Horrossaarnaaja Helena Konttinen (1871 - 1916) ja Uukuniemen herätysliike

Helena Konttisen toimintaa on arvioitu ja arvosteltu lehtiartikkeleissa sekä kirjoissa. Osa niin myönteisistä kuin kielteisistäkin arvosteluista on jo lähtökohtaisesti puolueellista. Konttiseen kohdistuvan arvioinnin ongelmallisuus on, kuten aina voimakkaita ilmiöitä käsiteltäessä, arvostelijan taipumus tarkastella asiaa oman taustansa ja mieltymystensä mukaisesti, jolloin tarkastelun kohteeksi otetaan vain tiettyjä piirteitä, niitä enemmän tai vähemmän tarkoitushakuisesti värittäen. Lukijalta voi jäädä huomaamatta että arvostelu kertookin enemmän arvostelijasta kuin arvostelun kohteesta. Yksipuolisten arvostelujen ja lausuntojen pohjalta muodostuva kuva on vain valikoitujen osatotuuksien summa.  

Konttisen toiminnan ja julistuksen piirteitä on käsitellyt mm. Armas von Bell (Totuus unissasaarnaajista, Ristin voitto 1953). Bell päätyi ehdottomalle kannalle Helenan toiminnan epäraittiudesta. Useat Konttisen elämänvaiheisiin tutustuneet ovat olleet samaa mieltä: että hänen opetuksensa ja toimintansa olivat lähtöisin hänen omasta sisimmästään, sielunvoimien ekstaattisuudesta, ehkä jopa sielunvihollisenkin vaikutuksesta.

Monesti hänelle tuli outoja epäilyksiä, onko hän ollenkaan Herran palvelija, vai onko hän vihollisen vallassa ja johdossa. Horroshengellä olikin suuri vaikeus pitää häntä lumoissaan loppuun asti. Mutta sen onnistui voittaa sokaisevalla ja pyhien yhteyttä vahingoittavalla vaikutuksellaan, kääntäessään uhrinsa katseen toisin ajattelevien uskovien sekä todellisiin että luuloteltuihin erheisiin ja virheisiin.
  Kirkon piiriin kuuluvista ovat muka "kaikkein kelvottomimpia" evankeliset kristityt ulkokullaisessa jumalisuudessaan, jossa vain armoa ylistetään, mutta laki puuttuu. - - Pelastusarmeijassa taas, kun "ei käytetä Kristuksen asettamia sakramentteja, niin siitä jää pois oikea elämän voima, ja he vain luulossa iloitsevat". (!) Siellä "ei anneta jäädä omaa kurjuuttaan tuntemaan, vaan täytyy heti ruveta todistamaan pelastuksesta. Sentähden on armeija suuri eksyttäjä, kun muoto on kaunis, mutta siellä kuitenkin asuu saastainen henki. Ei ole synnistä surua eikä tunneta viheliäisyyttä."

(Totuus unissasaarnaajista, s. 46 - 47)

- - -

Terttu Wiio arvioi kirjaa teosofisen karman lakiin ja jälleensyntymiseen uskovan Ruusu-Risti Ry:n sivulla otsikolla "Helena Konttinen, itäsuomalainen näkijä". Wiio kirjoittaa mm.:

Vanhojen tavaroiden kaupassa käteeni tarttuu tummakantinen kirja, jonka selkämyksestä on kultaus kulunut pois. Käännän kantta, ja etusivulta avautuu valokuva, joka liimaa katsojan niille sijoilleen. Kuvassa istuu nuorehko nainen, jonka oikea käsi lepää pöydällä olevan nahkaselkäisen paksun kirjan päällä. Hiukset on kammattu päätä myöten taaksepäin ja olemuksesta huokuu tyyni arvokkuus, puhtaus, vilpittömyys. -- Kuvassa on Helena Konttinen, o.s. Eronen, syntynyt 18.6.1871, kuollut 24.4.1916. Hän on eräs aikakautensa tunnetuimmista uskonnollisista herättäjistä, jonka ilmaisumuotona olivat horroksissa saadut näyt ja ilmestykset. Hän oli ns. unissasaarnaaja, horrossaarnaaja.

