes verhoa, ne ovat samaa, useista tasoista koostuvaa todellisuutta.

- - -

Grant ja hänen miehensä perehtyivät menneisiin elämiin kohdistuvaan ns. regressioterapiaan, jossa ihmisille pyritään palauttamaan muistikuvia "edellisistä elämistä". Kokemuksistaan ja ideoistaan he kirjoittivat kirjan Many Lifetimes (1968).  

Vuonna 2007 ilmestyi kokoelma Grantin ennenjulkaisemattomia jälleensyntymistä koskevia kirjoituksia nimellä Speaking from the Heart - Ethics, Reincarnation & What it Means to Be Human.

HALL, James Norman (1887 - 1951)

kts. Charles Nordhoff

HOUSTON, James (1921 - 2005)

James Archibald Houston oli kanadalainen taiteilija ja kirjailija. Houston syntyi Torontossa 12. 6. 1921. Hän opiskeli taidetta Torontossa 1938 - 40, Pariisissa 1947 - 48 ja Japanissa 1958 - 59. Esikoisteos Eskimo Handicrafts (1951) esitteli eskimoiden käsitöitä. Houstonin ansioihin kuuluu inuiittien taiteen tunnetuksi tekeminen.

James Houston palveli toisessa maailmasodassa Toronton skotlantilaisessa rykmentissä. Sodan jälkeen hän matkusti pieneen inuiittien yhteisöön piirtämään ja maalaamaan kuvia inuiiteista, heidän elimympäristöstään ja arktisista maisemista. Hän jäi asumaan Kanadan arktiseen saaristoon ja sai inuiiteilta nimen Saumik (Vasenkätinen). Kiinnostuttuaan inuuttien veistoksista Houston ryhtyi edistämään näiden taiteen tunnetuksi tekemistä ja myyntiä.

Avioeron jälkeen 1962 Houston muutti Cape Dorsetista New Yorkiin, jossa sai apulaisjohtajan paikan amerikkalaista taidelasia valmistavassa Steuben Glassissa. Hänen yli 20 metriä korkea akryyli- ja alumiiniveistoksensa Aurora Borealis asennettiin Galgaryn Glenbow Museumiin 1976.

Houston on saanut useita tunnustuksia ja arvonimiä, mm. kirjallisuuden kunniatohtori (1975) ja oikeustieteen kunniatohtori (1987). Kotimaassaan hänet tunnetaan lähinnä lastenkirjailijana. Houstonilta ilmestyi 15 arktisiin legendoihin ja eskimotarinoihin perustuvaa lastenkirjaa 1965-1992. Lastenkirjojen lisäksi hän kirjoitti kirjoja eskimoiden taiteesta - veistoksista, kaiverruksista ja grafiikasta - sekä muutaman romaanin ja pari omaelämäkerrallista teosta

Suuremmalle yleisölle Houston on tunnettu romaanista Punainen sola, joka kuvaa Hudsonin lahden pohjoisosaan haaksirikkoutuneiden uusiseelantilaisten valaanpyytäjien ja eskimoiden keskinäistä epäluuloa, ystävyyttä ja konfliktia. Romaanissa Houston hyödyntää tietouttaan inuiittien perinnäistavoista, kulttuurista ja uskomuksista. Romaanin elokuvaversio valmistui 1974 Philip Kaufmanin ohjaamana, pääosissa Warren Oates, Timothy Bottoms ja Louis Gosset Jr. Elokuvan käsikirjoituksesta vastasi Houston itse.

James Houstonilta on suomennettu kaksi romaania: Punainen sola (Otava 1972, 286 sivua; alkuteos The White Dawn, 1971) ja Aavekettu (Tammi 1979, 346 sivua; alkuteos Ghost Fox, 1977).

HUXLEY, Aldous (1894 - 1963)

[ Kirjailija. Julian Huxleyn veli. Isoisä Thomas Henry Huxley. Kirjailijaesittely laitetaan kun ehditään ]

HUXLEY, Julian (1887 - 1975)

[ muistiinpanot taitaa olla hukassa - laitetaan kun löytyy tai tehdään uusiksi kun ehditään ]

HUXLEY, Thomas Henry (1825 - 1895)

Tunnettu brittiläinen biologi. Tuli julkiseen tietoisuuteen Charles Darwinin tukijana. Evoluutioteoriaa puolustaessaan Huxley sai - ulkonäköönsä viittaavan - lempinimen Darwinin bulldoggi. Väittelyissään Richard Owenia vastaan hän pyrki todistamaan evoluutioteorian paikkansapitävyyden mm. osoittamalla ihmisen ja gorillan ruumiinosien yhtäläisyyksiä.

