Yhteystiedot

Yhteydenotot, tilaukset ja tiedustelut

armas.hepovirta@
gmail.com

Huom. Nämä kotisivut on keskeneräiset.

Suuri osa kirjailijaesittelyistä ja myyntilistoista odottaa päivittämistä ja siirtämistä sivustolle.

Lisää kuvitusta tulossa.

Myöhemmässä vaiheessa myös puhelinkorteille oma palsta?

Kehittämisehdotuksia otetaan vastaan.
Kiitos.

Sivut avattu
Aleksis Kiven päivänä
10. 10. 2013. Suljettu täydentämistä varten, uudelleen avattu huhtikuussa 2014.

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

  


Jos salatun elämän ikävä, Kristuksen yhteyden kaipuu Suomen kristikansassa häviää, on kirkkomme kuollut kirkko. Jos Raamattua ja Lutheria tulkitaan niin, että hengen halu ja sydämen lämpö julistetaan kristinuskoon kuulumattomiksi tai vain vaivoin siedetyiksi sielullisiksi ilmiöiksi, joudumme kuoleman kaupunkiin, jossa on toreja ja kirkkoja, mainoksia ja nimikilpiä, mutta jonka kaduilta lamput ovat sammuneet ja elämä paennut.
( Jaakko Haavio )

Omasta puolestani rehellisesti tunnustan, että aina kun pitkälti yhdenjaksoisesti olen kaunokirjallisuutta viljellyt, on omatunto tullut rauhattomaksi ja on tuntunut siltä, että Jumala-suhde on jollakin tavalla häiriintynyt. Ja tasapaino on tullut vasta sitten, kun olen taas pitäytynyt yksinomaan Jumalan pyhään sanaan. Ihminen on heikko. Varovaisuutta siis tässäkin asiassa!
( Elli-Marja Ilkka )


Vuosikirjat ja kalenterit. Aikakauskirjat.


Kirkon kalenteri

2,70 e. KIRKKOKANSAN KALENTERI 1948. Kirjapaja 1947. 203. Kuv. S. K3, kalenteriosassa muutama pieni lyijykynämerkintä. Kuopion hiippakunnan piispa Eino Sormunen ”Kansankirkkomme tunnustus”, Aulis Blomstedt ”Kirkollinen taide ja nykyaika”, ja muita lyhyitä kirjoituksia.

2,20 e. KIRKKOKANSAN KALENTERI 1949. Kirjapaja 1948. 208. Kuv. S. K3. Kirjoittajina E. L. Gulin, Osmo Alaja, Aimo T. Nikolainen, Uuras Saarnivaara ym.

2,20 e. KIRKKOKANSAN KALENTERI 1951. Suomen Kirkon Sisälähetysseura 1950. 192. Kuv. S. K3. Esko Haapan kannanotto rukouksella parantamiseen ”Usko, rukous ja parantuminen”, muita kirjoittajia mm. Martti Simojoki, Lauri Halla.

2,20 e. KIRKKOKANSAN KALENTERI 1953. SLS 1952. 208. Kuv. S. K3. Mm. Vilho Ylijoen kuvitettu kirjoitus ”Hädän rikkautta Saksan kirkon elämässä”, L. Pihkalan kirjoitus ”Urheilu ja moraali”, Sireniuksen kirjoitus Tolsasta (1895-1951).

2,20 e. KIRKON KALENTERI 1957. SLS 1956. 247. Kuv. S. K3. Kirkkokansan kalenterin nimi muuttui Kirkon kalenteriksi mutta ulkoasu säilyi. Mm. Erkki Kansanahon yhdeksän sivun mittainen kirjoitus A. W. Lyrasta (1834 – 1904), Jaakko Haavion kolmen sivun mittainen ”Elämä oli ihmisten valkeus”: ”Jos salatun elämän ikävä, Kristuksen yhteyden kaipuu Suomen kristikansassa häviää, on kirkkomme kuollut kirkko...” 

2,20 e. KIRKON KALENTERI 1958. SLS 1957. 264. Kuv. S. K3. Eetu Rissanen, Olavi Kares, Eino J. Ahla ym

 

Kotimatkalla

4 e. KOTIMATKALLA 1937. Toim. K.V.T. Sley 1936. 159. Kuv. Skk. K3. L.Takalan Suomen Luterilaisen evankeliumiyhdistyksen vuosijuhlassa 1936 pitämä esitelmä ”F. G. Hedbergin suhde evankelisen vapauden väärinkäyttöön” (sivut 13-34),  Erkki Penttinen ”Lutherin käsitys lainsaarnan tarpeellisuudesta” (65-68), J.Engströmin muistelmia (73–85), ym.