Olen kuullut hänestä aiemminkin, mutta milloin? Kotona otan esiin Tietäjän Aarteiston, johon on poimittu vuoden 1919 Tietäjä–lehdessä ollut artikkeli. Sieltä löytyy noin sivun mittainen, sävyltään myönteinen esittely samaisesta mustakantisesta kirjasta, jonka ensimmäinen painos ilmestyi lokakuussa 1916. Lainaan siitä aluksi pienen otteen:

”Hän oli perehtyneimpiä astraalisia näkijöitä – ja epäilemättä hänen näkynsä ulottuivat astraalitasoa ylemmäksikin -- .”

Kirja on elämys myös nykylukijalle niin asiasisältönsä kuin kielellisen ilmaisunsakin puolesta. Kirjan on toimittanut uskonnon lehtori K. K. Sarlin, joka toimi pappina Jaakkimassa niihin aikoihin, kun Helenan toiminta käynnistyi.

-- Unissasaarnaaminen ei noihin aikoihin ollut mikään uusi ilmiö, vaan oli 1700-luvulta lähtien levinnyt noin sadassa vuodessa eri puolille Suomea. Alkujuurien sanotaan olevan Länsi-Suomen rukoilevaisuuden varhaisvaiheissa. Netissä luettavissa oleva Kansallisbiografia esittelee Helena Konttisen yhtenä viimeisimmistä merkittävistä hahmoista pitkässä naisekstaatikkojen ketjussa.

Hän on aito, harras uskovainen, jonka sanoma välittyy luterilaisuuden kautta. Luterilaisuus on toki toisaalta myös hänen rajoituksensa. Joka tapauksessa hänen työnsä ei jäänyt hetkelliseksi ilmiöksi, vaan hänestä alkanut herätysliike jatkui elinvoimaisena myös hänen kuolemansa jälkeen.

-- Ennen rippikouluikää Helenalle alkoi kirjoittaa eräs uskovainen naapuriseurakunnan poika, ”joka oli herännyt, ja me tuumittiin sitä liittoa kolmatta vuotta. Ainoastaan kolme kertaa hän kävi katsomassa sinä aikana. Kun saattelin häntä laivaan, poikettiin lehtoon rukoilemaan. Se oli ihmeellinen hetki. Hän kun erosi, niin minun piti uudestaan maahan langeta, ja minulle tuli todistus, että ijankaikkisesti saamme yhdessä kiittää Herraa.” Kuvaus on herkkyydessään riipaiseva. Tuo poika sairastui, ymmärsi kuolevansa ja kirjoitti Helenalle kirjeen, jossa kertoi toivostaan päästä Helenan kanssa taivaaseen, ”sillä täällä emme yhteen saa.” Tuon kirjeen saapuminen koski Helenaan niin kovin, että hän pyörtyi.

Tämän jälkeen Helenaa ei huvittanut mikään muu kuin Jumalan sana. --

-- hän tuli kovin pahoinvoivaksi ja lopulta tuli jo vertakin. Hän luuli kuolevansa, mutta kuulikin sitten äänen: ”Neljä viikkoa ja kolme vuorokautta pitää sinun elämän ilman mitään ravintoa. Katsoin ympärilleni, mutta siinä ei ollut mitään.” Helena kannettiin tupaan aivan nääntyneessä tilassa. Tuvassa hän salli ainoastaan talon isännän olla läsnä, ja kertoi horroksessa tälle yhtä mittaa 5 tuntia isännän elämäkertaa 24 vuoden ajalta. Tästä eteenpäin Helena oli 4 viikkoa ja 3 vuorokautta alituiseen horroksessa, usein vuorokausimääriä yhteen menoon. Ihmisiä rupesi tulemaan, ja 15 minuuttia ennen heidän saapumistaan Helenalle näytettiin tulijan tila. ”Minulle aina tuotiin se kirja näkyviin, ja siinä oli aina sen ihmisen muoto, jonka elämäkerta oli esillä, ja Vapahtajan kirkkaus loisti, mutta itse hän ei ollut näkyvissä. Koko tuon kuukauden ajan olin syömättä mitään maallista ruokaa. Se vei minut niin heikoksi, että en lopulta jaksanut liikkua muuta kuin sen mitä liikutettiin. Mutta ääni oli niin kova, että se kaikui selvästi ulos maantielle. Jonkun kerran pihassa puhuessa kuuluivat yksityiset sanatkin toista kilometriä.”