Sir Richard Owen (1804-1892) oli arvostettu brittiläinen eläintieteilijä, anatomisti ja paleontologi, joka tunnetaan eläinfossiileiden ja etenkin dinosaurusten fossiileiden tutkijana. Hän oli ensimmäinen tieteilijä, joka erotti hirmuliskot omaksi erilliseksi ryhmäksi nykyisistä liskoista, minkä myötä hän keksi Dinosauria-nimityksen. Owenia on luonnehdittu 1800-luvun puolivälin etevimmäksi brittiläiseksi eläintieteilijäksi. Hän oli johtava hahmo Natural History Museum -museon perustamisessa sekä aktiivinen darwinismin vastustaja. (Wikipedia, Richard Owen)

Thomas Henry Huxleyn nimi jäi historiaan Oxfordin evoluutioväittelyksi nimitetyn kokouksen ansiosta. Väittely käytiin tiedeseuran kokouksessa Oxfordin yliopiston luonnontieteellisessä museossa 30. 6. 1860 ja siihen otti osaa useita henkilöitä. Mielenkiintoisimmaksi nousi piispa Samuel Wilberforcen ja Huxleyn tunteja kestänyt väittely. Wilberforcen kanssa väitteli ensin Darwinin hyvä ystävä kasvitieteilijä ja tutkimusmatkailija Joseph Dalton Hooker, mutta Huxleyn tultua Hookerin tueksi väittelystä muodostui Wilberforcen ja Huxleyn välinen.

Samuel Wilberforce (1805-1873) oli anglikaanisen kirkon piispa, tiedeakatemia Royal Societyn jäsen ja Iso-Britannian parlamentin ylähuoneen jäsen. Hän oli tunnettu ajattelun selkeydestä ja puhetaidosta, mutta ilmeisesti ärsyyntyneenä pitkään väittelyyn ja Huxleyn kyvyttömyyteen nähdä asia tarkoittamalla tavallaan, teki kohtalokkaan virheen ja sortui nimittelyyn; väittely oli oikeastaan jo käyty ja tulos oli ratkaisematon kummankin puolustettua kantaansa loogisesti, kun Wilberforce kysyi: "Katsooko herra Huxley olevansa enemmän isoisän vai isoäidin puolelta sukua apinalle?"

Tarinan mukaan Huxley kuiskasi vierellään istuvalle, että ”Herra on johdattanut hänet käsiini” ja vastasi Wilberforcelle, että hän on ”mieluummin sukua apinalle, kuin sivistyneelle miehelle, joka käyttää kulttuurilliset ja kaunopuheiset lahjansa valheen palvelemiseen.” Väittelyssä käydyistä puheenvuoroista ei ole olemassa sanatarkkaa tietoa, joten Huxleyn ja Wilberforcen todellisia puheenvuoroja ei voida tietää. (Wikipedia, Oxfordin evoluutioväittely)

T. H. Huxley oli perustamassa kirkon oppeja vastustavaa X Clubia. Hänen lisäkseen 3. 11. 1864 perustetun X Clubin perustajajäseniin kuuluivat Joseph Hooker, William Spottiswoode, Edward Frankland, John Tyndall, George Busk, John Lubbock ja Herbert Spencer. Darwin ei osallistunut X Clubin toimintaan.

Huxley keksi termin agnostismi kuvaamaan suhdettaan ja muiden samalla tavalla ajattelevien suhdetta uskonnollisiin käsityksiin.

Suomennettu tuotanto:

Ihmisruumiin rakennus ja elintoiminnat - ihmis-fysiologian pääpiirteet. Professori Robert Tigerstedtin mukailemasta painoksesta tekijän luvalla suom. O. A. Forsström. (Wsoy 1888. 338 sivua. Kuvitettu: "Valaistu 83 kuvalla". Ilmestyi viitenä vihkona. Yleinen johdatus luonnontieteisiin. Professori O. Schmidtin alkujaan toimittaman saksalaisen laitoksen neljännestä painoksesta suom. O. A. Wainikainen. (Wsoy 1904. VIII + 87 sivua. Wsoyn Tietoaarre-sarja nro 3.)

kts. T. H. Huxley (laajempi esittely)

Kertoja sulautuu Irvingin näköisenä ja Irvingin tyylisiä romaaneja laativana henkilönä tarinaansa. Fiktion ja elämänfaktojen rajat häilyvät. -- Keskivaiheilla teksti polkee paikallaan, mutta kokonaisuus palkitsee. Mestarillisimmillaan Irving on tarinan pitkän kaaren rakentajana. Henkilöiden todistusvoima nousee tarinasta. Tarinan kehälle piirtyy yksittäisten kohtaloiden yhteinen aura ja elämän oikukas arvoituksellisuus.

(Teppo Kulmala, Savon Sanomat 28. 5. 2010).

Billy tietää jo varhain olevansa biseksuaali. Irving halusi asettaa sankarinsa mahdollisimman hankalaan asemaan.
 
- Halusin päähenkilöksi biseksuaalin, jotta hän kuuluisi vähemmistöön vähemmistön sisällä, hän sanoo STT:lle.
 