4 e. KOTIMATKALLA 1939. Toim. K.V.T. Sley 1938. 159. Kuv. Skk. K3. E.Penttinen "Lutherin käsitys lain toisesta käytöstä (s.10-20), Kaarlo Johannes Korpitien elämäkerta (21-38), L.Takala: Väinö Haveri (39-51), Julius Vuorio: Fredrich Adolf Philippi (52-69), Elli-Marja Ilkka "Uskova nuori ja nykyaikainen kaunokirjallisuus" (81-98), Jumalankieltäjän kääntymys (149-153).

3 e. KOTIMATKALLA 1950. Toim. Toivo Rapeli. Sley 1949. 176. Kuv. S. K3. W.A.Schmidt: ”Vanha Hedberg”, Eino Vehanen: ”Piirteitä Amerikan luterilaisten kirkkojen kehityksestä ja toiminnasta”. Muita kirjoittajia mm. Eeli J. Hakala, Toivo Rapeli, Esa Santakari.

3 e. KOTIMATKALLA 1951. Toim. Toivo Rapeli. Sley 1950. 190. Kuv. S. K3. Lauri Mustajoen kirjoitus pyhityksestä, Lauri Takalan lastu Suupohjan evankelisen liikkeen historiasta,  muita kirjoittajia mm. Eeli J. Hakala, Otto Laitinen, Toivo Rapeli. Muistokirjoituksia mm. Edvin Johannes Wirén 1885-1950 (kirjoittanut Edvin Wirénin tytär Ruth Fernström), Manta Saarisalo 1868-1949 (kirjoittanut Aapeli Saarisalo).

3 e. KOTIMATKALLA 1965. Toim. Esa Santakari. Sley 1964. 216. Kuv. S. Kp. K3. Leskeksi jääneen Hedbergin kirje tulevalle, kolmannelle vaimolleen Rosa Lucanderille 30.7.1890, kirje sisältää tiettävästi ainoan Hedbergin itse kirjoittaman kuvauksen elämästään. Hedberg kuoli kolme vuotta kirjeen jälkeen, häntä paljon nuorempi Rosa eli sen jälkeen vielä kolme vuosikymmentä. Lisäksi mm. Axel B. Svenson: ”Mitä on oppi sanainnoituksesta?” Kotiinpäässeiden osastossa mm. Esa Santakarin kirjoitus Eeli J. Hakalasta (1886-1963).

3 e. KOTIMATKALLA 1966. Toim. Esa Santakari. Sley 1965. 228. Kuv. S. K3. Simo Kivirannan mielenkiintoinen eksegeettinen kirjoitus ongelmanasettelusta ”Herran palvelija”-laulujen tulkinnassa. Lisäksi Eero Vainion kirjoitus F. G. Hedbergin yhteyksistä ja toiminnasta lähetystyön hyväksi, Lauri Mustajoen kirjoitus harhaopeista ja harhaoppisten karttamisesta, ym.

4 e. KOTIMATKALLA 1971. Toim. Esa Santakari. Sley 1970. 240. Kuv. S. Kp. K3. J. F. Niemistön 1910-luvulla kirjoittamia muistelmia (48 sivua). Niemistö aloitti hengellisen toimintansa 1800-puolivälissä herännäisten joukossa mutta muutti myöhemmin eräitä käsityksiään. Esa Santakarin kirjoitus kristillisestä vapaudesta ja vastuusta (13 sivua), ym.

3 e. KOTIMATKALLA 1972. Toim. Esa Santakari. Sley 1971. 192. Kuv. S. K3. Arkistojen kätköistä Hedbergin kirje vuodelta 1878, Raamatun tulkintaa J. Thurén Kaikkien uskovien pappeus, Evankelisen liikkeen historiaa mm. Seppo Suokunnas Siionin kanteleen laulajia, Menneitä muistellen Fanny Talvion, O. Laitisen ja Lauri Saalastin muistelmia, Herätysliike ja nykyhetki mm. K. Lähteenmaa Protestiliikkeeksi jälleen, Kaikkeen maailmaan Vappu Kataja Wasadan yliopiston ensimmäinen kristitty rehtori, Elämän sana Santakarin saarna vuodelta 1967 (Matt.10:16-22), E. Parvion vuodelta 1969 (Matt.25:31-46). 