Kolmen vuoden perästä Helenalle annettiin ylenluonnollisessa tilassa selitys Danielin kirjaan ja samalla selitys pitkään paastoon. Danielhan oli paastonnut kolme viikkoa. Danielia ei ollut tarpeellista tehdä niin heikoksi kuin Helenaa, sillä Daniel oli vahvempi uskossa ja hurskaampi ajatuksissaan ja sanoissaan.

-- Myöhempinä vuosinaan Helena saa vielä runsaasti näkyjä taivaallisista olennoista, kuten enkelijärjestöistä ja niiden hierarkiasta sekä taivaan eri osastoista. On serafit ja kerubit, ylienkelit, liiton enkeli, kruunausenkelit, pyhitysenkelit, vapahdusenkelit jne., todella runsas joukko erilaisia olentoja. Nämä kuvaukset tuovat kovasti mieleen Emmanuel Swedenborgin kirjat ja gnostilaisen Pistis Sofiankin.

Näkynsä jälkeen Helena vielä pohtii näitä soittimia. ”Mitenkäs olisi nämä soittimet voitu rakentaa maan päälle, ellei niitä olisi ensin ollut taivaassa. Minkä lahjan ikänä joku ihminen on saanut, tai minkä keksinyt, niin se on ensin ollut taivaassa. Taivaassa on niiden koneiden muistot ja mallit.” Helena ei varmaankaan ollut kuullut Platonin ideaopista, mutta päättelyn samankaltaisuus hämmästyttää. Platonin mukaanhan todellinen, muuttumaton ja täydellinen maailma muodostuu ideoista, ja ideat ovat malleja, joita aistein havaittava maailma edustaa enemmän tai vähemmän täydellisesti.

Ensimmäinen tuttava, joka Helenaa tervehti henkimaailmassa, oli edellä mainittu Yrjö, jonka Helena oli tavannut lapsuusaikana palveluspaikassaan. Hän oli ollut siellä jo 20 vuotta. Vielä Helena kertoi, miten hänelle näytettiin, kun kuolleet tuodaan taivaaseen. ”Jumalalle ilmestyy niin kuin sormi, jolla hän näyttää vainajalle tulevan paikan. Sitä istuinta ei Vapahtaja valitse. Vapahtaja tuo aina Isälle todistuskirjan jokaisesta. Kun sielu tuodaan ylös, niin hän ensin yhdessä muiden kanssa tulee ottamaan osaa yleiseen kiitokseen. Mitä enemmän täällä armon ajassa edistyy Jumalan tuntemisessa ja mitä enemmän on kiitoksen mieltä, sitä enemmän kruunu kirkastuu.”

-- Helenalle näytettiin näyssä kaikki ne Raamatun paikat, joista hänen tuli puhua. Enkeli Gabriel saneli hänelle jonkun toisen kirjan mukaan kaikki tekstit siinä järjestyksessä kuin niistä tuli puhua, ja Helenan piti ne merkitä. Seurasi vielä toinen luettelo tekstejä, joista sai puhua valveilla ollen vapaaehtoisesti. Sitten ilmoitettiin, että aina samana päivänä vuodesta, elokuun 16. päivä, Helenalla on tilinteon päivä ja silloin Helenalle ilmoitetaan mahdollisista pienistä muutoksista toimintaan. Tämä on niin sanottu vaihetuspäivä. Vielä ilmoitettiin, että elämänsä loppupuolella Helena saa vapautuksen horrospuheista, ja saa olla ”kotirauhassa”, mutta sanan selittämisen lahja säilyy.

Juuri tuohon aikaan elokuun puolivälissä Parikanniemisäätiön toimesta järjestetään vieläkin vuosittain 3-päiväiset juhlat, ns. vaihetuspäivät tai orpokotijuhlat, joihin kokoontuu runsaasti sanankuulijoita eri puolilta Suomea.

Helenasta alkanut herätysliike laajeni Uukuniemellä; joka kylään ja pitäjään syntyi suuri maallikkosaarnaajien joukko. Alun perin Helenalle luvattiin sekä ennustamisen lahja että parantamisen lahja. -- Parantamisen lahjan hän menetti, koska ei ollut lähtenyt liikkeelle, kun käskettiin. Helena rukoili sitä takaisin, mutta ei saanut, koska se oli jo annettu sille profeetalle, jonka oli määrä tulla Helenan tilalle hänen kuolemansa jälkeen. Samalla meni ennustamisen lahjakin, sillä ne ovat toisistaan riippuvaisia. Raamatunselittämisen tehtävä kuitenkin säilyi. Ihmisten kuullen ei ollut lupa puhua muuta kuin sitä mitä on Raamatussa, mutta pienemmissä piireissä Helena puhui myös Raamattua täydentäviä näkyjään.