Omasta sukupolvestaan Irving on huomannut, että biseksuaaleihin suhtaudutaan epäilevästi. Heteroilla on omat ennakkoluulonsa, mutta biseksuaaleja epäiltiin myös homopiireissä.
 
- Heidän ajateltiin olevan homoja, joilla on vielä toinen jalka kaapissa.

(Iltalehti 18. 4. 2013.)

Teoksen yhtenä teemana on seksuaalisten vähemmistöjen ja sukupuolinormittuneen yhteiskunnan moraalinen yhteentörmäys sodanjälkeisessä Yhdysvalloissa. Siitä sukeutuu Irvingin käsittelyssä huima tragikomedia, josta ei puutu makaaberejakaan piirteitä.

Viime vuonna Yhdysvalloissa alkukielellä ilmestynyt Minä olen monta (In One Person) on vahvasti yhteiskunnallinen romaani, koska samaa sukupuolta olevien avioliittojen laillistaminen on Yhdysvalloissa iso poliittinen kysymys. Vain yhdeksän osavaltiota on toistaiseksi laillistanut niin sanotut homoliitot. John Irving korostaa, että romaani ei ole mikään suoranainen kannanotto eikä kommentti tähän vilkkaaseen keskusteluun.

"Romaanin ilmestyminen osui osin sattumalta hyvään ajankohtaan, mistä olen tietysti mielissäni. Olisi kuitenkin liioiteltua väittää, että olisin tähdännyt juuri tähän tiettyyn hetkeen, koska romaani alkoi muotoutua mielessäni jo kymmenisen vuotta sitten", Irving paljastaa.

"Nyt käsittelen teemaa realistisemmin enkä yhtä satiirisesti kuin Garpin maailmassa. Kun kirjoitin Garpin maailmaa kuvittelin, että seksuaalinen suvaitsemattomuus olisi jo pian historiaa. Niin ei käynyt", kertoo Irving, joka on toiminut kotiosavaltiossaan Vermontissa aktiivisesti homojen, lesbojen ja transsukupuolisten oikeuksien puolesta. Vermontissa homoliitot sallittiin 2009.

(Jukka Petäjä, Helsingin Sanomat 19. 4. 2013).

ISAACSON, Walter (1952-)

Walter Isaacson on yhdysvaltalainen toimittaja ja elämäkertakirjailija.

Hän on Aspen Instituten hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Hän on aiemmin ollut CNN:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja tammikuuhun 2003 ja Timen päätoimittaja. Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama nimitti hänet Broadcasting Board of Governorsin puheenjohtajaksi. BBG vastaa Yhdysvaltojen valtion ylläpitämien Voice of American, Radio Free Europen ja muiden viestintävälineiden toiminnasta.
(Walter Isaacson, Wikipedia)

Isaacson on kirjoittanut elämäkerrat Henry Kissingerista (1992), Benjamin Franklinista (Benjamin Franklin - An American Life, 2003), Albert Einsteinista (Einstein - His Life And Universe, 2007) ja Steve Jobsista (2011). 

kts. Steve Jobs

JOBS, Steve (1955 - 2011)

Steven Paul Jobs oli yksi tietotekniikkayhtiö Applen perustajista ja sen toimitusjohtaja. Jouduttuaan eroamaan Applesta valtataistelun jälkeen Jobs vuonna 1986 osti Lucasfilmin tietokonegrafiikkapuolen osaston viiden miljoonan dollarin hintaan. Uudelle yhtiölle hän antoi nimeksi tuli Pixar. Vuonna 1995 yhtiö julkaisi maailman ensimmäisen täysin tietokoneella tehdyn kokoillan elokuvan, Toy Storyn.

Walter Isaacsonin Steve Jobs -elämäkerta ilmestyi 2011 ja suomennettiin samana vuonna.

Jobsista on kirjoitettu aiemmin kaksi elämäkertaa, joille hän ei kuitenkaan ole antanut hyväksyntäänsä, vaan toisen julkaiseminen sai hänet kieltämään sen kustantajan kaikkien julkaisujen myynnin Applen myymälöissä... Elämäkerran kirjoittaja Isaacson kertoo, että Jobs otti häneen useita kertoja yhteyttä, jotta hän ottaisi kirjan tehtäväkseen, mutta Isaacson halusi lykätä aloitusta... Kun Jobsin vaimo Laurene Powell otti yhteyttä Jobsin jäätyä sairaslomalle ja sanoi, että on viimeinen hetki, Isaacson tarttui työhön. Hän tapasi Jobsin puolentoista vuoden aikana nelisenkymmentä kertaa. Lisäksi hän haastatteli yli sataa Jobsin tavalla tai toisella tuntenutta ihmistä. Jobs suostui siihen, ettei hänellä ole tekstin suhteen mitään sananvaltaa.
(Steve Jobs -kirja, Wikipedia)

kts. Jennifer Egan, Walter Isaacson