3 e. KOTIMATKALLA 1973. Toim. Esa Santakari. Sley 1972. 208. Kuv. S. Kp. K3. ”Sley täyttää vuonna 1973 sata vuotta. Juhlavuosi lyö leimansa vuosikirjan sisältöön. Tarkastelun kohteina ovat Evankeliumiyhdistyksen tähänastiset vaiheet sekä sen merkitys Suomen kansan ja kirkon elämässä. Muistelmien ohella näkökulma laajenee myös tulevaisuuteen: uudistuuko perinneliike... Kotimatkalla-vuosikirja ilmestyy 77. kerran.” Historian ja 70-luvun haasteiden lisäksi mm. Thurénin saarna apostolisuudesta, Pentti Karikoski luterilaisuudesta Japanissa, Kymäläisen muistokirjoitus Pietari Kurvisesta (1882-1970).

3 e. KOTIMATKALLA 1977. Toim. Lauri Koskenniemi. Sley 1977. 172. Kuv. S. K3. Heikki Koskenniemi ”Pyhän Raamatun selkeys ja ymmärrettävyys”, Heikki Jyväs ”Voidaanko kaikki kastaa?”, Lauri Koskenniemi ”Tarvitaanko evankeliumiyhdistystä Suomen kirkossa?” Muita kirjoittajia Sakari Korpinen, Martti Simojoki, Reijo Arkkila, Kalervo Mäkinen ym.

3 e. KOTIMATKALLA 1982. Toim. Lauri Koskenniemi. Sley 1982. 204. Kuv. S. K3. Lauri Mustajoki Jumalan laista ja moralismista, Väinö Uusitalo kasteesta turvapaikkana taistelukentällä, Ahti Kuorikoski evankeelisen herätysliikkeen vaikutuksesta musiikkikulttuuriin, ym. K. V. Tammisen muistovuosi, jonka johdosta Reijo Arkkilan ja Paavo Tammisen kirjoitukset.

4 e. KOTIMATKALLA 1988. Toim. Lauri Koskenniemi. Sley 1988. 234. Kuv. S. K3. Ludwig Nordbergin muistelmia ensimmäisistä evankeliumijuhlista Raumalla 1880 ja miten ne syntyivät. Nordberg (1855-1929) oli Rauman näkyvimpiä evankelisia vaikuttajia. Eräiden muiden kanssa hän ryhtyi puuhaamaan kaupunkiin evankeliumijuhlia. Myöhemmin Nordberg kirjoitti juhlista muistelmia, jotka esitti vuosien 1924-1925 vaihteessa. Toimittaja on Nordbergin muistelmien loppuun laatinut lyhyet viitteet, joissa selostetaan mainittuja henkilöitä, tapahtumia ja paikkoja. Muita kirjoituksia Reijo Arkkila: ”Luther – Hedberg – Bäck”, Olavi Rimpiläinen: ”Olennaisesta ja epäolennaisesta virkamieskysymyksen tiimoilta”, Helge Hildén: ”Jumalan sana ja Jumalan seurakunta”, Erkki Koskenniemi: ”Mitä tapahtuu Satakunnassa”, ym.

4 e. KOTIMATKALLA 1990. Toim. Lauri Koskenniemi. Sley 1990. 268. Kuv. S. K3. ”Kotimatkalla-julkaisu on ollut tuttu evankelisessa liikkeessä ja paljon laajemminkin jo monen sukupolven ajan. Milloin sitä on luonnehdittu kalenteriksi, milloin vuosijulkaisuksi ja lopulta vuosikirjaksi. Kuluvana vuonna se täyttää sata vuotta, sillä syksyllä 1890 se ilmestyi ensimmäisen kerran. Nyt ilmestyvässä juhlaniteessä on siksi haluttu luoda katsaus tämän iältään vanhimman kirkollisen vuosijulkaisun vaiheisiin...” Reijo Arkkila esittelee vuosikirjan toimittajat alkaen K. H. Ekroosista jonka toimituskausi kesti vuoteen 1925, viimeisenä Lauri Koskenniemi 1974-1990 (Koskenniemen jälkeen toimittajana Aimo Kymäläinen). Rapeli ja Santakari muistelevat toimitusvuosiensa vaiheita ja tapahtumia. Vuosi 1990 oli Japanin-lähetyksen juhlavuosi (ensimmäiset Sley:n lähetystyöntekijät Japaniin lähtivät 1900) joten Japani-aiheisia kirjoituksia runsaasti, mm. T.Maeda:  Japaniin kylvetty sinapinsiemen. Lisäksi evankelisen liikkeen menneisyyttä ja nykyisyyttä käsitteleviä kirjoituksia eri kirjoittajilta.

