Kelpaako kastamaton lapsi Jumalalle?

Keskellä parasta hellekautta ja juuri alkavan loman kynnyksellä teki mieli kirjoittaa jotakin unettavan kesäistä. Kari Kuulan terävä blogi herättä minussa kuitenkin kysymyksen, jonka esittäminen on nyt paikallaan. Minua kiinnostaa tietää, mikä on luterilaisten teologien käsitys lasten autuudesta. Kuula kun moitti lestadiolaisia siitä, että nämä pitävät vastasyntyneitä sellaisenaan Jumalan lapsina.
  Herätyskristillisyyttä syytetään aika usein ihmisten helvetillä pelottelusta. Mitä on sanottava siitä, että lapsen pelastumisen ehdoksi asetetaan kaste?
  Monia vuosia sitten erään kaupunkiseurakunnan johtava pappi otti julkisessa keskustelussa selvän kannan, joka hänen mielestään oli luterilaisen kirkon oppia: lapsi ei voi päästä taivaaseen ilman kastetta. Muuan ahdistunut äiti kirjoitti yleisönosastolle kysymyksen, miten hänen lapsensa kävi, kun tämä kuoli synnytyksen yhteydessä ilman kastetta. Pappi vastasi äidille sielunhoidollisesti, mutta samalla pyörtäen aikaisemmin ottamaansa ehdotonta kantaa.
  Paavi Benedictus XVI oikaisi pari vuotta sitten katolisessa kirkossa pitkään eläneen käsityksen siitä, että kastamattomien lasten osana olisi limbus, eräänlainen välitila, jossa he eivät kärsi helvetin tuskaa mutta eivät myöskään nauti taivaan ihanuutta. Nykyisen tulkinnan mukaan kirkko luottaa myös kastamattomien lasten kohdalla Jumalan armeliaisuuteen.
  Helluntaiseurakunnissa lapsia pidetään sellaisenaan autuaina, ei kuitenkaan heidän oman puhtautensa, vaan Kristuksen sovitustyön perusteella. Lapset ovat osallisia perisynnin turmeluksesta, mutta eivät perisynnin syyllisyydestä. Syyllinen ihmisestä tulee vasta silloin, jos hän vastuullisessa iässä torjuu Jumalan tarjoaman sovituksen. Uskomme lasten olevan osallisia Kristuksen kattavasta sovitustyöstä ilman mitään ihmisten suorittamia tekoja, myös ilman siunausriittiä. Luotamme Jeesuksen sanoihin (kastamattomistakin) lapsista: "Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta."
  Katolinen kirkko opetti jo vuosia sitten, että "Jumalan suuri armahtavaisuus... ja Jeesuksen lempeä rakkaus lapsia kohtaan... antavat meille luvan toivoa, että myös ilman kastetta kuolleille lapsille on olemassa pelastuksen tie" (Katolisen kirkon katekismus, suom. 2005). Vanhoillislestadiolaiset uskovat lasten kelpaavan Jumalalle "Kristuksen valmistaman täydellisen ansion ja sovituksen tähden" (Reinikainen: Usko ja kaste, 2001).
  Henkilökohtaisesti uskon Kristuksen sovitustyön riittävyyteen myös lasten osalta. Luterilaiseen kirkkoon kuulumattomana kaipaisin kuitenkin luterilaisten teologien selkeää kannanottoa. Minun on vaikea ajatella, että luterilainen armon teologia voisi jättää kadotuksen varjon leijumaan vastasyntyneiden lasten ylle.

( Klaus Korhonen, Tyypillinen hellari ja muita kirjoituksia, Aikamedia 2010; s. 49 - 51 )