-- Raamatun ulkopuolisista aiheista mainittakoon vielä pari kohtaa:

- Tähdissäkin on asukkaita, jotka ovat ihmisen muotoiset. Mitä kirkkaampi tähti, sitä enemmän on siinä olentoja. Olen kuullut niiden puhettakin, joka vähän muistuttaa urkujen soittoa.

- Ensimmäiset ihmissielut on Jumala luonut ennen näkyväistä maailmaa. Ja asianlaita on niin, että ennen Aadamin ja nykyisen katoovaisen maailman luomista oli myös maa täynnänsä asujaimia. Mutta he hylkäsivät Herran äänen kuulemisen ja luopuivat hänestä.

-- Helenan kautta tapahtuneista parantumisista vaikuttavin lienee Väinö Hoikan tapaus, josta on kirjoitettu oma kirjakin. -- Viimein hän koulutoverinsa neuvosta, viimeisenä keinonaan, matkusti tapaamaan Helena Konttista. Saapumista seuraavana aamuna Helena meni horroksiin ja puhui yhtämittaa 6 tuntia. Helena selvitti Väinön esivanhemmat ja vanhemmat ja kertoi asioista, jotka eivät olleet Väinönkään tiedossa. Väinön koko elämä avattiin kuin kirja hänen edessään. Helenan välityksellä hän sai luonnonparannukseen perustuvat, erittäin tarkat ja yksityiskohtaiset neuvot, miten tautia pitää hoitaa. Ruokajärjestys, kylpyjen aika, veden laatu ja lämpö, kaikki ohjeistettiin. Väinö kuvaili tuota tapahtumaa siten, että tilaisuuden alkaessa hän oli kääntymätön ihminen, mutta sen päättyessä hän oli Jumalan voittama, ilolla Jumalan johtoon jättäytyvä ihminen. Saamiaan neuvoja noudattamalla Väinö alkoi toipua Hän koki heränneensä kuolemasta elämään, sekä konkreettisesti että hengellisesti. Väinö muutti sittemmin Uukuniemelle perheineen, toimi saarnaajana, ja kun orpokoti perustettiin, hän toimi siellä opettajana.

-- Etelä-Saimaa –lehden artikkelitietokannassa selostaa Helinä Leminen uukuniemeläisyyden nykytoimintaa haastattelemalla paikkakunnalla syntynyttä teologia Sanna Kiiveria, joka on tehnyt aiheesta pro gradu –tutkielman. Hänen mukaansa herätysliike haluaa säilyttää oppinsa ja toimintatapansa muuttumattomina. Jotkut tietyt tavat ja periaatteet tuntuvat hyviltä, jotkut toiset oudoilta. Naisia ei näy puhujina orpokotijuhlilla. Nais- ja miespapit kyllä tulisivat toimeen keskenään, mutta eivät halua ristiriitaa seuroissa kävijöiden keskuuteen. Seuroissa hän on huomannut ihmisten käyttäytyvän usein eri tavalla kuin tavallisissa oloissa. Ihmiset ikään kuin ottavat seuraroolin. Ei varmaan mikään harvinainen ilmiö muissakaan yhteisöissä! Muisteluilla ja perinteillä on keskeinen rooli.

Tietäjä–lehden kirjoitus, josta alussa mainitsin, toteaa myös sen protestanttisen pohjavärityksen, jonka kautta Helena alun perin tuo sanomaansa esille. Uskonnollinen hartaus voi jotakuta suorastaan häiritä. Määrätyt ennakkoluulot ja käsitykset ovat niin hänelle, kuin usein meille itse kullekin esteenä objektiivisten havaintojen tekemiseen. Vilpitön mieli ja sinnikäs etsiminen kuitenkin auttavat löytämään kultajyvät ja erottamaan siemenet akanoista. Voimme varmaankin Tietäjä–lehden kirjoittajan tavoin antaa arvoa Helena Konttisen elämäntyölle, kunnioittaa hänen ja hänen seuraajiensa ponnisteluja ja saada oppia hänen elämäkerrastaan.