3 e. KOTIMATKALLA 1991. Toim. Aimo Kymäläinen. Sley 1991. 206. Kuv. S. K3. Reijo Arkkilan kirjoitus Inkerin kirkosta ja sen saarnaajista 1920- ja 1930-luvuilla. Simo Kiviranta ”Kirkkojen Maailmanneuvosto ja uskontojen sekoitus”.  Seppo Suokunnas ”Jumalanpalveluksen teologiasta”. Pekka Huhtisen kipakka kantaaottava kirjoitus Suomen kirkon tilasta ja sen tarpeesta löytää uudelleen Jumalan sanan arvovalta. Ym. Osastossa ”elämänkuvauksia nukkuneista” mm. Erik Silvolan kirjoitus Eeva Andriette Silvolasta (1908-1988), Tauno Takalan kirjoitus Niilo Takalasta (1913-1990).

 

Evankelisluterilaisen kirkon hiippakuntien vuosikirjat


3 e. Tampereen hiippakunnan vuosikirja XXIV. SANA ELÄMÄÄN. 1972. 161. Kuv. N. K3. Vuosikirja 1973, 17 artikkelia mm Raili Turtola: Nuoret ja Raamattu, Tuomo Weckroth: Vastavuoroisuus auktoriteetin tilalle, Esko Rintala: Kaanaan kielestä kansan kielelle - Uskon perusta, piispojen 12 teesiä Raamatusta, Erkki Kansanaho: Miksi piispat julkaisivat Raamattu-teesinsä?, Terttu Härkönen: Sanankäyttäjä lähikuvassa (Tuomiorovasti Oskar Paarma). Takakannesta: "Raamattu on sana Elämästä, Kristuksesta, joka ohjaa elämään. Emme voi kysyä, mikä meille kelpaa ja mikä vastaa odotuksiamme ja mielipiteitämme, vaan kysymme, mitä Jumala meille sanassaan puhuu."

Myyty 3 e. Turun arkkihiippakunnan vuosikirja XVII. SANA AVAA RAJOJA. 1966. 164. Kuv. N. K3. Vuosikirja 1966, 21 artikkelia mm. Martti Simojoki: Usko länsimaisen ihmisen sielussa, Lauri Huovinen: Kultti ja ihmissuhteet, Ari Haavio: Onko luterilaisella kirkolla etuoikeuksia, Maunu Sinnemäki: Ekumenia teoriassa ja käytännössä, Ingmar Stoltz: Ruotsin kirkollinen tilanne, Veikko Takala: Kirkko ja kehitysvammaiset.

3 e. Turun arkkihiippakunnan vuosikirja XVIII. HUOMISPÄIVÄN KIRKKO. 1967. 145. Kuv. N. K3. Vuosikirja 1967, 22 artikkelia, mm. Lauri Huovinen: Kaste, suuri ja ihana asia, Seppo A. Teinonen: Alkaako kirkon historia uskonpuhdistuksesta, Martti Voutilainen: Mitä roomalaiskatolisessa kirkossa nykyisin ajatellaan Lutherista, Mika Viljanen: Uudistuva jumalanpalvelus, Seppo Seesjärvi: Miten leikki-ikäiselle voidaan puhua Jeesuksen kuolemasta, Pertti Jotuni: Alkuaineet kuumuudesta hajoavat. 45. 93 - 94.

 

Muut
 

3 e. JOULUKIRJA 1921. Suomen Kirkon Pappisliiton Joulutervehdys Suomen Kirkkokansalle III. Wsoy 1921. 158. Kuv. N. * . K1, kannet risat, sisältö ehjä ja siisti. E. Pärnäsen muistelma pappina Neuvosto-Venäjällä 1917 – 1921, Kalervo Groundstroemin kuvaus jääkärin pyhäpäivästä Libaussa 1917, Toivo Waltarin kirjoitus Herman Råberghista (1838-1920). Muita kirjoittajia mm. K. V. Tamminen, Jaakko Gummerus, Lauri Pohjanpää, Urho Muroma.

2,20 e. KRISTILLINEN VUOSIKIRJA 1982. Ristin Voitto 1981. 200. Kuv. S. K3. Ensimmäinen Ristin voiton kustantama Kristillinen vuosikirja. Kirjoituksia mm. Seppo Honkanen: Jumalan tuli palaa Brasiliassa, Harri Heino: Karismaattinen liike luterilaisessa kirkossa, Valter Luoto: Uskonnonvapaus ja lainsäädäntömme, Juhani Kuosmanen: Suomen helluntaiherätyksen historiaa ja nykyisyyttä. Suomen Babtistiyhdyskunnan, Metodistikirkon ja Vapaakirkon omat artikkelit toiminnasta 1980-81.

