Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Keräilijän löydöt

Aikaa myöten alkaa keräilijä kiinnostua kirjalöytöihin liittyvästä oheissälästä. Jopa niin, että kiinnostus sälään voi ohittaa kiinnostuksen itse kirjoihin ja kirjallisuuteen. Onhan aina arvoitus mitä esimerkiksi kuolinpesästä tulleet kirjalaatikot tai laatikon sisältämät kirjat pitävät sisällään. Tavanomaisten löytöjen - kuivattujen neliapiloiden, vanhojen kuolinilmoitusten, postikorttien, valokuvien ja rahojen - lisäksi kirjojen välistä löytyy keräilykuvia, pulloista irrotettuja etikettejä, sodanaikaisia säännöstelykuponkeja. Vanhin kirjan välistä löytämäni kirje on 1800-luvun alkupuolelta. Näiden lisäksi olen löytänyt muun muassa suojeluskunnan hihamerkin. Syyskuussa 2013 ostin huutokaupasta laatikollisen porilaisen opettajapariskunnan jäämistöä, kirjojen joukossa oli albumillinen 1950-luvun negatiiveja.

Oheissälään voidaan lukea tekijän omistuskirjoitukset kirjan saajalle. Nämä voivat olla mielenkiintoisia, persoonallisia ja toisinaan hyvinkin henkilökohtaisia. Jotkut keräävät nimenomaan omisteella varustettuja kirjoja; aikoinaan kun pidin antikvariaattia minulla oli hylly tekijän omisteella varustetuille teoksille. Muutama esimerkki

TEKIJÄN OMISTEELLA/NIMIKIRJOITUKSELLA VARUSTETTUJA

Ester Toivonen-Siirala 1. 11. 1970 (Ester Toivonen-Siirala: Israelissa tapahtui)

Laulajatar Liisa Söderblomille, monivuotiselle ystävälleen 31. III. -45 Jalmari Jyränkö (Jalmari Jyränkö: Avaran taivaan alla)

MUIDEN TUNNETTUJEN HENKILÖIDEN (EI TEKIJÄ) OMISTEELLA VARUSTETTUJA

Kersti Bergroth muistoksi Enni ja Ale Heinoselle 26. XI. 35 (Paul Eipper: Eläimet katselevat sinua, 1930)

Yrjö Karilas opettaja Vilho Santavirralle (Lagus: Amurinmaan retki, 1925 ja Charles Lindbergh: "Me", 1927) 

K. Kulan Ex Libris kirjassa Uudempi suomalainen kirjallisuus I-II, 1928-29)

ESIMERKKEJÄ EXLIBRIKSELLÄ VARUSTETUISTA

Ex Libristen keräilijät usein irrottavat merkit kirjoista, mutta toiset haluavat merkit nimenomaan kirjoissa, joihin omistajat ovat ne liimanneet. Jotkut erikoistuvat keräämään aiheita, toiset tunnettujen omistajien merkkejä, eräät vain tiettyjen taiteilijoiden tekemiä merkkejä.

SARJAT

Jotkut keräävät sarjoja kuten nykykirjallisuuteen keskittynyt Tammen Keltainen kirjasto ja Wsoy:n Aikamme kertojia -sarjat tai aikoinaan hyvinkin suosittu Riksin sarja. 1950-60 -luvuilla ilmestynyttä Riksin sarjaa edelsi saman kustantajan 1930-40 -luvuilla julkaisema Kymmenen markan romaanit. Suuri osa Riksin sarjassa ilmestyneistä oli uusia painoksia aiemmassa sarjassa ilmestyneistä eli kyseessä oli sarjan uusinta muutamin lisäyksin. 

Kymmenen markan romaaneissa ilmestyi ainakin yksi "keräilyharvinaisuus", M. Ritvalan (Waltarin anagrammi) ajanvieteromaani Ihmeellinen Joosef (1938). Löysin kirjan parilla urolla kirpputorilta. Arvo on pudonnut kun siitä on otettu uusia painoksia, mutta Waltarin keräilijöille ensipainos on edelleen haluttu.

Iän karttuessa ihminen alkaa tuntea vetoa lapsuutensa asioihin. Monet ryhtyvät keräämään lapsena lukemiaan kirjoja, ja niiden myötä innostuvat sarjoista joihin kirjat ovat kuuluneet. Keräilykohteiksi muodostuneisiin sarjoihin kuuluu muun muassa Otavan Seikkailujen maailma -sarja. Hienoimpia nuorten seikkailusarjoja on vuonna 1914 ilmestymisensä aloittanut ruotsalainen Wahlströms ungdomsböcker.

Wahlströms ungdomsböcker, Keltainen kirjasto ym., Wsoy:n Taskukirjat ym.

Juhani K:n sivu Riksin sarjasta

KANSITAIDE

Moni kerää tiettyjen taiteilijoiden kuvittamia/kansikuvittamia kirjoja. Rudolf Koivulla ja Martta Wendelinillä on vuosikymmenestä toiseen ollut oma keräilijäkuntansa, nyt kyseisten henkilöiden kansitaiteen keräily on hiipunut, kun monikaan nykynuorisosta ei tunne heitä edes nimeltä. Erkki Tanttu kuuluu joidenkin keräilijöiden kohteisiin, eikä syyttä. Tantun ilmaisu on helposti tunnistettavissa ja kuvat ovat sekä omaleimaisia että kirjan sisältöön sopivia eli olivat hyvällä tavalla myyviä. 1940-50 -lukujen käytetyimpiin kansitaiteilijoihin kuuluneella Eeli Jaatisella oli myös hienoja kuvituksia, hänen kansitaiteellaan on myyty mm. Riksin sarjaa. Jaatisen ohella Riksin kansitaiteilijoihin kuuluivat Koivu ja Wendelin, mikä lienee on yksi osasyy Riksin sarjan suosioon keräilykohteena.

Pulp-taiteesta ilmiönä kiinnostuneet keräävät mm. Carter Brown -sarjaa, vaikka eivät muuten olisi kiinnostuneita kioskikirjallisuudesta.

Carter Brown -sarjan kansitaide, kts. Kioskikirjallisuus.

ESIMERKKEJÄ KIRJOJEN VÄLISTÄ LÖYTYNEESTÄ SÄLÄSTÄ

(laitetaan kun ehditään)