(Terttu Wiio: Helena Konttinen, itäsuomalainen näkijä)

- - -

Helena Konttinen (HK) eli vuosina 1871-1916. Hänen elämänsä kesti vain 45 lyhyttä vuotta, joista 11 viimeistä hän toimi profeettana. Tuohon aikaan oli Jaakkimassa pappina K. K. Sarlin, joka kiinnostui Helenasta, kirjoitti pikakirjoituksella ylös hänen puheita sekä teki haastatteluja. Eräs meidän ajan profeetta julkaistiin jo Helenan kuolinvuonna. Tämän artikkelin pohjana on kirjan 8. lyhennetty painos, julkaistu vuonna 1976. Yhteinen kappalemäärä oli tuolloin noussut jo 30000:een. Lyhennetystä painoksesta on esipuheen mukaan poistettu sellaisia Helenan puheita, joita ”uskon tiellä olevien sydämet eivät ole yleisesti laajentuneet hyväksymään”. 

Helena Konttinen oli tavallinen maalaisnainen, ensin piika, sitten köyhän Matti Konttisen puoliso ja neljän lapsen äiti. Muuta koulua hän ei koskaan käynyt kuin rippikoulun. Niin kovasti piti mökin akan työtä tehdä, että terveyskin siinä meni. 

Herätyksen tilaan HK joutui 24-vuotiaana. Hirveän omantunnon taistelun jälkeen tuli tunnon rauha sanoista: ”Se on täytetty.” Kohta HK alkoi saada Hengen kautta kehotuksia, että sille ja sille ihmiselle pitää mennä puhumaan uskon asioista. Nuori nainen vastusteli, ”kun olen vain vaimoihminen”. Kolmannen lapsen synnyttyä alkoi 27-vuotias Helena sairastella. Lääkäri sanoi, ettei hän tule enää terveeksi, eikä tullutkaan. 

-- Helena näki näkyjä kuolemasta ja tuonelasta, kadotettujen sielujen tilasta, murhatuista, kesken armonajan kuolleista, luopioista, enkeleistä ja muista taivaan joukoista. ”Ihmisten kuullen ei anneta puhua semmoista, mitä ei ole Raamatussa”, hän selitti (s. 40). Herätyksen tuli levisi HK:n saarnamatkojen kautta paitsi Karjalaan myös Länsi-Suomeen. Myös parantumisihmeitä tapahtui.

(Mailis Janatuinen: Helena Konttinen - profeetta ja horrossaarnaaja)

Janatuisen kirjoitus Helena Konttisesta
http://www.ilosanomapiiri.fi/mailis/opet/kontt.htm

- - -

Vaikka Konttisen toimintaan liittyi kaikesta päätellen epäterveitä piirteitä, ja ainakin jotkut horroksessa/unitilassa saaduista ilmestyksistä ja ilmoituksista ovat varsin kyseenalaisia, hän kuitenkin näyttää olleen vilpittömästi Jeesukseen uskova ihminen, jonka toiminta Jumalan armosta sai aikaan hyvääkin hedelmää.

Jumala kun joskus käyttää pahastikin erehtyneitä, jopa pimeyteenkin joutuneita lapsiaan jos näiden synti ei ole ollut tahallista, tarkoituksellista pahaa, vaan enemmän tunne-elämän sairautta tai tietämättömyydestä johtuvaa erehtymistä.

Kirjallisuutta ilmestymisjärjestyksessä (osa kirjoista myynnissä):

Sarlin, K. K.: Eräs meidän ajan profeetta. Omakustanne 1916-1919. Alunperin kolmiosainen tekijän kustantama, ilmestyi myös ruotsinkielisenä: Profetissa i våra dagar. Myöhemmin kokolaitoksena 1934 (viides painos sivuja 8 + 534). Kirjan uudistettu, lyhennetty painos Suomen Lähetysseuran kustantama 1961 (299 sivua). Kymmenes painos vuodelta 1969 on jälleen lyhentämätön painos, kustantajana Parikanniemisäätiö. Vuonna 1973 ilmestyi uudistetun 299 sivuisen laitoksen toinen painos (teoksen yhdestoista painos) ja lyhentämätön 531 sivuinen painos (teoksen kahdestoista painos). 1975-2011 Parikanniemien Orpokotiyhdistyksen kustannuksella useita painoksia, viimeisin 19. painos 2011.
* Tunnetuin Helena Konttisen elämää kuvaava teos. Kirja toi Konttisen elämän ja opetukset suuren yleisön tietoon ja kiinnostuksen kohteeksi. Sarlinin suhtautuminen Konttiseen ilmenee kirjan nimestä. Pastori Sarlinille Helena Konttinen oli Jumalan profeetta. 