2,20 e. KRISTILLINEN VUOSIKIRJA 1983. Ristin Voitto 1982. 174. Kuv. S. K3. ”...toimitukselliseen tavoitteeseen, mahdollisimman laajan kokonaiskuvan antamiseen koko kristillisen toiminnan alueelta, on nyt kiinnitetty entistä enemmän huomiota...” Helluntailaisuuden lisäksi artikkelit evankelisluterilaisesta kirkosta, babtistiyhdyskunnasta, metodistikirkosta ja vapaakirkosta. Kirjoituksia mm. Esko Halme: Protestanttiset kirkkokunnat Puolassa, Juhani Kuosmanen: Maailman suurten uskontojen jumalakäsitykset.

2,20 e. KRISTILLINEN VUOSIKIRJA 1984. Ristin voitto 1983. 207. Kuv. S. K3. ”Kristillisen Vuosikirjan kolmas vuosikerta jatkaa pääosiltaan niillä linjoilla, jotka sen kaksi edeltäjää ovat hahmotelleet. Uutiskatsaus, katsaukset julkaistuun kristilliseen kirjallisuuteen ja musiikkiin sekä eri kirkkokuntien vuosikatsaukset, artikkelit eri aiheista jne. luovat jälleen katseen kuluneeseen vuoteen... Uutena ja mielestämme hyvin mielenkiintoisena osana kirjassa julkaisemme nyt ensimmäisen osan maailman evankelioimisen historiasta. Kronologia on suomennettu David B. Barretin toimittamasta World Christian Encyclopediasta, joka ilmestyi vuonna 1982 Oxford University Pressin kustantamana. Uskomme että sen myötä Kristillisen Vuosikirjan käyttöarvo kasvaa entisestään.” Maailman evankelioimisen historia I käsittää vuodet 20-949. muita mielenkiintoisia kirjoituksia Esko Halme: Vai ei kuolemaa ole?, Risto Cantell: Luther ja luterilaisuus, Kai Antturi: Vapaan kristityn näkemys Martti Lutherista.

28 e. TEOLOGISK TIDSKRIFT - TEOLOOGINEN AIKAKAUSKIRJA. Första årgången. Ensimmäinen vuosikerta. 1896. Helsingissä, Suomal. Kirjallis. Seuran kirjapainon osakeyhtiö 1896. + Suomen Kirkon Julkisia Sanomia, lisälehti Teoloogiseen Aikakauskirjaan, toimittanut O. I. Colliander. Ensimmäinen vuosikerta 1896. Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon osakeyhtiö 1896. YS. K3. Hyvä sidos ja kirja siisti. Teologisessa aikakauskirjassa sivuja VII + 626 (osa kirjoituksista ruotsin kielellä, pääosa suomenkielisiä; mm. O. I. Colliander: Uusi keksimä raamatun tutkimisen alalla; G. G. Rosenqvist: Muuan lausunto kirkollisesta vaivaishoidosta; O. I. Colliander: Lutheruksen käsitys kirkon ja valtion keskinäisestä suhteesta; Matti Pesonen: Nykyisten heränneiden sielunhoitometoodista; Gustaf Johansson: Usko ja epäusko; Jaakko Gummerus: Jäännöksiä keskiajan saarnakirjallisuudesta Suomessa; Gustav Dahlberg: Muutamia piirteitä ensimmäisen kristillisen seurakunnan tilasta Jerusalemissa; A. A. Favorin: Raamatun vanhurskauttamiskäsite; Gustaf Johansson: Kruunausjuhla Moskovassa; Arthur Hjelt: Raamatuntutkimukselle tärkeä muinaislöytö Egyptissä). Suomen Kirkon Julkisissa Sanomissa sivuja 157 (valtiollisia, kirkollisia ja seurakunnallisia tietoja). 

6 e. TOIVO. Kristillinen kalenteri vuodelle 1903. Kolmas vuosikerta.Sortavalan evankelinen seura 1902. 155. Kuv. S. K3, kansissa kulumaa ja etukansi hieman nuhruinen, sisältö täysin siisti. H. Råbergh: Rauhan kuva ison vihan rauhattomilta vuosilta, Z. Schalin: Kun kivet puhuvat III (Schalin käsittelee muinaisen Egyptin uskontoa, pyramideja, hieroglyfejä, hallitsijoita ym. 68 sivun kirjoituksella, jossa kuvituksena 11 kuvaa), kaksi Hilja Haahdin suomentamaa J. Stormin runoa, ym.

