Adventismista

 

Suhtaudun adventismiin kriittisesti. Liikkeen historiassa ja opissa on kohtia joiden vuoksi sitä voidaan pitää harhaoppina. Kyseessä on jäseniään voimakkaasti sitova liike. Sinänsä hyvät ja kannatettavat asiat kuten sapattikäsky, tulkitaan adventtikirkossa ahtaasti, jolloin niistä tehdään pelastuskysymys. Seurauksena on kristityn ajautuminen suorituksiin, omaksumaan pelastus tekojen kautta. 

Adventtiliike ei usko ihmisen olevan iankaikkisuusolento. Adventistit ajattelevat, että iankaikkisuus tulee pelastettujen osaksi, muut (kadotetut) palavat olemattomiin, lakkaavat olemasta; ns. annihilaatio eli hävittämisoppi. Tuhatvuotiseen valtakuntaan ei myöskään uskota.

Armolahjoihin kuten kielilläpuhumiseen suhtaudutaan pääosin epäillen. Karismaattisuutta ei juurikaan esiinny.

Monet raamatunkohdat tulkitaan edelleenkin adventismin pääprofeettana pidetyn Ellen G. Whiten käsitysten valossa. 

On kuitenkin syytä korostaa, että adventistit ovat kristittyjä. Olennaisin osin samaa muun kristikunnan kanssa on keskeinen pelastusnäkemys, luottamus Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön ja pelastus uskossa Häneen. Tältä pohjalta ovat adventtikirkkoon kuuluvat kristityt veljiäni ja siskojani, vaikka monilta muilta osin en voi yhtyä heidän näkemyksiinsä.

Jos raamatulliset hengelliset liikkeet kuten babtismi ovat kristinuskon keskiössä ammentaen siitä, mistä alkuseurakuntakin ammensi, ylösnousseesta elävästä Jeesuksesta ja Hänen sanastaan, voidaan ehkä ajatella että adventismi sijaitsee ulommaisella kehällä, kristinuskon rajalla.

Lähellä adventismia, kuitenkin rajan toisella puolen, kristinuskoon kuulumattomana, on Jehovan todistajat, joiden Jeesus ei ole kristinuskon Jeesus ollenkaan. Jehovan todistajien ja mormonien Jeesus on "toinen henki". Adventismissa voi esiintyä tuon hengen vaikutusta. Jehovan todistajien liike syntyikin osittain juuri adventismin vaikutuksesta. 

Tervehenkisestä tulkinnasta sivuunmenevä erityisoppien korostaminen ja legalistinen tekoja painottava ilmapiiri altistavat aina lahkohengelle ja vääristymille arkielämässä. Kristilliseltä kuulostavien käsitteiden käyttäminen ja rukoukset eivät siis tarkoita, että puhutaan samasta asiasta. Aina ei edes rukoilla samaa Jumalaa. Kristittykin voi joutua niin toisen hengen sitomaksi, että etsii vain sitä, mikä tämän hengen alaisuuteen ja sen ohjaamiin oppeihin soveltuu.

Eksyttävien oppien ja virtausten lisääntyessä seurakunta tarvitsee Jeesukseen todellisesti juurtuneita puhdassydämisiä kristittyjä, jotka tottumuksesta (tai armolahjan kautta) ovat harjaantuneet "erottamaan oikean väärästä".

Jokainen kristitty on kutsuttu kasvamaan Jeesuksen sisäisessä tuntemisessa. Oppikysymyksiäkään ei tule väheksyä. Terve opillinen selkeys ei ole järkeisoppia, vaan Jumalan sanan kunnioittamista, ja kun se on sitä Pyhän Hengen elävöittämässä armossa kristinuskon perustasta eli evankeliumista ammentaen, uskallamme varmasti nähdä hyvää ja oppimisen arvoista niissäkin kristityissä, joiden oppiin tai korostuksiin sinällään emme voi yhtyä. 

Adventismin hyviin ja kenelle tahansa esimerkiksi kelpaaviin puoliin kuuluu lepopäivän eli raamatullisen sapatin kunnioittaminen - kunhan sitä tasapainoisesti, ei lakihenkisesti, toteutetaan - ja terveellisen ruokavalion arvostaminen.

Adventistien suomalainen kirjakustantamo Aikan Vartija perustettiin 1897 ja muutti myöhemmin nimensä Kirjatoimeksi. Aikain Vartijan ja Kirjatoimen lisäksi adventistista kustannustoimintaa on harjoittanut ainakin Kansainvälinen Seitsemännen Päivän Adventistien Uskonpuhdistusliike.

Kirjatoimen kustantama Arthur S. Maxwellin Onnen päiviä -kirjasarja kuuluu kristillisten lastenkirjojen parhaimmistoon eikä sisällä adventististen erityisoppien korostamista. Raamatun tapahtumia lapsille kuvaava Ikuisia kertomuksia -sarja on myös ollut erittäin suosittu.

Ellen G. Whiten teoksia en antikvariaatin pitäjänä ottanut myyntiin ollenkaan vaan menivät tutkimusarkistooni tai roskalaatikoon.

Käsitykseni on, että adventistin kanssa voi harjoittaa yksilötason yhteyttä Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovitustyöhönsä perusteella, mutta opillisten eroavaisuuksien vuoksi seurakuntatason yhteys (ns. yhteiskristillinen toiminta) on vaikeaa, ellei peräti epäsuotavaa.