Eräs meidän ajan profeetta, 1920, s.66

Eräs meidän ajan profeetta, Parikanniemen Orpokotiyhdistys 1989, 16.p.
 58-59, 60-61, 292-293294-295, 296-297, 310-311312-313, 314-315414-415.
Eräs meidän ajan profeetta, Suomen Lähetysseura 1961
4-5, 6-7, 50-51, 70-71, 160-161, 288-289, 290-291, 292-293, 294-295.

Kiuru, Paavo: Helena Konttinen. Elämäkertaromaani. Kuva ja sana 1950. 229 sivua.

Leminen, Erkki: Uskon ja rukouksen mies. Väinö Hoikan elämänvaiheita ja päiväkirjamuistiinpanoja.

Pinomaa, Lennart: Aikamme profeetta Helena Konttinen - elämä ja sanoma. Parikanniemen Orpokotiyhdistys 1986. 140 sivua.

Heinola, Elis: Ajasta aikaan. Omakustanne 1997, 39 sivua.

Mäkitalo, Leena toim.: Taivaallisia naisia. Suomen lähetysseura 2006. Sivuja 207. Kirjan kohdehenkilöt Hildegard Bingeniläinen, Susan Wesley, Catherine Booth, Ellen G. White, Helena Konttinen, Dorothy Day, Äiti Gavrilia. Teos kuuluu sarjaan Suomen ekumeenisen neuvoston julkaisuja, nro. 77. Toinen painos 2007. 
* Kirjan tekoon osallistui mm. pastori Irja Askola, nykyinen piispa. Kirjan esittelyä Kotisataman internetkaupan sivulla:

Naisen tehtävät ja asema ovat vaihdelleet vuosisatojen aikana eri kristillisissä kirkkokunnissa. -- Naiset ovat myös luoneet uutta hengellisyyttä, perustaneet yhteisöjä ja työskennelleet köyhien ja syrjäytyneiden elinolojen parantamiseksi. He ovat ennakkoluulottomasti rakentaneet siltoja ja ylittäneet rajoja. -- Kirjoittajina ovat niin nunna Kristoduli, sisar Benedicta Idefelt ja Pirkko Lehtiö kuin monet muut kirkkojemme vaikuttajanaiset. Kirjaan sisältyy myös ainutlaatuinen liite Suomessa toimivista ortodoksisista, katolisista ja luterilaisista naisyhteisöistä yhteystietoineen.

Kirjan mainos Suomen Ekumeenisen Neuvoston internetsivulla:

Taivaallisen hyvä kirja. Taivaallisia naisia -kirjan kannessa kuvataan Marian ja Elisabetin kohtaaminen. Enkeli ilmestyy ja hämmentää näiden kahden naisen maanpäällisen elämän, ja tästä ilmestymisen hetkestä alkaa seikkailu, joka jatkuu edelleen. -- Pyhiä naisia ikonitaiteessa tuo kirkkoäidit kirkkoisien rinnalle, artikkelissa esitellään kolmekymmentä naispyhää. Protestanttisia naisia kirjassa edustavat metodistikirkon perustajan John Wesleyn äiti Susanna Wesley, Pelastusarmeijan perustajan William Boothin puoliso Catherine Booth, seitsemännen päivän adventistien voimahahmo Ellen G. White sekä uukuniemeläisen herätyksen johtaja Helena Konttinen. -- Kirjasta on hyötyä ja iloa naisille ja miehille. Sitä voidaan erinomaisesti hyödyntää myös koulujen uskonnonopetuksessa ja suvaitsevaisuuskasvatuksessa.

Kaija ja Reijo Telarannan kotisivulta: Naisten osuudesta kristillisten kirkkojen ja liikkeitten historiassa kiinnostuneille kirja on mielenkiintoinen tuttavuus, joka ei päästä helpolla. Kirja monine kertomuksineen ja taustatietoineen on kuin elämä itse, rosoisen moni-ilmeisenäkin vahvasti naisenergiaa sykkivä.

Suutarinen, Veikko: Uukuniemeläinen "lammashuone" - uukuniemeläisen herätysliikkeen vaiheita Uukuniemen Orpokodin ystäväpiirille. Parikanniemen Orpokotiyhdistys 2011.