Raamattu on sana Elämästä, Kristuksesta, joka ohjaa elämään. Emme voi kysyä, mikä meille kelpaa ja mikä vastaa odotuksiamme ja mielipiteitämme, vaan kysymme, mitä Jumala meille sanassaan puhuu. Raamatun antaminen kaikille kansoille on tärkein tehtävämme, koska se luo pohjan kaikelle muulle mitä kristinusko on. Vasta Raamatun käyttäjä saa Raamatusta jotakin. ( Tampereen hiippakunnan vuosikirja 1973. )

Jos Jumala on kaikkivaltias ja jos hän samalla on rakkaus, niin kuin Raamatussa hänestä sanotaan, kuinka maailmassa oleva kärsimys ja vääryys ovat selitettävissä? Jos Jumala on kaikkitietävä, kuinka hän voi vaatia ihmistä vastuuseen siitä, mitä tämä tekee, sillä eikö hänen kaikkitietävänä ja kaikkivaltiaana olisi tullut johtaa asioita siten, ettei ihminen olisi joutunut vääriin ratkaisuihin? Miten siis Jumalan kaikkivalta ja ihmisen vastuunalaisuus soveltuvat yhteen elämän tosiasioiden kanssa? Teodikean ongelma - pyrkimys puolustaa Jumalaa, jonka luomassa maailmassa on niin paljon puutteita ja pahaa - on eräs niistä kysymyksistä, joihin odotetaan vastausta kristillisen jumalauskon pohjalta.   Kysymys ihmeistä muodostaa toisen suuren asiaryhmän, jossa kristillinen käsitys Jumalasta ja jatkuvasti lisääntyvä tietomme maailmassa vallitsevasta lainalaisuudesta asettavat monenlaisia kysymyksiä ajattelevalle ihmiselle.   Eräät puhuvat nykyisin "täysi-ikäiseksi tulleesta maailmasta" tarkoittaen sitä, että kun tietomme ei vain luonnossa vaan myös ihmiselämässä ja yhteiskunnassa vallitsevasta lainalaisuudesta ovat suunnattomasti kasvaneet, uskolla ihmeisiin ja Jumalan johdatukseen näyttäisi olevan yhä vähemmän sijaa. Jumalan tehtävät maailmassa ovat heidän käsittääkseen pienentyneet ja he arvelevat, että ne tulevat vielä kokonaan loppumaan. Käyttäytymistieteiden, erityisesti eräiden sosiologisten tieteiden edustajien harjoittama uskonnonkritiikki näyttää nousevan tältä pohjalta. Heidän mielestään tutkimus vastaa kysymyksiin eikä Jumalaa enää tarvita selitysperusteeksi. - -

Jumalan tunteminen on pelastuksesta osalliseksi tulemista, Jumalan lapseksi pääsemistä ja hänen yhteydessään olemista. Jumalan tunteminen ei ole joidenkin oppien omaksumista tai jonkin kokonaiskuvan saamista maailmasta, vaan ihmisen koko elämää ja olemista, hänen eksistenssiään koskeva asia, pelastettuna olemista.   Raamattu puhuu Jumalan teoista usein symbolikieltä käyttäen. Tällöin se voi lainata muinaisitämaalaisten kansojen yhteistä symboolikieltä, niin kuin historiallinen tutkimus on osoittanut. Tapaamme tätä kieltä Vanhan Testamentin lehdillä, mutta myös Uudessa Testamentissa. Tähän kuuluu myös Raamatun jumalakuvaan kuuluva antropomorfismi - se että Jumalasta puhutaan ihmisolennosta lainattuja käsitteitä käyttäen. Tämä symboolikieli ja antropomorfismi ovat toisinaan antaneet aihetta väitteisiin, että Raamattu puhuu Jumalasta taruolentona, ja asiaan suhtaudutaan sen mukaisesti. Tämä on johtanut siihen, että eräät teologiset koulukunnat ovat yrittäneet vapauttaa kristillisen jumalakuvan näistä piirteistä ja siten raivata esteitä ajattelevien ihmisten uskoon tulemiselle. Nykyisin näin tehdään eksistentialisen filosofian vanavedessä kulkien, kun Raamattu tahdotaan "vapauttaa myyteistä", kuten sanonta kuuluu. Kysymys on siitä, millainen on se Jumala, johon nykyihminen voisi uskoa. Eräät tämän menetelmän harrastajat ovat menneet niinkin pitkälle, etteivät he enää lainkaan uskalla puhua Jumalasta, koska Jumala sellaisenaan, personallisena olentona, joka toimii historiassa ja joka on ilmoittanut itsensä meille Jeesuksessa Kristuksessa, heidän arvelunsa mukaan loukkaa ajattelun lakeja eikä olekaan olennaisinta Raamatun sanomassa. Eksistentialistisen filosofian pakkopaidassa eläen nämä jumaluusoppineet pelkistävät kristinuskon sanoman ihmispersonallisuuden läpivalaisuksi ja lähimmäismieleksi, mutta henkilökohtainen suhde Jumalaan häipyy heidän kristinuskon tulkinnassaan olemattomiin. Amerikassa puhutaankin nykyään ns. "Jumala on kuollut" -teologiasta. Kieltämättä merkillinen tilanne, kysymys on ateistisesta teologiasta! - -

Kristittyjen Jumala ei ole eräs yleisen jumala-käsitteen alalaji,  eräs jumala jumalien suuressa panteonissa. Hepreankielinen Raamattu käyttääkin Jumalasta kokonaan toista sanaa kuin muista jumalista. Kristillinen käsitys Jumalasta on joka kohdaltaan sidottu Jeesukseen Kristukseen, josta Raamatun pyhät kirjoitukset todistavat. (Martti Simojoki, Turun arkkihiippakunnan vuosikirja 1967, s. 5 - 6, 7 - 8, 9. )

Seurakunta on todellinen seurakunta, Kristuksen ruumis, vain Pyhän Hengen luomuksena. Voin odottaa suuria seurakunnalta vain, kun uskon, että kolmiyhteinen Jumala vaikuttaa siinä Pyhässä Hengessä. Kristus voi lähteä maan päältä jättämättä jälkeensä hyllymetrittäin ohjeita ja selityksiä, koska hän lähetti tänne työlleen jatkajan, Puolustajan, Lohduttajan, Opastajan. Pyhän Hengen tehtävänä oli kiinnittää uskovia yhdeksi ruumiiksi päähän, Kristukseen. Kauniit kertomukset säännöllisistä yhteisistä rukoushetkistä, yhteisen ravinnon nauttimisesta riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, seurakuntalaisten kaikinpuolisen hyvinvoinnin huolehtimisesta, ovatko ne vain herttaista tarinaa menneistä ajoista, kuuluiko tuo voimakas ykseys vain ensimmäisille kristityille? - -   Kuitenkin ihminen odottaa juuri seurakunnalta - ja on syytäkin odottaa - sitä avointa kanssakäymistä ja vilpittömyyttä, jota muualta ei löydy. Pitäisihän Kristuksen vapauttamien olla lähempänä ihmistä kuin kenenkään toisten. Ja mitä tarkemmin joku on oppinut Jumalan lahjaa tuntemaan, sitä syvemmälle hän uskaltaa Kristuksen varassa heittäytyä toisen vaikeuksiin auttaakseen tätä. Avun päämääränä on se, että kaikki ihmiset vapautuisivat, niin että heidän maailmansa hahmottuisi uudella, Jumalan tahdon mukaisella tavalla.   - - seurakunta maailmassa oikeastaan abstraktina käsitteenä on kuitenkin yhteisö, jota jokainen kristitty tarvitsee. Siellähän toimii pää, Kristus, ja päähän on muiden ruumiinosien liityttävä, jotta oltaisiin yhtä. Siksi odotankin seurakunnalta ennen muuta sitä, että saan olla osallisena viinipuussa, jonka juuret ovat elämän lähteillä, ja siksi kantaa hedelmää. ( Kaisa Ilola, Turun arkkihiippakunnan vuosikirja 1967, s. 76 - 77, 78. )

Monet aikamme ihmisistä ovat kasvaneet hengeltään kristinuskolle vieraassa kodissa, mutta paljon on myös niitä, jotka ovat saaneet kristillisen kotikasvatuksen, osallistuneet seurakunnan toimintaan ja sitten tuhlaajapojan tavoin joutuneet kauas vieraalle maalle, niin kauas, että isän koti, Kristuksen seurakunta, tuntuu olevan saavuttamattomissa. Jos olemme joskus itse olleet tällä paikalla, kaiken tuhlanneena, omantunnon syyttämänä, kaikkien teiden näyttäessä suljetuilta, me tiedämme mitä merkitsee, jos me seurakunnan välityksellä saamme kuulla Kristuksen äänen, joka kutsuu meitä omistamaan uudestaan kaiken sen, minkä jo olimme tuhlanneet. Mutta meidän pitäisi myös ymmärtää, kuinka aralla mielellä tällainen tuhlaajapoika palaa seurakuntaan ja kuinka vaikea hänen on uskoa, että häntä vielä odottaa lämmin ja sydämellinen vastaanotto. Pienetkin ihmisten asettamat pääsyvaatimukset saattavat silloin tuntua suorastaan tyrmääviltä. Tarvitaan vain yksi rakkaudeton, tuomitseva katse, joka kertoo meidän seurakuntalaisten hengellisestä omahyväisyydestä, ja ovet isän kotiin, seurakuntaan, näyttävät lopullisesti sulkeutuneilta.   Kuitenkin, huolimatta siitä, millaisia pääsyvaatimuksia me pienet ihmiset ymmärtämättömyydessämme asetamme, tie Kristuksen seurakunnan yhteyteen on yksi, henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen omakohtaisena Vapahtajana, ja pääsyvaatimuksena on vain ehdoton kuuliaisuus Kristuksen käskylle: "Seuraa minua". ( Tapio Mustalahti, Turun arkkihiippakunnan vuosikirja 1967, s. 79 - 80. )

Haudan äärellä saattaa tapahtua suuri järkytys. Arkun kansi ei avaudukaan enää, vaikka Batman pelastui, kun hänet oli valettu sementtiin! Kuolemaan sisältyy jotakin kauhistuttavaa. Kun kuolemisen ajatus on vallannut lapsen siten, että hänenkin kerran on kuoltava, tästä muodostuu asia jota hän pelkää. Useat lapset kätkevät tämän kuolemanpelon.   - - Jotkut haluaisivat jättää opetuksessaan Jeesuksen ristinkuoleman sivuasiaksi, toiset puolestaan luulevat, että pelkästään ristinkuolemasta puhuminen luo lapseen uskonelämää! - -   On selvää, että pelkästään ristinkuolemasta kertomalla lapseen ei synny uskonelämää. - - Koska tämäkin kuuluu Jumalan pelastustekoihin, sitä ei voi jättää kertomatta lapsille. Mutta miten kertoa tästä? Lasten hyvälle ystävälle tapahtuu näin kauheaa. Miksi?   Jeesuksen kuolemaa ei saa erottaa muista pelastusteoista. Jo siinä, että Jumala antoi lupauksia tulevasta Messiaasta, on paljon lapsille kertomista. Jeesus syntyi, kasvoi ja kulki ihmisenä ihmisten keskellä. - - Kun puhutaan Jeesuksen kuolemasta, ei siis ole mitään syytä yksityiskohtaisesti kuvailla Jeesuksen kärsimystä, naulojen lyömistä hänen käsiinsä ja jalkoihinsa, vaan pääpaino olisi oltava Jumalan suuressa pelastussuunnitelmassa. Olisi kerrottava ristiinnaulitsemisen yhteydessä pääsiäisen suuresta voitosta - ylösnousemisesta. Mehän emme julista kuolemaa emmekä helvettiä, vaan ylösnousemuksen toivoa ja valoisaa päämäärää: taivasta.   - - Lasta ei pidä jättää epätietoiseksi siitä, että Jeesus kuoli, mutta ei myöskään siitä, että Jumala herätti hänet kuolleista. Näiden kahden asian on seurattava käsi kädessä. Lapsi ymmärtää sen, että toinen auttaa toista aina kuoleman vaaraan asti. Äiti rakastaa lastaan niin paljon, että saattaa syöksyä vilkkaan liikenteen keskelle siepatakseen lapsensa auton alta pois. Isä saattaa hypätä lapsensa perään, kun tämä on pudonnut syvään veteen.   Jeesus joutui kuolemanvaaraan, jopa kuolemaan asti, auttaessaan meitä ihmisiä. Lapsi ei järkyty Jeesuksen kuolemasta. kun hän huomaa, että Jeesus jätti henkensä Isän käsiin ja että Isä herätti hänet kuolleista. Näin lapsi oppii vähitellen sen, että Jeesus voitti kuoleman vallan ja pelon. - - Tämä Jumalan rakkaus ja turvallisuus ovat lapsen uskonelämälle välttämätöntä ravintoa. ( Seppo Seesjärvi, Turun arkkihiippakunnan vuosikirja 1967, s. 93 - 94. )

Ruotsalainen kirjailijatar Karin Boye on eräässä romaanissaan sanonut: "Voidakseen auttaa ihmistä hengellisesti on käsitykset 'objektiivisesta' hengellisestä totuudesta heitettävä menemään